Suomessa vain vajaat 100000 punikkia

Vain sen verran ay-liike on saanut nimiä poliittiseen kansalaisaloitteseen.

Ei mene punikeilla häävisti.
12154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sillä ei pitäsi saada mitään aikaiseksi.
Itse tietenkin kuvittelevat mahdottomia, jopa että hallituksen lopettaa kesken kaiken, vähemmistö vaatii. Kuin romanit sanoisi, että heille kuuluu pääministerin vakanssi.

Äänestä

Ja porbarin mielestä suomessa ei ole yhtään työtöntä?
Mutta moni porvari nostaa rahaa?
Sopeutumiseläkkeen ja sopeutumisrahan saajat (28.6.2017), suluissa edustajavuodet

Alho Arja Inkeri (1983-1999, 2003-2007)

Aula Maria Kaisa (1991-2003)

Bryggare Arto Kalervo (1995-1999, 2003-2007)

Forsius Merikukka (1999-2011)

Gestrin Anna Christina (2000-2003, 2003-2015)

Hemmilä Pertti Aatos (1999-2015)

Holmlund Anne Elisabeth (2002-2015)

Hänninen Tuomo Juhani (2003-2011)

Kaarilahti Marjut Hannele (1991-1999)

Karhu Saara Elina (1999-2015)

Karpela Tanja Tellervo (1999-2011)

Kerola Eeva Inkeri (1999-2015)

Kokko Osmo Urmas (2011-2015)

Komi Katri Helena (1999-2015)

Korhola Eija-Riitta Anneli (europarlamentissa 1999-2014)

Korhonen Martti Allan (1999-2015)

Koskinen Elise Marjaana (1995-2011)

Kurvinen Esko Anton (1991-2007, 2011-2015)

Kuusisto Merja Anneli (2007-2015)

Kärkkäinen Kari Juhani (1999-2011)

Lindén Suvi Helmi Tellervo (1995-2011)

Lipponen Päivi Pauliina (2007-2015)

Matikainen-Kallström Marjo Tuulevi (2003, 2004-2015)

Nurmi Tuija Anna-Liisa (1995-2011)

Ojansuu-Kaunisto Kirsi Johanna (1999-2011)

Paasio Heli Tuulikki (1999-2015)

Parpola Marjukka Meri (1999-2007)

Pykäläinen Tuija Maaret Sinikka (1991-1999)

Rauramo Anssi Mauno Heikki (1987-1998)

Rönni Tero Matti Johannes (1999-2011)

Seivästö Ismo Eero (1991-1995, 1999-2003)

Seppälä Arto Eemil (1999-2007)

Thors Astrid Gunilla Margareta (2003, 2004-2013)

Viitamies Johanna Pauliina (2007-2015)

Virtanen Erkki Alvar (2003-2015)

Väätäinen Tuula Anneli (2003-2015)

Lähde: Keva
Mutta se on aivan fantastista....

Äänestä
  • Laita jo Kapi nukkumaan.

    Äänestä

  • Huomenenna2018jatketaan kirjoitti:

    Laita jo Kapi nukkumaan.

    Eihän siellä Iberian niemimaalla tiuku revi vielä mitään.

    Äänestä

Mielestäsi vaarallisin "punikki" on se, joka haluaa pelkkää hyvää kaikille säärtyyn ja uskontoon katsomatta...

Urho Kaleva Kekkonen oli varmaan tuolla olettamuksella mielestäsi kaikkein aikojen pahin punikki..?

Urho Kaleva Kekkonen oli suomalainen poliitikko ja kahdeksas Suomen tasavallan presidentti.
Hän oli tasavallan istuva presidentti yhtäjaksoisesti vuodesta 1956 alkuvuoteen 1982, yli 25 vuoden ajan...

Äänestä
  • Ukin levätä rauhassa, sen verran suuren työn hän teki maamme eteen..

    Äänestä

Tämä aloitus kertonee nykykeskustan tilasta selvin sanoin, tai oikeammin kai sen kannattajien tasosta.

Äänestä

Punikeille jäänyt liikaa valtaa, maa ollut liian lempeä aseellisen kapinan aloittajille.
kapinan, jolla maa olisi pitänyt Bolsevikki-venäjän holhoukseen. Edes romanit ei vaadi ministerin paikkaa.

Äänestä
  • Sinä se sitten taidat kuulua niihin lahtareihin, jos oikein ymmärrän. Vai punikkeja. Hellanlettas sentään. Ei kai uninalle ole joutunut hukka-nimiseen paikkaan?

    Äänestä

  • tuttisuuhun kirjoitti:

    Sinä se sitten taidat kuulua niihin lahtareihin, jos oikein ymmärrän. Vai punikkeja. Hellanlettas sentään. Ei kai uninalle ole joutunut hukka-nimiseen paikkaan?

    Punikit päästettiin vähällä 1918, jäi sikiämään tänne asti.

    Äänestä

  • Se.huomataan kirjoitti:

    Punikit päästettiin vähällä 1918, jäi sikiämään tänne asti.

    Jos punikeiksi lasketaan pieni- sekä alempi keskituloinen kansanosa ja lahtareiksi ylempi keskituloinen- sekä varakas kansanosa, niin eipä taitaisi olla epäselvää, kuka veisi ja ketä.

    Ja sulle, mitäs jos esi-isäsi oli punikki?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Roskaväkeä kirjoitti:

Vain sen verran ay-liike on saanut nimiä poliittiseen kansalaisaloitteseen.

Ei mene punikeilla häävisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu