Porvarihallituksen joululahja työttömille

sairas_oikeisto

Osoittautui pelkiksi risuiksi ja kyykkyasennon harjoitteluksi! Siitä pitivät huolen Kokoomus, Kepu ja ex-Persut (Sin). Erityinen kiitos asiasta kuuluu kaikille persuja äänestäneille.

---

Teollisuusliitto väläytti poliittista lakkoa vastatoimena.
Eduskunta on hyväksynyt työttömyysturvan niin sanotun aktiivimallin äänin 103–90. Laista äänestettiin tiistaina aamupäivällä.

Työttömyyskorvausta on jatkossa tarkoitus leikata 4,65 prosentilla alennettuna, jos työtön ei ole osoittanut lain määrittelemää aktiivisuutta työnhaussa tai osallistumisessa työllisyyttä edistäviin toimiin. Monet asiantuntijat ja oppositio ovat pitäneet kohtuuttomana sitä, että työtön voidaan leimata passiiviseksi, vaikka hänellä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia päästä mukaan tällaisiin toimiin.

Lain toisen käsittelyn keskustelu käytiin maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Äänestyksen jälkeen ensimmäisissä kommenteissa vasemmistoliiton Li Andersson totesi Twitterissä, että ”norminpurku on tässä maassa vain keskiluokan etuoikeus. Surullista”. Paavo Arhinmäki kutsui sitä työttömien raippalaiksi ja merkitsi kommentin tunnisteella #paskaa.

”Vastuutonta jääräpäisyyttä”
SAK:n mukaan aktiivimalli kyykyttää työttömiä ja hallituksen jääräpäisyys asiassa on vastuutonta. Puheenjohtaja Jarkko Eloranta painottaa, ettei SAK hyväksy aktiivimallia eikä ole osallistunut sen valmisteluun.

Elorannan mukaan aktiivimalli leikkaa työttömyysturvaa, lisää byrokratiaa eikä ole aidosti työttömiä kannustava.

– Hallitus on lähtenyt leikkaamaan työttömyysturvaa tavalla, joka asettaa työttömät kestämättömään tilanteeseen. Malli kohtelee ihmisiä eri puolilla Suomea eri tavoin eikä huomioi alue- ja alakohtaisia eroja, Eloranta kritisoi.

Hänen mukaansa seuraavan hallituksen tehtävä on purkaa työttömiä kurittava malli.

”Paikalliset poliittiset lakot valmisteluun”
Teollisuusliiton valtuusto tuomitsi tiistaina jyrkästi aktiivimallin. Sen mukaan työttömyystukia leikkaava malli ainoastaan kurittaa työttömiä eikä lisää työllisyyttä. Laissa on kyseessä yksipuolinen toimi, jonka tarkoituksena on vain käyttää isäntävaltaa ja nöyryyttää sekä leimata työttömiä työnhakijoita.

Valtuusto velvoittikin liiton valmistelemaan toimia, jotka mahdollistavat poikkileikkaavasti liiton ammattiosastojen valmistautumisen poliittisiin lakkoihin.

Teollisuusliiton valtuuston monessa puheenvuorossa muistutettiin, että hallitus lupasi kilpailukykysopimuksen yhteydessä olla tekemättä enää lisäleikkauksia työttömyysturvaan. Samoin hallitus lupasi valmistella nämä muut työelämään liittyvät asiat kolmikantaisesti. Kumpikin lupaus on nyt petetty, Teollisuusliitto toteaa.

190

1788

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AY-aktiivi.Tku

      Nyt on meidän työläisten osoitettava solidaarisuutta työttömiä kohtaan ja osallistuttava tuleviin lakkoihin, jotta porvarihallituksen kehittelemä kyykytys-laki saadaan kumottua!
      Kaikkihan tietevät ja muistavat sen, että jokainen nykyinen työläinen on potentiaalinen työtön.

      • 1111122222

        Täällä on turha huudella duunarin puolesta, koska ne rahat menevät paperittomien matujen ilmaiseen terveydenhuoltoon ym. Vihreät ja vasemmisto ajoi tämän asian Helsingin valtuustossa läpi. Se on turha kakistella enää kun on paskat jo housuissa.

      • AY-aktiivi.Tku
        1111122222 kirjoitti:

        Täällä on turha huudella duunarin puolesta, koska ne rahat menevät paperittomien matujen ilmaiseen terveydenhuoltoon ym. Vihreät ja vasemmisto ajoi tämän asian Helsingin valtuustossa läpi. Se on turha kakistella enää kun on paskat jo housuissa.

        Olet ihan oikeassa.
        Persujen haalimat 100 000 mamua on todellinen ongelma niin Helsingissä kuin ympäri Suomea! Jos persuilla olisi ollut selkärankaa, niin Helsinginkin valtuustossa ei olisi tarvinnut tuollaisten asioiden kanssa painia!

        Osoita siis syyttävällä sormellasi oikeaan suuntaan, eli persuja kohti!

      • RikollinenVasuri
        AY-aktiivi.Tku kirjoitti:

        Olet ihan oikeassa.
        Persujen haalimat 100 000 mamua on todellinen ongelma niin Helsingissä kuin ympäri Suomea! Jos persuilla olisi ollut selkärankaa, niin Helsinginkin valtuustossa ei olisi tarvinnut tuollaisten asioiden kanssa painia!

        Osoita siis syyttävällä sormellasi oikeaan suuntaan, eli persuja kohti!

        Oikera suunta on vasemmisto, typerä vasuri. Aina se vasuri jaksaa valehdella ja syyttää aina muita omista rikoksistaan.

    • sairas_oikeisto

      Missä on porvarihallituksen moraali? Köyhimpiä kyykytetään surutta ja samalla annetaan verohelpotuksia rikkaimmille!

      • 7485379

        Olisikohan moraali se, että rahat kuuluvat ansaitsijalle.

      • sairas_oikeisto
        7485379 kirjoitti:

        Olisikohan moraali se, että rahat kuuluvat ansaitsijalle.

        Lainsäädösvallalla tehdyt tulonsiirrot köyhiltä rikkaille eivät ole muuta kuin porvarien sairasta ahneutta ja tarkoituksellista kyykytystä.

      • kusetuskos
        7485379 kirjoitti:

        Olisikohan moraali se, että rahat kuuluvat ansaitsijalle.

        Aivan 4 miljardin yritystuki? Kuules kerros mitä töitä kansanedustaja tekee, se on muuten vaikea kysymys kun olen näille tolloille soittanut, eivät edes tiedä saavatko palkkaa vai....

    • hohhoijakkaa

      Lakkoilkaa kunnolla, leipäjonoihin on tulossa enemmän rahaa.
      Itselleen lakkoilijat hallaa tekevät, mutta eivät vain sitä ymmärrä.
      Tulothan teiltä vaan putoavat ja monelta katoaa työpaikkakin.
      Erosin liitosta jo ajat sitten, en halunnut rahoittaa liiton pamppujen leveää ja vain lisää ahnehtivaa elämää.
      Nyt en onneksi edes tarvitsisi liittoa missään tilanteessa.

      • AntiLessu

        Voit yllättyä kovasti jos olet renkinä. Vaikka olisit YTK:ssa ja työttömyyden kohdatessa saisit ansiosidonnaista. Mutta jospa kohtaat vääryyttä jossa tarvitset lakimiestä? Itse kustannat. Liiton lakimies ei ole sinulle.

        Porvarit haluavat myös poistaa yleissitovuuden. Sen jälkeen olet kusessa. Mutta oma vikasi.

      • hohhoijakkaa
        AntiLessu kirjoitti:

        Ei hätää, jäin eläkkeelle :D Puoliso oli JHL:ssä eläkeläisjäsen vuoden vaiko pari ja erosi, kun jäsenmaksu nousi 60 eurosta lähemmäksi 100e:a ...yrittävät eläkeläisiltä kyniä rahat ja palkkioksi saa taskukalenterin. Kallis kalenteri.
        Eipä noista liitoista töissä ollessakaan mitään hyötyä ollut.
        Pätkätyöläiselle varmasti on etua, jos saa työaikaa kerättyä tarpeeksi, niin saa ansiosidonnaisen työttömyysajoilta.

      • hohhoijakkaa kirjoitti:

        Jaa. Olen itsekin eläkkeellä eikä minulla eläkkeestä mene liiton maksua.

      • hohhoijakkaa
        AntiLessu kirjoitti:

        Jaa. Olen itsekin eläkkeellä eikä minulla eläkkeestä mene liiton maksua.

        Et sitten kuulu JHL:n eläkeläisjäseneksi? Toissa vuonna nousi tuo maksu kerralla eläkeläisiltä, sitä ennen oli 60e vuosi. Puolisoni päätti erota saman tien, kun mitään hyötyähän tuosta ei hänelle ole, mutta turhan maksamista vain.
        Itse erosin samoihin aikoihin omasta liitostani.
        Ja nyt on hyvä mieli, kerätköön änkyrät rahansa muualta.

      • sairaan_ahne_oikeisto
        hohhoijakkaa kirjoitti:

        Ja tuollaisella mentaliteetilla porvarit saavat sitten tehdä näitä kikyjään ja aktiivimallejaan miten lystäävät. Kannattaisi ajatella myös tulevien polvien työläisiä, eikä vaan omaa pulleaa mahaansa...

    • beethooven

      Huono hallitus puhalletaan pian nurin niskoin loppullisesti.

      • paskaVasemmisto

        Vasurihan voisi kertoa ulkomuistista, milloin oli viimeksi Suomessa hyvä hallitus heidän mielestään.

        Jopa Kataisen hallitus oli paska, vaikka vasurit olivat itse siinä mukana!
        Vasurit kiduttivat työläistä ilman mitään ongelmaa.
        Lapsellista länkytystä vasemmistolta joka hallituksesta.
        Vasemmisto on huono, näkeehän sen kannatuksesta.

      • sairas_oikeisto

        PERUSTURVAN VARASSA ELÄVIEN TILANNE HEIKKENEE 2018

        Indeksijäädytys heikentää reaalisesti kansaneläkettä, takuueläkettä, vammaisetuuksia, työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa sekä työmarkkinatukea.
        Suomen sosiaali- ja terveys ry:n Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas pitää eduskunnan keskiviikkona hyväksymää ensi vuoden budjettia varsin kovana kaikkein heikoimmassa asemassa oleville. Perusturvaa leikataan kansaneläkeindeksin jäädyttämisen muodossa, ja osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien tilannetta heikentää myös työttömyysturvan aktiivimalli.

        Soste vaati koko syksyn kansaneläkeindeksin jäädytyksen perumista. Indeksijäädytys heikentää reaalisesti esimerkiksi kansaneläkettä, takuueläkettä, vammaisetuuksia, työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa sekä työmarkkinatukea.

        Ahokas kirjoittaa Sosten verkkosivuilla takuueläkkeen nostamisen keventävän hieman indeksijäädytyksen vaikutuksia. Silti kokonaisuutena perusturvan varassa olevien toimeentulotilanne heikentyy ensi vuonna.

        ”Kun tämä kehitys yhdistetään edeltävien vuosien etuusleikkauksiin ja esimerkiksi lääkekorvausten leikkauksiin, heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien toimeentuloa heikentävä kokonaisvaikutus on merkittävä”, kirjoittaa Ahokas.

        ”Päättäjät eivät aidosti huolissaan”
        Ahokkaan mukaan indeksijäädytys osuu ennen kaikkea niihin ihmisiin ja ihmisryhmiin, jotka päivittäin kamppailevat toimeentulon riittävyyden kanssa.

        Samana päivänä, jolloin budjetti äänestettiin valmiiksi, julkaistiin tuorein tulonjakotilasto. Se kertoo perusturvan varassa olevien määrän kasvusta. Kun vuonna 2012 pitkittyneesti kokonaan perusturvan varassa eläviä henkilöitä oli 62 000, vuonna 2016 heidän määränsä oli 56 prosenttia suurempi eli lähes 96 000 henkilöä. Taustalla on pitkäaikaistyöttömyyden kasvu.

        ”Perusturvaa leikkaavan indeksijäädytyksen hyväksyminen eduskunnassa osoittaa, etteivät vallassa olevat päättäjät Suomessa ole aidosti huolissaan eriarvoisuuden kasvusta”, Ahokas väittää.

        Indeksileikkaus vai veronkevennys?
        Hänen mukaansa indeksijäädytyksestä olisi voitu luopua kustannusneutraalisti luopumalla osasta ensi vuodelle päätettyjä veronalennuksia.

        ”Arvovalinta ei voisi olla juurikaan selvempi.”

        Ahokas toteaa vuoden 2018 talousarvion ja monien muiden vuoden lopulla eduskunnassa tehtyjen päätösten osoittavan, ettei eriarvoisuuden vähentäminen suomalaisessa yhteiskunnassa ole edennyt vielä puheesta tekoihin.

        ”Seuraava mahdollisuus korjata linjaa lienee kevään kehysriihi, jolloin käytössä on myös työnsä ensi keväänä päättävän eriarvoisuustyöryhmän ehdotukset. Toivottavasti niillä on tarpeeksi painoarvoa yhteiskuntapolitiikan suunnan kääntämiseen”, hän toivoo.

      • Typerä_vasuri
        sairas_oikeisto kirjoitti:

        Copy-Paste-Paskaa-Ei-Kiitos

    • Sairas_vasemmisto

      Kopiointi on mahtava asia!!

      Tambovista suureen nälänhätään on verkko-HS:ssä esitetty kirjan luku, jossa kerrotaan, miten vuonna 1922 Lenin vaati kirjeissään terrorin lisäämistä (yhä sanaa "terrori" käyttäen), kuolemanrangaistuksen alan laajentamista ja toisinajattelijoiden maastakarkotuksia sekä keinoja esittää toisinajattelijoiden toimintan kansainvälisen porvariston salajuonena. Hän myös vaati erään lehden kaikkien toimittajien ja avustajien karkottamista ja professorien, kirjailijoiden ja muiden älymystöryhmien lehtien järjestelmällistä tarkkailua.

      Helsingin Sanomain kirja-arviossaan valtiotieteen tohtori Veli-Pekka Leppänen muistuttaa, että kirjoittajat rajasivat teoksensa kommunistien ihmisiin kohdistamiin rikoksiin: "Nyt ovat käsillä fyysiset menetykset, eivät vielä henkisen ja materiaalisen kulttuuriperinnön tai talouden rauniot."

      Hän referoi eräitä kohtia kirjasta, esim.: 'Hyvissä ajoin ennen kansalaissotaa Lenin oli nimennyt terrorin vallanpidon "keskeiseksi välineeksi". Siksi heti syksyllä 1917 luotiin poliittinen poliisi Tšeka, "proletariaatin diktatuurin panssaroitu käsivarsi", jonka henkilökunta paisui pian tolkuttomiin määriin. Kun 1918 tšekistejä oli 12 000, niin kolmen vuoden kuluttua luku oli 285 000!

      Tšekaa johti Leninin luottomies Feliks Dzerzinski. Kirja vilisee kaksikon teloituskäskyjä. Vain kaksi esimerkkiä kesältä 1918:

      "Luoti on tehokkain vaientamisen tapa", opasti Rautainen Feliks alaistaan. "Hirtettävä (ja sanon hirtettävä sillä tavalla, että ihmiset näkevät sen) ainakin sata kulakkia, porhoa, tunnettua verenimijää", sähkötti Lenin periferiaan. "P.S. Valitkaa kovimmat miehet."

      Pian Tšeka luisui "täydelliseen mielivaltaan, ehdottomaan oikeudettomuuteen". Sinne pestautui joukoittain rikollisia ja psykopaatteja, aluepomoista tuli piiriensä hirmuvaltiaita. Aikalaisraportit kertovat kidutuksista ja summittaisista teurastuksista, joiden suorittajat "ovat juopuneet väkivallasta ja verestä".

      Jaroslavlin puoluesihteeri protestoi, kun tšekistit olivat tehneet toimitalostaan "valtavan bordellin, johon he noutavat 'porvarisnaisia'. Kaikki ovat humalassa." Astrakanin tšekistit pitivät päättymättömiä juominkeja ja orgioita ja käyttivät runsaasti kokaiinia, joka auttoi "kestämään paremmin jokapäiväistä verenvuodatuksen näkemistä".'

      Maon kommunistivallankumouksesta Kiinassa hän siteeraa kirjasta mm. kohtaa: 'Kommunistien voittoa 1949 seurasivat mittavat likvidoinnit. Suurin kansa, suurimmat tappiot. Tuhon valtavuutta kuvaa se, että "vainottujen tai ahdistuneiden" ihmisten on arvioitu tehneen 700 000 itsemurhaa.

      "Keskus" moukaroi armotta yhteiskuntaa. Hallitus rakensi työleirien verkoston "uudistumista" ja "uudelleenkoulutusta" varten. Kirjan mukaan leirejä oli 1067. Kidutukset vietiin julmuuksien äärirajalle ja elävältähautaamista tapahtui paljon. Pahin vuosi oli 1951.'

    • Maksaja

      Vasemmistoliiton(kommunistien) touhuista, epäisänmaallisuudesta ja lakkojen lietsonnasta olemme kärsineet 30-luvulta lähtien.

      • vanha_vasuri

        Ja niiden seurauksena meillä on nyt 8 tuntinen työpäivä, palkallinen kesäloma, työterveyshuolto, ylityökorvaukset jne.

        Eli suuri kiitos Vasemmistoliitolle ja kommunisteille hyvästä toiminnasta työväen ja koko kansakunnan etujen ajamisesta.

        Vasemmistoliiton ja AY-liikkeen työhän ei ole vieläkään tarpeetonta, kun katsoo mitä heikennyksiä nykyinen porvarihallitus on työväelle aikaansaanut!

    • kyykytyslaki.poistettava

      Alkoholilakia puolustettiin kontrollin vähentämisellä, mutta työttömille sitä säädettiin lisää.
      Eduskunta hyväksyi työttömyysturvan aktiivimallin lopulta äänin 103–90. Työttömyyden alun karenssipäivät vähenevät seitsemästä viiteen. Työttömyyden kestäessä niitä tulee lisää, jos työtön ei pysty osoittamaan olleensa aktiivinen.

      Laki tulee voimaan ensi vuoden alussa eli jo runsaan kahden viikon kuluttua. Asia ei silti jääne tähän. Se rasittaa jatkossa hallituksen ja ay-liikkeen suhteita. Lisäksi SAK:n uuden mahtiliiton Teollisuusliiton valtuusto velvoitti liiton valmistelemaan poliittisia lakkoja aktiivimallia vastaan.

      Eduskunnassa on tällä viikolla kannettu huolta parlamentin arvovallasta yhden jos toisenkin perussuomalaisen kännitörttöilyjen takia. Kovin hyvää kuvaa siitä ei anna aktiivimallinkaan käsittely. Ensimmäinen käsittely yritettiin haudata myöhäiseen perjantai-iltaan, mutta pöydälle panon takia siitä päästiin puhumaan päivänvalossa.

      Ihmiskäsitys muuttuu sen mukaan, onko kyse suuri- vai pienituloisista, ja norminpurku on tässä maassa toisin sanoen vain keskiluokan etuoikeus.
      Toinen käsittely tapahtui keskellä yötä. Keskustelu alkoi maanantaina kello 23.13 ja päättyi tiistain puolella kello 1.48.

      Leikkauksen peruutus on parannus?
      Viimeinenkin taistelu käytiin pitkälti opposition kesken. Ministereitä ei ollut paikalla, hallituspuolueiden edustajia muutama. Heistä Olavi Ala-Nissilä (kesk.) puolusti lakia sillä, että 70–80 prosenttia työttömistä voittaa, koska työttömyyden alun omavastuupäiviä vähennetään.

      ILMOITUS
      – Tämä parannus, johon edustaja Ala-Nissilä viittaa, eli omavastuupäivien määrän vähentäminen kahdella on siis hallituksen itse tekemä leikkaus ja heikennys, jonka te nyt perutte. Jos parannukset ovat tätä luokkaa, mitä te hehkutatte, niin se kertoo kyllä aika paljon tämän hallituksen poliittisesta linjasta, mitä työttömien toimeentuloon tulee, vastasi Li Andersson (vas.).

      Lain lopullisessa käsittelyssä toistettiin ne ongelmat, jotka ovat tulleet ennenkin esille. Työttömien keskusjärjestö pitikin lain perusongelmana sitä, että kaikille työttömille ei riitä töitä tai palveluita, jotta työttömät voivat osoittaa aktiivisuutensa.

      Hyväosaisille vapautta, köyhille kontrollia
      Li Anderssonin mukaan esitys kertoo myös hallituksen ihmiskuvasta. Alkoholilainsäädännön liberalisoimisen yhteydessä kokoomuslaiset ja monet keskustalaisetkin puhuivat siitä, kuinka pitää välttää kaikkea turhaa kontrollia ja viranomaisholhousta.

      – Tämänkaltaisista puheista ei ole varjoakaan jäljellä silloin, kun puhe siirtyy työttömien toimeentuloon ja suomalaisiin pienituloisiin ja heidän asemaansa. Kun kyse on työttömistä, kannatetaan keppiä, kontrollia, rangaistuksia ja holhouksen lisäämistä, mistä tässä esityksessä käytännössä on kyse. Tämä osoittaa siksi, miten ihmiskäsitys muuttuu sen mukaan, onko kyse suuri- vai pienituloisista, ja norminpurku on tässä maassa toisin sanoen vain keskiluokan etuoikeus.

      Anna Kontula (vas.) jatkoi, että aktiivimalli on klassinen esimerkki eliitin historiallisesta ennakkoluulosta köyhiä kohtaan.

      – Köyhät nähdään laiskoina, impulsiivisina ja moraalittomina, ja köyhien oletettu olemuksellinen erilaisuus oikeuttaa kontrolliin, joka keski- tai yläluokkaan kohdistettuna olisi skandaali.

      Arvottomana jälkinäytöksenä sinisten Kaj Turunen sanoi budjettikäsittelyn yhteydessä lain hyväksymisen jälkeen, että mallista voidaan luopua, jos se sopii kokoomukselle. Istuntosaliin kiiruhtanut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kiisti tämän pian sanomalla, että tämä hallitus ei peru esityksiään.

      Tuhansia päätöksiä kolmen kuukauden välein
      Oma lukunsa on aktiivimallin lisäämä byrokratia. Työttömän tilanne on jatkossa arvioitava työttömyyskassassa uudelleen joka kolmas kuukausi.

      – Tämä merkitsee Rakennusalan työttömyyskassassa 7 000–10 000 uutta päätöstä neljä kertaa vuodessa eli kolmen kuukauden välein, sanoi Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

      Lain mukaan työttömyyskassojen on tehtävä kaikki päätökset manuaalisesti, eli kone ei voi niitä hoitaa

    • VasuriKyykkyynJaHeti

      Vasureiden on aivan turha valittaa kyykyttämisestä!

      Voisivat olla ylpeitä hyvin treeenatuista ja kiinteän lihaksikkaista reisistään.

      • geenit.ratkaisee

        Vasurien lihaksikkaat reisilihakset ovatkin aina olleet porvarinaisten suosiossa. Ja siksi kymmenettuhannet porvarilapset ovatkin perimältään ihan kunnon porukkaa!

    • sairaan_ahne_oikeisto

      TULO- JA VARALLISUUSEROT KASVANEET RAJUSTI

      Kaikkein eniten on viime vuosikymmeninä kasvanut varakkaimman 0,001 prosentin osuus tuloista ja varallisuudesta.
      Maailman väestön rikkain 0,1 prosenttia on vuoden 1980 jälkeen lisännyt yhteenlaskettua varallisuuttaan yhtä paljon kuin koko köyhempi puolisko. Näin todetaan tunnetun ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn johtaman tutkijaryhmän viime viikolla julkistamassa raportissa World Inequality Report 2018.

      Varakkaimpaan 0,1 prosenttiin kuuluu noin 7 miljoonaa ihmistä. He ovat saaneet talouskasvusta 13 prosenttia. Suhteellisesti vielä enemmän on kasvanut kaikkein rikkaimpien eli 0,001 prosentin (76 000 ihmistä) saama osa kasvusta; se on 4 prosenttia.

      Tutkijat huomauttavat, että vuonna 1980 parhaiten toimeentuleva prosentti sai sekä Yhdysvalloissa että Länsi-Euroopassa noin 10 prosenttia tuloista. Nyt heidän osuutensa on kasvanut Euroopassa 12 prosenttiin, mutta Yhdysvalloissa peräti 20 prosenttiin.

      Progressiivinen verotus olisi tärkein keino suunnan kääntämiseksi.
      Yhdysvalloissa radikaaleja muutoksia
      Tutkijoiden mukaan Yhdysvalloissa on tehty joukko radikaaleja poliittisia muutoksia, jotka ovat kasvattaneet eriarvoisuutta: verotuksen progressiivisuutta on vähennetty, minimipalkkajärjestelmä on romahtanut, ammattiliittoja on heikennetty, koulutus jakautuu yhä eriarvoisemmin ja finanssialan sääntelyä on leikattu.

      Tämän seurauksena Yhdysvaltain aikuisväestön alemman tulopuoliskon inflaatiolla korjatut tulot ennen veroja ja tulonsiirtoja ovat polkeneet paikallaan vuodesta 1980 lähtien.

      Yhdysvaltain republikaanien tuore veropaketti lisää Pikettyn ja kumppaneiden mukaan eriarvoisuutta ”turbovaihteella”.

      Tuloerot ovat lisänneet varallisuuseroja, jotka raportin mukaan ovat kasvaneet äärimmäisiksi Yhdysvalloissa ja Venäjällä.

      Yhdysvaltain rikkaimmalla 1 prosentilla on nyt 39 prosenttia kansakunnan varallisuudesta, kun vajaa 40 vuotta sitten sen osuus oli 22 prosenttia. Suurin osa muutoksesta selittyy kaikkein vauraimman 0,1 prosentin saamalla lisävauraudella.

      Brasiliassa eniten huippukerrokselle
      Afrikassa, Lähi-idässä ja Brasiliassa ei lainkaan koettu sodanjälkeistä tuloeroja tasaavaa politiikkaa, ja ne ovat pysyneet eriarvoisuuden eturintamassa. Brasiliassa menee kaikkein suurin osuus, 27,8 prosenttia tuloista parhaassa asemassa olevalle 1 prosentille.

      Nykyinen trendi on viemässä kohti yhä suurempaa eriarvoisuutta, mutta tämä ei ole tutkijoiden mukaan väistämätöntä. Tärkeimpänä keinona suunnan muuttamiseen he pitävät progressiivista verotusta, mutta sen tueksi tarvittaisiin maailman valtioiden yhteisiä ponnisteluja veronkierron kitkemiseksi.

      Piketty tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi vuonna 2013 ranskaksi julkaistun Le Capital au XXIe siècle -kirjan englanninkielisen käännöksen myötä. Suomeksi teoksen julkaisi Into vuonna 2016 nimellä Pääoma 2000-luvulla.

    • vanha_vasuri

      Näytä sinäkin mielipiteesi porvarihallituksen kyykytyspolitiikasta.
      Eli käy allekirjoittamassa kansalaisaloite aktiivimallilain kumoamiseksi. Ja levitä myös tietoa asiasta. Solidaarisuus työttömiä kohtaan ei maksa mitään ja muistakaa se, että jokainen nykyinen työssäkäyvä on myös potentiaalinen työtön.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • duunari.vaasasta

        ääni annettu ... tukilakkoja odotellessa

      • 7895993

        Jokainen työtön on potentiaalinen työntekijä. Vain oikeisto auttaa ihmisiä toteuttamaan sen potentiaalin.

      • sairas_oikeisto
        7895993 kirjoitti:

        Jokainen työtön on potentiaalinen työntekijä. Vain oikeisto auttaa ihmisiä toteuttamaan sen potentiaalin.

        Oikeiston eväin onkin maahamme saatu jo 300 000 työttömän armeija. Enpä sillä paljoa kehuskelisi! Ja nyt oikeisto sitten syyllistää ne uhrit!

    • JokuRotiAsioihin

      Ei kai kukaan normaali jätä tuota allekirjoittamatta. No ehkä sipilä ja tyoministeri lindström, mutta olikin puhe normaaleista.

      • vanha_vasuri

        Turhaa on persupojun sekoittaa rasistipaskaansa suomalaisten työttömien kyykytykseen!
        Kysy asiaa puoluejohdoltasi, miksi he haalivat tänne yli 100 000 uutta työtöntä mamua. Mamujen ja työttömien vihaaminen kun on näköjään sinulle ainoa syy elää.

        Tässä vielä linkki, jossa järkevät ihmiset voivat osoittaa solidaarisuuttaan kaikkia työttömiä kohtaan:
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • vanha_eirasistivasuri
        vanha_vasuri kirjoitti:

        Vasuri onkin siis rasisti ja vain oman etunsa ajaja. Ja valheellisesti syyttää muita mamutuksesta.
        Ja taas tuota outoa ja sairasta persuttelua.
        Jos vasuri on valmis valehtelemaan noinkin paljon, niin mitä vasuri valehtelee vaaleissa?

      • vanha_vasuri
        vanha_eirasistivasuri kirjoitti:

        Vasuri onkin siis rasisti ja vain oman etunsa ajaja. Ja valheellisesti syyttää muita mamutuksesta.
        Ja taas tuota outoa ja sairasta persuttelua.
        Jos vasuri on valmis valehtelemaan noinkin paljon, niin mitä vasuri valehtelee vaaleissa?

        Ja oikeistotollo aloitti taas sairaan litaniansa ....

        Mutta tässä vielä linkki, jossa kaikki järkevät ihmiset voivat osoittaa solidaarisuuttaan työttömiä kohtaan:
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • 8hg7ry7
        vanha_vasuri kirjoitti:

        Ja oikeistotollo aloitti taas sairaan litaniansa ....

        Mutta tässä vielä linkki, jossa kaikki järkevät ihmiset voivat osoittaa solidaarisuuttaan työttömiä kohtaan:
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

        Anna sinä työttömille rahasi äläkä vain solidaarisuuttasi.

      • OikeatHätääKärsivät
        vanha_vasuri kirjoitti:

        Ja oikeistotollo aloitti taas sairaan litaniansa ....

        Mutta tässä vielä linkki, jossa kaikki järkevät ihmiset voivat osoittaa solidaarisuuttaan työttömiä kohtaan:
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

        Todella kummallista että vanha_vasuri huutaa solidaarisuutta vähä-osaisille työttömille, mutta kun kohteeksi osuukin joku muu kuin omat vasuri-kaverit, niin jopa alkaa vanha_vasuri kirkumaan!

        Heti ovat kaikki persuja ja oikeistolaisia, kun ahne paskainen vasuri puolustaa vain omia etujaan muista välittämättä!

      • vanha_vasuri
        OikeatHätääKärsivät kirjoitti:

        Oletko ihan aivoton ääliö?

        Kysehän on kaikkien työttömien tukien leikkauksista, ei vain vasemmistolaisten! Siis myös työttömien persujen, - natsien, - fasistien, - oikeistolaisten, - homojen jne.
        Jos et edes ymmärrä mistä kirjoittelet, niin onko siinä mitään järkeä ...

        Sitäpaitsi en ole itse edes työtön, mutta vittuuntunut porvarihallituksen harjoittamaan työläisten kyykytyslinjaan!

        Ei kaikilta työttömiltä leikata. Ja jos haluat auttaa työläisiä, ryhdy rikkaaksi ja lahjoita heille rahasi.

      • oletko.päästäsi.vajaa
        8hg7ry7 kirjoitti:

        Ei kaikilta työttömiltä leikata. Ja jos haluat auttaa työläisiä, ryhdy rikkaaksi ja lahjoita heille rahasi.

        Nimenomaan kaikilta työttömiltä leikataan. Ne, jotka jotenkin onnistuvat "aktivoitumaan" eivät enää ole työttömiä.

      • Oletko.itse.vajaa
        oletko.päästäsi.vajaa kirjoitti:

        Nimenomaan kaikilta työttömiltä leikataan. Ne, jotka jotenkin onnistuvat "aktivoitumaan" eivät enää ole työttömiä.

        No mitä olet laiska! Eihän töissäkään lorvita.
        Palkka saadaan tehdystä työstä, oliko tämä yllätys sinulle.

        Onko työttömyyskorvaus jotain sellaista jota voi nauttia uuninpankolla tekemättä yhtään mitään?
        Heti kun loisvasuri-ressukkaa vähän aktivoidaan, niin itkuun tuo purskahtaa.

        Vasuri kun ei millään ymmärrä että ilmaista rahaa ei ole. Jonkun muun on se tienattava vasurille ensin. TYÖNTEOLLA.

        Li Andersonia ei yhtään haittaa että matuihin käytetään yli Miljardi vuodessa.
        Mieluummin matuille kuin omille äänestäjille.

      • 8hg7ry7
        oletko.päästäsi.vajaa kirjoitti:

        Nimenomaan kaikilta työttömiltä leikataan. Ne, jotka jotenkin onnistuvat "aktivoitumaan" eivät enää ole työttömiä.

        Kyllä aktivoitunut voi työttömäksi jäädä. Ei 6 tuntia töitä per kuukausi ihmistä kortistosta poista, pikkuinen.

      • 576535636g3gg
        8hg7ry7 kirjoitti:

        Kyllä aktivoitunut voi työttömäksi jäädä. Ei 6 tuntia töitä per kuukausi ihmistä kortistosta poista, pikkuinen.

        Valitettavasti, pikkuinen, työttömyystuki ei ole ikuinen. Työmarkkinatuella eläminenhän on yhtä juhlaa. sillä kerryttää mahtavan eläkkeen. Ja nythän Hallitus laittaa sullekin vähän kiristystä ehtoihin. Mikä on hieno asia.

      • 8hg7ry7
        576535636g3gg kirjoitti:

        Valitettavasti, pikkuinen, työttömyystuki ei ole ikuinen. Työmarkkinatuella eläminenhän on yhtä juhlaa. sillä kerryttää mahtavan eläkkeen. Ja nythän Hallitus laittaa sullekin vähän kiristystä ehtoihin. Mikä on hieno asia.

        Nyt meni nassikan jokellus sellaiseksi, ettei kukaan saa enää selvää.

      • TolloVasuri
        8hg7ry7 kirjoitti:

        Nyt meni nassikan jokellus sellaiseksi, ettei kukaan saa enää selvää.

        Sinulla on sitten luetun ymmärryshäiriö....

      • 8hg7ry7
        TolloVasuri kirjoitti:

        Sinulla on sitten luetun ymmärryshäiriö....

        Nyt ei taida olla kyse siitä. Olet ehkä viestittelyn tiimellyksessä sekoittanut minut johonkin tolloon vasuriin, joka on sinun mukaasi työttömyystuella tai eläkkeellä. Minä olen vain sanonut, että leikkaukset eivät todellakaan kohdistu kaikkiin työttömiin.

      • sairas_oikeisto
        8hg7ry7 kirjoitti:

        Nyt ei taida olla kyse siitä. Olet ehkä viestittelyn tiimellyksessä sekoittanut minut johonkin tolloon vasuriin, joka on sinun mukaasi työttömyystuella tai eläkkeellä. Minä olen vain sanonut, että leikkaukset eivät todellakaan kohdistu kaikkiin työttömiin.

        Aivan. Oikeistolaisuus on pelkkää ahneuden ylistystä ja työväen loukkaamista!

    • Pappa.Lindström

      Työttömät työleireille!

      • sairas_oikeisto

        Sinnehän sinäkin sitten joudut, kun ikää tarpeeksi tulee.

