Upseeriston moraalin puute oli

kesän -44 romahduksen syy. Juoppous, velttous, välinpitämättömyys riehuvasta suursodasta olivat ne tekijät, jotka romahduksen aiheuttivat. Myös järjetön ja mihinkään perustumaton ylimielisyys saksalaisten antamiin neuvoihin nähden maksoi paljon verta ja toi tuhoa.

Suurin syy oli tietenkin ylipäänä istunut dementoitunut alkoholisti, joka näki harhoja Itä-Karjalasta neuvottelujen panttina. Mikä saikaan ukon kuvittelemaan, että Suomen kohtalot ratkotaan Aunuksessa eikä Kannaksella.

Tämä upseeriston rikollinen laiminlyönti maksettiin sotilaitten verellä niin rintamilla kuin teloituksissa vaikka teloittaa olisi pitänyt ihan muut kuin ne joita teloitettiin.

Sodan jälkeen ei kuitenkaan syyllisiä haettu eikä rikollisia rangaistu.

97

1192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huttilan-valetta

      Upseerit antoivat suhteessa suurimmanuhrin. Noin 50 % eli lähes 2 000 upseeria poistui riveistä runsaassa kuukuudessa. Korvaamaan kyettiin vain 1300 lähinnä kutsumalla kotiutettuja vanhoja miehiä riviin.

      Mannerheim arvioi aivan oikein, että sota ratkaistaan Keksi-Euroopassa. Hän ei kyennyt arvioimaan, että NL:n voimat riittäisivät suurhyökkäykseen Suomessakin, vaikka antoikin käskyt valmisteluista sen torjumiseksi.
      Marski siirsi nopeasti tarvittavat voimat Itä-Karjalasta ja hyökkäys torjuttiin.

      • -----Upseerit antoivat suhteessa suurimmanuhrin----

        Maksoivat velttoilustaan kovan hinnan. Niin sodassa yleensä käy, velttoilu maksetaan.

        -----Mannerheim arvioi aivan oikein, että sota ratkaistaan Keksi-Euroopassa-----

        Ei Suomen sotaa siellä ratkaistu vaan Suomen rintamilla ! Outoa jos ukko tuommosia luuli.

        -----Marski siirsi nopeasti tarvittavat voimat Itä-Karjalasta ja hyökkäys torjuttiin----

        Voimien jako oli syvältä alunperinkin kuten sekin, että upseerit ryyppäsivät komeissa komentokorsuissaan ja miehistö teki puhdetöitä kun olisi pitänyt rakentaa puolustusasemia eläimellisellä raivolla. Turhaa on ukkoa kehua että teki edes jotain sitten kun kaikki oli jo housuissa ja virheitten takia suomalaisten 18-24 vuotiaitten miesten veri virtasi Kannaksella vuolaina puroina tai jokina paremminkin. Mutta "nuorukaiselle kuolla kuuluu..." vai mitä, sitähän Suomesa hoilattiin ennen sotia ja niiden aikana.

      • Valeet-jatkuvat

        Kuinkas muuten.

        Upseerit kaatuivat tai haavoittuivat useimmin vastahyökkäyksiä johtaessaan, ei velttoillessaan.

        Sota ratkaistiin Keski-Euroopassa. Suomi oli sivunäyttämö. Kun Saksa hävisi, Suomi hävisi.

        Puolustusasemien rakentaminen alkoi aina heti, kun hyökkäys pysähtyi. Huttila valehtelee, kuten aina.

        Marski toimi niiden tietojen varassa, mitkä olivat silloin käytössä. Hänellä ei ollut mahdollisuuksia käyttää tapahtumien jälkeistä tietoa. Tosin Huttila ei ole siitä perillä vieläkään.

        Suurhyökkäyksen onnistunut torjunta ja Suomen itsenäisyyden säilyminen on huttiloille vieläkin yhtä katkera pala kuin vuoden 1918 punakapinan epäonnistuminen.
        Se panee kirkumaan valeita.

      • kiäkeröenen
        Valeet-jatkuvat kirjoitti:

        -----Valeet-jatkuvat Kuinkas muuten.----

        Alatko tulla rehelliseksi kun heti tekstisi alussa tunnusta mitä olet tekemässä "valeet jatkuvat". Niitä sinulta tulikin taas roima annos.

        ------Upseerit kaatuivat tai haavoittuivat useimmin vastahyökkäyksiä johtaessaan, ei velttoillessaan.----

        Kaatuivatko nuo 2 000 upseeria vastahyökkäyksissä asemasotavaiheen aikana "runsaassa kuukaudessa" sillä siitähän on kyse ?

        Sota ratkaistiin Keski-Euroopassa. Suomi oli sivunäyttämö. Kun Saksa hävisi, Suomi hävisi.

        ------Puolustusasemien rakentaminen alkoi aina heti, kun hyökkäys pysähtyi. Huttila valehtelee, kuten aina.---

        Tuo bulkkivale kyllä tiedetään ja on todistettu valeeksi kymmenissä kirjoissa. Valkeasaaressa ei ollut juuri mitään muuta kuin matalaa juoksuhautaa pehmeässä hiekassa. Taaemmat asemat olivat täysin kesken vaikka rakentamisaikaa oli ollut kolme vuotta ja miehiä paikalla kymmenin tuhansin.

        ------Marski toimi niiden tietojen varassa, mitkä olivat silloin käytössä.-----

        Tietoa tulevasta suurhyökkäyksestä oli rintamilla vaikka kuinka paljon mutta sen tiedon mukaan nimenomaan EI toimittu. Tosin olihan se jo myöhäistäkin kun upseeristo oli maannut ja juopotellut 3 vuotta. Ei sitä virhettä kuukaudessa korjattu.

        ------Suurhyökkäyksen onnistunut torjunta ja Suomen itsenäisyyden säilyminen on huttiloille vieläkin yhtä katkera pala kuin vuoden 1918 punakapinan epäonnistuminen.
        Se panee kirkumaan valeita----

        Sitten tietenkin lopuksi kuuluu laittaa ne vakioherjat, kuinkas muuten. Tosin ne todistavat sinun älystäsi ja tietämättömäyydestäsi eivätkä vastaväittäjien älystä. Mutta kun et sinä onneton sitäkään tajua.

      • Valehtelet-taas

        Huttila se jatkaa valeitaan.

        "Kaatuivatko nuo 2 000 upseeria vastahyökkäyksissä asemasotavaiheen aikana "runsaassa kuukaudessa" sillä siitähän on kyse ?"

        Olet surkea vääristelijä. Tappiot tulivat siinä vaiheessa, kun miestä kysyttiin.

        "Valkeasaaressa ei ollut juuri mitään muuta kuin matalaa juoksuhautaa pehmeässä hiekassa. Taaemmat asemat olivat täysin kesken vaikka rakentamisaikaa oli ollut kolme vuotta ja miehiä paikalla kymmenin tuhansin."

        Valkeasaaressa asemat rakennettiin siihen, mihin hyökkäys pysähtyi. Niiden siirtoon taemmas ei suostuttu rintamaesikunnissa.

        VT-asemaa rakennettiin noin 30 km taemmas.

        "Tietoa tulevasta suurhyökkäyksestä oli rintamilla vaikka kuinka paljon mutta sen tiedon mukaan nimenomaan EI toimittu. "

        Ei ollut. Kyse on jälkiviisaudesta.

        "Tosin olihan se jo myöhäistäkin kun upseeristo oli maannut ja juopotellut 3 vuotta. Ei sitä virhettä kuukaudessa korjattu."

        Upseeristo teki töitään aivan normaalisti, ei Huttilan valeiden mukaisesti. Pääosa oli koko ajan rintamavastuussa.

        "Sitten tietenkin lopuksi kuuluu laittaa ne vakioherjat, kuinkas muuten. Tosin ne todistavat sinun älystäsi ja tietämättömäyydestäsi eivätkä vastaväittäjien älystä. Mutta kun et sinä onneton sitäkään tajua."

        Huttilan vakiovaleiden kumoaminen riittää herjaksi. Ei ole Huttilalla esittää muutakaan, kuin raivoisa viha Suomen itsenäisyyden pelastajia kohtaan.

      • Anonyymi
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        ""Tietoa tulevasta suurhyökkäyksestä oli rintamilla vaikka kuinka paljon mutta sen tiedon mukaan nimenomaan EI toimittu. "

        Ei ollut. Kyse on jälkiviisaudesta."

        Kyllä oli:

        Tiedustelutiedot kertoivat keväällä 1944, että Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella on tulossa.
        Pitkin kevättä 1944 saatiin Karjalankannakselta hälyttäviä tiedustelutietoja. Jo huhtikuussa 2. Mittauspatteri ja 1. Äänimittausosasto määrittivät rajan takana 130 vihollistykistön tuliasemaa. Huhtikuussa suomalaisen tykistön paikantamien tuliasemien määrä oli 262.

        Taivaalla näkyi tähystyspalloja. Puihin ja sähköpylväisiin ilmestyi tulenjohtopaikkoja. Vihollinen tarkkuutti tykkejään eri kohteisiin Suomen puolella. Taisteluhautoja kaivettiin aivan suomalaisten etulinjojen tuntumaan asti. Kaukotähystyspaikoista havaittiin pitkiä kuljetusjunia – joillakin rataosuuksilla lähes parikymmentä yhden vuorokauden aikana.

        Teksti jatkuu alempana
        Toukokuun 19. päivänä päämajan tiedustelutoimisto arvioi, että taisteluhautojen rakentaminen tärkeimpien teiden suunnassa saattaa merkitä hyökkäyksen lähtöasemien valmistamista. Vihje oli selkeä, mutta jäi päämajassa vaille ansaitsemaansa huomiota.

        ”Jotakin on pian tulossa”
        Toukokuun 22. päivänä kaksi suomalaista Lentorykmentti 3:n konetta teki tiedustelulennon, jolla kartoitettiin tilannetta IV Armeijakunnan vastaisen vihollisalueen maanteillä. Toinen lentäjä, luutnantti Puro laski tienpätkä kerrallaan kuorma-autojen määrän. Niitä oli yli 500. Ylemmissä johtoportaissa arveltiin, että kyseessä olivat kelirikon jälkeiset täydennyskuljetukset. Tosiasiassa hyökkäysarmeijan materiaalia keskitettiin ryhmitysalueelle.

        Ylimmän tiedustelujohtajan, eversti Aladár Paasosen piti seuraavana päivänä esitellä kyseisen tiedustelulennon tulokset ylipäällikölle, marsalkka Mannerheimille. Hänelle ne oli toimittanut päämajan tiedustelutoimisto 1:n majuri Reino Ketonen. Päämajan ylin operatiivinen johtaja, kenraaliluutnantti Aksel Airo vaati saada hoitaa esittelyn. Paasonen myöntyi.

        Saman tien Airo vaati, että Ketosen tuoretta vihollistilannetiedotusta on muutettava vähemmän hälyttäväksi. Sen mukaan suurhyökkäys oli odotettavissa viikon sisällä. Tiedotus peruutettiin ja korvattiin uudella. Airo ei halunnut hermostuttaa Mannerheimia. Airo oli huippuluokan sotilasammattilainen, jolta kuitenkin puuttui rintamakokemus.

        Toukokuun 25. päivänä IV Armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen totesi armeijakunnan komentajien kokouksessa:

        ”Vaikkakin on ollut havaittavissa vihollisen selustassa vilkasta liikehtimistä, niin suurhyökkäystä ei ole lähiaikoina odotettavissa.”

        Laatikaisen sanat rauhoittivat marsalkka Mannerheimia.

        Etulinjasssa olevan JR 1:n III Pataljoonan yliluutnantti Erkkilä kertoi myöhemmin, että ”joka mies aina keittiömiehiä myöten oli tietoinen, että sieltä on pian jotakin tulossa.”

        Etulinjasssa olevan JR 1:n III Pataljoonan yliluutnantti Erkkilä kertoi myöhemmin, että ”joka mies aina keittiömiehiä myöten oli tietoinen, että sieltä on pian jotakin tulossa.”

        Toukokuun 27. päivänä kapteeni Hasse Wind havaitsi tiedustelulennolla Suomenlahden yllä kohti koillista etenevän 35 laivan saattueen, jonka edessä kolme muuta alusta laski sumuverhoa. Suomalaisissa komentoportaissa arveltiin, että oli kyse huoltokuljetuksista. Todellisuudessa Neuvostoliiton alukset siirsivät jo hyökkäysjoukkoja Kannaksen eteläisiin kyliin. Samaan aikaan lähes sata junaa kuljetti tykkejä, kranaatinheittimiä ja miehiä lähtöasemiin Toksovoon ja Levashovoon.

        Mannerheimin 77-vuotispäivää juhlittiin kesäkuun 4. päivänä. Häntä tuli onnittelemaan mm. pääministeri Edwin Linkomies, joka muistelmissaan kirjoitti, että Mannerheim ”ei sanallakaan viitannut siihen, että neuvostojoukkojen puolella olisi ollut havaittavissa liikehtimistä. Uskoin siis, ettei hyökkäys ainakaan lähiaikoina olisi tulossa.”

        Syntymäpäivän jälkeen Aladár Paasonen antoi tilannearvion sekä Mannerheimille että puolustusministeri Rudolf Waldenille: suurhyökkäys alkaa pian ja etulinja Valkeasaaressa murtuu parissa päivässä. Kuulijat kohauttivat vain olkapäitään. Olihan kenraaliluutnantti Laatikainen antanut ymmärtää, että hänen läntistä Kannasta puolustava IV Armeijakuntansa pitää puolensa. Airo puolestaan hyväksyi Laatikaisen näkemykset, koska hänenkin mielilauseensa oli, että ”ei hätä ole tämän näköinen.”

        Varsin huolestuttavia tietoja antoi vangiksi saatu viestijoukkojen kersantti Ivan Burlov. Hänen mukaansa Kannakselle oli tullut lisää kaksi armeijaa, yksi armeijakunta, yksi panssariarmeijakunta ja yksi panssarirykmentti. Kun Aladár Paasonen oli lomalla, hänen lähin apulaisensa, kapteeni Georg Enckell esitti tiedon Mannerheimille tietämättä, ettei ylipäällikölle saanut kertoa mitä vain. Mannerheim hermostuikin ja kysyi Airon mielipidettä. Airo vastasi:

        ”Ei marsalkan asiana ole huolestua kaikenlaisten kersanttien kertomuksista.”

    • OttaaksPäähän

      Upseerien panos ja isänmaalle annettut uhrit arvostetaan monta vertaa korkeammalle kuin jonkun Hutttilan, jonka elämäntehtävä on näykkiä ja nakertaa kotimaataan!

      Upseerit osaltaan pitivät Suomen vapaana ja itsenäisenä ja sen myötä Annin kitkerän katkerana! Suotakoon se hänelle!

      • kiäkeröenen

        Siinä taas lahtarin ylistyshymniä vailla vähäisintäkään todellisuuspohjaa. Todellisuus on kerrottu kymmenissä historiankirjoissa, ei sinun onnettomissa kyhäelmissäsi.

      • Väärä.Varsi

        Niin? Sinähän voit kiistää asian osoittamalla, että mikä ei pidä paikkaansa? Et siihen pysty?

    • beethooven

      Pieni Neuvostoliiton sotavoimien keskitys ja heti tuli tulosta Uralille menijöistä.

      • Muna-ArmeijaHyytyi

        Ei se ollut mikään pieni.

        Kannaksen v. 1944 taistelujen suurin yllätys oli suomalaisten joukkojen odotettua huonompi taistelutahto. Erityisesti sitä rassasivat jatkuvat joukkopaot.

        Stalinin varaamien joukkojen määrä viittaa pikemminkin suomalaisten työntämiseen kauemmaksi Leningradista, ei missään tapauksessa maan valtaukseen. Jos tuolla joukkojen määrällä Suomi olisi valloitettu olisi suomalaisjoukkojen taistelutahto ja taistelukyky ollut jo lähellä italialaisten ja romanialaisten tasoa.

        Neuvostojoukkojen kokonaisvahvuus ennen hyökkäyksen alkua oli noin 260 000-280 000 miestä, 440-460 panssarivaunua, 170 rynnäkkötykkiä ja noin 1 600 kenttätykkiä sekä yli 100 rannikkotykkiä.

        Suomalaisia oli Kannaksella hyökkäyksen alkaessa määrävahvuuksien mukaan 75 000 miestä, 100 panssarivaunua, 25 rynnäkkötykkiä ja 289 kenttätykkiä

        Kun hyökkäys eteni hyvin niin Suomen sodanjohto tiedusteli Stalinilita rauhanehtoja ja sai 22.6.1944 vastauksen, että vain 'ehdoton antautuminen (=miehitys) kelpaa! Esityshetkellä vaatimus oli täysin realistinen!

        Torjuntavoitot saivat Stalinin luopumaan vaatimuksestaan!

    • juhliva.kapiainen

      "Myös järjetön ja mihinkään perustumaton ylimielisyys saksalaisten antamiin neuvoihin nähden maksoi paljon verta ja toi tuhoa."

      Saksalaiset kertoivat tarkkaan neukun suuhyökkäyksen ennusmerkit ja neuvoivat tyhjentämään etummaiset asemat. Tähän Suomen sotaherrat reagoiva pilkaten miten "Saksa käy sotaa perääntymällä, Suomen armeija ei peräänny".Niinpä sitten onnettomat nuoret pojat jätettiin Puna-armeijan tiedossa olevan tulijyrän alle 10.6. ja melkein kaikki kaatuivat.

      Jos olisi ollut taaemmat asemat ja ne etuasemiin tuhotut joukot olisivatkin olleet niissä terveinä niin sota Kannaksella olisi mennyt ihan toisin.

      • Hitlerin-taktiikkana

        oli puolustaa jokaista jalanleveyttä tarvittaessa saarrettunakin. Tuloksena oli aina sekä alueen että joukkojen menetys.
        Jotkut saksalaiset komentajat kyllä käyttivät etuasemien tyhjennystä keinona välttää ensimmäinen tulimyrsky. Lopputulos ei siitä muuttunut.
        Tietysti Suomikin olisi voinut käyttää samaa keinoa. Rintamaesikunnat eivät siihen kuitenkaan ryhtyneet.

        Nyt lähettiin pakotettuina joustavaan perääntymiseen, koottiin reservit VKT-linjalle ja pysäytettiin hyökkäys.
        Saksalaiset eivät vastaavaan pystyneet.

    • ResUpseeri

      >>Upseerit antoivat suhteessa suurimmanuhrin. Noin 50 % eli lähes 2 000 upseeria poistui riveistä runsaassa kuukuudessa. Korvaamaan kyettiin vain 1300 lähinnä kutsumalla kotiutettuja vanhoja miehiä riviin.<<

      UNOHDIT mainita, että RESERVIN UPSEERIT oli tuossa luvussa edustamassa suurinta osaa.

      Lisänä avaukseen upseerien rappiosta pitää mainita sukupuolitaudit, jotka vei mieheltä taistelukunnon 0:aan hetkessä. Kun köli lahoaa, niin aluskin uppoaa...

      Kalle Päätalo kertoo kirjoissaan kuinka upseerit hoidattivat sermien takana RATSASTUSTAUTIA "rotokoolilla" kun Kalle itse hoidatti kuppaansa toisella puolen. Rotokoolia ruiskutettiin suoraan virtsaputkeen ruiskeena.

      • En-unohda-mitään

        Kyse oli upseerista kokonaisuutena. Sodan loppuvaiheessa ei eri ryhmillä ollut edes suurta eroa.
        Toisaalta reservinupseereita oli noin 20 000 ja aktiiviupseereita noin 4 000.
        Tehtävät ja ikärakenne erosivat melko paljon.
        Rintamalla palvelevat olivat yhtä suuressa hengenvaarassa koulutuksesta riippumatta.

        Upseereilla ei ollut sukupuolitauteja mitenkään merkittävässä määrin.

