Ansaitseeko Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ylin johtaja Rauno Ihalainen enää tamperelaisten ja kaikkien pirkanmaalaisten luottamuksen? Hän nimitti alaisensa johtajaksi suoraan ilman julkista hakua. Lehtitiedon mukaan nimitetty johtaja on saanut rangaistuksen naapurinsa pahoinpitelystä. Kun toimittaja oli kysynyt nimitysasiaa Ihalaiselta, tämä oli ilmoittanut nimityspäätöksen hallintoylijohtajan tekemäksi, vaikka Ihalainen teki lehtitiedon mukaan nimityspäätöksen itse.
Onko Ihalaisella enää pirkanmaalaisten luottamus?
topakkatäti
353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko sillä äijällä sitten joskus ollut joku luottamus!!??
Huhtasaari perää totuuskomission perustamista selvittämään 1990-luvun alun talouden romahdusta, kymmenien tuhansien ihmisten hätää, joka näkyy vielä tänäkin päivänä heidän jouduttuaan taloudelliseen ahdinkoon. Tuhannet pienyrittäjät tekivät itsemurhan. Työttömien luku nousi satoihin tuhansiin.
Totuus on, että ay-liike uhkasi maata yleislakolla ellei hallitus taivu devalvaatioon. Niin jouduttiin kiristyksen alla luopumaan sisäisestä devalvaatiosta (kikystä) ja tehtiin sen sijaan markan devalvointi, joka romahdutti koko talouden ja aiheutti ennennäkemättömän ahdingon yrityksille, yrittäille ja sadoille tuhansille palkansaajille. Jäljet näkyvät edelleen. Totuus tiedetään. Mihin tarvitaan totuuskomissiota?
Oliko Ihalainen mukana 1990-luvun alun tapahtumissa? Johtiko hän silloin SAK;ta? Ihalaisen rooli?
Rauno Ihalainen on SAK:n entisen puheenjohtaja Ihalaisen veli.