Eikö tämä Perussuomalaisten puolue ole pääsääntöisesti rannalle jääneiden
puolue ? Minä ainakin muistan, kun juntit vihasivat Kreikkalaisia ja Espanjan
ja Turkin adoniksia mitkä veivät vähän tasokkaammat naiset.
Oli myös tuossa viime talvena tämä Miden vai millä sitä kutsuttiin rautatientorilla
ja oli ihan varmasti silmiin pistävästi sillä toisella puolen paremmat mimmit ja sano
itse tai kato itse.
Mä luulen, että tämä koko juttu tähän EU:hun myös juontaa juurensa jotenkin
näistä Aurinkomatka ja Finnmatka ja Kymppi matka ajoista. Hassen siipi oli
myös silloin aikasemmin.
Kertokaappa omin sanoin mistä tämä runko sitten niin kuin ulkopuolelta katsottuna
olisi muodostunut, siis puhutaan ulkomuodosta. Eihän siellä ainakaan järkeä tai
kielitaitoa ole ?
Miksi tämä Aurinkomatkojen synnyttämä puolue hillu
2
<50
Vastaukset
- KiitosVahvistuksesta
Eunukki taas kerran paljastaa suomalaisuushalveksuntansa, mikä Euvostoliiton faneilla onkin tapana. Tuo perus-etuliitehän suomalainen-sanan edessä on turha, kuten vähänkin psykologiaa tunteva ihminen tajuaa.
Tästä saat kommunisti vetää oikein pitkät sen Paasikiven ja Huorasaa**** kanssa.
Kysyn milloin suomi on vapautunut kommunismista ?
Lueppa sitten pienet iltasadut Seitajärven kylästä herra Olavi Alakulppin kanssa.
Löytyy kun vähän osaat kirjoittaa Seitajärvi ja Olavi Alakulppi ja vaikka YLE.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1742143- 1211931
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill581602Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1791482- 1611409
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1781401- 521238
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761193- 591178
- 1191085