Parantua läpi elämän

Tähän päivään huudetaan jos miltäkin suunalta totuutta ja puoli sellaista, sillä Hänen päivät on lähellä ja se on tätä päivää ja totta.
Se mitä nytkin täytät tänään päivältäsi yöltäsi valinnoistasi ne jo sen ratkaisee vastauksen tulevan kulkusi tielläsi kulkea jopa Häntä Jeesusta kohden,. ihan lopullesesti.

Kristitty sanoo. Tieni on mun henkilökohtinen, kukaan ei voi muutta eläämääni kuin minä sillä se on hyvä nyt.. Harrastan jalkapalloa, resrviläistoimintaa, kultuuria, kirkkovastuita, kunnan virkamies tehtäviä, vastaavia ym. suorituksia tehdä muutoin hyvää keskellämme mutta sisältömme toiminnoiltamme mitä se loppujen lopuksi onkin.. onkin se juju. . No mikä on tärkeämpää ennen lepopiväämme jolloin on aikaa Kaikkivaltiaan antaman esimerkin, pyhittääkää lepopäivänne seitsemältänne päivältä, sillä Hän Isä antoi esimerkin lepopäivätä tehdä se yhtenä päivänä viikossa.. kunkin kohdatasi.

Uskova otti ja lähti seuraamaan Häntä ensin kristittynä. Otti ja sano Isä ota minut kokonaan tehtäväkenttääsi käyttöön. siis vanha minä, jättettiin kaiken murheinensa Hänelle siis kaiken joka vanhaan maailmaan johtaisikaan pois..
Hetikohta rakentuminen alkoi jättäen kaiken aiemman suorittamisen ja muitten seuramisen, tekemisen murheen muille.. Mitä tapahtu? Raamatun lukeminen ja sen avautuminen uusin sävelin ja sanoin onkin sittenkin Pyhän Hengen avaama ja kohdattavissa aivan kaikkien kohdaltamme ei vaan toisen vaan kaikkien kielten.korvien,käsimerkkien kuultavin.

Yksi mikä poistuu hetimiten uskoontulon jälkeen on pelon poistuminen.. kaikki muukin poistuu Hänen tiellänsä alati kasvaen.

Mahdollinen lääkinnällinen parantuminen on myös Hänen tiensä korjata meitä ihan jokaista parantumisemme Hänen tiellä.

Yhtä kaikeen Hänen antaman ja lupauksien Hän rakastaa meitä ihan joka päivä.

Armo on alati aina Häneltä ensin.. mutta.. nöyryys on tekijän tie..
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tästä on poistettu ateismin vastaisia kommentteja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SuojissaOlen kirjoitti:

Tähän päivään huudetaan jos miltäkin suunalta totuutta ja puoli sellaista, sillä Hänen päivät on lähellä ja se on tätä päivää ja totta.
Se mitä nytkin täytät tänään päivältäsi yöltäsi valinnoistasi ne jo sen ratkaisee vastauksen tulevan kulkusi tielläsi kulkea jopa Häntä Jeesusta kohden,. ihan lopullesesti.

Kristitty sanoo. Tieni on mun henkilökohtinen, kukaan ei voi muutta eläämääni kuin minä sillä se on hyvä nyt.. Harrastan jalkapalloa, resrviläistoimintaa, kultuuria, kirkkovastuita, kunnan virkamies tehtäviä, vastaavia ym. suorituksia tehdä muutoin hyvää keskellämme mutta sisältömme toiminnoiltamme mitä se loppujen lopuksi onkin.. onkin se juju. . No mikä on tärkeämpää ennen lepopiväämme jolloin on aikaa Kaikkivaltiaan antaman esimerkin, pyhittääkää lepopäivänne seitsemältänne päivältä, sillä Hän Isä antoi esimerkin lepopäivätä tehdä se yhtenä päivänä viikossa.. kunkin kohdatasi.

Uskova otti ja lähti seuraamaan Häntä ensin kristittynä. Otti ja sano Isä ota minut kokonaan tehtäväkenttääsi käyttöön. siis vanha minä, jättettiin kaiken murheinensa Hänelle siis kaiken joka vanhaan maailmaan johtaisikaan pois..
Hetikohta rakentuminen alkoi jättäen kaiken aiemman suorittamisen ja muitten seuramisen, tekemisen murheen muille.. Mitä tapahtu? Raamatun lukeminen ja sen avautuminen uusin sävelin ja sanoin onkin sittenkin Pyhän Hengen avaama ja kohdattavissa aivan kaikkien kohdaltamme ei vaan toisen vaan kaikkien kielten.korvien,käsimerkkien kuultavin.

Yksi mikä poistuu hetimiten uskoontulon jälkeen on pelon poistuminen.. kaikki muukin poistuu Hänen tiellänsä alati kasvaen.

Mahdollinen lääkinnällinen parantuminen on myös Hänen tiensä korjata meitä ihan jokaista parantumisemme Hänen tiellä.

Yhtä kaikeen Hänen antaman ja lupauksien Hän rakastaa meitä ihan joka päivä.

Armo on alati aina Häneltä ensin.. mutta.. nöyryys on tekijän tie..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu