Amerikkalainen analytiikkayhtiö Accuscore julkaisi presidentinvaalin 1-kierrokselta oman ennusteensa. Tämän ennusteen mukaan Sauli Niinistö saa ensimmäisellä kierroksella 52.4% annetuista äänistä.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712232200626755_pi.shtml
Tähän asti Suomen Gallup ja kaikki muutkin kotimaiset ennustajat ovat väittäneet että Niinistö saa 1-kierroksella 70...80% annetuista äänistä. Amerikkalaisella Accuscore-yhtiöllä on ollut käytettävissään vain noiden samojen gallupfirmojen sille antamat aineistot, ja niiden perusteella Accuscore ennakoi Niinistölle 52.4% kannatuksen.
Nämä Accuscoren ennusteet alkavat olla ensimmäisiä realistisen kuuloisia lukemia ja arvioita. Edelleen Accuscore väittää että Pekka Haavisto olisi menossa 2-kierrokselle.
Minun oma peffatuntuman ennusteeni on että kakkoskierrokselle menee Laura Huhtasaari.
Niinistön kannatus 52,4%. Kakkoskierros tulossa
15
133
Vastaukset
- dsccdjd
Vaan en tunne ketään joka äänestäisi Niinistöä. Aika tasan menee Laura ja Paavo.
- Tällanen-stratekia
Minä palautin jo marraskuun alussa postitse Väyrysen kannattajakortin ja myös alakerran 74-vuotiaan rouvan kortin samalla kertaa. Ihan vaan siksi että tuen kaikkia Suomen suvereenina ja itsenäisenä valtiona pitämistä kannattavia, eli siis kansallismielisiä ehdokkaita.
Koko syksyn on silti ollut varmaa että äänestän Huhtasaarta, koska hänellä on edelleen parhaat edellytykset, eniten piilevää potentiaalia mm. naisäänestäjissä, kiilata Pekka Haavistosta ohi.
Jos tammikuulla jostain syytä alkaisi näyttää siltä että on kuitenkin järkevämpää, eli paremman lopputuloksen tuovaa äänestää Väyrystä, niin pystyn kyllä tällaisen vaihdoksenkin tarvittaessa tekemään. - huomaaja--
onpa sulla suppea ystäväpiiri.
- 5387758
Ei silloin tule kakkoskierrosta, jos Niinistön kannatus on 52,4 %. Jos ei sitä ymmärrä, on parasta hakeutua holhouksenalaiseksi ja jättää äänestämättä.
- NäinSeToimii
Tuo amerikkalaisten ennustus taitaa perustua siihen, että fanaattiset Huhtasaaren ja Väyrysen kannattajat ovat ensimmäisellä kierroksella liikkeellä 99-100% äänestysinnolla, Haavistokin saa kannattajansa liikkeelle hyvällä prosentille, Niinistön kannattajista uurnille säntää huimat 40% kun valintaa pidetään varmana.
Jos toinen kierros järjestetään ja vastakkain olisi Huhtasaari ja Niinistö, olisi loppulukemat 88% Niinistö. 7% Huhtasaari ja 3% Aku Ankka ja kumppanit, 2% Väyrynen (jos näitä ei lasketa Aku Ankan äänisaaliseen). - Voi-olla.jo-alle-50-pros
>>Ei silloin tule kakkoskierrosta, jos Niinistön kannatus on 52,4 %.
No äläs nyt höpöttele siellä. Näissä tutkimuksissa on ilmoitettu virhemarginaaliksi 3% suuntaan taikka toiseen. Oikeasti toteutuneet luvut voivat heittää vaikka 10% suuntaan tai toiseen.
Tämä jenkkien tutkimus nimenomaan on ensimmäinen virallisesti julkaistu tutkimustulos, jossa virhemarginaalin puitteissa 2-kierros on täysin mahdollinen skenaario. - Vaihdos-mahdollinen
Kakkoskierros avaisi koko vaalikuvion aivan levälleen. On täysin mahdollista että Sauli Niinistö ei voitakaan enää kakkoskierroksella.
Meillä saattaa ihan oikeasti olla joku muu presidenttinä helmikuussa, kuin Niinistö. - 3246666
Niinistön voitto on yhtä varma kuin Hillary Clintonin
- Suomenetuensin
Mikään ei muutu, jos Niinistö valitaan!
No Suomen mamutus vain jatkuu yhä kovemmalla vauhdilla, jos Niinistö valitaan. Että silleen.
- Kalansilmäpresidentti
Konklaavi-Niinistön tunteettoman sarkastiset kalansilmäilveilyt köyhien joulujuhlissa saattaa ratkaista sen, että ainakin toiselle kierrokselle mennään väkisinkin.
Aivan sama kuka asettuu vastaan niin äänestän konklaavia vastaan myös silloin.No eipä kelvannut Salelle juodsa Joulukahveja pahvimukeista ja punaiselta pöytäliinalta.
Piti olla oikein " Myrnä kupit ja lautaset valkealla pöytäliinalla ". Ero se pitää näyttää köyhille Joulunakin . Että silleen.
väyrynen suomen paras puolustaja,huhtasaari toka.
nää kokkarit on vienny suomee suoho jo 10 vuotta,ja linja jatkuu.
rikkaille kaikki, ja työläiset maksaa.herätkää tyhmät suomalaiset.- 12985742
Paljon alempi tosiasiassa...
Katso;
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15119983/presidentinvaalit-2018-ja-vaalikoneiden-tilastot - Laura-sulje-rajat
Sitten kun Huhtasaari valitaan, niin en aio vaatia Lauralta mitään hirmuisia uudistuksia ja todella nopeasti ym.
Sen vaan pyydän, että Laura käyttäisi presidentin arvovaltaansa ja palauttaa rajatarkastukset Suomen länsirajoille ja satamiin. Ei mitään erikoistiukkoja tarkastuksia, mutta ihan sellaiset samanlaiset kuin Tanska ja Ruotsi ovat käyttäneet jo 2015 vuodesta lähtien.
En tosiaan ymmärrä miksi presidentti Sauli NIinistö kannattaa nykyistä holtitonta, täysin avoimien ja valvomattomien ovien politiikkaa. Ei tällaista noudata noiden kahden pohjoismaan lisäksi myöskään Itävalta, Saksa, Ranska jne.
Ei melkein kukaan muu EU-maa, muuta kuin Juha Sipilän johtama pölhölandia Suomi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.2144312Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä532787Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1222407Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1002045Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2231942Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.351666Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi321499- 1061428
Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n491350Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan561039