En kyjene edes tekemään suuniteltua itsemurhaa

Tänään sen tajusin. Itsemurhaakaan en suunnitellusti pysty tekemään. Ajatuksissa itsemurja on ollut erittäin kauan, lähes niin kauan kuin muistan. Olen elänyt ajoittain "hyvää" elämää. Takanani on paljon avunhakua ja pitkä terapia, joista en kuitenkaa ole hyötynyt, oikeastaan päinvastoin... Ja lukuisten huonojen, auttamattomien avun saannin vuoksi enää en edes luota, tai jaksa hakea apua. Viime päivät olen maannut sängyssä tosi väkivaltaisten itsensä tappamis mielikuvien kanssa. En uskalla työntää puukkoa esim. Mahaan tai sydämeen, saatika viiltää kurkkuani auki. Minulla on aika tarkka suunnitelma, mitä haluisin tehdä ennen lähtöäni, ja jotain "valmisteluja" olen tehnytkin, mutta se vaatisi enemmän. Sitten kaikki "itsemurhayritykseni" lopulta päätyvät niin, että impulssikontrollini pettää ja vedän vaan kaikki mahdolliset lääkkeet, joita käsiini saan, usein erittäin huonolla ja nololla lopputuloksella. Nytkin on lääkkeet tossa ja mietin että en tiedä yhtään lähtiskö hennki ja mitä tapahtuis. Puhelin pitäs hajoitta, etten vois sit soittaa kenellekkään, kun muisti on mennyt ja oon sekaisin. Myös kämppälukkoon sisältä päin ja avaimet heittää menemään. Mut en mä silti välttämättä kuolis. Tiedän parikin varteenotettavaa vaihtoehtoa, mutta nekin vaatisi vähän järjestelyjä. Plus, sitä,ennen haluisin kirjoittaa niib paljon ja niin monelle, mutta en siihen pysty. Oon tosi vihanen ja yksin. Ylipäänsä elämässä en oo koskaan osannut olla pitkäjänteinen tai suunnitella pitkälle. Tai oon osannut suunnitella, ja alkanut toteuttaakin, mutta en ole pystynyt loppuun saattamaan mitään. Toivon jooa vanhemmilleni kuolemaa, jotta tää ois itelle helpompaa lähtee täältä. Kyllä muut pärjäisi, äidistä en ole niin varma. En edes tiedä miksi vittu kirjotan tätä tänne, kun vähiten mä mitään sääliä kaipaan, ehkä ihmisiä jotka ymmärtäis tän ja on kokenut samoin. Tänää saattaa lääkkeet lähtee huivista alas, mut se on toinen asia et lähteekö niillä henki vai tuleeko vaan yks nolo kokemus lisää, jolloin mua päästään vähättelemään ja kohtelemaab kun paskaa ku itehän mä tän itelleniaiheutan.
797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näköjään älyttömästi kirjotusvirheitä, sori siitä.

Äänestä

Koita jaksaa. Niin mäkin yritän. Ehkä kesällä on sitten aurinkoisempaa ja elämä saa uuden suunnan. Musiikki ja eläimet on mulle elinehto. Koita elää ihan pieni hetki kerrallaan, äläkä murehdi liian kauaksi ennalta. <3

Äänestä

Kaikki kuolee kuitenkin, joten miksi tappaa itseään? Suunnittele itsemurhan sijaan unelmiasi. Unelmat voivat olla tavanomaisiakin kuten urheilun aloittaminen, joku pieni matka...

Äänestä

Juu olis se huomattavasti helpompaa yrittää tappaa itsensä jos ei vanhempia enää olisi. Ikävä tietenkin sanoa näin kun mulla on kuitenkin todella läheiset välit vanhempiin.

Äänestä
  • Enpä tiedä, että kannattaako itsemurhaa tehdä...onhan se ratkaisu, mutta todellakin, ei täällä kauan aikaa kukaan tallusta. Tietyksi jos ei elämässä ole ilonaiheita, niin tulee mieleen lopullinen ratkaisu...itsekin aikoinani mietin, mutta aina jotain syytä elämälle löytyi...nyt olen jo sen verran vanha, että jaksan jo noutajaa odottaa...

    Äänestä

olen ollut tuossa jamassa useammankin kerran ja luojan kiitos etten ikina loppuunsaattanut tuota lopullista ratkaisua.. rohkeasti vain kokeile melkee mita vaa ennemmi.. viimeisimmat tutkimukset ovat paljastaneet esim ketamiinin tehokkaaksi avuksi nopeaan masennuksen poistoon.. netista loytyy paljon lisaa tietoa.. sitten kun on vahan kerannyt voimia niin suosittelisin kunnollista ayahuasca seremoniaa pysyvampaa parannusta varten.. jos ei suomessa niin ainakin ruotsissa nuita jarjestetaan laillisesti ja organisoidusti..

Äänestä

se unohtu mainita etta nuin synkassa tilanteessa hyva vaihtoehto on menna osastolle latailemaan akkuja joksikin aikaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henkisestikuollut kirjoitti:

Tänään sen tajusin. Itsemurhaakaan en suunnitellusti pysty tekemään. Ajatuksissa itsemurja on ollut erittäin kauan, lähes niin kauan kuin muistan. Olen elänyt ajoittain "hyvää" elämää. Takanani on paljon avunhakua ja pitkä terapia, joista en kuitenkaa ole hyötynyt, oikeastaan päinvastoin... Ja lukuisten huonojen, auttamattomien avun saannin vuoksi enää en edes luota, tai jaksa hakea apua. Viime päivät olen maannut sängyssä tosi väkivaltaisten itsensä tappamis mielikuvien kanssa. En uskalla työntää puukkoa esim. Mahaan tai sydämeen, saatika viiltää kurkkuani auki. Minulla on aika tarkka suunnitelma, mitä haluisin tehdä ennen lähtöäni, ja jotain "valmisteluja" olen tehnytkin, mutta se vaatisi enemmän. Sitten kaikki "itsemurhayritykseni" lopulta päätyvät niin, että impulssikontrollini pettää ja vedän vaan kaikki mahdolliset lääkkeet, joita käsiini saan, usein erittäin huonolla ja nololla lopputuloksella. Nytkin on lääkkeet tossa ja mietin että en tiedä yhtään lähtiskö hennki ja mitä tapahtuis. Puhelin pitäs hajoitta, etten vois sit soittaa kenellekkään, kun muisti on mennyt ja oon sekaisin. Myös kämppälukkoon sisältä päin ja avaimet heittää menemään. Mut en mä silti välttämättä kuolis. Tiedän parikin varteenotettavaa vaihtoehtoa, mutta nekin vaatisi vähän järjestelyjä. Plus, sitä,ennen haluisin kirjoittaa niib paljon ja niin monelle, mutta en siihen pysty. Oon tosi vihanen ja yksin. Ylipäänsä elämässä en oo koskaan osannut olla pitkäjänteinen tai suunnitella pitkälle. Tai oon osannut suunnitella, ja alkanut toteuttaakin, mutta en ole pystynyt loppuun saattamaan mitään. Toivon jooa vanhemmilleni kuolemaa, jotta tää ois itelle helpompaa lähtee täältä. Kyllä muut pärjäisi, äidistä en ole niin varma. En edes tiedä miksi vittu kirjotan tätä tänne, kun vähiten mä mitään sääliä kaipaan, ehkä ihmisiä jotka ymmärtäis tän ja on kokenut samoin. Tänää saattaa lääkkeet lähtee huivista alas, mut se on toinen asia et lähteekö niillä henki vai tuleeko vaan yks nolo kokemus lisää, jolloin mua päästään vähättelemään ja kohtelemaab kun paskaa ku itehän mä tän itelleniaiheutan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu