Uskovaiset jaksavat kummastuttaa

on.ne.kans

Miten uskovaiset jaksavat päivästä toiseen yhä uudelleen toitottaa, että on se Jumala olemassa, on, on, vaikka he itsekin tietävät, ettei sellaista ole yhtään missään? Luulisi jo mokoman huijaamisen alkavan hiljalleen kyllästyttää heitä itseäänkin, mutta eikö mitä, taas kohta he toistavat saman liirum laaruminsa kuin puhuvat papukaijat. Lopettaisit jo itsensä ja muiden huijaamsien!!!

27

171

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Miten uskovaiset jaksavat päivästä toiseen yhä uudelleen toitottaa, että on se Jumala olemassa, on, on, vaikka he itsekin tietävät, ettei sellaista ole yhtään missään? Luulisi jo mokoman huijaamisen alkavan hiljalleen kyllästyttää heitä itseäänkin, mutta eikö mitä, taas kohta he toistavat saman liirum laaruminsa kuin puhuvat papukaijat. Lopettaisit jo itsensä ja muiden huijaamsien!!!"

      Teemme sen siksi, koska Jumala on niin hyvä ja niin todellinen, että Hänestä on ilo kertoa kaikille ihmisille, jotka eivät vielä tunne Häntä.
      Erityisesti näin joulun alla haluamme kertoa ilosanomasta 2000 vuoden takaa, että meille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra, Jeesus, Jumalan Poika, joka on kärsinyt rangaistuksen meidän edestämme, niin että ottamalla Hänet vastaan, voimme saada iankaikkisen elämän. Tämä on maailman tärkein puheenaihe ja siksi siitä kannattaa puhua ja julistaa.

      • on.ne.kans

        Jaaha, että toisen tappamalla te kuvittelette saavanne anteeksi sen, että kuvittelemanne Jumala suuttui epäonnistumisestaan kuvittelemassanne luomistyössään. Mitähän ihmiskunta saisikaan anteeksi, jos vetäisi sinut kaulakiikkuun? Heräisitköhän siitä kolmen päivän perästä?


    • No Jumalasi ei ole Jeesus, koska on hyvä.

      • höplöttäjä

        Rouva on hyvä vaan..


    • NonAtheist

      Valitettavasti olet väärässä. Jumala on kaikkialla.

      • NonAtheist

        Hän sitten, mahdollisti muun muassa sellin vessanpöntöstä juomisen ja toi peliin lisää hyviä kalapaikkoja. Teistien arvostelu Raamatusta on luettavissa täältä.

        Melekonen kirjakerho


      • on.ne.kans

        Valitettavasti vain huijaat ja tiedät sen itsekin.


    • Eiköhän suurin osa jamalaansa toitottavista uskovista yritä lähinnä vahvistaa omaa uskoaan.

      • on.ne.kans

        Niin, heidän pitää tietysti huijata kaiken aikaa etenkin itseään. Suurta tyydytystä heille tuottaa, jos he huomaavat jonkun muunkin menevän samaan retkuun.


    • suunnitteluakaikki

      En ole niitä uskovaisia joista mainitset, mutta kyllä on "PAKKO OLLA jokin valtava VOIMA joka on taivaat ja maan luonut. Jo pelkästään "ihmiskroppa on niin monimutkainen TEOS", ettei se voi olla minkäänlaisten arvausten taikka vahinkojen tulos. Koko "Luomakunta on , ja sen monimutkaisuus, on aivan hämmästyttävan nerokkaasti suunniteltu. Jos on suunnittelua, niin on pakko OLLA jossakin sen "SUUNNITTELIJA" ?

      • on.ne.kans

        Jännää, ettei se suuri suunnittelija kuitenkaan suunnitellut ihmisiä samantien suoraan sinne taivaaseen, koska hän pitää pelastamista niin tärkeänä. Jos kaikki olisi suunniteltu samantien taivaaseen, kaikki olisivat olleet pelastuneita heti siltä syntymältä. Mutta ei. Julli paineli piiloon, eikä ole sen koommin näkynyt. Ei sellaiseen voi uskoa.