    • kyykytyslaki.poistettava

      Aktiivimalli ei ole kuitenkaan kiveenhakattu. Ammattiliittojen keskusjärjestöistä SAK on jo ilmoittanut, ettei se hyväksy aktiivimallia. Puheissa on väläytelty mahdollisuutta poliittisiin lakkoihin. Iso osa kansasta vaatii suoraa toimintaa hallitusta vastaan. Uutisointi kansanedustajien kännisekoiluista ja eduskunnassa rehottavasta seksuaalisesta häirinnästä on sellainen viesti, samalla kun lainlaadinta muistuttaa amatöörien puuhastelua, joka jokaisen kansalaisen tulisi ottaa vakavasti. Arvovaltaa eduskunnalla ei ole enää ollut perussuomalaisten astuttua taloon, mutta holtittomasti käytettävää valtaa löytyy sitäkin enemmän. Aktiivimalli on hyvä esimerkki harkitsemattomasta vallankäytöstä, jota kansalaiset eivät ole velvoitettuja sietämään loputtomiin.

      Useat oppositiopuolueet ovat ilmoittaneet laittavansa aktiivimallin uusiksi, jos pääsevät seuraavaan hallitukseen; pidetään huolta, että näin tulee käymään. Asiaa voi kuitenkin edistää jo nyt allekirjoittamalla kansalaisaloitteen työttömiä mielivaltaisesti rankaisevan aktiivimallin kumoamiseksi. 50 000 allekirjoittajaa olisi vahva viesti hallitukselle siitä, että kansa ei hyväksy ihmisten eriarvoistamista. Siis, käy kannattamassa aloitetta ja jaa se ystävillesikin. Kukaan meistä ei ole enää turvassa.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • vanha_vasuri

        Kansalaisaloite työttömien kyykytyslain poistosta on saanut jo yli 15 000 allekirjoitusta! Eli oikeiston harjoittama kyykytyspolittiikka saa kansalta tuomionsa!

        Kyllä nyt oikeistokakaroita vituttaa ... heheh hehehehe

        Ja täältä voi kaikki järkevät ihmiset osoittaa solidaarisuuttaan:
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • vanha_vasuri

        No niin. Sieltähän se ensimmäinen oikeistolapsi paljasti vitutuksensa ... heheh hehehe

        Nyt kansalaisaloite työttömien kyykytyslain poistosta on saanut jo miltei 16 000 allekirjoitusta!
        Sillälailla...

      • HallitusPäättää.EiVasuri
        vanha_vasuri kirjoitti:

        No niin. Sieltähän se ensimmäinen oikeistolapsi paljasti vitutuksensa ... heheh hehehe

        Nyt kansalaisaloite työttömien kyykytyslain poistosta on saanut jo miltei 16 000 allekirjoitusta!
        Sillälailla...

        Niin mitä sillä kansalaisaloitteella tehdään?
        Sehän on yhtä tyhjän kanssa.
        Viekö joku vasuri sen vessapaperiksi hallitukselle?
        Muuhunhan se ei kelpaa....

      • VL_parasta_kansalle
        HallitusPäättää.EiVasuri kirjoitti:

        Niin mitä sillä kansalaisaloitteella tehdään?
        Sehän on yhtä tyhjän kanssa.
        Viekö joku vasuri sen vessapaperiksi hallitukselle?
        Muuhunhan se ei kelpaa....

        Sitä voitkin kysyä vaikka isukiltasi ... ehkäpä hän kertoo lapsoselleen sen merkityksen ...

        Nyt allekirjoituksia on jo 19 247
        Vituttaako, vituttaako kuuntelen ... heheheheheheh

      • VL_parasta_kansalle

        No niin. Sitten kokoomuspoju siirtyy alapääjuttuihin, kun muu asiaosaaminen loppuu ...

        Mutta siitä huolimatta kansalaisaloite työttömien kyykytyslain poistosta on saanut jo yli
        20 100 allekirjoitusta!

    • vanha_vasuri

      Kokoomuspojun iloksi voin kertoa, että nyt allekirjoituksia on jo 16 700

      Vituttaako, vituttaako kuuntelen ... heheheheheheh

      • KoetaNytRessuSelittää

        Niin mitä sillä kansalaisaloitteella tehdään?
        Sehän on yhtä tyhjän kanssa.
        Viekö joku vasuri sen vessapaperiksi hallitukselle?
        Muuhunhan se ei kelpaa.... ... heheheheheheh ... heheheheheheh ... heheheheheheh
        Vituttaako, vituttaako kuuntelen ... heheheheheheh ... heheheheheheh ... heheheheheheh

      • VL_parasta_kansalle
        KoetaNytRessuSelittää kirjoitti:

        Niin mitä sillä kansalaisaloitteella tehdään?
        Sehän on yhtä tyhjän kanssa.
        Viekö joku vasuri sen vessapaperiksi hallitukselle?
        Muuhunhan se ei kelpaa.... ... heheheheheheh ... heheheheheheh ... heheheheheheh
        Vituttaako, vituttaako kuuntelen ... heheheheheheh ... heheheheheheh ... heheheheheheh

        Sitä voitkin kysyä vaikka isukiltasi ... ehkäpä hän kertoo lapsoselleen sen merkityksen ...

        Nyt allekirjoituksia on jo 18 894
        Vituttaako, vituttaako kuuntelen ... heheheheheheh

      • kokoomuspoju
        VL_parasta_kansalle kirjoitti:

        Sitä voitkin kysyä vaikka isukiltasi ... ehkäpä hän kertoo lapsoselleen sen merkityksen ...

        Nyt allekirjoituksia on jo 18 894
        Vituttaako, vituttaako kuuntelen ... heheheheheheh

        Ihan hirveästi vituttaa, kun köyhät parkuvat :((((((

        Apua!

      • VL_parasta_kansalle
        kokoomuspoju kirjoitti:

        Ihan hirveästi vituttaa, kun köyhät parkuvat :((((((

        Apua!

        Aivan. Sipilä-Orpo-Soini hallitus onkin itkettävän huono. Suorastaan kelvoton, kuten työläisten kyykytysyrityksestä voi helposti asian todeta.

      • kokoomuspoju
        VL_parasta_kansalle kirjoitti:

        Aivan. Sipilä-Orpo-Soini hallitus onkin itkettävän huono. Suorastaan kelvoton, kuten työläisten kyykytysyrityksestä voi helposti asian todeta.

        Kyykyttäminen on jees, mutta vielä parempi olisi ronskisti vain laittaa niitä hanuriin. Tärkeintä, että saadaan se sakki vinkumaan kunnolla! Eihän siinä muuten ole mitään huvia. Ansaitsemme enemmän näitä nyyhkyadresseja!

      • sairas_oikeisto
        kokoomuspoju kirjoitti:

        Kyykyttäminen on jees, mutta vielä parempi olisi ronskisti vain laittaa niitä hanuriin. Tärkeintä, että saadaan se sakki vinkumaan kunnolla! Eihän siinä muuten ole mitään huvia. Ansaitsemme enemmän näitä nyyhkyadresseja!

        Sinulla on selvästi kaikki edellytykset Kokoomuksen johtotehtäviin. Vittumainen luonne, heikko älykkyys ja pohjaton viha työväkeä kohtaan. Jos isukkisi olisi vielä 100 rikkaimman joukoissa, niin kyllä työväellä ottaa ohraleipä ...

      • typerät_vasurit
        VL_parasta_kansalle kirjoitti:

        Aivan. Sipilä-Orpo-Soini hallitus onkin itkettävän huono. Suorastaan kelvoton, kuten työläisten kyykytysyrityksestä voi helposti asian todeta.

        Vasurit itkevät aina, kerropa milloin oli viimeksi hallitus, jota eivät vasurit olisi itkeneet.
        Aivan, Vasurit itkivät silloinkin vaikka vasurit oli hallituksessa.

      • vasuri.valehtelee
        VL_parasta_kansalle kirjoitti:

        Sitä voitkin kysyä vaikka isukiltasi ... ehkäpä hän kertoo lapsoselleen sen merkityksen ...

        Nyt allekirjoituksia on jo 18 894
        Vituttaako, vituttaako kuuntelen ... heheheheheheh

        Isähän jo kertoi että vasurit valehtelee. Ja hän on sentään vasemmistoliiton jäsen.

      • kokoomuspoju
        sairas_oikeisto kirjoitti:

        Sinulla on selvästi kaikki edellytykset Kokoomuksen johtotehtäviin. Vittumainen luonne, heikko älykkyys ja pohjaton viha työväkeä kohtaan. Jos isukkisi olisi vielä 100 rikkaimman joukoissa, niin kyllä työväellä ottaa ohraleipä ...

        Kiitos. Aion kuitenkin pyrkiä vasemmiston johtotehtäviin juuri siksi, että olen tyhmä. Vasemmistolaisten äänet saa helposti, kun vain hourii jotakin kyykkyasennosta ja lupaa lisätä valtion velkaa. Sitten elelen herroiksi reppanoiden äänillä.

      • sairas_oikeisto

        Osui ja upposi näköjään ... heheh hehehe hehehehe

        No tässä on iloisia uutisia teille oikeistokakaroille ja muille porvarihallituksen kannattajille!

        Kansalaisaloite työttömien kyykytyslain poistosta on saanut jo yli 45 031 allekirjoitusta!
        Eli vaadittavat 50 000 allekirjoitusta tulee jo tänään täyteen!
        Oikeiston harjoittama kyykytyspolittiikka sai siis kansalta nopeasti tuomionsa!

        Ja täältä voi kaikki järkevät ihmiset osoittaa edelleen solidaarisuuttaan:
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • Pitkäaikaistytötön

      Lahtarihallitus soramontulle & pumpum.

      • vasuripanopoju

        Pitkäaikaistytötön !! Hanki sitten vasuri-poikaystävä !! niitä on tämä palsta täynnä!!
        ... heheheheheheh ... heheheheheheh

      • oikeistopojujen_himot
        vasuripanopoju kirjoitti:

        Pitkäaikaistytötön !! Hanki sitten vasuri-poikaystävä !! niitä on tämä palsta täynnä!!
        ... heheheheheheh ... heheheheheheh

        Kokoomuspojun kokemukset eivät kiinnosta ketään ... kuin ehkä persupoikia?

    • vanha_vasuri

      Nyt on ylitetty jo 64 000 allekirjoittajan raja! Suomalaisilla on siis edelleen vahva vastustus porvarihallituksen kyykytyspolitiikkaa vastaan!

      Kaatuukohan hallitus omaan röyhkeyteensä?

      • ja.Suomi.pelastuu

        Toivottavasti kaatuu ja sitten äänestämme vihervasemmiston valtaan!

    • vanha_vasuri

      Työttömien kyykytyslain vastustajia on nyt jo yli 75 000.
      Ja Kokoomuksen kannatuskäyrä on alaspäin. Kyllä kansa tunnistaa kusettajansa!

      • RumatFaktatVasurille

        Lakihan on jo hyväksytty ja tämä kansalais aloite jälkijättöinen vasemmiston propaganda-yritys.
        Lakihan hyväksyttiin 150 - 30 ja tämä aloitekin hylätään samoin lukemin.

      • vanha_vasuri
        RumatFaktatVasurille kirjoitti:

        Lakihan on jo hyväksytty ja tämä kansalais aloite jälkijättöinen vasemmiston propaganda-yritys.
        Lakihan hyväksyttiin 150 - 30 ja tämä aloitekin hylätään samoin lukemin.

        Kannattaisi oikeistokakaran tutustua edes hiukan aiheeseen, ennenkuin nolaa itseään.

        Äänestystuloshan oli 86-Kyllä ... 56-Ei ... Poissa 52 ... Eli poissaolijat olisivat voineet kumota koko lain jo silloin! Ja nyt se sitten täytyy tehdä voimakeinoin!

        https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/aanestys.aspx?aanestysnro=2&istuntonro=135&vuosi=2017

    • Tämäkin ketju on pelkkää trollien kirjoittelua. Ilmeisesti jossain on trollitehdas, joka haluaa peittää kirjoituksilla oikeat mielipiteet?

      • sairas_oikeisto

        Sinusta on siis työttömien tukien leikkaukset oikein, vaikka suuri osa heistä ei voi tehdä mitään osoittaakseen vaadittavaa "aktiivisuutta"? Jopa TE-keskus on tätä mieltä!

      • sairas_oikeisto kirjoitti:

        Sinusta on siis työttömien tukien leikkaukset oikein, vaikka suuri osa heistä ei voi tehdä mitään osoittaakseen vaadittavaa "aktiivisuutta"? Jopa TE-keskus on tätä mieltä!

        Li Andersson vuoden suomenruotsalainen! Paleface sai bileistä ammeellisen fyrkkaa keikkapalkkiona! Nyt se pallinaama kylpee rahoissa ja dokaa paavo Arhinmäen kanssa.

      • sairas_oikeisto
        DonaldTruth kirjoitti:

        Li Andersson vuoden suomenruotsalainen! Paleface sai bileistä ammeellisen fyrkkaa keikkapalkkiona! Nyt se pallinaama kylpee rahoissa ja dokaa paavo Arhinmäen kanssa.

        Eli et pystynyt vastaamaan edes noin yksinkertaiseen kysymykseen!
        Tyypillinen MV-lehden idiotismeja lukeva tollo!

    • ELMEERI

      muista, PORVARI hallituksen teot seuraavissa vaaleissa . Etenkin TÄMÄN kokoomuksen juoksupojan keskustan aikaan saanokset.

      • Vasupelle

        Muistamme hyvin kaikki vasurien rikokset, muutahan ei tarvitse muistaa.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Aivan.... Kokoomus, Kepu, Persut ja Siniset.
        Siinä one se rosvosakki, joka on kyykyttänyt niin työläisiä, työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita kuin sairaitakin.

        Nuo puolueet kannattaa siis kaikkien unohtaa seuraavissa EK-vaaleissa! Ja Suomi pelastuu!

      • VasuPellet
        vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:

        Aivan.... Kokoomus, Kepu, Persut ja Siniset.
        Siinä one se rosvosakki, joka on kyykyttänyt niin työläisiä, työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita kuin sairaitakin.

        Nuo puolueet kannattaa siis kaikkien unohtaa seuraavissa EK-vaaleissa! Ja Suomi pelastuu!

        Aivan, Suomihan on jo nyt pelastunut kun vasemmisto on oppositiossa, olet vasuripoju vähän myöhässä, mutta tyhmähän sinä olet muutenkin.

      • kok.persereijät
        VasuPellet kirjoitti:

        Aivan, Suomihan on jo nyt pelastunut kun vasemmisto on oppositiossa, olet vasuripoju vähän myöhässä, mutta tyhmähän sinä olet muutenkin.

        Kokoomuspojun aivotonta mokellusta...

    • VL_parasta_kansalle

      Nyt on jo yli 88 600 allekirjoittajaa!
      Suomalaisilla on siis edelleen vahva vastustus porvarihallituksen kyykytyspolitiikkaa vastaan!
      Hallitus kaatuu vielä omaan röyhkeyteensä.

      Allekirjoita sinäkin:
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • porvarihallitus.kaatuu

      Äänisaalis on jo yli 90 500 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • sairas_oikeisto

      Toisen luokan kansalaiset
      Suomalaista yhteiskuntaa on jo pitkään johdettu oikeistolaisella politiikalla, jonka kovien arvojen mukaan ihmisen on ansaittava olemassaolonsa oikeutus. Vallan kahvasta tiukasti kiinni pitävät oikeistoliberaalit ajoivat läpi työttömiä koskevan aktiivimallin.

      Se on sellaisenaan tietenkin vain yksittäinen laki, joka koskee yhtä ryhmää, mutta samalla siihen sisältyy vahva viesti, joka koskee kaikkia yhteiskuntamme heikompiosaisia. ”Sinä olet meille yhdentekevä, me voimme nöyryyttää sinua, me voimme viedä sinulta elämisen edellytykset ja pilkata arvojasi.”

      Kyse ei ole enää pelkästään johtajistamme, vaan Suomeen on rantautumassa asenneilmasto, jossa kaikkia apua tarvitsevia pidetään pelkkänä painolastina. Pelko omasta toimeentulosta johtaa vihaan niitä kohtaan, joita pidetään uhkana omalle selviämiselle.

      Kovia arvoja vaalivat poliitikot ovat tuon pelon istuttaneet kansalaisten mieliin ja osoittaneet heille vihan kohteen. Kaikki apua tarvitsevat. Kun kansanedustajakin jo sanoo, ettei hyväksy sitä, että hänen verorahoillaan maataan toimettomana sohvalla, ei tarvitse yhtään ihmetellä, että samanlainen vihapuhe leviää kulovalkean lailla.

      Kun sitä toistetaan tarpeeksi kauan, siihen aletaan uskoa. Vielä toistaiseksi omillaan toimeentulevat alkavat ajatella, että yhteiskunnan ongelmat johtuvat roskaväestä, jota heidän pitää elättää omilla rahoillaan. Tämä kehitys on käynnissä ja se valtaa alaa koko ajan entistä nopeammin.

      En millään jaksa uskoa, että suomalaisten enemmistö hyväksyy sen, mihin tätä maata ollaan viemässä. Toivon hartaasti, että suomalaiset eivät enää tyydy olemaan hiljaa, vaan nousevat vastustamaan inhimillisyyden polkemista lokaan.

      Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta ollaan tekemässä pahoinvointivaltiota, jossa vain hyväosaisilla on oikeuksia ja köyhillä pelkkiä velvollisuuksia. Ei tällaista saa hyväksyä.

    • porvarihallitus.kaatuu

      Äänisaalis on jo yli 93 000 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • eiymmärrätätä

      Millä perusteella se on perustellumpaa haalia ulkomailta elätettäviä sosiaaliturvalla kuin maksaa Suomalaisille hädänalaisille toimeentuloturvaa työttömänä ,kun sitä ei muuutoin ole hankittavissa?

      Tämä peruste ei näy toteutuneen:

      https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s

      tulos on jotain muuta...

      https://yle.fi/uutiset/3-8487839

      Ihmisarvon ymmärrän,mutta eikö Suomalaisilla työttömillä sitten ole tuta samaista ihmisarvoa vai pitää kö heidän toisin osoittaa että ovat ihmisarvoisia ja ansaitsevat samaisen ihmisarvon kuin muutkin? Mielestäni ihmisarvo on lähtökohtaisesti kaikille sama ja se on lähtökohtaisesti kyseenalaistamaton. Ikävä kyllä hallituksemme kyseenalaistaa tuon toimillaan .

