paikoilleen ei voi sinun täytyy olla

kuule nyt sylvi sinun täytyy lopettaa se lusikalla sekoittaminen ja napsauta itsesi tänne ettei tarvitse jakaantua pienempiin osiin kylillä napsautellen eri paikoissa yhtaikaa ja sen myötä huomion heräten täytyisi jynssätä kauemmin miettien agressiivista työn muistutusta kun tulisivat paikalle ja ne kaikuisivat hilman kuuroille korville kun niitä mätisäkkejä ei voitu heittää sinne nurkkaan liiasta kiintyneisyydestä edellä mainittuihin ja helvi joutui monistamaan itsensä ja tilanteet että kumpi näistä olisi se vaihtoehtoinen vai palattaisiinko vaan kas noniin meitä tässä pöydän toisella puolella on vain neljä palataanko rinnakkaisen kautta.
17173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

enpä ole ennen moista lukenut. olet varmaan monesti aika hölökyn kölökyn tai vastaavaa?

Äänestä

Sanassakin sanotaan että pöljät meillä on aina keskuudessamme.

Äänestä
  • eiku köyhät

    Äänestä

LOPETA jo saatana tuo paskan suoltaminen marrihatila, perkele tuota kukaan jaksa enää lukea, viinapsykoosissa olevan tollon sepustuksia, mitään hauskaa enää ole, riittää jo, mene hoitoon s-tanan tollo.

Äänestä

Kuka tai mikä on marrihatila?

Äänestä

tarvitsemme siis enää vain mikstuuraa?

Äänestä

ja kilon palan paskaa

Äänestä

Tuoppas olkihattuni niin voimme alkaa.

Äänestä

juu-u, Timosen hoitokotikin lopetetaan ja annetaan pakolaisille asuinsijoiksi, hoidokit laitetaan AVOHOITOON ELI KADULLE OMAN ONNENSA NOJAAN.
Kyl katkeruus lisääntyy ja sitä myötä ryöstöt, pahoinpitelyt yms... HYVÄ HALLITUS!!!!

Äänestä

tämä on merkityksellistä.

Äänestä
  • mutta sinä olet täysin merkityksetön

    Äänestä

Eipä ole sinusta kuulunut aikoihin.

Äänestä
  • Tule pois sieltä vällyjen alta salakännäämästä, niin voit kuulla ja nähdä jotain sinäkin. Yhdistykselläkin jo kyselevät!

    Äänestä

  • 57574711 kirjoitti:

    Tule pois sieltä vällyjen alta salakännäämästä, niin voit kuulla ja nähdä jotain sinäkin. Yhdistykselläkin jo kyselevät!

    No niin.

    Äänestä

Jaa-a.

Äänestä

Mystistä tarinaa.

Äänestä

Ei tätä tämän paremmin voisi sanoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


katsommeeripaikastahuoma kirjoitti:

kuule nyt sylvi sinun täytyy lopettaa se lusikalla sekoittaminen ja napsauta itsesi tänne ettei tarvitse jakaantua pienempiin osiin kylillä napsautellen eri paikoissa yhtaikaa ja sen myötä huomion heräten täytyisi jynssätä kauemmin miettien agressiivista työn muistutusta kun tulisivat paikalle ja ne kaikuisivat hilman kuuroille korville kun niitä mätisäkkejä ei voitu heittää sinne nurkkaan liiasta kiintyneisyydestä edellä mainittuihin ja helvi joutui monistamaan itsensä ja tilanteet että kumpi näistä olisi se vaihtoehtoinen vai palattaisiinko vaan kas noniin meitä tässä pöydän toisella puolella on vain neljä palataanko rinnakkaisen kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu