Löysin likööriuutetta Kärkkäiseltä.....

Minä olin vanhassa elämässä ostanut viinaa halvalla Tallinnasta. Useamman 12-packin viinapullolaatikon, jotka ovat olleet vain tyhjän panttina, kun en ole keksinyt, miten nuo kaamean makuiset litkut saisi mahdollisimman vaivattomasti kurkusta alas. Testailin kaikenmaailman drinkit. Sekoittelin erilaisiin kahveihin, colaan, jaffaan ja appelsiinimehuun ja jos mihinkin. Vain appelsiinimehulla sain viinan alas. Ainut vain, että appelsiinimehun maku alkoi tulemaan korvista ulos, eikä se tee hyvää hampailleni. Näin loput viinoista jäi käyttämättömiksi ja ovat pyörineet nurkissa vuosia. Olen näinä aikoina ollut todella raitis ja käynyt myös seuroissa (kävin silloinkin, kun nautin vielä alkoholia).
Menin sitten Kärkkäiselle ja katoppas. Löysin vajaita likööripulloja. Ihmettelin, mitä nyt nämä on, kun pohjalla on alkoholitonta likööriuutetta. Sitte tajusin, että loppuosa on kai tarkoitettu täytettäväksi viinalla. Ostin muutamia ja täytin ne viinalla. Ja kas kummaa, juoma meni kurkusta alas, kuin vesi! Mikä hienointa, Kärkkäisellä löytyi lukuisia eri makuja, kuten hassel pähkinä, lakka, kahvilikööri ja konjamiini. Kyllä :), putelin kyljessä luki konjamiini. No ostin kokeeksi konjamiinin, lakan ja hassel pähkinän. Taivaallisen hyvää. Huomatkaa, että nämä viinaputelit maksoivat aikoinaan vain 5 euroa pullolta. Liköörit ovat taas kalliimpia, kuin ite raa-at viinat. Näin ollen saan todella halvalla ja helposti aikoinaan ostamani viinat alas.
En toki kisko kaikkea heti, vaan ajan mittaan. Mikäs sen kivempaa, kuin saat nopeasti riipaistua sellaset pienet kivat pöhnät, joita kukaan ei edes huomaa. Niissä tunnelmissa voi mennä vaikka seuroihin. Vessassa voi käydä ottaa vähän naukkua taskumatista, eikä sittenkään kukaan huomaa mitään ;)
1144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olipa pitkä lätinä ilman sen suurempaa sisältöä. Tuli mieleen keskimääräinen seurapuhe.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Romeys kirjoitti:

Minä olin vanhassa elämässä ostanut viinaa halvalla Tallinnasta. Useamman 12-packin viinapullolaatikon, jotka ovat olleet vain tyhjän panttina, kun en ole keksinyt, miten nuo kaamean makuiset litkut saisi mahdollisimman vaivattomasti kurkusta alas. Testailin kaikenmaailman drinkit. Sekoittelin erilaisiin kahveihin, colaan, jaffaan ja appelsiinimehuun ja jos mihinkin. Vain appelsiinimehulla sain viinan alas. Ainut vain, että appelsiinimehun maku alkoi tulemaan korvista ulos, eikä se tee hyvää hampailleni. Näin loput viinoista jäi käyttämättömiksi ja ovat pyörineet nurkissa vuosia. Olen näinä aikoina ollut todella raitis ja käynyt myös seuroissa (kävin silloinkin, kun nautin vielä alkoholia).
Menin sitten Kärkkäiselle ja katoppas. Löysin vajaita likööripulloja. Ihmettelin, mitä nyt nämä on, kun pohjalla on alkoholitonta likööriuutetta. Sitte tajusin, että loppuosa on kai tarkoitettu täytettäväksi viinalla. Ostin muutamia ja täytin ne viinalla. Ja kas kummaa, juoma meni kurkusta alas, kuin vesi! Mikä hienointa, Kärkkäisellä löytyi lukuisia eri makuja, kuten hassel pähkinä, lakka, kahvilikööri ja konjamiini. Kyllä :), putelin kyljessä luki konjamiini. No ostin kokeeksi konjamiinin, lakan ja hassel pähkinän. Taivaallisen hyvää. Huomatkaa, että nämä viinaputelit maksoivat aikoinaan vain 5 euroa pullolta. Liköörit ovat taas kalliimpia, kuin ite raa-at viinat. Näin ollen saan todella halvalla ja helposti aikoinaan ostamani viinat alas.
En toki kisko kaikkea heti, vaan ajan mittaan. Mikäs sen kivempaa, kuin saat nopeasti riipaistua sellaset pienet kivat pöhnät, joita kukaan ei edes huomaa. Niissä tunnelmissa voi mennä vaikka seuroihin. Vessassa voi käydä ottaa vähän naukkua taskumatista, eikä sittenkään kukaan huomaa mitään ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu