Vartiainen, tekoja eikä puhetta!

Maataloustukia pitäisi tarkastella kriittisesti kuin mitä tahansa valtion menoerää, kokoomuksen kansanedustaja, taloustieteilijä Juhana Vartiainen vaatii Maaseutumedian julkaisemassa kolumnissa.

Valtion menojen karsiminen on Vartiaisen mukaan tärkeää, koska Suomen velka kasvaa 5 miljardia euroa vuodessa ja hoivakustannusten huippu on vielä edessä.

Vartiainen laskee, että jokaista maatalouden työpaikkaa tuetaan vuodessa 32 000–40 000 eurolla. Tukimenot ovat laskutavasta riippuen 2,1–2,6 miljardia euroa. Luvut perustuvat Luonnonvarakeskuksen julkaisuun "Suomen maa- ja elintarviketalous 2016–2017".

"Julkiselle vallalle koituva maatalouden kustannus per työllinen ei jää kauas matalapalkkaisen julkisen sektorin työntekijän kustannuksesta. Maataloustuottajat ovat siis oikeastaan virkamiehiä."

Tuesta huolimatta maatilat ovat tappiollisia, Vartiainen huomauttaa.

"Tuottajat siis elävät julkisella tuella ja harjoittavat tappiollista maataloutta. Vaikka luonnehdinta voi kuulostaa ilkeältä, olemme luoneet eräänlaisen arvoa tuhoavan — siis Suomea köyhdyttävän — sovhoosin. En tiedä toista maata, jossa maataloutta tuettaisiin yhtä avokätisesti."

Paine rakennemuutokseen on ollut liian vähäinen, Vartiainen päättelee. Tukia pitäisi vähentää. Näin kannattamattomimmat tilat häviäisivät. Viisasta olisi hänen mielestään myös siirtää tuotantoa Etelä-Suomeen ja tinkiä omavaraisuusasteesta.
6104
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä Punaviinihuru-Vartiainen aikoo tehdä havaisemalleen epäkohdalle?

Äänestä

Vartiainen nostaa esille ihan aidon epäkohdan.
Mutta hän voisi herätellä niitä muita eduskunnan torkkupeitto-edustajia

Äänestä

Mitä?.Joudutaanko me tekemään töitä?

Äänestä

Onko tuki suuri jos annetaan 2 euroa ja nämä tukiaisten laiskistuttamat pummit saa sillä 1euron tuloksen?? Siinä sitä on kuluttajille ruokalaskua ihan tarpeeksi kun kaupan hinnatkin on lähes maailman kalleimmat. Maat joissa tuetaan maataloutta eniten on myös kalleimmat elintarvikkeet.

Äänestä

Maatalous on ainoa ala, jolla tuottavuus on polkenut paikallaan vuosikymmeniä. Avokätiset tukiaiset estävät elinkeinon kehittymisen. Suomeen riittäisi mainiosti 100 maatilaa. Muut kuolkoot pois.

Äänestä

Sairaat Maataloustuet on heti lopetettava.

Okytuet heti takaisin perintään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tekojakehiin kirjoitti:

Maataloustukia pitäisi tarkastella kriittisesti kuin mitä tahansa valtion menoerää, kokoomuksen kansanedustaja, taloustieteilijä Juhana Vartiainen vaatii Maaseutumedian julkaisemassa kolumnissa.

Valtion menojen karsiminen on Vartiaisen mukaan tärkeää, koska Suomen velka kasvaa 5 miljardia euroa vuodessa ja hoivakustannusten huippu on vielä edessä.

Vartiainen laskee, että jokaista maatalouden työpaikkaa tuetaan vuodessa 32 000–40 000 eurolla. Tukimenot ovat laskutavasta riippuen 2,1–2,6 miljardia euroa. Luvut perustuvat Luonnonvarakeskuksen julkaisuun "Suomen maa- ja elintarviketalous 2016–2017".

"Julkiselle vallalle koituva maatalouden kustannus per työllinen ei jää kauas matalapalkkaisen julkisen sektorin työntekijän kustannuksesta. Maataloustuottajat ovat siis oikeastaan virkamiehiä."

Tuesta huolimatta maatilat ovat tappiollisia, Vartiainen huomauttaa.

"Tuottajat siis elävät julkisella tuella ja harjoittavat tappiollista maataloutta. Vaikka luonnehdinta voi kuulostaa ilkeältä, olemme luoneet eräänlaisen arvoa tuhoavan — siis Suomea köyhdyttävän — sovhoosin. En tiedä toista maata, jossa maataloutta tuettaisiin yhtä avokätisesti."

Paine rakennemuutokseen on ollut liian vähäinen, Vartiainen päättelee. Tukia pitäisi vähentää. Näin kannattamattomimmat tilat häviäisivät. Viisasta olisi hänen mielestään myös siirtää tuotantoa Etelä-Suomeen ja tinkiä omavaraisuusasteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu