Juhalle ja hänen johtamalle halltiukselle kiitokset määrätietoisesta työstä.
Suomi on saatu nousuu. Ennustuslaitokset Suomen Pankkia myöten reivaavat kasvulukuja toisensa perään ylsöpäin.
Pitää pitää pää kylmänä ja jatkaa samalla linjalla ja nyt on aika huomioda vähävaraisista parempi
huolehtiminen ja opiskelu ja tutkimusrahojen lisääminen huolehtien samalla että ne käytetään t ehokkaasti.
Vihervasemmistot on olleet hallituksessa ja syöksy heitin aikana vain kiihtynyt.
Vuoden päästä nykyhallituksenkin kannatus nousee kymmenillä prossuilla kun kansa tajuaa että
tuhonkierre on edessä katkerilla sossuilla.
Ymmärrän että kaikkea vastustavat katkeoituneet viherkommarit ovat nyt paniikissa. Vaalit lähestyy ja heillä rupee puntit tutiseen.
Suomi on saatu nousuu. Ennustuslaitokset Suomen Pankkia myöten reivaavat kasvulukuja toisensa perään ylsöpäin.
Pitää pitää pää kylmänä ja jatkaa samalla linjalla ja nyt on aika huomioda vähävaraisista parempi
huolehtiminen ja opiskelu ja tutkimusrahojen lisääminen huolehtien samalla että ne käytetään t ehokkaasti.
Vihervasemmistot on olleet hallituksessa ja syöksy heitin aikana vain kiihtynyt.
Vuoden päästä nykyhallituksenkin kannatus nousee kymmenillä prossuilla kun kansa tajuaa että
tuhonkierre on edessä katkerilla sossuilla.
Ymmärrän että kaikkea vastustavat katkeoituneet viherkommarit ovat nyt paniikissa. Vaalit lähestyy ja heillä rupee puntit tutiseen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Totta turiset. Vain luuserit ovat kauhuissaan, että miten noin hyvin hommansa hoitavat.
Yrittävät nyt tuhota kaiken, mitä maamme hyväksi on saatu aikaan lyhyessä ajassa.
Hallitus on paras aikoihin ja Juha ylivoimainen pääministereistä.
Hirvittävän työn hän on tehnyt "ristitulessa", kiitokset hänelle ja muille hallituksessa oleville!
MAAILMAN TALOUS KASVAA KOHISTEN! .. tämäkin on juhan kepuli hallituksen ansiota.. #trsk#
Sairas natsihallitus ei kiitosta ansaitse. Suomen historian huonoin hallitus ikinä.
Tämä mätä hallitus ei ole tehnyt yhtään hyvää päätöstä
Se että taloustilanne on hieman kohentunut, ei ole Sipilöijän ansiota.
Kokonaan muut syyt vaikuttavat nykytilanteeseen. Nykynen pääministeri
ei ole tehnyt yhtään järkeenkäypää ehdotusta tai parannusta. Hän on
ahne ja ilkeäkin hän on uskovaishenkiseksi mieheksi. En pidä hänestä yhtään.
Vvkigdxh Sulla ei ollut ainuttakaan faktaa.
Ei Sipilän hallituksella ole juurikaan mitään tekemistä talouden paranemisella.Rahaa on kylvetty kavereille ja niiden lobbareille.Talouskasvun todellinen veturi on kansainvälisen talouden piristyminen ja sen vuoksi meidän taloutemmekin on piristynyt.Suomessa kun tehdään investointituotteita enemmän vientiin,toisin kuin monessa muussa maassa.Kun tämä puoli on alkanut vetää on talouskin piristynyt.Hallitushan on kaikin tavoin vain jarruttanut mm.velkaantumisen kasvua ottamalla tänne ns.turvapaikan hakijoita kuluista välittämättä.Lisäksi sote ratkaisua on vatvottu jo vuosia,eikä sekään ilmaista ole.Lisäksi sotesta tulee niin kallis yhteiskunnalle uudistusten vuoksi,ettemme voi pitkään sitä suunnitellussa muodossa ylläpitää.Siitä tulee automaatti yksityiselle terveysbisnekselle avoimella piikillä yhteiskunnalta.Sama tahti näyttää olevan myös VR:n pilkkomisessa,mikäli se toteutuu.Eivät edes viitsi käydä toteamassa kuinka Ruotsissa on käynyt niin soteuudistuksessa kuin rautateiden yksityistämisessäkin.Siellähän koko sote on kallistunut valtavasti,vaikka toisin luvattiin.Samoin junat myöhästelevät yhä enemmän tai niitä perutaan.Kermankuorinta on sielläkin huipussaan.Tätähän tännekkin halutaan,elikkä pääkaupunkiseutu hyötyy ja muutama muu suurempi kaupunki,mutta muut ovat häviöitä.Eipä Juhan taidot riittäneet tähänkään,vaikka retosteli 100 päivän jälkee lähtevän kävelemään jos ei tulosta tule.Velka kasvaa ja tulosta ei ole tullut,mutta viralta ei lähdetä sitten millään lupauksista huolimatta.
Vihervasemmisto ajaisi Suomen Kreikan tielle syytämällä rahaa vääriinkohteisiin ja yritysvihamielisinä ajaisivat loputkin ulos Suomesta.
Hallituksen määrätietoinen toiminta vihervasemmsiton vastustuksesta huolimatta kantaa hedelmää.
Lestu siipilä on oman edun tavoittelija?Jos tämä ukko on olevinaan uskovainen, rahanhimoinen pelle?? Onpas kumma uskonlahko , jossa muita vihataan , lestadiolainen huullus on pinnalla.Montako kertaa piipilä olet konttinut aamuisin ja valehdellut, sulla on maaninen sairaus( valehteleminen)??
Joo niin porskuttaa kohti selvitystilaa, islamisaatiota sekä liittovaltiota. Se minkä talous nousee, se tuhotaan kaikella mokutuksella. Kansalle jätetään vain luu käteen. Sipiläkin petti suojattinsa kun lupasi talonsa, eikä sitten antanutkaan. Voiko tällaiseen ukkoon luottaa?
Sellainen on lahkopappi piipilä!! Konttii aamulla muslimien tapaan, rakentaa kempeleeseen muslimien pyhäkön?? Eukon on pukeuduttava SARIAN LAKIEN MUKAAN?? Eukon on alistuttava seksiorjaksi mamuille?? Hullun piipilän rukoushuudot kaikuvat pyhätöstä??
Talousviisaat ja tietävät ovat hyvin usein julkisesti tiedottaneet, että ei ole hallituksen eikä Sipilän ansiota talouskasvu. Miltei päivittäin tv-uutiset sekä sanomalehdet haastattelevat talouden asiantuntijoita ja vain sipiläuskovaiset hokevat mantraansa, että Sipilän ja hallituksen teot olisivat edistäneet nousua. Ainahan ihmisparka on ollut uskossaan sokea ja niin näyttää nytkin olevan noiden silmänsä ummistaneiden sipiläuskovaisten laita. Teillehän nauretaan, kun olette uskossanne harhaisia. Säälin aloittajaa, kun noin harhainen.
Vassari sossut ja vihreät ovat olleet syytämässä varoja hallituksessa ollessaan kaikkeen hölmöön ja olleet mukana velkauttamassa maata.
Nyt on paniikki teillä kun talous on nykyhallituksen toimesta saatu selkeään nousuun. Virevasemmisto #asiantuntijat# ei tietenkään voi myöntää että hallituksen määrätietoinen linja on suurin tekijä nousussa. Hehän olivat antamassa juuri vääriä neuvoja jotka johti osaltaan Suomen kurjaan tilaan.
Vielä sinä onneton jaksat hokea mutu tieto totena. SUOMESSA ON TAPAHTUNUT TALOUDEN ELPYMISTÄ, MUTTA SIPILÄN HALLITUKSELLA EI OLE OSAA EIKÄ ARPAA SEN ASIAN KANSSA. Miksi on niin vaikeaa myöntää? Talouskasvun on saanut aikaan maailmantalouden elpyminen. AINA LAMAN JÄLKEEN TULEE NOUSUKAUSI!!!!! Näille sipiläuskovaisille nauraa jo kaikki, jotka VÄHÄÄKÄÄN asioista perillä. Totus - se ei pala tulessakaan!
Ei kait tässä mitään paniikkia ole, työtä tehdään niin kuin ennenkin ja verot maksetaan.
Ihmetyttää suuresti vain se tyhmyys, jota jotkut levittää ja uskovat itsekin omiin valheisiinsa. Meillä on nyt historian kummallisin hallitus, kun sintut vallassa vaikka kannatus prosentin luokkaa. En kyllä tälle hallitukselle kovin kummosta arvosanaa anna ja pääministeri aivan ala-arvoinen, valehteleva itseään diktaattoriksi luuleva itserakas narsistitohelo.
Psykopaatti sairas lestu on maaninen valehtelija tavallinen kansalainen joutuisi jo mielisairalaan?? Mutta ei valehteleva lahkopappi kempeleen piru??Kepu MIKSI ette potkaise lestua helvettiin?????????
Ottaa näköjään totuus tiukille vassareilla ja persuilla. Tuota kitinää on kiva kuunnella. Siitä tietää että hallitus tekee oikeita päätöksiä.
Just noin:) Antaa nyt rassukoiden huutaa, kunhan he töihin joutuvat, niin sitten eivät enää jaksaa huutaa päivästä toiseen. Tervettä uupumista tulee.
Persutkaan eivät sitä kakkaa jaksa sitten jatkuvasti punnertaa.
Kyllä on hyvä hallitus ja pressa nyt. Kiitokset vaan heille!
Yksikään lestadiolainen ei ole normaali?? ikkuna on ollut metsään päin, ja on laulettu siionin virsijä??ALISTETTU NAISTA oppien mukaan , nainen on panopuulestujen oppien mukaan??Nainen ei saa ehkäistä sairaan lestujen oppien mukaan,mutta papit saavat panna vaikka lapsija?? NYT NÄETTE MIKÄ ON LESTU PIIPILÄ;HYI HELVETTI??
Mikäs mielipuoli lestu aukoo,mutta kohta pääpiru piipilä häipyy, tulee vielä se päivä lestu ALISTUU??
Minä olen Suomen Keskustan jäsen, en enää pitkään. Jäsenkirja palaa uudevuoden yönä takassani. En ole vassari enkä persu, en tulevaisuudessakaan. Jatkossa olen ns. liikkuva äänestäjä, käyn kaikissa vaaleissa uurnilla ja äänestän henkilöä. Niinistö saa tammikuussa ääneni.
Minua inhottaa Sipilä henkilönä ja pääministerinä. Minua suututtaa tuo propakanda jota sipiläuskovat levittävät,faktat kun puhuu aivan muuta. Jo episodi mitä käytiin PerSujen hajoamisen jälkeen on kummallisuudessaan ennen kulumatonta häikäilemätöntä sanelua pääministerin taholta.
Totuus.....se on vain ja ainoastaan korviesi välissä nimim. oipoii, kun mediat ja talousoppineet kertoo aivan muuta. Elä vain siellä kepun kuplassasi, ainahan on harhaisia ollut ja tulee olemaan.
Piste!
On kylläkin todellisuudessa lähtenyt jo viime kesänä laskuun.
https://tradingeconomics.com/finland/gdp-growth-annual
Hyvä Sipilä,olet johtanut viisaasti Suomea. Pääministeri on aina hallituksen keulakuva.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee! Näin se vaan on.
Kakon johdolla olisimme syvällä suossa.
Laitetaan äänestys kuka rakastaa valehtelija lestu piipilää, voi saada äänet lestujen maanisilta lahkopapeilta ja lapsiin sekaantujilta?? täytyykö vartijan olla vessassa piipilä paskoo??
Terveyspalvelujen alasajo maakunnissa on jo saatu alulle. Kunnat ulkoistaa paniikissa omaisuuttaan. Kiitos siitä!
Alkaneesta+vuodesta+2018+tulee+Juha+Sipilän+hallituksen+läpimurtovuosi;
-+työllisyys+aste+nousee+74.5+%:iin
-+sote+saaadan+toiinnaliiseen+pakettiin+-+loppuviilaus+2019
-+maakuntauudistus+viedään+maaliin
-+valtionvelka+saadaan+loppuvuodesta+tasapainoon+ja+2019+alkaa+lyhennys
-+Keskustan+kannatus+2018+lopulla+20.5%
Toivottavasti+2019+vaaleissa+Juha+saa+jatkaa+hallituksen+johdossa+jotta
sossut+ja+vihretä+eivät+taas+pääse+tuhoamaan+Suomen+taloutta+ja+katkaisemaan+alkanutta+nousua
Hienoja tavoitteita!
Kannatus romahtaa noilla toimilla.
Soten toteutuminen tulee kallimmaksi kuin on kuviteltu. Siitä pitää huolen valinnanvapauden vuoksi kehitettävät atk-järjestelmät joista tulee ennen näkemättömän kalliit ja monimutkaiset. Hoidon saatavuus tulee heikentymään pitkien jonojen vuoksi. Myös sairaanhoidon päivystysten siirtäminen kauemmaksi tulee lisäämään jonoja ja hoitokustannuksia kokonaisuutena. Hoitoon pääsyn nopeus on kriittinen tietyissä tapauksissa. Päivystysresurssit tuskin lisääntyvät?
Maakuntauudistus lisää kaupunkikeskusten valtaa Suomessa. Onko tämä hyvä asia? Kaupunkikeskukset tulevat ohjaamaan yksipuolisesti maaseudun asukkaiden palvelutasoa.
Mitä tarkoitat valtionvelan tasapainolla? Velkaa yhtä paljon kuin budjetin loppusumma? Julkisia menoja leikataan rajusti tänä vuonna?
Työttömiä 61 vuotiaita painostetaan ottamaan ennenaikainen työttömyyseläke. TE-keskus neuvoo näin tekemään. Tällä kaunistellaan työttömyyslukuja. Helsingissä on työttömille tiedotustilaisuuksia, ja niihin on käytännössä pakko mennä, jos TE-keskuksesta niin esitetään.
Taitaa olla eläkkeelle pääsy mahdollista työttömille 62 v täytettyään. Itse olen epäluuloinen, koska eläkettä ei varmastikaan saa täysimääräisenä jos sitä ottaa liian varhain. Saa nähdä, yritetäänkö lisäpäiväni saada minulta pois. Tosin vielä on käyttämättä ansiosidonnaisesta päivärahastani noin kahden kk:n rahat. Minulla on jonkun lain mukaan saada tuota päivärahaa normaaliin eläkeikään asti, en ole varma tarkoittaako se 65 vuoden ikää vai sitä alinta mahdollista, joka minulla olisi 63v6kk.
Minkähän tähden TAAS tänään sanomalehdissä oli juttua, että talouden kohentuminen johtuu laman jälkeisestä nousukaudesta ja hallitus ottaa kunnian itselleen. Siis, uskokaa jo viimein, että Sipilä ei ole kasvun operaattori.
Sipilä on ajanut keskustapuolueen kannatuksen alas ja kerännyt koko joukon vihaajia itselleen. Siinäpä tulikin se totuus a ne ansiot.
Niin juuri. En oikein ymmärrä, miksi Sipilän ansioita ei hyväksytä. Päinvastoin. Täälläkin on monta ketjua, joissa Sipilää haukutaan törkeästi. Samoin Facessa. Eräs ystäväni näytti minulle youtube-videon, jonka on tehnyt jokin "rock-yhtye" (Grönroospunk), jossa pääministeriin kohdistuu typerää ja lapsellista "kritiikkiä" - ilmeisesti jokin keskenkasvuisten vassurien känniläistä touhua.
Oletko lestu vai kepu ? Silmät eivät ole ressukalla auenneet, siipilä on pahempi kuin pohjois- korean profeetta?? En hyväksy yhtään lestadiolaista valehtelijaa ja rahanhimoista pelleä?? Uskon varjolla voi voi kiusata köyhiä ja kumartaa Mekkaan päin ja konttia??
Ei niitä voi ansioksi lukea jos niitä ansioita ei oikeasti ole. Talousoppineet ja viisaat tietää, että Sipellä ei ole osaa eikä arpaa talouskasvuun. Hallitus nyt vain on ottanut kunnian hienoisesta talouskasvusta. Sumuttavat ihmisiä uskomaan mantraansa.
Sipilä on vastenmielisin poliitikko aikoihin. Niin itserakas narsisti ja osaamaton tolisko, ei sitä voi kunnioittaa. Keskustapuolue saa tämän sählärin toimet maksaa koko ajan alenevina kannatuslukuina!
En halua Väyrystä presidentiksi, mutta äänestän häntä vain sen vuoksi, että Vanhanen saa vähän ääniä. Sipilällä joukkoineen oli mahdoton hoppu saada mitätön Vanhanen ehdokkaaksi, että KePu:n jäsenet eivät ehdi Väyrystä äänestää ehdokkaakseen. Väyrystä äänestämällä kostetaan Sipilän diktaattorinelkeet.
Ulkomailta tulee kehuja Suomen hallituksen toimista.
#Pohjoismaitten kvoin nousu meneillään#
Nyt on lopultakin tolkun pääministeri hallituksineen.
Ensi vuodenkin ennusteita reivattu ylöspäin.
Velkaantuminen kuriin ja hallitus lisää köyhien vanhusten tuloja ja koulutus ja tutkimusvaroja tarkkaan suunnatuilla kohteilla jotka tukee yritysten työllistäämistä ja vientiä mahdollisimman nopeasti.
Mahdoton yhtälö, koska paperin hinta laskee pysyvästi ja dollarin kurssi nousee. Alkakaa vaan etsia hirttonarua, enää ei pakolla nousta ja ahneella on paskanen loppu.
Sipilän roskanatsihallitus on Suomen historian huonoin ikinä ei mitään kehumista!
Siipilä on syntinen lestadiolainen?? Pöllöjä koko kepulaiset, onko lestu piipilä teidän uusi jumalanne?? keput ja lestut on on täysin yksinkertaisia hihuleita? Samanlaisia kuin kuin matut??
Pankit+vuoron+perään+nostavat+talousjasvuennusteitaan.
Tälle+vuodelle+jopa+yli+3+%:aa.
Jatka+Juha+hallituksesi+kanssa+samaa+määrätietoista+työtä.
Hallituksen+kova+työllisyystavoite+72+%+kin+näyttää+toteutuva.
Ensi+vuonna+jos+saadaan+velkaantuminenkin+pysäytettyä+niin+sulka+Sipilän+hattuun.
Onhan+se+myyrän+työtä+tekevän+vihervasemsiton+kannalta+aivan+kauheaa+kun+heidän+jäljiltää+Suomi+alkaa+nousta+taas+muiden+maitten+tasoille.
Pahinta+on+että+yhteiskunnan+elätti+pvihepunikit+patisetaan+töihin.
Kaikki+työttömät+eivät+suinkaan+ole+syyllisiä+omaan+tilaansa++ja+yrittävät+ihan+tosissaan+hakea+ja+saada+työtä.+Laiskat+luuseri+punikit+vaan+pilaa+muidenkin+asian.
se nousu on valhetta kansan sumuttamista.Suomi porskuttaa velkarahalla.Eikös velat joskus lankea maksuun.velkaa on niin paljon että hirvittää.Suomen talous on kupla kansa vain ei sitä ymmärrä.
Velkaantuminenkin kuriin jo 2019 eli aiempien hallitusten syöksykierre on oikenemassa.
Nyt pitää olla malttia ettei menetetä saavutettua nousua vaan annetaan sen jatkua.
Samalla pitää alkaa hissukseen muistaa nostaa etenkin alempien palkkaluokkien palkkoja ja nostaa köyhyydessä elävät ihmismäiseen elämisen tasoon ja vielä työttömät töihin ja muistaa pieneläkeläiset etenkin tätä maata rakentaaneet naiset jotka ovat hoitaneet kotona isoja perheitä ja siksi jääneet vaille eläke kertymää.
Tuskin+töitä+löytyy+esim.+vanhoille+työttömille,+yli+60-vuotiaille.+Työllistyvien+määrä+tässä+ikäluokassa+1-2%.+Kerro+minulle,+mikä+työnantaja+palkkaa+esim.+62-vuotiaan.+Mieluummin+täältä+Helsingistä+töitä.+Täällä,+ja+muuallakin,+virolaiset+polkevat+palkkoja+ja+siksi+ei+meinaa+nuorempikaan+suomalainen+kelvata+matalapalkka-alalle.+Toivoisin+itselleni+oman+alani+töitä,+ja+niissähän+oli+hyvä+palkka+ennen.
Juha ja Juhan siipiveikot porskuttavat ylöspäin.
Samaa+mieltä+että+lopultakin+on+päämisnisteri+joka+uskoo+asiaansa+ja+tuloksia+näkyy.+Jopa+72%:in+työllisysytavoite+voi+jopa+ylittyä.
Onhan+se+viherpunikeille+harmillista+kun+heitin+jäljiltää+konkurssiperä+saatu+kohta+putsattua.+Toivottavasti+eivät+viherpunikki+hulttiot+pääse+taas+romuttamaan+Isänmaan+uutta+nousua.
Talous on nousussa muualla maailmassa, totta kai se Suomeen heijastuu, ei se ole pääministerin ansio. Suomessa tuloerot ja syrjäytyminen vain kasvavat.
Sauli pressalta tuli tukea ja kehuja halituksen toimiin jolla työllisyys ja talous saatu merkittävään kasvuun. Se on ainoa terve pohaj toiminnalle.
Kohta nousee korkokanta ja se tarkoittaa sitä että yli 100 miljardin velkojen hoitokulut kasvaa merkittävästi jo pienellä korkojen nousulla.
Siksi pitää nyt kiireesti saada velkaantuminen taittumaan ja lyhennys käyntiin ettei jätetä vuosikymmenien pröystäilyjä nykynuorison maksettavaksi vaan kannamme oman vastuumme.
Siksi Sipilä-Orpo tutkapari jatkamaan hallituksen dynamic duona seuraavien vaalienkin jälkeen. Toivottavasti äänestäjät ymmärtävät kansan (ja itsensä) parasta.
Lopultakim+halitus+joka+tekee+kansan+parasta+ajavia+päätöksiä+ja+vasemmisto-+ja+viheropposition+sabottoinnista+huolimatta+puskee+taloutta+nousuun.
Veikkaan+että+työllisyysate+on+vaalikauden+lopulla+72.5+%:ia+mikä+olisi+jopa+yli+alkuperäisen+-+silloin+rohkeana+pidetyn+72+%:in+tavoitteen.
Ei+kannata+enää+antaa+vihervasemmiston+rapauttaa+Suomen+kansan+tulevaisuuttaa+vaan+nykylinjan+pitää+saada+jatkaa+myös+seuraavien+vaalien+jälkeen.
Suomen talous nousee kilpaa kevätauringon kanssa. Päivä päivältä valoisampaa.
Ihmetyyttää jatkuva ruikutus tahvoilta. Mitä pahaa siinä on että syntyy uutta jaettavaa 8 vuoden syöksykierteen jälkeen.
Hyvä Sipilä ja hallitus. Jatkakaa samaa jämäkkää ja määrätietoista työtä Isänmaamme ja sen asukkaitten parhaaksi.
Kohta poksuatan vichy pullon sen kunniaksi.
Heheh,,enin osa tuosta työllisyyden parantumisesta johtuu lisääntyneistä työpaikoista on"kotoutuskoneistossa" jonne onkin palkattu ja tullaan palkkaamaan vielä paljon lisää väkeä,,mm.nk."tulkkeja" jotka eivät edes oikeasti osaa kunnolla Suomenkieltä,,vaan laittanevat arvaamalla tulkkauksiaan..Helsingissä 2/3osaa ei OIEASTI osaa Suomea,,
Tuo "kotoutuskoneisto" ja matujen hyysääminen nielee rahaa enemmän kuin Sipilä ehtii velkaa lisää ottamaan,,siinä sitä "nousua",,,,Paskat sanon minä!
Kiukkuisena tulee kirjotusvirheitä näköjään.
Oma mies olla pitää hallituksessa.
Mene aloittaja lääkäriin ennen kuin terveytesi täysin romahtaa.
Hallituksen kannatusluvt alkavat nousta kilpaa kevätauringon kanssa.
Täälläkään palstalla ei kohta ole elämää kun palstalusmutkin joutuu TÖIHIN:
Aivan porvarihallitus korjaa jälkiään 2007-2018 ja vieläkin velka kasvaa 3 miljardilla näillä "kasvuluvuilla" eli miten hyvin menee? Valtio velkainen kunnat, ja yksityisillä velkaa, eli miten hyvin menee?
Aivan tällä menee hyvin tosin hänetkin joudumme elättämään sillä mitään tuottavaa hän ei osaa ja lapsiensa 300 000 euroa sijoitti paska...............................
"Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) valtiosihteeri, ex-ministeri Paula Lehtomäki (kesk.) siirtynee Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeriksi Kööpenhaminaan, kirjoittaa
. Lehti perustaa tietonsa omiin lähteisiinsä.
Ilta-Sanomien mukaan vielä ei ole varmaa, milloin Lehtomäki siirtyy pääsihteeriksi. Lehden tietojen mukaan nimitys ei tapahdu vielä kevään aikana.
Pohjoismaiden ministerineuvoston nykyinen pääsihteeri on norjalainen Dagfinn Høybråten.
Paula Lehtomäki on toiminut kansanedustajana vuosina 1999-2015 ja on ollut kahdesti ministerinä.
Pääsihteeri on korkein virkamies Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristössä. Pohjoismaiden neuvoston sihteeristön ja ministerineuvoston palkka on verotonta, mutta palkasta peritään veroa vastaava summa Pohjoismaille, kerrotaan Pohjoismaiden ministerineuvoston
.
Aivan kyllä hymyilyttää kun ajelee valtaväylillä miten "hyvässä" kunnossa ne on. ei voi kun ihmetellä miten 8 miljardia vuodessa ja 100 miljoonan korjausvelka? Tosin nyt pohjoiseen suunnitellaan kannatamatonta raideliikennettä............
Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä.
Siinähän sitä on pääministeriä kerrakseen...
Mutta miksi hemmetissä Kokoomus juoksee tuon ajatollahin vietävänä?
Sipil', kiittämätön paska, miljonääri hoidatti itsensä yhteiskunnalla, nyt tuhoaa saman järjestelmän ja tuhansia työttömiä hoitajia.
Nokian henkilöstön vähennystarve Suomessa 353 työpaikkaa.
sipilä siperiaan !
Jaha, jaha .Kyllä Sipilä porskuttaa.
Yritystukia pohtineet kansanedustajt taisivt nettona päästä eo miljoonan leikkaukseen. Neljä miljardia riihikuivaa yrityksille menevää rahaa jäi koskematta. Sitä voisi kutsua suomalaisen krruption hintalapuksi.
Tukiaisiahan valuu politiikkojen ja heidän lähipiirinsä yrityksiin. Läheltä ne tukiaiset liippaavat Pekkaristakin. Takavuosina joku laskeskeli Pekkarisen lähipiirin tuulivoimatukiaisia.
Joillekin rahaa jaetaan valtionyhtiöiden kassasta. Chempolis sai Fortumilta kuusi miljoonaa, ja sen jälkeen ilmeni, että vuosikausia kyselty Sipilän entisen sijoitusyhtiön (nyt lasten) antama 750000 euron laina oli hoidettu.
Yritystuillahan hoidetaan Ruotsin lautoilla tapahtuva ryyppääminenkin. Kotona ryyppäävien viinaveroja korotettiin.
Sipilä on kokovartalomulukku ja pesunkestävä vähäosaistenkyykyttäjälesta, ei mulla muuta.
Tuo on niin osuvasti sanottu jottei mullakaan oo tuohon muuta lisättävää.
Kyllä velassa suomi porskuttaa ylöspäin 3 miljardia lisää velkaa tänäkin vuonna? Ja kun kuulema menee niin hyvin et yhtään työtöntä kohta koko maassa, muutamia sopuetumiseläkkeellä olevia toivottomia tapauksia lukuunottamatta.
Jos sossut olisivat hallituksessa velan otto tällekin vuodelle olisi kasvanut 30 miljardiin.
Yritystoiminat olisi tukahdettu kuoliaaksi ja loispakolaisia kymmenlertainen määrä.
Velkaantuminenkin on hidastunut ennustettua nopeammin talouskasvun myötä.
Punavihersossuja ei parane päästää enää Suomen taloutta pilaamaan eli heitä ei hallitukseen.
Hatunnosto hallitukselle.
Taidat olla lesta-Sipin "hyväkin ystävä"?
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcS1ntgCEwnKmWJoMtQ9cEeSArQMRaATPhMi7sleMNdhneMpQ_I-
Tuleeko "Juha" jo päiväuniisi asti...
Kehitysvammainen jeesusrunkkari Suomen ruorissa? Huh huh.
Sipilän hallitus jää historiaan, joka viimein nsoti Suomen suosta monen kehnon hallituksen jälkeen.
Ja Lindström oli silloin ansiokkaasti työministerinä.
Monessa tulevissä pubivisoissa nämä miehet ovat esillä.
Toivottavasti vaaleissa ei kansa päästä saavutettua nousa pilaamaan vihervasemmsitoa, jonka jäljiltä rahaa syydetään sinne sun tänne.
Vihepunnuikit ovat raivoisasti vastustaneet Suomen nousuun tähtääviä toimia.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804192200888219_u0.shtml
Lähes joka neljäs vastaaja on joutunut tinkimään ruoasta tai muista välttämättömistä menoista lääkkeiden hinnan vuoksi.
Joka kymmenes pitkäaikaissairas on jättänyt lääkkeet ostamatta niiden hinnan vuoksi.
Lähes joka neljäs vastaaja on joutunut tinkimään ruoasta tai muista välttämättömistä menoista.
Tämä hallitus Sipilän johdolla on Suomen surkein: köyhiä kuritetaan, eläkeläisiltä ja opiskelijoilta leikataan , koululaitos on kriisissä, Sotesoppa pursuaa yli laidan jne.
Federal Reserve System on Yhdysvaltain keskuspankki, joka aloitti koron noston 2017.
Kaikilla mittareilla näin hyvin ei ole mennyt aikoihin. Valittaja eläkeläisetkin ovat rikkaanpia kuin koskaan. Työntekijöitä täytyy tuoda ulkoa kun ei suomalaisille kelpaa. Joku sanoi viisaasti. Se on aina hallituksen syy kun menee huonosti. Kun menee hyvin se on suhdanteiden ansiota. Näinhän oppositio aina ajattelee.
Kansaliset avatkaa jo silmänne. Sipilän hallitus vie meidät perikatoon.
Katastrofi-Sipilä. Nyt on hehkutettava nousevaa kansantaloutta omana saavutuksena kun vielä voi. Mutta pian näkyy hallituksen todelliset saavutukset, joista ei nyt hiiskutakaan. Helvetinmoisten sosiaalimaksujen nousu ja maan edelleen jatkuva nopea velkaantuminen sekä turvattomuuden lisäänyminen. Herätkää, älkääkä istuko kuin herättäjäjuhlilla.
Olen sitä mieltä, että nyt pienituloiset ja köyhät ajetaan niin alas, ettei ole enää mitään tolkkua.Tämä kokoomus Sipilä hallitus on kaikkien aikojen surkein. Lähiaikoina on myyty sähköverkotkin ulkomaiseen omistukseen ja nyt maksetaan mielettömiä siirtomaksuja.Se tuntuu etenkin pienituloisten pussissa. Nyt PITÄÄ PITÄÄ HUOLI, ETTEI TIEVERKOSTOA MYYDÄ MILLEKÄÄN YRITYKSELLE!!!! Tämä on aivan järjetöntä touhua mitä tämä hallitus Sipilän johdolla tekee!!!! Tiedän niin monta pienituloista ja pienituloista lapsiperhettä, jotka elävät kaiken aikaa niin surkeassa taloudellisessa tilassa, ettei ole tosikaan.Sitten poliitikot vetävät miljoonia liiveihinsä kaiken aikaa.Ahneudella ei ole mitään rajaa.Tässä hulluudessa ei enää sanat riitä.Jos jotain vielä tiukennetaan, niin yleislakko ja kaikki seis, kunnes kaikki asiat korjattu.Tajuatko Sipilä missä tilanteessa moni elää? Et varmaankaan, koska itselläsi on rahaa vaikka lämmittää talosi seteleitä uuniin tunkemalla, eikä tuntuisi missään.Kun itsellä on monin verroin oman tarpeen yli, niin ei enää huomaa tai halua huomata elämän karuja faktoja: kaikilla ei asiat ole samalla mallilla.Talousasiat vaikuttavat kaikkeen. Hermot jatkuvasti kireällä saako laskut maksettua, saako ostettua ruokaa yms.Sen seurauksena perheitä hajoaa, itsemurhia ym ym. Nyt olisi Juha aika herätä, aivan oikeasti!
Sipilä/ Orpo/Lindström /Vartiainen /Mattila tahtoo suomen maasta "Amerikan". Et pääse hoitoihin. Lääkäriin jos ei ole vakuutuksia ja HELVETIN SUURTA SUMMAA RAHAA PANKISSA. ON pakko tehdä montaa työtä, jotta pärjää edes jotenkin .
Ystävät ja suku ym... rukoilevat tuollaista pipipäätä vielä jatkoon. Sipilällä on valta nousut päähän ja pahasti. Uskoo olevansa hallitsija ja messias jolla on valta kansaan ja koko suomeen.
Sipilällä istuu piru olkapäällä ja toisella enkeli. Kumpi voittaa?
Hyvin menee politiikoilla 1800 euroa könttänä "kakkoskämpästään" ja päälle vielä 7000 euroa, ja mitä nämä pellet on aikaan saanneet, aivan yli 100 miljardin velan suomen tiestön rapakuntoon ja jumalattoman kalliin sähkönsiirtohinnan siinä ovat näiden elättijien saavutukset, ja milloin nämä saadaan vastuuseen?
"milloin nämä saadaan vastuuseen?"
Ei milloinkaan...
Aikas hauskan kuuloinen ilmaisu muuten varmaan ulkomaalaisten korvissa tuo "ei milloinkaan"...
Vähän niinkuin illodin, mutta ei sinnepäinkään...
Aivan katso youtubesta Katainen tanssii eikä se ole sadetanssia...
Sataa ensimmäisen kerran kuukausiin, oi kiitos sipi, Juudaksesta seuraava.