      • Elokehä ei vaikuta suunnitellulta, vaan kehittyneeltä.

        Samalla logiikalla voi väittää, että salama on niin raju ilmiö että se ei voi olla joku luonnonlakien mukainen purkaus, vaan kyllä salamoinnilla täytyy olla aktiivinen aiheuttaja. Näin on päädytty palvomaan Thoria tai Ukkoa.


    • hiihaahuuhaa

      Kun lukee noita uskisten sönkötyksiä, niin ei voi välttyä ajatukselta että kyseessä on joukko aika säälittäviä jälkeenjääneitä, joilla ei ole edes alkeellista kykyä tehdä loogisia päätelmiä. Luultavasti eivät ole koskaan läpäisseet mitään kouluja tuollaisella yleissivistyksellä. Olisi hämmästyttävää edes joskus nähdä joku uskovan kirjoitus jossa olisi jotain järkeä, mutta eipä sellaisia tällä palstalla näe ikinä koskaan. Vain täysin vammaisia sepustuksia jotka olisivat häpeällisen tyhmiä 7-vuotiaankin tekeminä. Säälittävien typerysten lapsellisia luuloja, sitä se usko on.

      • ateistia-ahdistaa

        "Vain täysin vammaisia sepustuksia jotka olisivat häpeällisen tyhmiä 7-vuotiaankin tekeminä."

        Ateisti ei taas vain ymmärrä itse, kun ei koskaan ole lukenut mitään yli 7-vuotiaan kirjoittamaa.

        Ateistin kannattaisi edes joskus avata Raamattu ja lukea sieltä. Sen jälkeen voisi tutustua myös tieteellisiin kirjoituksiin, koska niiden ymmärtäminen on mahdotonta, ellei ole lukenut Raamattua ensin.


      • onkivakunonmukavaa

        Vaikkei fiktion lukeminen juurikaan auta tutkimusten ymmärtämiseen, niin yhdyn edellisen kirjoittajan mielipiteeseen; jokaisen ihmisen kannattaisi lukea raamattua, kuten muitakin fiktiivisiä teoksia, niin ymmärtäisivät, että se on vain kirja muiden joukossa.

        PS. Ateistit ovat lukeneet raamattua ja ymmärtäneet sen paremmin kuin yksikään uskova.


      • huuhaahiihaa
        ateistia-ahdistaa kirjoitti:

        "Vain täysin vammaisia sepustuksia jotka olisivat häpeällisen tyhmiä 7-vuotiaankin tekeminä."

        Ateisti ei taas vain ymmärrä itse, kun ei koskaan ole lukenut mitään yli 7-vuotiaan kirjoittamaa.

        Ateistin kannattaisi edes joskus avata Raamattu ja lukea sieltä. Sen jälkeen voisi tutustua myös tieteellisiin kirjoituksiin, koska niiden ymmärtäminen on mahdotonta, ellei ole lukenut Raamattua ensin.

        Aina sekin jaksaa kummastuttaa, kun nämä tampiot kuvittelevat etteivät ateistit muka olisi lukeneet raamattua. Useimmat ateistit kun näyttävät tuntevan raamatun huomattavasti paremmin kuin uskovat pösilöt ja minäkin olen lukenut raamatun läpi kaksikin kertaa.

        Ja pakko sanoa että harva asia on vahvistanut ateismiani niin paljon kuin sen lapsellisen typerän ja täysin epäloogisen kansantarukyhäelmän lukeminen. On käsittämätöntä miten joku aikuinen ihminen voi olla niin säälittävän typerä ja tietämätön, että täysin sokeasti luulee moisia satuja tosiksi.

        Mutta kun ei ole edes alkeellista kykyä loogiseen päättelyyn niin ei ole ja juuri sen vuoksihan uskovat niin sokeasti uskovat mitä tahansa luokatonta soopaa ja muinaisten paimentolaisten lapsellisia satuja. Seurauksena on sitten sellaisia vastenmielisiä idiootteja kuten talebanit tai nuoren maan kreationistit, kummatkin tasan yhtä älykästä ja sivistynyttä porukkaa.


      • on.ne.kans
        huuhaahiihaa kirjoitti:

        Aina sekin jaksaa kummastuttaa, kun nämä tampiot kuvittelevat etteivät ateistit muka olisi lukeneet raamattua. Useimmat ateistit kun näyttävät tuntevan raamatun huomattavasti paremmin kuin uskovat pösilöt ja minäkin olen lukenut raamatun läpi kaksikin kertaa.

        Ja pakko sanoa että harva asia on vahvistanut ateismiani niin paljon kuin sen lapsellisen typerän ja täysin epäloogisen kansantarukyhäelmän lukeminen. On käsittämätöntä miten joku aikuinen ihminen voi olla niin säälittävän typerä ja tietämätön, että täysin sokeasti luulee moisia satuja tosiksi.

        Mutta kun ei ole edes alkeellista kykyä loogiseen päättelyyn niin ei ole ja juuri sen vuoksihan uskovat niin sokeasti uskovat mitä tahansa luokatonta soopaa ja muinaisten paimentolaisten lapsellisia satuja. Seurauksena on sitten sellaisia vastenmielisiä idiootteja kuten talebanit tai nuoren maan kreationistit, kummatkin tasan yhtä älykästä ja sivistynyttä porukkaa.

        "On käsittämätöntä miten joku aikuinen ihminen voi olla niin säälittävän typerä ja tietämätön, että täysin sokeasti luulee moisia satuja tosiksi."

        Sepä se. Juuri tuota minäkin ihmettelen.


    • 12____13

      "Miten uskovaiset jaksavat päivästä toiseen"

      Jumalan avulla. :)

      • on.ne.kans

        Hassua, että se Jumala kuitenkin puuttuu :)


    • kuha.kysyn

      Miten ateistit jaksavat päivästä toiseen yhä uudelleen toitottaa, että Jumalaa ei ole :)

      • on.ne.kans

        Faktat virkistävät, mutta valehteluun kyllästyy.
        Sinun Jumalastasi ei ole edes oman sanansa kirjoittajaksi :)
        Ja poika on tullut isäänsä: yhtä olematon :D


      • on.ne.kans kirjoitti:

        Faktat virkistävät, mutta valehteluun kyllästyy.
        Sinun Jumalastasi ei ole edes oman sanansa kirjoittajaksi :)
        Ja poika on tullut isäänsä: yhtä olematon :D

        Minun Jumalani? Eikö se ollut niin, ettei Jumalaa ole?


      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Minun Jumalani? Eikö se ollut niin, ettei Jumalaa ole?

        Jumalan oleminen tai olemattomuus on jokaisen oma kokemus ja minä en voi tehdä tyhjäksi sinun kokemustasi, etkä sinä voi tehdä tyhjäksi minun kokemustani. Voimmeko tulla juttuun siitä huolimatta taas riippuu sinusta ja minusta...millai se on?


      • on.ne.kans
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Minun Jumalani? Eikö se ollut niin, ettei Jumalaa ole?

        Niin, se sinun Jumalasi ei ole edes kirjoittanut omaa sanaansa. Vaikuttaa todella olemattomalta.


      • on.ne.kans kirjoitti:

        Niin, se sinun Jumalasi ei ole edes kirjoittanut omaa sanaansa. Vaikuttaa todella olemattomalta.

        Voihan Hän olemattomalta vaikuttaa, minulle Hän on :)
        Mitä tarkoitat tuolla, ettei Jumala ole kirjoittanut sanaansa? Ei ole siis omakätisesti kynä kädessä kirjoittanutko?


    • Jonoaleivästä

      Maan päällä viihtymiseen on erityisiä lahjoja oltava.

      • on.ne.kans

        Ahaa. Sadut viihdyttävät :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      910
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      583
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      552
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      541
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      491
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe