Aikalailla tasan klo: 21.00 tulee täyteen 50000 kirkon jättänyttä tänä vuonna eroakirkosta.fi-palvelun kautta.
Muita kautta eroajia on yleensä jokunen tuhat, joten kaikkien aikojen neljänneksi suurin eromäärä tulossa.
Vielä on 3 tuntia aikaa erota välttääkseen ensi vuoden kirkollisveron maksulta.
50000 eronnut kirkosta
7
120
Vastaukset
- öaöaööaöaöaööa
Liityin juuri hienoon seurakuntaan.Tuuhan sieki.
Tulipa väärälle palstalle, mutta onhan tällä palstalla kirjoittajista suurin osa Evl-kirkon jäseniä.
Myös ortodoksit voivat erota kirkostaan samaisen palvelun kautta.
Mahdollisesti helluntaikirkosta eroaminenkin saadaan jossain vaiheessa mukaan samaan eroakirkosta.fi-palveluun.- kuolleet.ovat.kuolleita
Muotojumaliset saavatkin erota, sillä mitä siellä haaleakristillyys onkaan, sillä Herrakin oksentaa sellaiset ulos.
Ei Jumalanseurakunnassa väkisin kannata olla, koska Ylkä ei ole pakkoliittolaisia hakemassa häihinsä.- jeesushömppää
Kirkkokin tarvitsee rahaa, joten ehkä kirkon pitäisi muuttua voidakseen pitää veronmaksajansa. Ehkä kirkossakin pitäisi tehdä rakenteellisia uudistuksia. Itseäni todella suututtaa tämä kolehdin kerääminen, jos veronsa maksaa pitäisi kirkkoon voida tulla ilman pääsymaksua.
- Kirkosta.ulos
Tämähän on suurin ilouutinen tänä vuonna.
Toivotaan, että pääsemme kaksinkertaiseen tulokseen tänä vuonna. - rgvbnkl
Olisiko mitään jos puhuttaisiin evankeliumista ja kilvoittelusta välillä? Aloittaja voisi antaa vinkkejä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621384
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553