    • sairas_oikeisto

      Tätä ei ole ennen nähty: kansalaisaloitteen tekijä joutui hallituspuolueiden hyökkäyksen kohteeksi.

      Joulun ja uudenvuoden välipäivät ovat yleensä poliittisesti vuoden hiljaisinta aikaa – hiljaisempaa kuin heinäkuussa. Viime viikolla kaikki oli toisin. Sähköä oli ilmassa, koska kansalaisaloite juuri hyväksytyn työttömyysturvan aktiivimallin kumoamiseksi sai lentävän lähdön heti joulun jälkeen. Tänään tiistaina 2.1. aamupäivällä nimiä oli koossa jo yli 92 000, kun vaadittava raja on 50 000.

      Kansalaisaloitteen menestys sai monet hallituspuoluiden toimijat pimahtamaan tavalla, jota ei ole ennen nähty – ei ainakaan niiden yli 30 vuoden aikana, joina olen politiikkaa työkseni seurannut.

      Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) erityisavustaja Petteri Leino twiittasi 29.12., että ”minusta tältä herra Racinelta voisi ottaa kaikki tuet pois, sillä ei tarvitse niitä”.

      Herra Racinella hän tarkoitti Martin-Eric Racinea, joka laittoi kansalaisaloitteen alulle 20.12.

      Syynä Leinon kimpaantumiseen oli se, että kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok.) avustaja Antti Kirkkala kirjoitti kokoomuksen Verkkouutisiin leimaavan ”uutisen” Racinesta. Kyseessä oli tarkoitushakuinen referaatti Iltalehden tekemästä Racinen haastattelusta. Siinä Racine kertoo omasta työttömyydestään, mutta Verkkouutisten versiossa hän on ökyalueella Kruununhaassa asuva sosiaaliturvan väärinkäyttäjä.

      Turkin tie on meidän tiemme?
      Mutta ei siinä kaikki: kokoomuksen puoluetoimistossa visuaalisuudesta ja viestinnästä vastaava Kristian Tervo kävi 28.12. Twitterissä yhden tunnetuimman bloggarin, Uuninpankkopoika Saku Timosen kimppuun osoittamalla kysymyksen Apu-lehden päätoimittajalle Marja Aarnipurolle: ”Onko tämä bloggarinne käyttäminen hallituksen vastustamiseen ihan ok?”

      Jatkokommenteissa Tervo piti kyseenalaisena sitä, että Timonen saa lehdeltä rahaa kirjoituksistaan ja katsoi herravihan lietsomisen blogin välityksellä menevän ”harmaalle alueelle”.

      Ulkoministeri Timo Soini (sin.) herätti huomiota vuosi sitten kuvaillessaan Turkissa Suomen ja diktatuuriin sortuneen valtion välejä poikkeuksellisen lämpimiksi. Turkkilaisille suurlähettiläille puhuessaan Soini sanoi, että Suomi ja Turkki jakavat kivijalkanaan samat demokraattiset arvot.

      Turkki sulki kesän 2016 vallankaappausyrityksen jälkeen noin 150 tiedotusvälinettä ja vangitsi suuren joukon toimittajia.

      Viime tammikuussa ei osattu arvata, että nimenomaan arvopohjalta koottu uusvanha hallitus lähestyy turkkilaisia arvoja. Hallituksen piiristä tulleet hyökkäykset lehdistöä ja sananvapautta kohtaan ovat sen verran vakavia, että ministereiltä tarvitaan selventäviä kannanottoja. Onko kyseessä myös hallituksen linja hallituksen arvostelijoita kohtaan?

    • sairas_oikeisto

      Äänisaalis on jo yli 95 700 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • kyykytyslaki.poistettava

      Äänisaalis on jo yli 95 700 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • sairas_oikeisto

      AKTIIVIMALLISTA PALJASTUU LISÄÄ OUTOUKSIA: SEURANTA EPÄSELVÄÄ, KAIKKI TYÖ EI KELPAA

      Aino-Kaisa Pekonen Ylen Ykkösaamussa: automaattileikkuri syrjäseuduilla asuville.
      Eduskunnan jouluviikolla hyväksymästä työttömyysturvan aktiivimallista paljastuu lähes päivittäin uusia outoja yksityiskohtia samaan aikaan, kun sen ympärillä käydään kuumaa poliittista keskustelua – keskustelua, joka olisi pitänyt käydä ennen lain käsittelyä.

      Aktiivimallia sovelletaan tänään keskiviikkona kolmatta päivää. Nyt on käynyt ilmi, ettei osa sen seurannasta kuulu kenellekään. Asian nostaa esiin Saku Timonen blogissaan.

      Syynä ovat ristiriitaiset ohjeet. TE-palvelujen usein kysytyissä kysymyksissä todetaan, että aktiivisuutta seuraa työttömyysetuuden maksaja, joka on Kela silloin kun kyseessä on työmarkkinatuki ja peruspäiväraha, ja työttömyyskassa silloin kun kyseessä on ansiosidonnainen päiväraha.

      ”TE-toimisto ei siis tee tätä seurantaa”, ohjeissa kerrotaan.

      Kelan usein kysytyissä kysymyksissä taas lukee, että se tarkistaa, täyttyykö aktiivisuuden edellytys silloin, kun työtön on ollut töissä. Sen sijaan muusta aktiivisuudesta ”Kela saa TE-toimistosta tiedon osallistumisestasi työllistymistä edistävään palveluun”, jota TE-palvelut eivät oman ilmoituksensa mukaan siis kuitenkaan seuraa.

      TE-toimiston lausunto ratkaisee
      ”Erityisesti Te-toimistojen vetäytyminen vastuusta on huolestuttavaa. Juuri Te-toimistot antavat etuuden maksajaa sitovat työvoimapoliittiset lausunnot, joiden perusteella työttömyysetuutta joko maksetaan tai ei makseta. Tästä lausunnosta ei voi edes valittaa, vaan valittaa voi vasta kassan tai Kelan tekemästä maksupäätöksestä. Te-toimistot eivät kuitenkaan aio seurata mitenkään työntekoa”, kirjoittaa juristin koulutuksen saanut Timonen-

      Kokoomuksen puoluetoimistosta asetettiin viime viikolla kyseenalaiseksi hänen oikeutensa kirjoittaa ainakaan Apu-lehden alla toimivassa blogissa.

      Kaikki työ ei ole aktiivisuutta
      Lisäksi tällä viikolla ilmeni, että mikä tahansa työssä oleminen ei riitä aktiivisuudeksi. Joulun alla hyväksytyn lain kolmannessa pykälässä täsmennetään yhtenä kohtana, että ”työttömyyspäivärahaa saadessaan henkilön katsotaan 65 päivän aikana olleen riittävästi työssä tai työllistymistä edistävässä palvelussa, jos hän on kyseisenä aikana: 1) työssä yhteensä niin paljon, että työ kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin palkansaajan työssäoloehtoon…”

      Mikä tahansa työ ei täytä määritelmää. Kelan sivuilta selviää, että aktiivisuusvaatimuksen täyttävän työn palkan pitää vastata vähintään 1 189 euron kuukausituloja. Hyväksyttävä päivän minimipalkka on 55,30 euroa, tunnin 6,91 euroa.

      Ansiopäivärahan maksu hidastuu
      Ammattiliitto Pron työttömyyskassan johtaja Mervi Ruokola kertoi tiistaina liiton verkkosivuilla ansiosidonnaisen päivärahan maksun hidastuvan aktiivimallin takia. Syynä on se, että aktiivimalli tekee etuuden hyväksymisestä käsityötä, mikä hidastaa kaikkien työttömien ansiopäivärahan maksua.

      Tähän asti ansiopäiväraha on saatu maksuun ripeästi.

      – Se, että työttömyysturvan maksu sujuu nopeasti, kannustaa ottamaan lyhyitäkin työpätkiä vastaan, sillä työtön ei joudu pelkäämään joutuvansa odottelemaan ansiopäivärahojaan kohtuuttoman kauan, johtaja Ruokola selventää Pron verkkosivuilla.

      Hänen mukaansa kaikkien työttömien on hyvä varautua siihen, että työttömyysetuuden maksatukseen saattaa tulla viiveitä, koska kassa joutuu selvittämään ja tarkistamaan aktiivitoimet viimeisen 65 päivän ajalta.

      – Tämä koskee koko kassakenttää, ei vain prolaisia työnhakijoita, Ruokola täsmentää.

      Seuraava muutos työttömyysturvaan voi tulla jo elokuussa. Työ- ja elinkeinoministeriö TEMin malli velvoittaisi työtöntä hakemaan 12 työpaikkaa kolmen kuukauden aikana ja raportoimaan hauista viikoittain.

    • sairas_oikeisto

      Äänisaalis on jo yli 96 800 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • sairas_oikeisto

        Nyt jo 97 500 ....

    • AktiiviVasuriHuutaaTöitä

      No niin!
      Aktiivi-malli tulee voimaan ja kohta nähdään ihmeitä!

      Vanhasta työtä ja vastuuta vieroksuvasta, uuninpankolla makoilevasta tukien mankuja-vasurista tuleekin nyt uusi uljas Aktiivi-vasuri!!

      Työpaikoilla jo pelätään kymmenientuhansien näiden työtä kerjäävien Aktiivi-vasureiden rynnäkköä.

      Tällaiseen ei Suomessa ole totuttu, ei sitä joka päivä näe uljasta aktiivi-vasuria vaatimassa työtä itselleen!!

      • sairas_oikeisto

        Kokoomuspojun aivotonta mokellusta ...

    • Achtung.AktiiviVasuri

      Voi kauhiata!!

      Tämmöinen aktiivi-vasuri vielä varastaa kaiken ja vie ruuatkin toisten suusta.
      Pitäiskö ne sittenkin maksaa takaisin kotiin makoilemaan...

      • sairas_oikeisto

        Kokoomuspojun aivotonta mokellusta ....

    • KOK-kyykyttäjät

      KESKUSTALAISET PAKITTAVAT, AKTIIVIMALLI NÄYTTÄÄ YHÄ ENEMMÄN KOKOOMUKSEN OMALTA HANKKEELTA

      Kansalaisaloitteen menestys herättää paniikkia hallitusryhmissä.
      Kova kritiikki työttömyysturvan aktiivimallia kohtaan hermostuttaa mielipidemittauksissa huonosti menestynyttä keskustaa. Keskiviikkoiltana peruutusvaihteelle heitti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Hän totesi tiedotteessaan mallin kannustavan työttömiä tarttumaan myös lyhyisiin työsuhteisiin, koska nekin kerryttävät työkokemusta ja voivat avata oven pidempään työsuhteeseen.

      Sitten tuli mutta:
      ”Ihmisten huolet on kuitenkin otettava tosissaan. Työttömät eivät saa joutua kohtuuttomiin tilanteisiin, jos heillä ei ole tosiasiallisesti mahdollisuutta osoittaa uudistuksen mukaista aktiivisuutta”, Kaikkonen edellytti.

      Hän muistutti eduskunnan linjanneen lain hyväksyessään, että ”uudistuksen vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää, jos ilmenee, etteivät nyt ehdotettavat keinot ole riittäviä estämään aktiivisesti työnhakua tai palveluun pääsyä yrittäneen työnhakijan joutumista vähennetylle etuudelle”.

      Kaikkosen huoli on sama, josta lakia kritisoinut oppositio on koko ajan varoittanut: työtön voi itse olla vaikka kuinka aktiivinen, mutta häntä rangaistaan silti, jos työ- tai muuta paikkaa aktiivisuuden osoittamiseen ei löydy.

      Keskustajohtajat: ei pakkolähdöille
      Kaikkonen otti myös etäisyyttä kokoomuslaisten puheisiin siitä, että työpaikan perässä on oltava valmis muuttamaan.

      ”Ei voi myöskään olla niin, että aktiivimallin varjolla ihminen pakotettaisiin muuttamaan eroon perheestään ja läheisistään”, Kaikkonen totesi sen jälkeen, kun lain harvoihin puolustajiin kuuluva kokoomuksen Juhana Vartiainen muuttamista vaati.

      Torstaina kokoomuslaisten arvosteluun yhtyi keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen tiedotteella, jossa sanotaan ”ei Mykkäsen ja Vartiaisen pakkolähdöille”. Vartiaisen lisäksi kokoomuslainen kehitysministeri Kai Mykkänen on vaatinut muuttamaan työn perässä, jos kotiseudulla ei työtä ole.

      ”Mykkäsen ja Vartiaisen kannanotot edustavat sellaista keskittämispolitiikkaa, jota keskusta ei kannata, edistä eikä hyväksy. Ei pakkolähdöille! Eri puolueiden arvomaailmat tulevat tässä vahvasti esiin. Me keskustassa haluamme ennen kaikkea luoda uusia työpaikkoja jokaiseen Suomen kolkkaan ja myös työllisyyspalveluita on tarjottava tasa-arvoisesti joka puolella.”

      Kansalaisaloitteessa jo yli 100 000 nimeä
      Keskustan paniikki on noussut sitä mukaa, kun lain kumoamista vaativaan kansalaisaloitteeseen kertyy nimiä. Nyt niitä on jo yli 98 800, joten 100 000 allekirjoitusta ylittynee ennen viikonloppua.

      Vain kokoomus puolustaa
      Aktiivimalli aiheuttaa värinää hallitusryhmissä. Heti lain hyväksymisen jälkeen sinisten Kaj Turunen väläytti mallista luopumista, jos se sopii kokoomukselle. Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo tyrmäsi Turusen oikopäätä: tämä hallitus ei peru esityksiään.

      Aktiivimallin herättämä vastarinta on nyt johtanut tilanteeseen, jossa sitä kannattaa täydellä sydämellä enää kokoomus – muuten ihan niin kuin sote-uudistuksen valinnanvapausmalliakin.

      Kokoomuksessakin asiassa esiintyy kakkosketju, kehitysministeri Mykkänen ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Vartiainen. Puheenjohtaja Petteri Orpo on hiljaa, samoin Mykkästä lukuun ottamatta kaikki muutkin ministerit. Varsinainen vastuuministeri asiassa on sinisten sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

      Ylen A-studiossa keskiviikkona Mykkänen perusteli mallin luovan painetta työttömälle hakea työtä ja TE-toimistoille järjestää aktivointikursseja.
      – Valitettavasti on kymmeniä tuhansia, jotka ovat ajautuneet passiivistyöttömiksi. Nyt olisi heidän kohtalonsa kannalta tärkeää, että löytyy niitä lyhyitäkin työkeikkoja, koulutuksia, yrityskokeiluja, jotta sitten pikkuhiljaa pääsee työllistymään muualle, Mykkänen sanoi.

      Työn perässä muuttamista hän perusteli kysymällä, missä vaiheessa työttömyysturvasta on tullut etuus, jolla on tarkoitus tukea pysyvää elämistä paikkakunnalla, jossa työntekijä ei usko työllistyvänsä.

      Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi aktiivimallista käytävää keskustelua Facebookissa kirjoittamalla, että siinä on ”lopulta kyse ihmiskuvasta, ja miten yhteiskunnan turvaverkkoja syystä tai toisesta tarvitsevia kohdellaan. Siksi se herättää niin paljon ja niin voimakkaita tunteita”.

      Anderssonin mukaan kyse ei ole siitä, etteikö työttömiltä voi vaatia asioita.
      ”Työttömiltä vaaditaan jo nyt työmarkkinoiden käytettävissä olemista ja aktiivista työnhakua sekä osallistumista työllistymistä edistäviin palveluihin. Suomen työttömyysturva on jo vastikkeellista, ja tämä hallitus on jo tiukentanut ehtoja, samalla kun omavastuupäiviä on lisätty ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa lyhennetty. Suomessa työttömyysturvan sanktiot ovat huomattavasti muita pohjoismaita kovemmat, mutta viranomaisresurssit työllistämisen edistämiseen moninkertaisesti pienemmät.”

    • KOK-kyykyttäjät

      Oikeistokakaroiden iloksi voin kertoa, että allekirjoittajia on jo yli 104 000
      ja lisää tulee kaikilta rehellisiltä kansalaisilta.

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Eli porvarihallitus tulee pian kaatumaan omaan typeryyteensä!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • KOK-kyykyttäjät

      Oikeistokakaroiden iloksi voin kertoa, että allekirjoittajia on jo yli 104 600
      ja lisää tulee kaikilta rehellisiltä kansalaisilta.

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Eli porvarihallitus tulee pian kaatumaan omaan typeryyteensä!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • KOK-kyykyttäjät

      KESKUSTALAISET PAKITTAVAT, AKTIIVIMALLI NÄYTTÄÄ YHÄ ENEMMÄN KOKOOMUKSEN OMALTA HANKKEELTA

      Kansalaisaloitteen menestys herättää paniikkia hallitusryhmissä.
      Kova kritiikki työttömyysturvan aktiivimallia kohtaan hermostuttaa mielipidemittauksissa huonosti menestynyttä keskustaa. Keskiviikkoiltana peruutusvaihteelle heitti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Hän totesi tiedotteessaan mallin kannustavan työttömiä tarttumaan myös lyhyisiin työsuhteisiin, koska nekin kerryttävät työkokemusta ja voivat avata oven pidempään työsuhteeseen.

      Sitten tuli mutta:
      ”Ihmisten huolet on kuitenkin otettava tosissaan. Työttömät eivät saa joutua kohtuuttomiin tilanteisiin, jos heillä ei ole tosiasiallisesti mahdollisuutta osoittaa uudistuksen mukaista aktiivisuutta”, Kaikkonen edellytti.

      Hän muistutti eduskunnan linjanneen lain hyväksyessään, että ”uudistuksen vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää, jos ilmenee, etteivät nyt ehdotettavat keinot ole riittäviä estämään aktiivisesti työnhakua tai palveluun pääsyä yrittäneen työnhakijan joutumista vähennetylle etuudelle”.

      Kaikkosen huoli on sama, josta lakia kritisoinut oppositio on koko ajan varoittanut: työtön voi itse olla vaikka kuinka aktiivinen, mutta häntä rangaistaan silti, jos työ- tai muuta paikkaa aktiivisuuden osoittamiseen ei löydy.

      Keskustajohtajat: ei pakkolähdöille
      Kaikkonen otti myös etäisyyttä kokoomuslaisten puheisiin siitä, että työpaikan perässä on oltava valmis muuttamaan.

      ”Ei voi myöskään olla niin, että aktiivimallin varjolla ihminen pakotettaisiin muuttamaan eroon perheestään ja läheisistään”, Kaikkonen totesi sen jälkeen, kun lain harvoihin puolustajiin kuuluva kokoomuksen Juhana Vartiainen muuttamista vaati.

      Torstaina kokoomuslaisten arvosteluun yhtyi keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen tiedotteella, jossa sanotaan ”ei Mykkäsen ja Vartiaisen pakkolähdöille”. Vartiaisen lisäksi kokoomuslainen kehitysministeri Kai Mykkänen on vaatinut muuttamaan työn perässä, jos kotiseudulla ei työtä ole.

      ”Mykkäsen ja Vartiaisen kannanotot edustavat sellaista keskittämispolitiikkaa, jota keskusta ei kannata, edistä eikä hyväksy. Ei pakkolähdöille! Eri puolueiden arvomaailmat tulevat tässä vahvasti esiin. Me keskustassa haluamme ennen kaikkea luoda uusia työpaikkoja jokaiseen Suomen kolkkaan ja myös työllisyyspalveluita on tarjottava tasa-arvoisesti joka puolella.”

      Kansalaisaloitteessa jo yli 100 000 nimeä
      Keskustan paniikki on noussut sitä mukaa, kun lain kumoamista vaativaan kansalaisaloitteeseen kertyy nimiä.

      Vain kokoomus puolustaa
      Aktiivimalli aiheuttaa värinää hallitusryhmissä. Heti lain hyväksymisen jälkeen sinisten Kaj Turunen väläytti mallista luopumista, jos se sopii kokoomukselle. Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo tyrmäsi Turusen oikopäätä: tämä hallitus ei peru esityksiään.

      Aktiivimallin herättämä vastarinta on nyt johtanut tilanteeseen, jossa sitä kannattaa täydellä sydämellä enää kokoomus – muuten ihan niin kuin sote-uudistuksen valinnanvapausmalliakin.

      Kokoomuksessakin asiassa esiintyy kakkosketju, kehitysministeri Mykkänen ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Vartiainen. Puheenjohtaja Petteri Orpo on hiljaa, samoin Mykkästä lukuun ottamatta kaikki muutkin ministerit. Varsinainen vastuuministeri asiassa on sinisten sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

      Ylen A-studiossa keskiviikkona Mykkänen perusteli mallin luovan painetta työttömälle hakea työtä ja TE-toimistoille järjestää aktivointikursseja.
      – Valitettavasti on kymmeniä tuhansia, jotka ovat ajautuneet passiivistyöttömiksi. Nyt olisi heidän kohtalonsa kannalta tärkeää, että löytyy niitä lyhyitäkin työkeikkoja, koulutuksia, yrityskokeiluja, jotta sitten pikkuhiljaa pääsee työllistymään muualle, Mykkänen sanoi.

      Työn perässä muuttamista hän perusteli kysymällä, missä vaiheessa työttömyysturvasta on tullut etuus, jolla on tarkoitus tukea pysyvää elämistä paikkakunnalla, jossa työntekijä ei usko työllistyvänsä.

      Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi aktiivimallista käytävää keskustelua Facebookissa kirjoittamalla, että siinä on ”lopulta kyse ihmiskuvasta, ja miten yhteiskunnan turvaverkkoja syystä tai toisesta tarvitsevia kohdellaan. Siksi se herättää niin paljon ja niin voimakkaita tunteita”.

      Anderssonin mukaan kyse ei ole siitä, etteikö työttömiltä voi vaatia asioita.
      ”Työttömiltä vaaditaan jo nyt työmarkkinoiden käytettävissä olemista ja aktiivista työnhakua sekä osallistumista työllistymistä edistäviin palveluihin. Suomen työttömyysturva on jo vastikkeellista, ja tämä hallitus on jo tiukentanut ehtoja, samalla kun omavastuupäiviä on lisätty ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa lyhennetty. Suomessa työttömyysturvan sanktiot ovat huomattavasti muita pohjoismaita kovemmat, mutta viranomaisresurssit työllistämisen edistämiseen moninkertaisesti pienemmät.”

    • Niku.Pukkiin-uskonut

      Mieleeni tuli eräs lapsuuden kokemus noista joululahjoista.

      Tosin siitä on hyvin pitkä aika. Silloin vannoteltiin kilttinä oloa. Tontut katselivat ikkunoista ja kirjoittivat muistiin pukille kaikki kolttoset. Tuhmille ja laiskoille jotka tontut olivat ilmiantaneet pukki toi vitsoja. Pakettiin oli merkitty teksti jossa kehotettiin "Käytettävä ennen uudenvuoden päivää." Kyllä tänäänkin joukossamme on niitä joille tuo lahjapaketti olisi oikealaatuinen.

      Monet videot todistavat sen niille nettitontuille. Eikö totta ??

      • Merja_presidentiksi

        Juuri niin. En minäkään aio satuihin uskovaa Lauraa äänestää!

      • Vaalina_pilkille
        Merja_presidentiksi kirjoitti:

        Juuri niin. En minäkään aio satuihin uskovaa Lauraa äänestää!

        Vaalit on jo pidetty ja seuraa vain näytelmä.

        Muodoltaan se voi olla vaikka farssi tai sitten komedia. Mahdollisuus jolla joku muu valittaisiin kuin tuo istuva nykyinen on "promille luokka". Joten sama miten äänestät vai äänestätkö mitenkään tulokseen se ei vaikuta. Mutta toki hyvä mieli siitä että on saanut lappuseen numeron laittaa säilyy aina seuraaviin vaaleihin saakka.

      • vapaamuurariSauli
        Vaalina_pilkille kirjoitti:

        Vaalit on jo pidetty ja seuraa vain näytelmä.

        Muodoltaan se voi olla vaikka farssi tai sitten komedia. Mahdollisuus jolla joku muu valittaisiin kuin tuo istuva nykyinen on "promille luokka". Joten sama miten äänestät vai äänestätkö mitenkään tulokseen se ei vaikuta. Mutta toki hyvä mieli siitä että on saanut lappuseen numeron laittaa säilyy aina seuraaviin vaaleihin saakka.

        Ihan vaan periaatteesta minäkin käyn äänestämässä vasemmistolaista ehdokasta!
        Sillä rahallahan nykyään presidentin virkakin ostetaan. Trump on siitä hyvä esimerkki. Rahalla pääsee jopa idioottikin presidentiksi. Suomessakin.

      • typeräVasuri
        vapaamuurariSauli kirjoitti:

        Ihan vaan periaatteesta minäkin käyn äänestämässä vasemmistolaista ehdokasta!
        Sillä rahallahan nykyään presidentin virkakin ostetaan. Trump on siitä hyvä esimerkki. Rahalla pääsee jopa idioottikin presidentiksi. Suomessakin.

        Ja ilman rahaa pääsee idiootiksi oppositioon. hehheheheheeee......

    • rosvot.on.rosvoja

      Onko kepulaisetkaan enää Sipilän kannalla kun tämä sama pitää koskea pirtin hämärässä keinutuolissa istuvia maataloustukia saavia kaikesta normaalien ihmisten asioita vastustavia. Samoin tämä pitää koskea entisiä kepulaisia vaikka olisikin ollut pressan entinen sussu.

      Törkeäähän tämä on sen kaikki tietää. Käteinen jo yritti, samoin Aho/Viinanen. Kaiken yrityksen takana että aletaan pakottamaan töihin alle kympin tuntipalkalla ja laitetaan liikkelle aalto että nytkin töissä olevat tekee töitä alle kympin tunti.

      Jos joku ei tätä oikeasti ymmärrä niin on samoissa syvissä vesissä kun työministeri joista mainitsi. Mutta kolme pilleriä päivässä auttaa kun olemme saaneet lukea.

    • VL_parasta_kansalle

      TÄSSÄ ON VASEMMISTOLIITON VAIHTOEHTO AKTIIVIMALLILLE

      Ei lisää rangaistuksia, vaan parempia palveluja työttömille.
      Työttömyysturvan aktiivimallia ainoana ministerinä viime päivinä puolustanut kokoomuksen Kai Mykkänen on vaatinut sen vastustajia esittämään oman vaihtoehtonsa.

      Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vastaa Mykkäselle MTV:n kolumnissaan, että parempia vaihtoehtoja on. Ratkaisut löytyvät sosiaaliturvan uudistamisesta nykyistä kannustavampaan ja yksinkertaisempaan suuntaan sekä aktiivisen työvoimapolitiikan resurssien lisäämisestä.

      ”Byrokratian, uusien normien ja kovempien sanktioiden sijasta työttömät tarvitsevat paremmin resursoituja julkisia työvoimapalveluita, työllistämistoimia, koulutusta ja ohjausta alan vaihtoon tai yrityksen perustamiseen”, Andersson kirjoittaa.

      Suomi pohjoismaiselle tasolle
      Andersson vaatii työvoimaviranomaisten resurssien nostamista pohjoismaiselle tasolle. Hänen mukaansa Suomessa työttömyysturvan sanktiot ovat huomattavasti muita pohjoismaita kovemmat, mutta viranomaisresurssit moninkertaisesti pienemmät.

      ”Esimerkiksi Tanskassa, jonka järjestelmää poliitikot oikealla ovat ihailleet, yhden virkailijan vastuulla on 12 työtöntä. Hänen suomalaisella kollegallaan on vastuullaan 166 työtöntä työnhakijaa. Tämä tilanne ei ole kestävä, eikä sitä korjata keksimällä yhä uusia sanktioita.”

      Muina keinoina Vasemmistoliitto esittää työttömyysturvan ja asumistuen suojaosan nostamista 500 euroon ja sitovia ennakkopäätöksiä työnteon vaikutuksesta etuuksiin. Näin purettaisiin lyhytkestoisen työn vastaanottamiseen liittyviä byrokratialoukkuja.

      Lisää palkkatukea
      Puolue myös lisäisi palkkatukimäärärahoja, jotta työttömiä voidaan työllistää nykyistä useammin suoraan yrityksiin, järjestöihin ja kuntiin. Kolmannen sektorin palkkatuen käyttöä rajoittavista säännöistä pitää luopua. Työttömyysturvan käyttöä palkkatuen tai starttirahan osana tulee kehittää. Ammatillista työvoimakoulutusta tulee lisätä ja työttömien omaehtoista opiskelua helpottaa.

      Itsensätyöllistämisestä voidaan tehdä nykyistä houkuttelevampi vaihtoehto ottamalla käyttöön yhdistelmävakuutus ja korottamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa 25 000 euroon. Pienyritysten työllistämisedellytyksiä voidaan tukea rakentamalla niille palkkatukimalli.

      ”Vasemmistoliitto vaatii, että työvoimapoliittiset sanktiot eli karenssit poistetaan kokonaan. Järjestelmää tulee yksinkertaistaa niin, että ihminen joko kuuluu työttömyysturvan piiriin tai on sen ulkopuolella, kunnes mahdollinen este on poistunut.”

      Nykyistä politiikkaa Andersson kutsuu työttömien ideologiseksi kurittamiseksi.

      • Tilda.Tiilenkantaja

        "”Esimerkiksi Tanskassa, jonka järjestelmää poliitikot oikealla ovat ihailleet, yhden virkailijan vastuulla on 12 työtöntä. Hänen suomalaisella kollegallaan on vastuullaan 166 työtöntä työnhakijaa. Tämä tilanne ei ole kestävä, eikä sitä korjata keksimällä yhä uusia sanktioita.”"

        V-liitto siis vaatii TE keskuksiin lisää istujia ? Jos lasketaan että työttömiä on 550000 on istujia ja paperien pyörittäjiä silloin tanskalaisittain 45834 . Jos nyt samalla mallilla suomessa on 3314. Paljonko tuo sitten lisää kustannuksia virkailijoitten palkkauksessa ? Sitä ei tunnu kukaan V-liitossa ajattelevan. Rahahan siellä joko kasvaa puissa tai sitä tulee taikaseinästä. Paras veikkaus on nuo Panaman piilorahat. Vai kuinka ?

        Oletan kuitenkin ettei työllistäminen hoidu valtion virkoja lisäämällä. Talojakaan tuskin rakennetaan sillä, että lisätään rakennustarkastajien ja tulevaisuus suunnittelijoiden määrää monikymmenkertaisesti. Ja tuskin siihen auttaa "reppufirmojen perustaminen tarkastuksien tehostamiseen tonttien kaavoitus toiminnan varalta. Tiili ei katsellen liiku siihen tarvitaan se muurari tai tulevaisuudessa robotti. Pahimmassa tapauksessa se "Tarveharkintaa vailla oleva" matkailija.

      • sairas_oikeisto
        Tilda.Tiilenkantaja kirjoitti:

        Hienoa ajattelua! Sinun mielestä siis pitäisi TE-keskusten henkilökuntaa vähentää, kun niille ollaan juuri tuomassa 300 000 työttömän aktiivisuuden kyyläyshommat!
        Rahahan kasvaa oikeiston mukaan veroparatiiseissa, joten siksi niitä on turha Suomeen maksaa!

    • porvarihallitus.kaatuu

      Oikeistokakaroiden iloksi voin kertoa, että allekirjoittajia on jo yli 110 400
      ja lisää tulee kaikilta rehellisiltä kansalaisilta.

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Eli porvarihallitus tulee pian kaatumaan omaan typeryyteensä!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • kyykytyslaki.poistettava

      AKTIIVIMALLI TYHJENTÄÄ POHJOIS-SUOMEA

      ”Puhdas leikkuri keskusten ulkopuolella ja pitkäaikaistyöttömille.”
      Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto vaatii hallituspuolueiden läpiajaman aktiivimallin peruuttamista. Se on erityisen ongelmallinen Pohjois-Suomen näkökulmasta.

      – Aktiivimalli on puhdas leikkuri työttömyysturvaan varsinkin keskusten ulkopuolella. Vaikka työhön ja työllistymistä edistäviin toimiin tekisi tuhat hakemusta, työttömyysturvasta nipistetään, jos paikkoja ei löydy. Työttömyyden entuudestaan vaivaamilla seuduilla niitä ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Myös Kelan asiantuntijat ovat todenneet aktiivimallin ongelmat, Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Olli Kohonen toteaa.

      Kohosesta on käsittämätöntä, että pääministeripuolue keskusta on ajanut läpi monen maaseutupitäjän tyhjennysautomaatin.

      – Tämäkö on keskustan uutta aluepolitiikkaa? Kokoomuslaiset ovat tämän tavoitteen julkituoneet, kun taas Soinin sinisille kaikki käy.

      – Kaupungeissakaan tilanne ei ole helppo. Esimerkiksi Oulussa iso osa avoinna olevista työpaikoista on korkean koulutuksen vaatimia työpaikkoja tai puhelinmyyntityöpaikkoja, joista ison osan palkkaus perustuu provisioon. Aktiivisuusvaatimuksessa edellytetään palkkauksen olevan TES:n mukainen tai vähintään 6,91 euron tuntitasoa, mikäli alalla ei ole työehtosopimusta. Ehto ei läheskään aina täyty puhelinmyyjän provisiotienestissä.

      Automaattisesti leikkaus pitkäaikaistyöttömille
      Pitkäaikaistyöttömille aktiivimalli on Kohosen mukaan automaattisesti leikkaus, koska heille ei tällä hetkelläkään ole riittävästi palveluita, esimerkiksi monialaista työ- ja toimintakyvyn arviointia.

      – Tämä edellyttäisi kuntien oman rahoituksen lisäämistä palveluihin, mutta juuri mikään kunta ei ole tiennyt tähän varautua näin nopeasti.

      Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto muistuttaa myös, että kyseessä on työttömyyskorvausmenojen alentamiseen tähtäävä hanke, jolla ei ole tekemistä työllisyyden parantamisen kanssa.

      Työttömille ei lisäksi ole hankkeesta tiedotettu juuri mitään.

      – Työttömyyskassoista on todettu ansiosidonnaisten päivärahojen maksatuksen hidastuvan aktiivimallin takia, koska etuuksien hyväksyminen on toteutettava jatkossa käsipelillä. Tämän ja monen muun epäkohdan mukaisesti aktiivimalli on peruttava mahdollisimman nopeasti ja kehitettävä tilalle ratkaisuja, jotka kannustavat positiivisesti työnhakijoita hakeutumaan työmarkkinoille.

    • porvarihallitus.kaatuu

      ”EI TOIMI KÄYTÄNNÖSSÄ” – NÄIN ASIANTUNTIJAT ARVIOIVAT AKTIIVIMALLI KAKKOSTA

      Työttömille on tulossa velvoite lähettää yhteensä 17 miljoonaa työhakemusta vuodessa. Sen pelätään vievän oikeasti avoimet työpaikat piiloon.
      Viikko sitten voimaan tullutta työttömyysturvan aktiivimallia vastustaa kansalaisaloitteessajo yli 115 000 suomalaista.

      Tulossa voi kuitenkin olla vielä pahempaa. Hallitus päättää kevään aikana, miten se edistää aktiivisen työnhaun mallia, niin sanottua aktiivimalli kakkosta. Siinä kaikkien työttömien olisi haettava keskimäärin vähintään yhtä työpaikkaa viikossa työttömyysetuutta saadakseen. Hausta pitäisi ilmoittaa säännöllisesti verkkopalvelussa. Työhakua seurattaisiin 12 viikon jaksoissa. Laiminlyönnistä seuraa kahden kuukauden karenssi.

      Lakia on kaavailtu voimaan ensi vuoden alussa.

      THL: Hyötyjä vaikea ymmärtää
      Aktiivisen työnhaun mallin lausuntokierros on jo pidetty ja palaute oli tyrmäävää.

      Esimerkiksi Uudenmaan ELY-keskus totesi, että asiakkailla on räätälöityjen palvelujen tarve, mutta lakiluonnoksen henki on, että yksi ja sama malli sopii kaikille.

      ”Esimerkiksi avoimien työpaikkojen määrä vaihtelee merkittävästi alueittain, jonka vuoksi samat vaatimukset eri puolilla maata saattavat johtaa nykymuodossa työpaikkojen muuttumiseen piilotyöpaikoiksi, kun samoja avoimia työpaikkoja hakevat useat työttömät työnhakijat, vain koska näin edellytetään”, sen lausunnossa lukee.

      Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mielestä ”aktiivisen työnhaun hyötyjä lakiluonnoksen esittämässä muodossa on vaikea ymmärtää”.

      ”Työnhakijoiden tekemien työhakemusten laadun seurantaan ei liene riittävää resurssia, joten työnhakuvelvoite tässä muodossa saisi työnhakijat tekemään työhakemuksia myös oman työllistymisensä näkökulmasta merkityksettömiin työpaikkoihin määrällisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tällä olisi erittäin negatiivinen vaikutus myös työnantajiin, joille voisi muodostua kynnys ilmoittaa avoinna olevia työpaikkoja hakemusten ja puhelinsoittojen suuren määrän pelossa.”

      Näennäishakemuksista varoitti myös Kuntaliitto:

      ”Työnantajat saattavat kyllästyä kasvaviin hakijamääriin ja hakijoihin, jotka tehtailevat hakemuksia ilman motivaatiota. Vaarana on, työnantajat siirtyvät hakemaan työntekijänsä muualta kuin työvoimaviranomaisen kautta ja piilotyöpaikkojen osuus kasvaa.”

      Henki on kontrolloiva
      Uudenmaan ELY-keskuksen mielestä on sinänsä kannatettavaa lisätä asiakkaan omaa aktiivisuutta ja vastuuta omasta työnhaustaan.

      ”Esitetty tapa hakea vähintään yhtä työpaikkaa viikossa ja raportoida siitä tiiviisti tuottaa kuitenkin useita ongelmia ja haasteita, jotka vievät pohjaa positiivisilta tuloksilta. Säännösehdotuksen henki on kontrolloiva ja tuottaa erittäin paljon raportointia, seurantaa ja selvittelytyötä. Työnhakijat turhautuvat ja työnantajat kuormittuvat turhista hakemuksista. Maakunnan viranomaistyö kuormittuu seurannasta, selvittelyistä ja sanktioiden hallinnollisesta työstä. Esitys ei ole yhdenvertainen, koska työmarkkinat vaihtelevat toimialoittain ja alueittain.”

      Hakemuksia ei aiotakaan tarkastaa?
      Valtakunnallisen työpajayhdistyksen mukaan esitys siirtää vastuun työttömyydestä työnhakijalle.

      ”Esityksen mukaan työnhakijan palveluprosessi tulee olemaan pääosin sähköinen, joka edellyttää työnhakijalta oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta sekä kykyä ja mahdollisuutta käyttää sähköisiä palveluita. Sen sijaan työllistymisen tueksi tarjottavia palveluita, kuten ohjausta ja neuvontaa ollaan esityksen mukaan karsimassa radikaalisti.”

      Työttömyyskassojen yhteisjärjestön lausunnossa moititaan sen tulkinnanvaraisuutta, mitkä ovat hakijalle soveltuvia työpaikkoja. Työnhakijan ja maakunnan näkemys asiasta voi poiketa, mutta miten asia tarkastetaan, jos työhakemuksia tehdään 17 miljoonaa nykyistä enemmän vuodessa?

      Toisaalta lakiluonnoksessa lähdetään siitä, että säännökset eivät lisää viranomaisten työtä, joten asiaa ei ole tarkoituskaan tarkistaa.

      Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan tiukat ilmoitusvelvoitteet eivät välttämättä edistä työnhakijan aktivoitumista varsinaisessa työnhaussa. Ne kuitenkin edellyttävät merkittävästi resursseja viranomaisilta ja palveluntuottajilta ilmoitusseurannan järjestämiseksi varsinkin tilanteissa, jossa maakunnan työttömyysaste ja pitkäaikaistyöttömien määrä ovat korkeita.

      Kannuste työllistymiseen katoaa
      Suomeen sosiaalioikeudellisen seuran mukaan lakiluonnos sisältää lisää velvollisuuksia työttömille, mutta ei työnantajille.

      ”Kahden kuukauden karenssi ilman toimeentuloa voi olla edessä erityisesti silloin, jos työntekijän katsotaan hakeneen työpaikkoja, joihin hänen koulutuksensa ja kokemuksensa ei ole riittävä. Työtön voi pakotettu näin menettelemään, jos ei ole tarjolla hakijalle sopivia työpaikkoja. Työvoimatilastot osoittavat, että avoimia työpaikkoja on vain noin kymmenesosa työttömien määrästä. Suuri osa avoimista työpaikoista ei tule TE-keskusten eikä näin ollen myöskään työttömien tietoon, joten niitä ei työtön voi hakea.”

    • PopsiPorkkanaaVasuri

      Tällaiseen ei Suomessa ole totuttu, ei sitä joka päivä näe uljasta aktiivi-vasuria vaatimassa työtä itselleen!! Pelottavaa, vasuri työpaikalla!
      Sipilä on nyt päästänyt pedot irti ja työpaikoilla saa nyt pelätä!!

      Jo 120.000 vasuria on päättänyt Aktivoitua ja hakea töitä ensi tilassa, nyt kun hallitus on antanut heille mahdollisuuden! Nyt kun olutkin saa olla väkevämpää, niin myös vasurin Himo työntekoon on vihdoin herännyt!!

      Li pelkää jo että kun nämä Aktiivi-vasurit rikastuvat työnteolla, niistä tulee Porvareita ja kokoomuksen äänestäjiä.
      Siksi Li vastustaa kaikenlaista aktivointia.

      Kohta vasurit maksavat niin paljon veroja, että pystyvät elättämään itsensä ja maksamaan omat kulunsa yhteiskunnalle.

      Ja kaikki tämä kiitos mahtavan hienon Sipilän johtaman hallituksen ansiosta.
      Ei voi vasurikaan kuin nöyrästi kiittää tästä lahjasta. Ja lähteä töihin.....

      Tämä on hieno esimerkki yli puoluerajojen toimivasta yhteistyöstä, jossa Hallitus tarjoaa Porkkanan ja vasemmisto kuluneet Hampaansa.

    • porvarihallitus.kaatuu

      AKTIIVIMALLIN VASTUUMINISTERI OLI ENSIN SAUNASSA JA SITTEN PIHALLA

      Pirkko Mattila kertoi, ettei keskustele julkisuuden kautta.
      Keskustelu työttömyysturvan aktiivimallista on roihunnut nyt kaksi viikkoa. Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat hiljaa. Vastuuministereistä työministeri Jari Lindström (sin.) on osallistunut keskusteluun sen verran, että on tyrmännyt hätääntyneiden hallituskumppaneiden paikkausehdotukset.

      Lindström on myös vahvistanut, että niin sanottu aktiivimalli kakkonen, aktiivisen työhaun malli tulee hallituksen pöydälle tänä vuonna.

      Varsinainen vastuuministeri on niin ikään sinisiä edustava sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila. Hän tuli viimein maanantaina esiin sen verran, että ilmoitti Ylen haastattelussa, ettei käy keskustelua julkisuuden kautta.

      Hallituksessa ei ole käynnissä nyt neuvotteluja, joiden perusteella mallin soveltamisesta tai mahdollisesta muuttamisesta voisi sanoa jotain varmaa, Mattila totesi.

      Keskustelu ei maistunut joulukuussakaan
      Mattila oli haluton keskustelemaan itse esittelemästään asiasta myös silloin, kun lakia vasta käsiteltiin eduskunnassa. Lain ensimmäisen käsittelyn keskustelua käytiin joulukuun alussa perjantai-iltana opposition jäsentenvälisinä. Erityistä pahennusta herätti, että Mattila twiittasi samaan aikaan olevansa matkalla savusaunaan.

      Tuolloin asia jätettiinkin pöydälle ja keskustelua jatkettiin maanantaina 11.12. päivällä. Tuolloin Mattilan käyttämistä puheenvuoroista syntyy vaikutelma, että hän oli pitkälti pihalla koko asiasta.

      ”Tulen seuraamaan tarkasti”
      Mattila selvitti esityksen taustaa ja kehui sitten sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausumaehdotusta, jonka mukaan lain vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää. Itse eduskunnalle marraskuussa lähettämässään kirjeessä hän kuitenkin tyrmäsi esitykset aktiivisuusedellytyksen laajentamiseksi.

      – Tässä eduskunta edellyttää hallitusta seuraamaan tämän lain vaikutuksia. Tämän pohjalta on helppo toimia. Voin vakuuttaa teille, että tulen seuraamaan tarkasti, mitä tämän hallituksen esityksen jälkeen tapahtuu, kun tämä laki astuu voimaan. Tässä on mahdollisuuksia: selvitystyöhanke, selvityshenkilö. Tätä pitää nimenomaan kehittää, Mattila sanoi ennen kuin ryhtyi kertomaan, että omassakin perheessä on ollut työttömyyttä.

      ”Kohtaamisia tarvitaan lisää”
      – Olen iloinen, että tämä yhteiskunta on tarjonnut kuitenkin mahdollisuuden eteenpäin, ja olen aivan samaa mieltä siitä, että rangaistuksen sijaan me tarvitsemme kohtaamisia. Niitä me tarvitsemme lisää. Siltä pohjalta sanoisin, että tämän aktiivimallin ei pidä olla vain niin, että puhutaan työttömän aktiivimallista, vaan puhutaan kokonaisuudessaan työllisyyden aktiivimallista.

      Mattilan mukaan malli haastaa myös TE-palvelut kehittämään omia toimintojaan. Samaan aikaan työvoimahallinnon väkeä on kuitenkin vähennetty ja ”työllistymistä edistävien palveluiden volyymi kokonaisuutena ei työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan välttämättä kuitenkaan kasva kuluvaan vuoteen verrattuna”, totesi sosiaali- ja terveysvaliokunta mietinnössään aktiivimallista.

      Kehittää pitää, mutta entistä pienemmällä henkilökunnalla ja korkeintaan entisellä rahamäärällä, vaikka asiakkaiden ja palvelujen tarve nousee moninkertaiseksi. Siinä on ministerillä seuraamista.

    • KOK-kyykyttäjät

      AKTIIVIMALLIN VASTUSTUS ON PISTÄNYT KOKOOMUSLAISTEN PASMAT SEKAISIN, KOSKA AJATUS LAISKOISTA TYÖTTÖMISTÄ ON KOKOOMUSAATTEEN YTIMESSÄ

      Jos Suomessa on yksi puolue joka yleensä tietää, miten hoitaa julkisuus, se on Kokoomus. Muissa puolueissa riidat käydään julkisuuden valokeilassa, ja se, että oma tahto ei ole mennyt läpi, tehdään selväksi, mutta Kokoomuksessa mediakontrolli pitää; vaikka menisi miten huonosti, kameroiden edessä hymyillään ja vakuutellaan, että kaikki menee juuri suunnitelman mukaisesti.

      Onkin outoa, että kokoomuslaisten pasmat ovat menneet täysin sekaisin aktiivimallin saamasta kritiikistä. Kansalaisaloite aktiivimallia vastaan on saanut poliitikkojen avustajat mustamaalaamaan aloitteen tekijää minkä kerkeävät. Ministerit ja kansanedustajat yrittävät selittää mallin epäkohdat pois sillä että ainahan voi muuttaa, vaikka tästä tulee kuva, että he eivät ole ajatelleet reaalielämän vaihtoehtoja – perhe, kumppanin työpaikka, sairaat vanhemmat jne. – laisinkaan. Se, miten Kokoomus yrittää kuvailla aktiivimallia, ei vastaa sitä, mitä aktiivimalli kaikkien tietojen mukaan on.

      Muutkin ovat huomanneet, että nyt on tilaisuus iskeä. Tietysti pääpaino aktiivimallin vastustamisessa on kansanliikkeellä, mutta parlamentaarinen oppositio on pystynyt kritisoimaan hallitusta melko yksituumaisesti, Antero Vartiaa lukuun ottamatta. Ammattiliitotkin ovat lähteneet mukaan. Ja myös hallituksen sisällä on selvää, että ainakin Keskustaa arveluttaa, mihin tässä tuli lähdettyä – kokoomuspoliitikkojen puheet ihmisten siirtymisistä kuka mihinkin eivät tätä varmastikaan edesauta.

      Ehkäpä tähän kaikkeen syynä on se, että tässä mennään aatteen ytimiin. Minkä tahansa puolueen tai poliitikon on suhteellisen helppoa pitää viilipyttymäinen asenne puhuessaan aatteen vierestä liiippaavista asioista. Kun poliitiikko alkaa puhua tunteellisesti ja viestin hiomisesta välittämättä, kyseessä on yleensä aihe, jossa mennään syvälle tämän kannattaman aatteen ytimeen tai joka on henkilökohtainen. Tässä ei tietenkään ole mitään vikaa ja pelkkä kamreeriasenne politiikan tekemisessä sopii paremmin robottien kuin ihmisten politiikkaan, mutta se altistaa myös virheille.

      Mikä sitten on se ydin? Joku voisi olettaa, että kokoomuspolitiikan ydin olisivat esimerkiksi kansallinen etu tai vapaat markkinat; nämä kuitenkin on heitetty puolueen toiminnan aikana niin monta kertaa ikkunasta ulos, että ne ovat selvästi toissijaisia. Pysyvämpi kuitenkin on ajatus vastakkainasettelusta oletettujen kunnon kansalaisisten ja laiskojen, ansaitsemattomien vätyksien välillä. Tämä on niitä jäljellä olevia hierarkioita, joita voidaan puolustaa näinkin sumeilemattomalla tavalla.

      Tämän kaiken jälkeen luulisi, että kokoomuksen loputkin sosiaalireformistit pohtisivat ihan ajatuksen kanssa, millaiseen puolueeseen ovat menneet.

    • väkivallaton

      Aktiivimalli on hyväksytty demokraattisesti. Kun /jos se nyt yritetään lakoilla estää niin demokratia ei silloin toimi. Tai ehkä se on sosialidemokratiaa. Jos katsotaan että tilanne laillisuudesta on epäselvä niin päätöksen laillisuus on ratkaistava perustuslakivaliokunnassa.

      • sairas.oikeistoideologia

        Siksi kansalaisaloite kannattaakin kaikkien allekirjoittaa. Sillä pakotetaan eduskunta uudelleenkäsittelemään huonoksi todettu päätös. Juuri näin demokratian pitääkin toimia, vaikka se tuntuu tyhmistä porvaripäättäjistä ikävältä!

    • sairas.oikeistoideologia

      Aktiivimallia vastustavat lakot pysäyttävät viennin ja laittavat tehtaita kiinni - Kiitos porvarihallituksen ideologisen harhaluulon työttömien laiskuudesta.

    • risuiksi

      Mistä se tulee, että tyhmät luulee hallituksen säätävän lakeja Suomessa.
      Aktiivimallista päättää euskunta, ei hallitus!
      Jos joku meitä kyykyttää niin se on eduskunta jonka olemme itse valinneet lakeja säätämään.

      • sairas.oikeistoideologia

        Aivan.
        Eduskunnan porvarienemmistöinen kyykyttäjäsakki on saanut laittomasti vallan persujen hajoamisen seurauksena! Ja nyt porvarit sitten yrittävät ulosmitata sitten kaiken mahdollisen! Kaikki suurpääoman unelmat on nyt muutettu laeiksi ja hyväksytetty kumileimasin-eduskunnalla! Törkeää touhua!

        Ja juuri siksi yleislakko onkin perusteltua jos kyykytykseen ihastunut porvarileiri ei muuten ymmärrä!

      • sairas.vasemmisto
        sairas.oikeistoideologia kirjoitti:

        Typerä vasuri syyttää ensin hallitusta ja kun huomasi olleensa täysin väärässä, rupeaa korjailemaan "Aivan.. eduskuntahan se ."

        Miten tuolla elukkamaisella asenteella vasemmisto tässä maassa korjaa asioita.
        Noilla lauseilla onkin hyvä hakea hallituspaikkaa heheheheheeee.

      • kok.persereijät
        sairas.vasemmisto kirjoitti:

        Typerä vasuri syyttää ensin hallitusta ja kun huomasi olleensa täysin väärässä, rupeaa korjailemaan "Aivan.. eduskuntahan se ."

        Miten tuolla elukkamaisella asenteella vasemmisto tässä maassa korjaa asioita.
        Noilla lauseilla onkin hyvä hakea hallituspaikkaa heheheheheeee.

        Kokoomuspojun aivottomat mokellukset vaan jatkuvat!

    • harjoitteluksi

      Poliittiset lakot johtuu siitä, että sosialistit on paniikissa kuin nurkkaan ajettu rotta.
      Käynnissä olevassa vaalissa sosialistit (SDP Vas) saavat yhteensä ääniä vähemmän kuin Lipponen yksin edellisessä vaalissa. Arvaan: sosialistit/ei-solsialistit : 5%/95%, Paavon tulos oli muistaakseni n. 6%

      • vanha_vasuri

        Presidentinvaalit ovat pelkkää hupia kansalle, kuten sirkuksetkin! Rahallahan presidenttiys ostetaan, joten voittajastahan ei ole mitään epäselvyyttä. Mutta pikku kiusa porvareille tekee ihan hyvää, etteivät luule koko kansaa omistavansa!

        Aktiivimallia taas vastustetaan jo koko kansan enemmistöllä, joten paniikissa on vain porvarihallitus, joka pelkää jo hallituksen kaatumista asian takia. Ja hyvä niin.

        Kaikki siis Senaatintorille 2.2 näyttämään porvareille, ettei heikoimpien kyykyttäminen ole hyväksyttävää, vaikka sitä valtaa siihen olisikin!

      • vanha_työtön

        Vasurit tekevät parhaansa tuhotakseen Suomen talouskasvun.
        Ehkäpä tuonkin marssin jälkeen joudutaan irtisanomaan jokunen huonontuneen tuloksen takia.

      • SOS.kyykytyshallitus
        vanha_työtön kirjoitti:

        Vasurit tekevät parhaansa tuhotakseen Suomen talouskasvun.
        Ehkäpä tuonkin marssin jälkeen joudutaan irtisanomaan jokunen huonontuneen tuloksen takia.

        Hallitus voisi todellakin miettiä edes vähän, mihin heidän kyykytyspolitiikkansa johtaa. Nytkin ne lisäävät vain työttömyyttä!

      • TyperäVasuriEiTajua
        SOS.kyykytyshallitus kirjoitti:

        Hallitus voisi todellakin miettiä edes vähän, mihin heidän kyykytyspolitiikkansa johtaa. Nytkin ne lisäävät vain työttömyyttä!

        Aivan! Vasurit tekevät parhaansa tuhotakseen Suomen talouskasvun.
        Ehkäpä tuonkin marssin jälkeen joudutaan irtisanomaan jokunen huonontuneen tuloksen takia.

        Eikö vasuri tosiaan ymmärtänyt heti? Vasuri luo työttömyyden!

      • SOS.kyykytyshallitus
        TyperäVasuriEiTajua kirjoitti:

        Aivan! Vasurit tekevät parhaansa tuhotakseen Suomen talouskasvun.
        Ehkäpä tuonkin marssin jälkeen joudutaan irtisanomaan jokunen huonontuneen tuloksen takia.

        Eikö vasuri tosiaan ymmärtänyt heti? Vasuri luo työttömyyden!

        Porvarihallituksen toimet tuottivat työttömyyden ja saavat nyt kansankin kaduille mielenosoituksiin!

    • väki.vallaton

      Valta on kansalla joka valitsee eduskunnan ja se nimittää hallituksen. Se on perustuslaissa määritelty ja on kaikkien hyväksymä. Jos tätä ei nyt hyväksytä tai se asetetaan kyseenalaiseksi kaikki on kuin nollapisteessä. Vallan otta kai sitten SAK. Demokratiaa se ei ainakaan ole.

      • sairas.oikeistoideologia

        Kyykytyslakeja rustaava porvarihallitus saa vaan sitä, mitä tilaavat! Suurin osa kansasta ei hyväksy nykyistä kyykytyspolitiikkaa ja osoittaa sen nyt lakoilla ja mielenosoituksilla.
        Hallituksen pitäisikin pyytää itse eroa, koska eivät pysty toimimaan kansan tahdon mukaan!

      • näinseönni

        Äänestäkää Lauraa muuten hukka perii suomen!

      • Merja_presidentiksi
        näinseönni kirjoitti:

        Äänestäkää Lauraa muuten hukka perii suomen!

        Laura on rasistinen satutäti, jolle ei pidä kenenkään ääntään antaa!

        Merja Kyllönen on taas rauhaa rakastava koko kansan suosikki! Äänet siis Merjalle!

      • TappajaVasurit
        Merja_presidentiksi kirjoitti:

        Laura on rasistinen satutäti, jolle ei pidä kenenkään ääntään antaa!

        Merja Kyllönen on taas rauhaa rakastava koko kansan suosikki! Äänet siis Merjalle!

        Merjaa edustaa poliittista suuntausta, joka on tappanut 100 miljoonaa ihmistä!
        Ei koskaan ääntä tappajille!!

      • persVasuri
        sairas.oikeistoideologia kirjoitti:

        Kyykytyslakeja rustaava porvarihallitus saa vaan sitä, mitä tilaavat! Suurin osa kansasta ei hyväksy nykyistä kyykytyspolitiikkaa ja osoittaa sen nyt lakoilla ja mielenosoituksilla.
        Hallituksen pitäisikin pyytää itse eroa, koska eivät pysty toimimaan kansan tahdon mukaan!

        Ei mene ressukka-vasurille sanoma perille, Kansa on äänestänyt eduskunnan ja hallitus toteuttaa sen tahtoa.

        Vasurien 8% kannatus kertoo, ettei vasureihin luoteta.

      • kok.persereijät
        persVasuri kirjoitti:

        Ei mene ressukka-vasurille sanoma perille, Kansa on äänestänyt eduskunnan ja hallitus toteuttaa sen tahtoa.

        Vasurien 8% kannatus kertoo, ettei vasureihin luoteta.

        Kokoomuspojun aivotonta mokellusta ... ...

    • Merja_presidentiksi

      Nyt kiiruusti äänestämään Merja Kyllöstä presidentiksi!

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Merja pärjäsi ihan odotetusti rahavaltaa vastaan, mutta seuraavaksi voitetaan sitten maakuntavaaleissa!

    • VL_parasta_kansalle

      RAKENNUSLIITON SUOKAS RÄJÄYTTÄISI NYKYISEN TYÖTTÖMYYSTURVAMALLIN

      Työttömyysturvajärjestelmä on Kyösti Suokkaan mielestä perverssi, sillä työtön ei tiedä, jääkö pätkätyöstä käteen muuta kuin työn ilo.
      Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mielestä nykyinen työttömyysturvan malli joutaa räjäyttää.

      ”Työtön ei tiedä, jääkö pätkätyöstä käteen muuta kuin työn ilo. Vielä pahempaa on epätietoisuus työttömyysturvan seuraavasta maksupäivästä. Jos kädestä suuhun elävällä ei ole varmuutta, milloin satunnaisen työpäivän jälkeen seuraavaksi rahaa saa, on ymmärrettävää pelata varman päälle. Lapset kun tuppaavat syömään joka päivä”, kirjoittaa Suokas blogissaan.

      Soviteltu päiväraha yli ihmisen käsityskyvyn
      Suokkaan mukaan homma on vaikeutunut vuosi vuodelta.

      ”Yli ihmisen käsityskyvyn päästiin sovitellulla päivärahalla. Vain ammattitaitoisilla etuuskäsittelijöillä, siis työttömyyskassojen työntekijöillä, on kyky kertoa työttömälle työttömyyspäivärahan suuruus. Maksupäivästä hekin esittävät valistuneen arvion. Lappuruletissa voi olla yllättäviä hankaluuksia”, Suokas toteaa.

      Rakentajilta löytyy työhaluja
      Suokkaan mukaan rakentajille ja muille kokoaikatyötä tekeville työttömyysturvasta voi tehdä selkeän.

      ”Vain työttömyyspäiviltä maksettaisiin korvaus ymmärrettävän laskukaavan mukaan ja näin yksittäisten työpäivien määrä ei vaikuttaisi maksuaikatauluun. Tämä houkuttaisi poimimaan marjatkin maasta, tekemään jokaisen työn, joka saatavissa on. Työhaluja rakentajilla ainakin löytyy”, arvioi Suokas.

    • SOS.kyykytyshallitus

      Aktiivimallin vastustajien allekirjoituksia tuli kuukaudessa yli 140 800 ... Hyvä Suomen kansa

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallitus kaatuu omaan typeryyteensä ....

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      P.S. Kaikki mukaan perjantaina 2.2 Senaatintorille näyttämään porvarihallitukselle, mitä mieltä työväki on sen kyykytyspolitiikasta!

    • SOS.kyykytyshallitus

      Kaikki mukaan huomenna Senaatintorille näyttämään porvarihallitukselle, mitä mieltä työväki on sen kyykytyspolitiikasta!

    • SOS.kyykytyshallitus

      Yleislakko vaan päälle muutamaksi viikoksi, niin varmasti alkaa jotain tapahtua SOS-kyykytyshallituksen älykääpiöidenkin nupissa!

    • näinkötässäsittekävi
    • sairas.oikeistoideologia

      Porvarikakarat poistattavat kommentteja, kun ne kertovat oikeistohallituksen vääryyksistä!

      • oikeistokakaran.itkut

        Lapsellisia paskiaisia...

    • sairas.oikeistoideologia

      NÄIN SIPILÄN HALLITUS LEIKKAA PIENITULOISIMMILTA: TYÖTTÖMÄLTÄ YLI 25 EUROA KUUKAUDESSA

      Edellinen hallitus paransi, nykyinen heikentää heikoimpien asemaa.
      Suomen sosiaali ja terveys ry:n (Soste) keskiviikkona julkaisemat laskelmat tuovat uutta valoa viime vuoden lopulla käytyyn tuloerokeskusteluun. Tilastokeskuksen vuotta 2016 koskevan tilaston perusteella hallituspuolueet väittivät, ettei nykyinen hallitus lisää tuloeroja. Keskustelua käytiin vasemmistoliiton eduskuntaryhmän teettämästä laskelmasta, jonka mukaan hallituksen budjettiesitys kuluvalle vuodelle 2018 nimenomaan kasvattaa tuloeroja.

      Uusien laskelmien perusteella näyttää siltä, että vasemmistoliitto oli oikeassa.

      Sosten teettämässä selvityksessä tarkasteltiin keskeisiä sosiaaliturvaetuuksia ja verotusta vuodesta 2012 vuoteen 2019.

      Ajanjaksolla 2012–2015 sosiaalietuuksiin tehdyt muutokset olivat pienituloisia suosivia. Tuolloin vallassa oli Jyrki Kataisen (kok.) hallitus, jossa vasemmistoliittokin oli mukana.

      Vuonna 2015 valtaan nousi Juha Sipilän (kesk.) kolmen puolueen hallitus. Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten sekä tämän vuoden budjetissa sinisten tekemät muutokset ovat vuodesta 2015 lähtien heikentäneet pienituloisten asemaa. Erityisesti pienituloisten lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt vuoden 2015 jälkeen keskimääräistä enemmän.

      – Sosiaali- ja terveysalan järjestöille välittyneen kokemustiedon perusteella toimeentulo on vaikeutunut viime vuosina useilla väestöryhmillä. Julkisessa keskustelussa on kuitenkin vedottu siihen, että hallituskaudella tuloerot eivät ole kasvaneet. Tämä pitää paikkaansa vuoteen 2016 saakka, mutta selvityksemme perusteella on tapahtunut käänne eriarvoisuutta lisäävään suuntaan, Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas toteaa.

      Indeksijäädytykset purevat
      Pienituloisten toimeentuloa on viime vuosien aikana vaikeutettu, koska perusturvaetuuksia on heikennetty erilaisilla toimenpiteillä, erityisesti indeksijäädytyksillä. Perusturvaetuuksien ostovoima on jäänyt jälkeen ja tulee jäämään jälkeen tulevina vuosina.

      Lisäksi perusturvaetuuksien varassa elävien ryhmien toimeentuloa on vaikeuttanut etuustulojen verotuksen kiristäminen. Sosten selvityksen mukaan leikkaukset ovat osuneet etenkin työttömiin, lapsiperheisiin ja opiskelijoihin.

      Sosten selvityksen on tehnyt Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen. Se löytyy kokonaisuudessaan täältä. Kansan Uutiset on kertonut Honkasen laskelmista jo helmikuun alussa.

      Laskelmat osoittavat, että esimerkiksi työttömiin leikkaukset ovat kovaa. Ilman indeksijäädytyksiä työttömän peruspäiväraha olisi vuonna 2019 noin 725 euroa kuukaudessa, mutta niiden vuoksi se on jäänyt alle 700 euroon. Työttömän toimeentuloon vaikuttaa myös se, että ankarimmin verotetaan työttömyysturvaa ja muita vastaavia sosiaalietuuksia.

      Pienituloisimpien tilanteen heikkeneminen näkyy myös siinä, että asumistuen osuus vuokrasta on koko ajan pienentynyt. Tämä ja muu perusturvan heikentyminen yhdessä lisäävät toimeentulotuen käyttöä ja toimeentulotukiriippuvuutta.

      Veronkevennyksiin vai pienituloisimmille?
      Eriarvoisuuden vähentämisen kannalta selvityksen tulokset ovat Sosten mukaan huolestuttavia. Jos Suomessa halutaan aidosti pysäyttää eriarvoisuuden lisääntyminen pitkällä tähtäimellä, meillä ei ole varaa harjoittaa politiikkaa, jossa pienituloiset kotitaloudet ovat suurimpia häviäjiä, järjestössä katsotaan.

      – Politiikkaan tarvitaan selkeä suunnanmuutos. Selvityksen perusteella on selvää, että indeksijäädytyksiä ei tule enää jatkaa ja aiempia leikkauksia tulee kompensoida, Kiukas vaatii.

      Vuoden 2018 indeksijäädytyksen kompensointi perusturvaetuuksiin maksaisi arviolta 100 miljoona. Pienituloisten ja perusturvan varassa elävien asemaa voidaan parantaa myös verotuksellisin toimin, esimerkiksi ulottamalla kunnallisveron ansiotulovähennys myös etuustuloihin. Tämä maksaisi Sosten mukaan noin 200 miljoonaa euroa.

      Näiden toimien yhteisvaikutus julkistalouteen on suunnilleen sama kuin vuodelle 2018 tehtyjen tuloveroalennusten.

      – Perusturvan leikkaukset ovat heikentäneet yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevien henkilöiden tilannetta. Tämä ei ole oikeudenmukaista. Leikkausten perusteena ja oikeutuksena käytettiin valtion talouden heikkoa tilannetta ja näkymää. Nyt näkymä on muuttunut, talous kasvaa. Jos hallitus haluaa pitää kaikki mukana, se peruu indeksien jäädytykset, Kiukas toteaa.

    • oikeistokakaroiden.itkut

      Oikeistokakaroiden harjoittama kommenttien poisto osoittaa hyvin heidän kyvyttömyytensä älylliseen ajatteluun. Eli typeryys kulkee porvarien geeneissä.

    • SOS.kyykytyshallitus

      Porvarihallitus kaatuu kyykytysunelmiinsa ...

    • sairaan_ahne_oikeisto

      Pörssiyhtiöiden johtajien ansiot ovat nousseet yli 23 prosenttia verrattua palkansaajien palkkaan.
      STTK on laskenut, että vuonna 2016 palkansaaja tarvitsi 33 arkityöpäivää ansaitakseen saman kuin suuren, pörssilistatun yhtiön toimitusjohtaja päivässä. Palkansaajan on pitänyt tehdä tähän ystävänpäivään saakka töitä ansaitakseen pörssiyhtiön pomon palkan.

      Viime vuonna vastaava luku oli 26 päivää. Johtajien ansiot ovat siis nousseet yli 23 prosenttia verrattua palkansaajien palkkaan.

      – Vaikka Suomessa on kansainvälisesti tarkasteltuna suhteellisen pienet tuloerot, niiden kasvu nousukauden aikana on hyvin todennäköistä. Tuloerot ovat jatkuvasti yhteiskunnallisen keskustelun aihe ja niiden kasvusta ovat huolissaan myös useat kansainväliset talouden ja politiikan tutkijat, STTK:n ekonomisti Antti Koskela toteaa.

      Johtajien ansioiden nousu johtui erityisesti bonusten ja lisäansioiden rivakasta kasvusta.
      Suomen sosiaali ja terveys ry:n (Soste) on julkaissut tänään laskelmat, miten perusturvaetuuksia on heikennetty erilaisilla toimenpiteillä, erityisesti indeksijäädytyksillä. Nämä laskelmat osoittavat tuloerojen kasvavan Sipilän hallituksen päätösten seurauksena.

    • työtön.Kainuusta

      Aktiivimalli on kaadettava!

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Vasemmistoliitto, se ainoa oikea työväenpuolue. Siis aivan parasta suomalaisille!

    • oikeistokakaran.itkut

      Oikeistokakaraa itkettää tämäkin kommentti .... Yyyyyäääää......

    • oikeistokakaroiden.itkut

      Ylläpito on näköjään saanut riittävästi korruptiorahaa oikeistolta, jotta kaikki oikeistoa kritisoivat kommentit poistetaan. Samoin kuin vasemmistoa positiivisesti käsittelevät kommentit.

      Mutta jotkin "Viron anteeksipyyntö", "Merjan perseen kuvaukset" yms. asiattomat kommentit pysyvät kyllä palstalla!!!!

      Ellei poistojen tyyli muutu, pitänee kommenttien taso laskea oikeistokakaroiden tasolle, mutta määrällisesti kymmenkertaisiksi. Saapa ylläpito sitten tehdä korruptiorahansa eteen edes töitä!

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      PUNAVIHREÄ OPPOSITIO SELVÄSTI HALLITUSTA SUOSITUMPI

      SDP, Vasemmistoliitto ja vihreät nostivat kannatustaan Ylen gallupissa.
      Molemmat vasemmistopuolueet nostivat kannatustaan Ylen perjantaiaamuna julkaisemassa gallupissa. Sosiaalidemokraatit nousivat siinä suurimmaksi puolueeksi. Demarien kannatus nousi edellisestä mittauksessa 2,3 prosenttiyksikköä ja oli nyt 21 prosenttia.

      Vasemmistoliiton kannatus kasvoi 0,8 prosenttiyksikköä, ja puolue ohitti Ylen mittauksessa perussuomalaiset. Vasemmistoliiton kannatus oli 8,9 prosenttia.

      Kuntavaaleista asti suurimpana puolueena ollut kokoomus on nyt toiseksi suurin 20 prosentin kannatuksella. Pääministeripuolue keskusta on jäänyt demareista ja kokoomuksesta selvästi. Keskustaa kannatti kyselyssä 17 prosenttia vastaajista.

      Demarien kannatusnousun takana näyttäisi olevan peruskannattajien palaaminen riveihin. Ylen mukaan suurinta SDP:n nousu on ammattikoulutettujen, eläkeläisten ja pienillä paikkakunnilla asuvien miesten joukossa.

      Vasemmistoliitolla on vielä prosenttiyksikön verran matkaa puolueen eduskuntavaalitavoitteeseen. Puheenjohtaja Li Andersson sanoi Kansan Uutisten haastattelussa tammikuussa, että eduskuntavaaleissa kannatuksen tulee olla kaksinumeroista.

    • sairaan_ahne_oikeisto
    • kyykytyslaki.poistettava

      Aktiivimallin uusi käsittely eduskunnassa on sitten se paikka, jolloin hallitus viimeistään kaatuu ... Eli tervemenoa Vartiaisen ja Lindströmin päiväunelmat orjatyöstä ...

    • kepulien.varasliiga
    • sairas.oikeistoideologia

      SINISTEN HYÖKKÄYS ANSIOSIDONNAISTA TYÖTTÖMYYSTURVAA KOHTAAN

      STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee, miksi yksi ansioperusteiseen sosiaaliturvaan liittyvä elementti halutaan nostaa erilliseen tarkasteluun.
      Sosiaali- ja terveysministerin Pirkko Mattilan (sin.) tekemä päätös asettaa selvitysmies kartoittamaan siirtymistä yleiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan hämmentää ay-liikkeessä.

      STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä on sinänsä tärkeää päivittää suomalaiseen sosiaaliturvaan liittyvää tietoa ja tarvittaessa tehdä uudistuksia. Palola kuitenkin hämmästelee, miksi yksi ansioperusteiseen sosiaaliturvaan liittyvä elementti halutaan nostaa tässä vaiheessa erilliseen tarkasteluun.

      – Parhaillaan on käynnissä hallituksen asettama perusturvan ja toimeliaisuuden kokonaisuudistushanke. Sen tavoitteena on työllisyyden ja toimeliaisuuden parantaminen sekä eriarvoisuutta vähentävä perusturvan kokonaisuudistus. Hanke auttaa puolueita muodostamaan laajan käsityksen sosiaaliturvan uudistamistarpeista niiden valmistautuessa eduskuntavaaleihin ja sen jälkeisiin linjauksiin.

      Yleinen ansiosidonnainen työttömyysturva merkitsisi huomattavaa muutosta järjestelmän rahoituksen kannalta.
      – Yksittäinen, vain ansioperusteiseen sosiaaliturvaan kohdistuva kartoitus herättää kummastusta. Yleinen ansiosidonnainen työttömyysturva merkitsisi huomattavaa muutosta järjestelmän rahoituksen kannalta, jatkaa Palola.

      STTK:n pääekonomisti Ralf Sund kuvasi jo viikonvaihteessa eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (sin.) avausta samasta asiasta ”räyhkeäksi ja törkeäksi”.

      Sosiaaliturvaa katsottava kokonaisuutena
      STTK korostaa, että nykyinen ansioturva kannustaa palkansaajia kantamaan vastuuta omasta sosiaaliturvastaan. Työttömyyskassan jäsenyys auttaa varautumaan työttömyyden aikaisen toimeentulon kohtuulliseen turvaan.

      – Ansioturvan taso määräytyy oman palkan ja työnteon perusteella. Siksi se kannustaa työntekoon ja myös oman osaamisen kehittämiseen läpi työuran. Ketään ei myöskään pakoteta olemaan työttömyyskassan jäsen vaan se on vapaaehtoista. Tämä mahdollistaa yksilön oman harkinnan elämäntilanteen ja näkemysten pohjalta, Palola korostaa.

      Palola esittää, että sosiaaliturvaa uudistettaessa tarkastellaan kokonaisuutta eikä yksittäisiä elementtejä nosteta tikun nokkaan.

      – STTK:n lähtökohdat perusturvan kokonaisuudistukseen ovat selkeät. Keskeistä uudistuksessa on oltava työn ensisijaisuus, syrjäytymisen ehkäisy, järjestelmän selkiyttäminen sekä palveluiden uudistaminen ja merkittävä lisäresursointi.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Sipilän hallituksen jäljet pelottavat.
      Hallitus on leikannut sosiaaliturvaa, lisännyt sairaiden vastuuta lääkekuluistaan, nostanut sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuja ja tarjonnut rankkaa keppiä työttömille, kuten leikannut korvauspäiviä ja säätänyt aktiivimallin.

      Seuraavissa eduskuntavaaleissa taistellaankin siitä, keiden ehdoilla perusturvasta päätetään. Sipilän hallituksen – tai saman tyyppisen – ideologisen hallituksen kokoonpano merkitsee nykypolitiikan jatkumista eli sosiaaliturvaa leikataan, työttömiä kuritetaan ja sotepalveluja tarvitsevat maksavat enemmän palveluistaan.

      Kokoomusvetoinen oikeistohallitus olisi myrkkyä perusturvan uudistamiselle.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Parasta kansalle: Vasemmistoliitto ja Li Andersson

    • kepulimafia

      Korruptoitunut kepulirakas ylläpitäjä innostui taas ... kaikki pois, jotta kepulien virheet eivät paljastuisi!

      • kyykkyVasurinTuska

        Hyvinhän sinä vielä sieltä syväkyykystä jaksat ulista tuskaasi.
        Vieläkö hampaat painavat tuskallisesti varpaita????

      • kepulien.paskasakki
        kyykkyVasurinTuska kirjoitti:

        Hyvinhän sinä vielä sieltä syväkyykystä jaksat ulista tuskaasi.
        Vieläkö hampaat painavat tuskallisesti varpaita????

        Ja tälläiset täysin aivottomat kommentit saavat aina jäädä ...
        Ylläpitoon pitäisikin saada vihdoin järjissään oleva ihminen, eikä kepulien renki!

      • vasurien.PaskaLauma
        kepulien.paskasakki kirjoitti:

        Ja tälläiset täysin aivottomat kommentit saavat aina jäädä ...
        Ylläpitoon pitäisikin saada vihdoin järjissään oleva ihminen, eikä kepulien renki!

        No siitenhän se meni tasoihin sinun kommenttien kanssa, aivoton!!!

      • kepulien.paskasakki
        vasurien.PaskaLauma kirjoitti:

        No siitenhän se meni tasoihin sinun kommenttien kanssa, aivoton!!!

        Kepulien kimppakivat siis jatkuu ... ja aivottomien harrastama sensuuri ...

      • OikeaOpettaja
        kepulien.paskasakki kirjoitti:

        Kepulien kimppakivat siis jatkuu ... ja aivottomien harrastama sensuuri ...

        Vasurihan ei sitten millään siedä sitä että hänen paskapuheensa eivät saakaan kipeästi kaivattua positiivista palautetta.

        Kannattaisi nyt vain opetella kuuntelemaan hyvää ja rakentavaa palautetta.
        Kun sitä ammattilaisilta saa! Ei auta vasurin jäädä itkemään siinä, vaan korjaamaan virheet heti!

    • SOS.kyykytyshallitus

      Aktiivimalli toimii juuri kuten sen tiedettiin toimivan, eli se leikkaa tukia ja säästää valtion menoja tukien osalta. Kukaan ei vielä tiedä miten paljon se lisää toimeentulotukimenoja, mutta sillä ei ole hallitukselle väliä. Hallitukselle on tärkeintä päästä kehumaan aktiivimallin onnistumisella, koska peräti 46 prosenttia on onnistunut täyttämään sen velvoitteet.

      Hallitus tulee väittämään, että aktiivimalli on lisännyt työllisyyttä. On ihan varmaa, että kohta media marssittaa esiin lisää aktiivimallin ihanasti piiskaamia työttömiä, jotka ovat ponnistaneet kotisohvilta etsimään ja saamaan heti työtä. Sillähän ei tietenkään ole merkitystä, että samat ihmiset olisivat saaneet saman pätkätyön ilman aktiivimalliakin. Jos työtä on, niin kyllä sitä haetaan ja saadaan. Jos työtä ei ole, niin ei sitä työttömiä piiskaamalla tule.

      Aktiivimalli on aktivoinut työttömiä lähinnä ruuhkauttamaan puhelinpalvelut kyselyillään aktiivimallin soveltamisesta. Sekin aktiviteetti on mennyt hukkaan, sillä tuen maksajilla ei lähes näihin päiviin asti ole ollut ohjeita lain soveltamiseen. Ministeriö itse ei vieläkään edes tiedä millaisia kursseja sen alaiset viranomaiset ostavat ja miten ne istuvat aktiivimalliin.

      Aktiivimallista hyötyvätkin eniten monenkirjavia työllisyyskursseja järjestävät konsultti- ja koulutusfirmat. Koulutukseen on ollut ruuhkaa, mutta siitä huolimatta läheskään kaikki eivät mahdu näille käsipäiväkursseille. Mutta se ei ole tärkeää, sillä pääasia on aktiivisuuden nousu. Toisin sanoen on saatu aikaan surinaa ja pörinää, mutta ei oikeita palkkatöitä.

      Tai on niitäkin saatettu saada. Joku on varmasti saanut vaadittavat 18 palkkatyötuntia kokoon, ja joutuu seuraavaksi byrokratiamyllyyn. Hänen tukensa maksaminen keskeytetään siksi aikaa, että tuki saadaan laskettua uudelleen. Näin on tehtävä siitä huolimatta, että asia muuten on selvä. Kaikki pitää joka tapauksessa laskea uudelleen, jotta kukaan ei vahingossa saisi senttiäkään liikaa.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Avaus on oikeassa. Vain Vasemmistoliitto on oikeasti työväen puolella!

      Kaikki muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän omistavan luokan porvarien etuja ajavia porvareita/kapitalisteja:
      - Kepulaisilla on ja on ollut maat ja metsät ja niiden tuet ... Helppoa rahaa vain pankolla makaamalla. Työläinen on edelleen heille vaan renki/piika, joille ei pitäisi maksaa ruokaa enempää.
      - Kokoomus on vain rikkaiden puolue ... vain typerät uusrikkaat ja velkaiset uunot luulevat hyötyvänsä kokoomuslaisuudesta. Työläinen on heille vaan voittoja syövä loinen.
      - SDP ei ole vuosikymmeniin ollut oikeasti työväen asioiden asialla. Ovat jo pitkään olleet kiimaisessa hyvävelisuhteessa porvaripuolueiden kanssa ja nielevät niiltä mitä tahansa. Kaksinaamaisia pikkuporvareita.
      - Persut ovat sairasta ulkomaalaisvihaa kannattavaa äärioikeistoa, jolle AY-liikekin on kommunismia. Politiikkakin pelkkää huulenheittoa, ilman reaalisia vaihtoehtoja. Työläisiä kosiskelevaa, mutta oikeasti oikeistolaista ja militaristista ajattelua kannattavaa ja kouluttamatonta porukkaa.
      - Siniset persut = Katso Kokoomus
      - Vihreät ovat Kokoomuksen puisto-osasto, jotka myyvät kaiken, kunhan saavat vaan olla hallituksessa. Lepakkojen ja sittisontiaisten oikeudet ohittavat köyhien ja sairaiden ihmisten oikeudet.
      - RKP on Kokoomuksen ruotsinkielinen hyvä-veli-puolue. Bättre folkkia ainakin omasta mielestään. Pappa betalar.
      - KD on kaikkein sairain puolue. Eli Kokoomuksen arvoihin uskovien hyvä-veli-puolue, joka antaa siunauksensa mille tahansa porvarismin edistämistyölle. Vrt. uskonsodat, lahtarien siunaamiset yms. menneet tapahtumat.
      .
      VL SKP. Siinäpä on ne ainoat puolueet, jotka ovat oikeasti tavallisen työläisen etuja koskaan ajaneet. Ja ovat edelleen.

    • Kyykkyvasurintuskaa

      Hyvinhän sinä vielä sieltä syväkyykystä jaksat ulista tuskaasi.
      Vieläkö hampaat painavat tuskallisesti varpaita???

      • kepulimafia

        Et sitten samalla lähettänyt ylläpidolle rakkaita terveisiä hyvästä sensuuritoiminnasta!

      • sensuuriVasurinTuska
        kepulimafia kirjoitti:

        Et sitten samalla lähettänyt ylläpidolle rakkaita terveisiä hyvästä sensuuritoiminnasta!

        Mitä suotta, sinun sepustukset tekevät sen ihan itsestään :)

    • iiyuyyuy

      Hallitus sahaa aktiivimallilla onnistuneeti omaa oksaansa. Ainakin keskustan kannatus on ennätysmäisen alhaalla, ja illalla A-studioon aktiivimallia puolustamaan saatu sisäministeri Kai Mykkänen teki parhaansa alentaakseen myös kokoomuksen kannatusta. En kyllä ymmärrä miksi aktiivimallia puolusti juuri Mykkänen, jolla ei ollut mitään tekemistä sen valmistelun kanssa. Ehkä hän on hallituksen paras ulkoaoppija. Niin voisi päätellä siitä, että hän ei kuuntele ketään, vaan paasaa samaa mantraa aktiivimallin hyvyydestä.

      Mykkänen osoitti tietämättömyytensä muun muassa sanomalla, että sairauden vuoksi väliinputoajiksi joutuneet pitäisi aktivoida takaisin työelämään. Hän ei ymmärrä, että nämä väliinputoajat ovat työkyvyttömiksi todettuja, jotka ovat käyttäneet loppuun sairauspäivärahaoikeuden, mutta eivät pääse eläkkeelle. Laki velvoittaa heidät ilmoittautumaan työttömiksi työnhakijoiksi, mutta ei heistä enää työkykyisiä tule kepilläkään.

    • piippolanvaari

      Työttömän aktiivimallin ensimmäinen tarkastusjakso on päättynyt ja hallitus on luvannut tehdä tulosten pohjalta muutoksia lakiin.
      Nähtyjen tulosten perusteella voidaan julistaa, että koko laki on törsö ja pahasti valuvikainen.

      Lain puolustajia löytyy nyt lähinnä porvaririntamasta ja hallituksen ääntä asiassa on käyttänyt työministeri Jari Lindström (sin.), jonka mielestä aktiivimalli menee ”hyvään suuntaan”.

      Olisikin mielenkiintoista tietää, mikä oli hallituksen ensimmäisen tarkastelujakson tavoite, jolla hyvä arvosana olisi tullut?

    • SOS.kyykytyshallitus

      Palkkojen polkeminen on koko aktiivimallin tarkoitus, ja kyllä se osittain tulee onnistumaan. Eiväthän työttömät rahaa tarvitse, mutta elinkeinoelämä tarvitsee halpatyövoimaa.

    • kepulien.varasliiga

      Sipilän sote tuottaa vain lisää kansalle kustannuksia ja Juhan kavereille miljoonia.

      Tässä vaiheessa tiedetään, että soteuudistuksessa ei ole mitään säästöjä tuottavia mekanismeja, mutta siinä on useita kustannuksia nostavia mekanismeja. Maakuntauudistuksessa työvoimaviranomaisten toiminta yksityistetään, eli maakunta maksaa kilpilutuksessa pärjänneiden yritysten toiminnan. Maakuntauudistuksessa kaavoituksen viran puolesta tapahtuva laillisuusvalvonta katoaa käytännössä kokonaan. Ympäristönsuojelun valvonta siirretään maakunnille, mutta siihen ei anneta erikseen rahaa. Psykoterapia aiotaan siirtää Kelalta maakunnille, mutta siihenkään ei anneta rahaa. Kaikki on tehtävä sen valtion antaman yhden ainoan rahasäkin sisällöllä.

      • mädättäjäVasurihaisee

        No katsos, vasurimädättäjä iski jälleen spämmiaallolla!
        Nyt vain pyydät anteeksi Sipilältä tyhmyyttäsi ja kommentejasi, niin ei tarvitse enempää leikata...

    • sairas.oikeistoideologia

      Yritystuken leikkaamista pohtineessa työryhmässä olivat mukana poliitikkojen lisäksi EK:n, SY:n, SAK:n, MTK:n ja Metsäteollisuuden lobbarit. He eivät osallistuneet päätöksentekoon, mutta heillä oli puheoikeus. He istuivat paikoillaan myös silloin, kun päätöksiä tehtiin.
      Ja siksi porvaripäättäjät eivät saaneet mitään leikattua rikkaille yrittäjille lahjoitettavista yli 4 miljardin yritystuista.

      Jos työttömillä olisi ollut yhtä osaavia lobbareita istumassa kokouksissa, niin pelkäksi työttömyysturvan leikkuriksi osoittautunutta aktiivimallia ei olisi koskaan säädetty. Jos lapsilla, opiskelijoilla, vanhuksilla ja sairailla olisi omat lobbarit päättämässä asioista, niin varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, eläkkeistä ja sosiaalituista ei leikattaisi jatkuvasti.

      Heidän etujaan eivät lobbarit ole vartioimassa päätöksiä tehtäessä. Siksi heiltä onkin helppo leikata nyt ja tulevaisuudessa. Jostain on saatava säästöjä, ja on helppo tehdä niitä kipeitä päätöksiä, kun tietää niiden kohdistuvan puolustuskyvyttömiin. Muutaman krokotiilinkyyneleen voi tietysti julkisuudessa vuodattaa, sillä se on pieni hinta oman nahkan ja vaalituen pelastamisesta.

      • sairaan_ahne_oikeisto

        Lobbarit itse eivät tietenkään näe asiassa mitään ongelmaa, koska päättäjät päättävät. Jos päättäjätkään eivät näe mitään ongelmaa, niin he ovat sokeita tai tekopyhiä. Ei ihme, että yritystukiin käytetään joka päivä 11 miljoonaa euroa.

    • SOS.kyykytyshallitus

      Sipilän hallitus on jo kolme vuotta lisännyt eriarvoisuutta leikkaamalla eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, koulutuksesta, sairailta ja vammaisilta. Onnistutaan saavuttamaan hallituksen strateginen työllisyystavoite siivoamalla tilastoja ja antamalla aktiivimallikeppiä työttömille. Siinä sivussa leikataan puolelta Suomen työttömistä muutaman päivän ruokarahat.

      Kun eriarvoisuutta on tietoisesti saatu kasvatettua, niin vaalien lähestyessä on taas aika ruveta puhumaan eriarvoisuuden vähentämisestä. Kohta Sipiläkin on taas lupaamassa, että koulutuksesta, köyhiltä, sairailta, työttömiltä ja niin edelleen ei leikata.

    Ketjusta on poistettu 103 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6599
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4253
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2670
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2050
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1578
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1074
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe