Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Luuk. 2:36.
Temppelissä Messiasta odottaneet Simeon ja Hanna opettavat meille kahta tärkeää asiaa uskovana elämisestä: kärsivällisyyttä ja sitkeää luottamusta Jumalan lupauksiin. Meille tämän ajan hätäisille kristityille voi olla kiusallista, kun Herramme vastaa rukouksiimme sanomalla: odota. Silti Jumalan tavanomaisin vastaus on juuri kehotus kärsivällisyyteen. Hän on kuullut asiamme, mutta parhaan mahdollisen vastauksen vuoksi on suostuttava odottamaan. On itse asiassa vapauttavaa, että meidän ei tarvitse levottomina löytää Jumalan vastausta, vaan Jumalan vastaus löytää meidät. Siksi Herramme rohkaisee meitä kärsimättömiä odottajia: asiasi on tiedossa ja vastaus matkalla, älä hätäile; odota.
PÄIVÄN SANA lauantaille
SROsta
1
51
Luetuimmat keskustelut
- 1051770
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441247Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS461179Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231000Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita172849Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48722
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?14702Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40636