      • Anonyymi
        En-unohda-mitään kirjoitti:

        Ja kaikista sotilas-arvoista kaatui suhteessa eniten nuoria vänrikkejä! Se ei ollut mikään ’suojatyöpaikka’!

    • Huttilantotuus

      On ollut kansamme tie urkin suudeltua stalinin saappaita.

      • Anonyymi

        Urkki astui remmiin vasta 1956 ja Stalinin kuoli kusilammikkoon jo 1951!

    • Anonyymi

      -----Sodan jälkeen ei kuitenkaan syyllisiä haettu eikä rikollisia rangaistu------

      Nyt siitä jäi avoin haava Suomi-neidon kauniiseen vartaloon. Kun pari sataa pahinta renttua, m-heim etunenässä, olisi ammuttu niin kaikki voisi olla toisin.

      • Anonyymi

        Suurempi hyöty maailmalle olisi koitunut siitä, että 200 pahinta neukku-renttua, kusilammikko etunenässä, olisi ammuttu niin kaikki voisi olisi toisin!

        Mutta toki luoja osaa asioita ohjata!

        Suomi hävisi sodat, mutta voitti sitä seuranneen rauhan. Me menetimme sodassa palan maata, mutta säilytimme itsenäisyytemme länsimaisena demokratiana ja vaurastuimme vähitellen yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista.

        Huonommin kävi voittajan. Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. Lopulta tuo valtio romahti 1991!

      • Anonyymi

        ” Nyt siitä jäi avoin haava Suomi-neidon kauniiseen vartaloon.”

        Kyllä siitä jäi ainoastaan haava vain Venäjän Tiltun lahoon kaaliin ja hänelle sen ilomielin suomme!🤡🤡🤡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurempi hyöty maailmalle olisi koitunut siitä, että 200 pahinta neukku-renttua, kusilammikko etunenässä, olisi ammuttu niin kaikki voisi olisi toisin!

        Mutta toki luoja osaa asioita ohjata!

        Suomi hävisi sodat, mutta voitti sitä seuranneen rauhan. Me menetimme sodassa palan maata, mutta säilytimme itsenäisyytemme länsimaisena demokratiana ja vaurastuimme vähitellen yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista.

        Huonommin kävi voittajan. Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. Lopulta tuo valtio romahti 1991!

        Idiootin spämmi, minkä rauhan se hävisi ja kenelle, Suomelleko?

        ------Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. L------

        Jos räkänokka haluaa puhua torsoista ja menetyksistä niin Britannia on näissä ssuhteissa ihan maailmanhistoriallinen, ainakin 1 000 kansaa karkasi vapauteen ja vain saaritynkä muistuttaa enää ihmiskunnan suurimman ryöstöorganisaation olemassaolosta.

        Et sinä kykene tyhjäksi tekemään tosiasiaa, että idiootiksi ja räkänokaksi nimittelemällä voit palauttaa Neuvostoliiton sellaiseksi kuin se oli toisen maailmansodan jälkeen aina
        25.12.1991 asti.
        Et silläkään, että julistat Britannia menetyksistä, että "ainakin 1000 kansaa karkasi vapauteen ja vain saaritynkä muistuttaa enää ihmiskunnan suurimman ryöstöorganisaation olemassaolosta."

        Se Britannia on vieläkin olemassa, mutta sitä Neuvostoliittoa ei ole. Huomaatko selvän eron
        miten paljon pahemmin Neuvostoliitolle kävi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idiootin spämmi, minkä rauhan se hävisi ja kenelle, Suomelleko?

        ------Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. L------

        Jos räkänokka haluaa puhua torsoista ja menetyksistä niin Britannia on näissä ssuhteissa ihan maailmanhistoriallinen, ainakin 1 000 kansaa karkasi vapauteen ja vain saaritynkä muistuttaa enää ihmiskunnan suurimman ryöstöorganisaation olemassaolosta.

        ” -----Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan.”

        Jos sinua tuo ilmaisu nyppii niin kerro ihmeessä mikä osa lauseesta EI PIDÄ PAIKKAANSA?

    • Anonyymi

      Hik

    • Anonyymi

      Hyökkääjän ylivoima Kannaksella oli miesmäärässä KUUSINKERTAINEN JA ASEKALUSTON MÄÄRÄN SUHTEEN VIELÄ SITÄKIN SUUREMPI!

      Lisäksi Valkeasaareen läpimurtokohtaan keskitetty tykistöisku oli täysin murskaava!

      Oli täysin selvää noilla voimasuhteilla se, että päärintama murtuu. Kyse olikin siitä, mitä kumpikin osapuoli tekee murtuman JÄLKEEN!

      • Anonyymi

        Suomalaisilla oli helppo, lähti vain juoksemaan karkuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisilla oli helppo, lähti vain juoksemaan karkuun.

        Saimaan saaristo kutsui.

    • Anonyymi

      RyZZykän höpinöillä on kahdeksassa vuodessa ollu sangen vähän lukijakuntaa🤣

    • Anonyymi

      Saatanan tunarit !!!!

    • Anonyymi

      Suomalaiset juoksivat vain karkuun vaikka olisi ollut useampi vuosi aikaa rakentaa kunnon asemat Kannakselle. Ylipäällikkö, tuo tunnettu sodomiitti vain joi viinaa.

      • Anonyymi

        Mitenpä siinä pystyy saarrostamaan vihollisen joukkoja, kun vihollisen joukot juoksevat karkuun. Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta paljon on Suomikin muuttunut, esimerkiksi valtionvelan ja itsemääräämisoikeuden vähenemisen myötä.

        ” Mitenpä siinä pystyy saarrostamaan vihollisen joukkoja, kun vihollisen joukot juoksevat karkuun. ”

        Teki toki muutakin! Esim. Siiranmäessä ja Kuuterselässä taisteltiin lujasti! Kuin myös Viipurin menetyksen jälkeen Tienhaarassa!

        ”Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta paljon on Suomikin muuttunut, esimerkiksi valtionvelan ja itsemääräämisoikeuden vähenemisen myötä.”

        Toki valtion velka on kasvanut, mutta onneksi niin on tehnyt myös itsemääräysoikeus! Suomettumisesta ei ole enää tietoakaan!

        Unohtuiko EU ja NATO? Väitätkö tosissasi, että Suomen itsemääräämisoikeus on kasvanut sen jälkeen, kun liityttiin EU:hun ja NATO:on!? Esimerkiksi EU on ottanut Suomen pohjavesivarat hallintaansa.

        ” Väitätkö tosissasi, että Suomen itsemääräämisoikeus on kasvanut sen jälkeen, kun liityttiin EU:hun ja NATO:on!? ”

        Pysynyt suunnilleen samana!

        ”Esimerkiksi EU on ottanut Suomen pohjavesivarat hallintaansa.”

        Typerä väite! Joka ilmenee muka miten?

        "Pysynyt suunnilleen samana!"

        Erikoinen näkemys.

        "Typerä väite! Joka ilmenee muka miten?"

        Minun mielestäni typerä teko suomalaisilta politikoilta. Se ilmenee siten, että me suomalaiset emme omista omaa pohjavettämme ja heti, kun EU vain niin päättää, he saavat halutessaan pumpata vaikka joka pisaran Suomen maaperästä ja me suomalaiset vain hymyilemme, olemmehan maailman onnellisin kanssa.

        Meidän pohjavetemme on täysin turvassa! Mihin oikein perustat tuon väitteesi!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän pohjavetemme on täysin turvassa! Mihin oikein perustat tuon väitteesi!?

        Voihan ne olla tällä hetkellä turvassa maan alla, mutta heti, kun EU komissio haluaa ottaa meidän pohjavetemme hallintaan, se pumppaa joka desin ja ottaa itselleen.

    • Anonyymi

      Voittajalle kävi huonommin. Se köyhtyi ja riutui kunnes romahti 1991! Saatanan tunarit!

    • Anonyymi

      Syyllisiä kyllä rangaistiin, ppääaaeman edessä oli sotilaallinen tyhjiö, johon Laatikainen ei halunnut mitään puolustajalle edullista asemien haltuunottoa. Tunnelit hyökkäystä varten oli menossa jo suomalaisten kuoppiin kiinni. Juopottelu tietenkin auttoi pakenemaan tätä ikävää todellisuutta.

      • Anonyymi

        Ei etulinjassa ollut Alkon kauppoja eikä armeijassa annosviinoja! Joriset olemattomia!

        Kuusinkertainen ylivoima ja vielä suurempi kalustoylivoima riittää AINA läpimurtoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei etulinjassa ollut Alkon kauppoja eikä armeijassa annosviinoja! Joriset olemattomia!

        Kuusinkertainen ylivoima ja vielä suurempi kalustoylivoima riittää AINA läpimurtoon!

        MIKKELISSÄ OLI JA TURVALLISEN KAUKANA, SALPALINJALLA OLI SAKSALAISET, JOTTA PASKAHOUSUKOIRASLOTAT PÄÄSEE KARKUUN!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MIKKELISSÄ OLI JA TURVALLISEN KAUKANA, SALPALINJALLA OLI SAKSALAISET, JOTTA PASKAHOUSUKOIRASLOTAT PÄÄSEE KARKUUN!

        Ja homo vaan joi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MIKKELISSÄ OLI JA TURVALLISEN KAUKANA, SALPALINJALLA OLI SAKSALAISET, JOTTA PASKAHOUSUKOIRASLOTAT PÄÄSEE KARKUUN!

        Aika omituinen ja npölhö väittämä! Ei vihollinrn koskaan päässyt Salpalinjalle eikä linjalla ollut miehitystä. Päämajasta johdettiin sotaa eikä se ollut uhattuna!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika omituinen ja npölhö väittämä! Ei vihollinrn koskaan päässyt Salpalinjalle eikä linjalla ollut miehitystä. Päämajasta johdettiin sotaa eikä se ollut uhattuna!

        Ja homo vaan joi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja homo vaan joi.

        Niinkö teit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja homo vaan joi.

        Niinkö teit?

      • Anonyymi

        Mitkä ihmeen tunnelit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika omituinen ja npölhö väittämä! Ei vihollinrn koskaan päässyt Salpalinjalle eikä linjalla ollut miehitystä. Päämajasta johdettiin sotaa eikä se ollut uhattuna!

        Salpalinjaa koskevissa julkaisuissa on lähes poikkeuksetta mainittu, että Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Mihin faktoihin tämä väite peristuu.

        Saksalaisia sotilaita oli Salpalinjalla syksyllä 1944, kun jatkosodan loppuvaiheessa Saksan 18. vuoristoarmeija käytti linjaa viivytysasemana vetäytyessään Kiestingistä länteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja homo vaan joi.

        Väite vailla näyttöäö!

    • Anonyymi

      Mannerheim joi ihan homona.

    • Anonyymi

      Pöhveli on Jojo Rabbit.

      • Anonyymi

        .

      • Anonyymi

        Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi, mielenterveysongelmistasi ja traumoistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi, mielenterveysongelmistasi ja traumoistasi.

        JoJo Rabbit kertoo tarinan Hitlerin polvihousupojasta.

    • Anonyymi

      Niin olihan armeijan ylipäällikkökin erotettu moraalisen hairahtelun ja alentavan irstailun vuoksi. Voiko alaisiltakaan silloin muuta odottaa?

      • Anonyymi

        Joiden sisältöä emme tiedä! Mitään sen tarkempaa kirjallisena ei ole säilynyt vuodelta 1886 elo jo liki 150:nen vuoden takaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joiden sisältöä emme tiedä! Mitään sen tarkempaa kirjallisena ei ole säilynyt vuodelta 1886 elo jo liki 150:nen vuoden takaa!

        Kyllä tiedämme. Ei moraalista hairahtelua ja alentavaa irstailua voi härkäparissa harrastaa muuten kuin sillä yhdellä tavalla.

    • Anonyymi

      Kannaksella vetäydyttiin 100 km kymmenessä päivässä!

      Vihollinen seurasi perässä, mutta ei onnistunut edetessään saartamaan tai tuhoamaan yhtäkään merkittävää joukko-osastoa puolustajalta!

      Viipurin menetyksen jälkeen 20.6.1944 puolustus sitkistyi ja vihollinen epäonnistui hyökkäyksissään Tienhaarassa, Viipurin lahdella, Tali-Ihantalassa, Vuosalmella ja koki lopuksi täystyrmäyksen Ilomantsissa!

      Aselepo solmittiin 4.9.1944 ja rauhanehdoissa Neuvostoliitto joutui pudottamaan sotakorvaukset puoleen kevään vaatimuksiin verrattuna.

      Rauhanteon jälkeen Suomi toipui, maksoi sotakorvaukset ja vähitellen vaurastui pohjoimaiseksi hyvinvointivaltioksi!

      Voittajalle kävi huonommin. Se köyhtyi ja riutui kunnes romahti 1991!

    • Anonyymi

      "Voiko alaisiltakaan silloin muuta odottaa"

      Kyllä voi ja he olivat luottamuksen arvoisia. Kaikista armeijan sotilas-arvoista oli korkein tappioprosentti nuorilla vänrikeillä eli joukkueenjohtajilla!

      • Anonyymi

        Eiköhän ihan tavallisia sotamiehiä kaatunut monin verroin enemmän kuin vänrikkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ihan tavallisia sotamiehiä kaatunut monin verroin enemmän kuin vänrikkejä.

        Et tunnu ymmärtävän sanaa ”prosentuaalisesti”? Tehtävä velvoitti eikä nuoret miehet väistäneet saamaansa vastuuta!

    • Anonyymi

      Marski oli pihalla kuin lumiukko mitä tapahtui jatkosodassa.Hänen kenraali opasti häntä ja mannerheim oli surkea johtaja.Mannerheim 4 sotaa ja ainoa voitto torppareita vastaan ja itsellä oli koulutettu armeija😂 pelle koko äijä 🤡

      • Anonyymi

        Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

        Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!

    • Anonyymi

      sodissa veri-uhri oli suuri, esim , 1944 hyökkäykseen varautuminen, suunnittelu, oli jäänyt vaiheeseen, asiaa ei ollut hoidettu, vaikka tietoa oli hyökkäyksen tulosta -- siksi tuli tarpeettoman suuri veriuhri.
      Nykyään meno on samanlaista hallinto, johto, elää unelmissa, harhoissa, toiveissa. - todellisuus unohtuu. ongelmat kasvaa.
      - Suomi on seurailu-politiikan uhri. Ja nyt ollaan kuin 1930-40 L ajopuu-teoriassa !!
      Taas ulkoa ohjattuina, ilman itsenäisyyttä.
      - fantastista dantastista sanoi jo jyrki katainen,, myi carunan halvalla, synnytti sähkön siirto maksut ja sähkö kiskonnan ! Fantastista Fantastista.
      Sama meno jatkuu, Suomi köyhtyy.
      nyt rahat höpö höpö junaan, siis kiinteistökeinottelun tukeen turku-hki,,, !!
      uniperiin, ukrainaan,,, - ja kas kummaa , rahat loppuu !!
      Suomessa Epärehellistä, trendi politiikkaa ovat harrastaneet viher vas sekä markkina liberalisti oikeisto.
      On jo vuosikymmeniä Suomessa mainostettu suurta työvoimapulaa.
      Mutta Suomi on todellisuudessa eu alueen johtava - työttömyys maa.
      Suomessa jo noin, 1990 -2025 on ollut massa-työttömyys,
      aina noin 1 / 2 milj. työtöntä ! jatkuvasti.
      Mutta valheena, media juttuna on puhuttu vain työvoimapulasta.
      Ja maahan on tuotu sos.turva peräistä maahanmuuttoa, siis elättejä.
      Nykyään elättien määrä on tosi suuri. Tämä on vastuutonta politiikkaa,
      Suuri massa E-Suomen lähiöissä on täysin jouten kela-lomilla.
      Se ns. pakolaispolitiikka Korruptiota, koska ideana on vain sos.tukien,
      ja asumistukien tulonsiirrot.
      Siis korruptoitunut pakolaisteollisuuus on asialla.
      Melko epärehellistä politiikkaa.
      Siksi Suomi on taantuva , kehitysmaaksi muuttuva yli-velka maa.
      Johtava taxi raiskaus ja lasten joukkoraiskaus landia, se aito pohjolan kongo !!

      • Anonyymi

        Pitää jaksaa vielä vuosi-puolitoista niin sitten SDP marinoi Suomen taas kondikseen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää jaksaa vielä vuosi-puolitoista niin sitten SDP marinoi Suomen taas kondikseen...

        osaamispula ja itsenäisyyden puute näyttää marinoivan kaikkia puolueita Suomessa.
        Paljon koulutetut sukupolvet harrastaa lapsellista trendi politiikkaa !!

    • Anonyymi

      Mannerheimin alkoholismissa ja houmoudessa ei ole mitään ihmeellistä.

    • Anonyymi

      Homo vaan joi.

      • Anonyymi

        Näyttö siltäkin väitteeltä puuttuu!

    • Anonyymi

      He-man, He-tero.

      • Anonyymi

        Ja tämä edellä ei ole edes väite vaan keskenkasvuisen jokellus!

    • Anonyymi

      Tiihonen: Ratkaisu Kannaksella

Eri joukko- osastoista saadut sotavangit kertoivat yhtäpitävästi, että hyökkäyshenki oli miehistön keskuudessa huono, mieliala apaattinen, pelko suomalaisiakohtaan suuri ja vain kovan kurin pakoittamina (alkoholin nauttimisen jälkeen) joukot saatiin hyökkäämään. Ll/JR 129/63. KaD:n aliluutnantin mukaan mieliala kaartilaisten keskuudessa ei ollut kehuttava. Läpimurtojoukkoina kaartilaiset nimittivät itseään usein rangaistuskomppanialaisiksi (strafniki). Omasta tykistö- ja krh.tulesta sekä ilmapommitusten epätarkkuudesta aiheutuneet suuret tappiot olivat olleet omiaan lisäämään tällaista mielipidettä. Suomalaisolosuhteet vaikuttivat myös kielteisesti miesten mielialaan. Kaartin joukot oli pääasiassa koulutettu taistelemaan avomaastossa, mutta ei suomalaisessa, jossa tykistö- ja panssariaseen tuki eivät päässeet laajuuksiinsa. Tämä aiheutti sekasortoa ja vaikutti kielteisesti mielialaan. Tyytymättömyytä herätti sekin, että etulinjassa elintarvikehuolto oli epäsäännöllistä samalla kun päällystö ryyppäsi ja käytti miehistön muona- ja viina-annoksia.

      • Anonyymi

        Tuo on Tiltun väittämä vailla näyttöä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on Tiltun väittämä vailla näyttöä!

        Ja tämä edellä ei ole edes väite vaan keskenkasvuisen jokellus!

    • Anonyymi

      Miksi piti ottaa nukkumaan mennessä lasi wiskyä.

      • Anonyymi

        Ihka uusi sepitelmä?

      • Anonyymi

        Ei ollut etkä ole sillekään väitteelle esittänyt näyttöä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut etkä ole sillekään väitteelle esittänyt näyttöä!

        Näyttö on kyllä sinulle esitetty, mutta et halua nähdä totuutta. Tässä kuitenkin se sinulle vielä kerran: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001920393.html

    • Anonyymi

      ”Tapa käyttää väkevää alkoholia päivittäin oli kuitenkin peräisin jo nuoruudesta Venäjän ratsuväessä. Moni venäläisupseeri kuoli alkoholismiin, mutta Mannerheim ei sen tyyppistä juopottelua harrastanut. ”

      • Anonyymi

        Olisiko sinulla kertoa pari nimeä niistä venäläisistä alkoholismiin kuolleisa upseereista?
        Ellei ole, väitteesi on silkkaa satuilua...

    • Anonyymi

      Eli olet satusetä!

    Ketjusta on poistettu 66 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4675
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      25
      2827
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1409
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe