Kevättalvella 1942 käytiin ankaria taisteluja Goran kylän tienoilla Syvärin takana, joissa sankarillinen Puna-armeija saavutti koko sodan kannalta ratkaisevan torjuntavoiton pysäyttämällä valkobandiittien ryöstöarmeijan etenemisen.
Eturauhasvaivaisen Mannerheimin tavoitteena oli Tihvinän linja, jolloin olisi voitu vaatia täysin saarroksiin jääneen Leningradin ehdotonta antautumista. Siitä olisi seurannut saksalaisten suorittamien massateloitusten aalto ja todennäköisesti Itä-Karjalassa vangitut neuvostosiviilit olisi myös eliminoitu vähin äänin. Leningradin menetys olisi varmasti johtanut koko pohjoisen rintamanosan romahtamiseen ja melko varmasti syvään saartoliikkeeseen Moskovan aluetta vastaan, samoin kuin pohjoisen kautta Englantiin ja Yhdysvaltoihin kulkeneiden liikenneyhteyksien katkeamiseen. Se olisi merkinnyt Neuvostoliiton häviötä, jonka seurauksena venäläiset kansana olisi tuhottu.
Puna-armeija kulutti maahantunkeutujan rosvoarmeijaa heti rajanpinnassa aloittamallaan viivytystaistelulla, jonka seurauksena valkobandiitttien tappiuoluvut kasvoivat jo ennen vuoden vaihdetta talvisodan lukemiin. Kun vihollista oli heikennetty tarpeeksi, se lopulta pysäytettiin päättäväisin voimin keskittämällä sitä vastaan tätä tehtävää varten varatut voimat, jotka torjuivat ja löivät valkobandiittien joukot takaisin. Mannerheim päätti luopua tavoittelemasta Neuvostoliiton ehdotonta antautumista ja kielsi lisäjoukkojen lähettämisen Goran taisteluihin. Puna-armeijan viivytystaistelujen kuluttamat tsuhnalaumat eivät enää pystyneet läpimurtoon, vaan kevään kuluessa neuvostotiedustelu havaitsi suomalaisten siirtävän miehistöään pois alueelta.
Kesällä 1944 tsuhnat pakenivat asemistaan juosten takaisin Suomen puolelle ainakin kolme kertaa lyhyemmässä ajassa kuin heidän oli kestänyt edetä ja vallata alue 1941, sankarillisen Puna-armeijan taidokkaan viivytystaistelun heitä kuluttaessa.
Eturauhasvaivaisen Mannerheimin tavoitteena oli Tihvinän linja, jolloin olisi voitu vaatia täysin saarroksiin jääneen Leningradin ehdotonta antautumista. Siitä olisi seurannut saksalaisten suorittamien massateloitusten aalto ja todennäköisesti Itä-Karjalassa vangitut neuvostosiviilit olisi myös eliminoitu vähin äänin. Leningradin menetys olisi varmasti johtanut koko pohjoisen rintamanosan romahtamiseen ja melko varmasti syvään saartoliikkeeseen Moskovan aluetta vastaan, samoin kuin pohjoisen kautta Englantiin ja Yhdysvaltoihin kulkeneiden liikenneyhteyksien katkeamiseen. Se olisi merkinnyt Neuvostoliiton häviötä, jonka seurauksena venäläiset kansana olisi tuhottu.
Puna-armeija kulutti maahantunkeutujan rosvoarmeijaa heti rajanpinnassa aloittamallaan viivytystaistelulla, jonka seurauksena valkobandiitttien tappiuoluvut kasvoivat jo ennen vuoden vaihdetta talvisodan lukemiin. Kun vihollista oli heikennetty tarpeeksi, se lopulta pysäytettiin päättäväisin voimin keskittämällä sitä vastaan tätä tehtävää varten varatut voimat, jotka torjuivat ja löivät valkobandiittien joukot takaisin. Mannerheim päätti luopua tavoittelemasta Neuvostoliiton ehdotonta antautumista ja kielsi lisäjoukkojen lähettämisen Goran taisteluihin. Puna-armeijan viivytystaistelujen kuluttamat tsuhnalaumat eivät enää pystyneet läpimurtoon, vaan kevään kuluessa neuvostotiedustelu havaitsi suomalaisten siirtävän miehistöään pois alueelta.
Kesällä 1944 tsuhnat pakenivat asemistaan juosten takaisin Suomen puolelle ainakin kolme kertaa lyhyemmässä ajassa kuin heidän oli kestänyt edetä ja vallata alue 1941, sankarillisen Puna-armeijan taidokkaan viivytystaistelun heitä kuluttaessa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onhan se sankarivainaja perääntyväkin suhna joka jää pää auki ammuttuna Syvärin rantaan kun toisaalla taiston tuoksina jyräsi vastustamattomasti päin kotosuomea jopa automobiilin
nopeudella, jotkut suomen sankarit hukkasivat siinä hädässä paitsi varusteensa, myös mielen-
terveytensä. Heistä ei ole kertomuksia edes Kansa Taisteli lehden villeimmissä sankartaruissa.
-Kyllä puheet suursuomalaisten torjuntavoitoista joutuvat outoon valoon sen totuuden edessä että me hävittiin Neuvostoliitolle ja Iso-Britannialle toinen maailmansota. Eiks je?
ja vieläpä pahemman laatuista. Kyseessä oli melko pienin joukoin käyty ankara taistelu Goran kylän seudulla tammi-helmikuussa 1942. Suomen puolelta siihen osallistui osia 7. D:sta.
Kyse ei ollut hyökkäyksen jatkamisesta, vaan suomalaiset olivat tavoitteissaan, josta Puna-armeija yritti heidät karkottaa.
Venäläiset joukot saarrettiin Goran kylään, josta he onnistuivat vetäytymään ennen täyttä tuhoa.
Alue jäi suomalaisille. Siletä vetäydyttiin kesäkuussa 1944 Syvärin taakse ilman taistelua.
Stallarien valeet ovat kuvottavia.
"Siletä vetäydyttiin kesäkuussa 1944 Syvärin taakse ilman taistelua"
Suomalaiset lähtivät siis juoksemaan jo ennen venäläisten hyökkäystä.
Mielenkiintoisaa...molenlaita trollausta olen nähnyt. Mutta tämä oli sikäli aivan uutta, että sen takana oli jonkinverran asiatietoakin.
Ja olihan sodassa Suomella kunniattomat hetkensäkin.
Mutta trollausta yhtäkaikki, koska tekstin päätavoite oli kuitenkin ärsyttäminen.
"Ja olihan sodassa Suomella kunniattomat hetkensäkin"
Kaikilla on, joskin toisilla enemmän kuin toisilla.
Propagandistit ovat loputtoman ilon lähde, kaikkien osapuolten sellaiset.
"Kesällä 1944 tsuhnat pakenivat asemistaan juosten takaisin Suomen puolelle ainakin kolme kertaa lyhyemmässä ajassa kuin heidän oli kestänyt edetä ja vallata alue 1941...."
Mitenkä tuo oli? Jos tarkastelaan ensin Karjalan Kannasta, alkoi siellä hyökkäys nykyisen rajan tasasta 31.7.1941 ja hyökkäys pysäytettiin sinne linjalle jossa se oli v. 1944 asti. Alue siis valloitetiin hieman yli kuukaudessa.
Venäläiset eivät valloittaneet tästä alueesta kuin puolet 3 kuukaudessa 1944.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kannaksen_suurhyökkäys_1944#/media/File:Continuation-War-defensive-lines.png
Laatokan Karjalan hyökkäysvaihe ajoittuu välille 10.7.1941-5.12.1941
Vuoden 1944 taistelut ajalle 21.6-4.9.1944, jolloin rauha astui voimaan. Täälläkään venäläiset eivät saavuttaneet taistellen sitä tasaa jolta suomalaiset lähtivät hyökkäämään 1941. Suomalaiset lisäksi murskasivat vielä heinä-elokuussa 1944 kaksi venäläistä divisioonaa Ilomantsissa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilomantsin_taistelu_1944
"Mitenkä tuo oli?"
Kiitos kysymystä, kerrotaanpa.
Laatokan pohjoispuolella ratkaisevat taistelut U-asemassa alkoivat heinäkuun puolivälissä, eli heiltä meni vajaa kuukausi edetä Syväriltä ja Maaselän kannakselta sille tasolle. Tuulosjoen tasalla he olivat jo viikkoa-kahta aiemmin. Suomalaiset aloittivat 1941 hyökkäyksensä Tuuloksesta 4.9. ja saavuttivat Maaselän Kannaksella tavoitteensa jouluun alussa. Suomalaisilta kului siis 3 kuukautta matkaan, jonka venäläiset etenivät noin kolmessa viikossa.
Kannaksella 1941 suomalaisjoukot ylittivät Vuoksen elokuu puolessa välissä ja koko Kannas oli vallattu syyskuun alkuun mennessä, eli siis Länsi-Kannas vallattiin parissa viikossa. Venäläiset suorittivat 1944 läpimurtonsa 10.6. ja olivat VKT-aseman edessä Juhannuksen alla, eli parissa viikossa. Erona tietenkin se, että suomalaisten ylivoima oli 1941 suurempi kuin venäläisten 1944 ja suomalaiset saivat koko ajan uusia joukkoja vahvennuksekseen, kun taas venäläiset 1941 eivät. Joutuivatpa päin vastoin siirtämään joukkoja muualle suomalaisten hyökkäyksen jo alettuakin.
Osaatteko te nazilahtarit ollenkaan kirjoittaa totta, vai ainako se menee venkoiluksi?
Sinulta jää huomaamatta että asiaa täytyy tarkastella koko alueelta jolta hyökkäys lähti kesällä 1941, eli siltä samalta rajalta joka nytkin on voimassa. Puna-armeija ei saavuttanut taistellen tuota rajaa, vaan etulinja oli kaukana tuosta syyskuun 4. Päivä 1944. Suomen armeija seisoi siellä voimissaan. Tässä suhteessa NL:n taistelusuoritus oli heikompi kuin Suomen 1941.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosota#/media/File:Continuation_War_September_1944_Finnish.jpg
En muuten ole mikään " nazilahtari".
Kannaksen etelä-osassa eli Vuoksen eteläpuolella 1941 suomalaiset etenivät nykyiseltä rajalta vanhalle rajalle 11 päivässä 22.8-2.9.1941. Samassa ajassa puna-armeija eteni 1944 vain Viipurin tasalla etulinjasta. Suomalaiset lisäksi valloittivat myös Karjalan Kannaksen pohjoispuolen, alueen jonne puna-armeija ei koskaan taistellen päässyt ( pieni sillanpääVuosalmella).
Goran taistelut loka-tammikuussa 1941-42 eivät mitenkään liity ns. Tihvinän operaatioon johon jo syyskuussa Mannerheim päätti olla ottamasta osaa. Lisäksi Goran taistelut käytiin n. 30 kilometrin päässä Äänisestä, siis yli 100 kilometrin päässä alueesta josta hyökkäys Tihvinään olisi lähtenyt jos Mannerheim niin olisi tahtonut. Siperialainen valiodivisiooana pieksettiin loppuun näissä taisteluissa, se menetti kaatuneina n. 2500 miestä
Ja lopulta se eestaas tapahtunut suursuomalainen reuhuaminen koki loppunsa kun Suomi hävisi lopulta toisen maailmansotansa Iso-britanniaa ja Neuvostoliittoa vastaan. Että näin,millään torjuntavoitoilla ei selitetä lähes 100 000 hengenmenetystä suursuomihekuman
lopputuloksella. -Eiks je?
Avaaja tarkoittanee Puna-Armeijan ns. Goran rospuuttohyökkäystä huhtikuussa 1942.
Sen suomalaiset VI AK:n joukot torjuivat ankarissa taisteluissa, joiden loppuosa tunnetaan imellä Shemenskin-Pertjärven taistelut.
Kts. Suomen sota 1941-1945 osa 6 ss. 219-252.
Avaaja toistaa neuvostopropagandaa, jolla ei ole mitään tekemistä tapahtumine todellisen kulun kanssa