Joka vuosi se tulee, nimittäin n-kurkiaisen elintarvike ja köyhyyspoliittinen kokonaisarvio, sekä ennuste tulevalle vuodelle. Jokainen voi myös havaita sen, että yleensäkään se ei ole kovinkaan helppoa luettavaa kenellekään.
Tämän vuoden köyhyyden päätapahtumia ovat olleet ruokajonojen toimintaedellytysten vakiintumattomuus. Ja tulisikin miettiä sitä miten verotuksen sisäisin keinoin momenteilta toisille voidaan siirtää painopistettä siten, että e tarvikkeita on saatavilla niitä tarvitseville. Kovin vähän on tehty myös kansankeittiö ja kansalaisten työperäisen elintarvikeoikeudenmukaisuuden toteuttamisen eteen.
Ja tämä tulee epäilemättä heijastumaan myös ensivuoden tilanteeseen, jolloin varsinkin papereilla köyhyytensä rahoittamisen osaavat joutuvat tilanteeseen, jossa heidän on tehtävä kombinaatio, missä osa elämään tarvittavista elintarvikkeista joudutaan rahoittamaan työllä. Ja, kun kansalaistyö ja kansankeittiö toimintaa ei ole sen etsikkoajasta huolimatta tahdottu kehittää. On selvää, että kokonaisvaltainen köyhyyteen liittyvä ravintoepäoikeudenmukaisuuden määrä voi tulla lisääntymään.
Lihaan ja sen puutokseen liittyvät vitamiini ongelmat on ratkaistava jollain tavalla. B-vitamiiniryhmäänhän on jo nyt saatavilla eniten korvikkeita. Mutta esim. n-kurkiaisen köyhyysperäisen nälän aikaansaamat ongelmat elimistöön ovat aiheuttaneet sen, että korvike bertta ei kuitenkaan auta. Ja voi olla, että sitä on ehkä osalla suomalaisista jopa genetiikassa, että vain luontainen muoto imeytyy oikealla tavalla.
Jokainen ymmärtää myös sen, että kansalaistyöstä saatava ruoka, sen eri muodoissaan, joko elintarvikeoikeuksina tai kansankeittiöstä tarjottuna on paras tae sille, että ne ihmiset, jotka kokevat itsemääräämisoikeuntensa siihen oikeuttavan. Voivat saada ne elintarvikkeet tai niistä valmistettavan ravinnon, joka muutoin ehkä jää puuttumaan elämästä, koska osaamispohja ei ole riittävän laaja, että paperipohjaisella tavalla voisi koskaan olla mahdollista saada elintarvikkeita. Pullopatrol, keräys ja löytytalous, kun vaativat kuitenkin kaikkein huolellisimman ja suunnitelmallisimman ajankäytön. On osattava koijan laadinta, toimittava kosteutta, sääskiä yms. vastaan.
Kombinaatioita ja integraatioita on ehkä mahdollista suorittaa ruokajonojen, kansankeittiön ja kansalaistyön välillä siten, että kaikilla on mahdollisuus elintarvikeoikeudenmukaiseen elämään? Koska uutena ryhmänä nyt sitä vähäistä määrää köyhyystöitä, jota on, tulee tekemään myös ne, jotka ovat osanneet paperiköyhyyden.
Köyhäin vuosi
4
<50
Vastaukset
- katso_yllä_alla
Ainaista sekotekstiä:
"Ja tulisikin miettiä sitä miten verotuksen sisäisin keinoin momenteilta toisille voidaan siirtää painopistettä siten, että e tarvikkeita on saatavilla niitä tarvitseville. "
"Lihaan ja sen puutokseen liittyvät vitamiini ongelmat on ratkaistava jollain tavalla. B-vitamiiniryhmäänhän on jo nyt saatavilla eniten korvikkeita. "
Elintarvikkeita on saatavilla riittävästi niitä tarvitseville. Jos palkka- tai eläketulot eivät riitä, yhteiskunta kustantaa toimeentulotuen, joka riittää monipuoliseen ja terveelliseen ruokavalioon, jos tuen saaja ei käytä saamiaan rahoja johonkin muuhun. Ruokajonojen ihmiset ovat itse valinneet käyttää rahansa johonkin muuhun kuin ruokaan.
"n-kurkiaisen köyhyysperäisen nälän aikaansaamat ongelmat elimistöön"
Jos Nälkäkurkiainen näkee nälkää, johtuu se jostain muusta kuin köyhyydestä. Katso yllä. - mahakas__
Onko n-kurkiainen joutunut työttömäksi?
- ota.kertakäyttönikki
Niin, ja vaihtanut nimimerkkiä?
- Hoituri_suljetulta
Teksti on paskakurjen tekstiä mutta aloittaja ei ole p-kurki itse.
P-kurki on vielä suljetulla ja sieltä ei päästetä koneelle ja nettiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751316- 681185
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138896huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.53890Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.77809Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi31764- 61756
Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma157744Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan58737- 76675