ruotsi: matujen integraatio ei toimi

kxldldldldl

20

156

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nauretaan_päälle

      Hienao että valtiovarainministeri kertoo totuuden. Malmossä naiset joutuvat joukkorauiskausten uhreiksi tämön tästä.

      Idiotismin takia on oikein, että Ruotsi kärsii matujen takia.

    • hemmetin_hemmetti

      Nyt tuo lehmä vihjaa, että menkää suomeen.

      • SiiriIhanKosteena

        Tervetuloa, meillä on unelma.


    • HAHHAHHAHHAH

      Tyhmyydestä sakotetaan.

    • Pysykää.hesassanne

      Menikö tämä valemevaltamediassa ja täällä, jota avaltamedia ja hesanlesbot / eunikit sensuroi?

    • Ruotsissakin mamujen määrä on saavuttanut jo sellaisen rajan, että heidän lisääntyvää osuutta väestön kasvusta ei enää estä mikään. Heidän osuus väestöstä lisääntyy koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. He ovat sikiämpää porukka, kun heidän pääviljelyssarka on pirtti ja koko ajan otetaan lisää porukkaa ulkomailta. Heidän äänestys osuus vaaleissa kasvaa ja he saavat koko ajan enempi edustajiaan vaaleissa, jotka ottavat vaan yhä enempi uskonveljiään maailmalta. Tällainen naapuri meitä odottaa ja me ittekkin ollaan siihen suuntaan menossa.

      • fobiini

        Mutta mites sitte, jos musut saavuttavatkin äänestysenemmistön ja alkavat äänestää shari-lakia valtaan ynnä muuta musumeininkiä? Entä jos jäämme omassa maassamme vähemmistöön ja muslut pystyvät laillisin keinoin ajamaan kalifaattiansa? Katsommeko hiljaa ja kunnioitamme "demokratiaa" ja enemmistön, muslujen tahtoa, kun naisilta suljetaan ulkomaailma ja pistetään hunnut päähän jne. vai käymmekö vastahyökkäykseen ja taistelemme aseellisesti ja karkoitamme tai tapamme orjuuttajat?
        Kun kaikki aina nojaavat laillisiin ja väkivallattomiin keinoihin. Jossain vaiheessa ehkä se väkivaltakin ja pakkotoimet on otettava kuvioon mukaan. Tämä on kuitenkin meidän maamme, meidän reviiriämme ja mielestäni meillä on oikeus tähän. Vaikka maanpetturipoliitikkomme ja suvakit kuskaavatkin matuja maan täyteen.


    • toimiitoimiitoimii

      Kyllä se ajan kanssa alkaa toimimaan kuten myös suomessa. Heidän lapsensa ja ruotsi/maahanmuuttajataustaisten pariskuntien lapset kyllä integroituvat ja ovat siunaus ruotsille ja suomelle. Ainoat jotka nyrpistelee nenää on rassut, mutta kuka niistä piittaa

      • uskotkotosissasi

        Oliko tuo vitsi vai oikea hengen tuote.


      • erggegrerget

        Eipä se kehitys tuolta näytä muuallakaan euroopassa. Matut haluavat elää omien arvojensa mukaisesti ja suurelta osin valtaväestöstä erillään - ja sama toisin päin.
        Ja kun ihmisillä on omat käsityksensä oikeasta ja väärästä, he eivät myöskään luota tai kunnioita toisiaan.


      • bobgeldof

        >Ei tule koskaan onnistumaan,,saattaa olla,että on hienoa kuvitella rauhanomaisesta yhteiselosta "kansojen kesken",,mutta ei:Muslimit ovat aivan liikaa kiinni kivikautisessa uskossaan,,kirjaimellisesti seuraavat sitä omaa asiaansa.On se nähty,ja jos ei muu,niin historiankirjat kertovat niille jotka lukea osaavat


      • LaitahanFaktoja

        Linkki?


      • gjsldgf
        LaitahanFaktoja kirjoitti:

        Linkki?

        Tuossahan tuo on aloittajan viestissä- Jos ruotsinkieli taipuu niin löytyy myös ruotsalaisita lehdistä.
        Ja aika huomioitavaa on, että tämä ministeri on demari, eli ei mikään äärioikeistolainen.


    • sellainen.on.unelma

      Jokainen järjellä ajatteleva on tajunnut tuon jo ajat sitten. Ruotsin vasemmisto sen sijaan huutaa "rassissmii" vielä siinäkin vaiheessa kun itse roikkuu kaulastaan nosturinvaijerista.. :P

    • AntaaTullaVaan

      "Andersson kehottaakin ihmisiä etsimään turvapaikkaa jostain muualta kuin Ruotsista.
      Heillä on enemmän mahdollisuuksia, jos he hakeutuvat johonkin toiseen maahan."

      Junat kohti pohjoista vaan. Suomen raja on auki ja täällä on paremmat mahdollisuudet kuin Ruotsissa.

    • suomalainen.mies_

      Se mikä ei toimi ruotsissa toimii suomessa koska olemme viisaampi kansa.

      • MeitäOnSiunattu

        Niin ja onhan meillä Orpo ja Sipilä valtionlaivamme peräsimessä ohjaamassa.


    • fuck_mamut

      Joulun paras uutinen.

    • syntisille.rankaisu

      Väärän profeetan kannattajien leviäminen yli maanpiirin ennustettiin jo Raamatussa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2087
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1269
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      28
      1149
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      147
      897
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      102
      853
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      726
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      696
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe