Tarja ja Erkki ihmemaassa on elämänsä ollut
Keskusrikospoliisi on käynnistänyt esitutkinnan. Epäiltynä rikosnimikkeenä on turvallisuussalaisuuden paljastamisen lisäksi virkasalaisuuden rikkominen. KRP on tehnyt esitutkintalain mukaisen ilmoituksen myös Valtakunnansyyttäjänvirastoon.
Harvinaiset rikosnimikkeet ja tiedonvälityksen rajojen määrittely tekevät tutkinnasta poikkeuksellisen mutkikkaan. Se saa myös ennakkotapauksen luonteen.
Samaan aikaan uutta tiedustelulakia valmistellaan parlamentaarisessa työryhmässä. Tapahtunut korostaa selkeiden pelisääntöjen tärkeyttä.
Lainsäädännön päivittämistä tarvitaan, koska tiedustelutoiminnan maailma on muuttunut. Trollit, kyberuhka ja toisen valtion vaaleihin vaikuttaminen ovat nykytodellisuutta.

Tarja Halonen oli ylipäällikkönä vuodon sattuessa.
Melkein lyön vanhan karvahattuni vetoa, että seuruessaan on vuotaja.
Erkki ex ulkoministeri on ennenkin tehnyt vuotoja, jotka itsekkin tunnustanut jälkikäteen. Vasemmistolaisia ei saisi missään nimessä päästää tällaisiin salaisten asiakirjojen pariin, oli sitten ylipäällikkö tai muu. Historia opettanut että he ei ole niin lojaaleja kansanvallan demokratialle. Jopa vielä vuonna 2017 sosialisteille vaikeaa demokratia, ja siinä pysyminen. Parasta-aikaa SDP puuhaa lakkoja Ay johtajien toimesta, poliittisia lakkoja, kuin heille ne kuuluisi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vuoto on Halosen kaudelta.
Tarja vuoti pressana kuin lesbon vittu. Jäätteenmäkikin tietää sen.
Eixe Jätteenmäki ollu jossain pornokuvis vai?
TARJA ja ERKKI OLI KIHLOISSAKIN, MUTTEI LAUENNUT EKILLÄ SIIHEN MALLIIN.
ERKIN TILALLE TOINEN, JA JOHAN ALKOI TARJAN MASU KASVAMAAN.