Toivo on poissa

Kiusattu_syntinen

Te ette voi tietää, miltä musta tuntuu. Kolme tuttavaa, jousta kaksi tutumpaa ja yksi läheinen kuolevat suurinpiirtein samalla kertaa. Nyt ei ole enää yhtään ystävää.. Jumala ei kuule rukouksia. Raamatun lupaukset ovat epäluotettavia. Niihin ei oi luottaa. Kroppa pettää alta. Paskan myivät eikä ole takuuta. Kohta tämäkin tomumaja joutaa kuolla pois. Miksei Jumala kuule?

21

252

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuodenalun.mietteitä

      Jos et vielä tähänpäivään ole ymmärtänyt, että poismeno on luonnollisen/katoavaan elämään tarkoitettu tapahtuma, niin kevyellä ymmärryksellä olet elämäsi elänyt.

      Eli tähän "takuuseen" juuri kuuluu opettaa ymmärrys katoavaisuuteen, ja sen oppinut on koulunsa käynyt, sekä on ottanut iankaikkisen elämän armolahjan vastaan.
      Mutta, jos on elämäänsä vain kiertänyt, kuin manne rattailla, se on jäänyt kiertolaisopiksi ja siellä perinnäisopit harhauttaa siihen "puukko" menneksi, tai laulamaan tanssilattioille haikeuksia katoavan elämän äärelle. Siinä voi sanoa, että toivo on sellaisesta pivosta poissa.

      Todellisen elämän koulun, jossa opimme elämän, ---- Isä on opettanut kirjoituksissa Pojan kautta rajan maailmaan ja taivaalliseen, niin ---- uskon rajapinta on selvä, eikä todellista toivoa heitä pois.
      Siinä tietää, että rampa kerran hyppii kuin peura, ja mykän kieli riemuun ratkeaa, ts. -todellinen takuu muuttaa iankaikkisuudessa maallisen matkasta raihnaiseksi ryvettyneen ruumiin, ylösnousemusruumiiseen.

      Kun aika alkaa purkamaan saviruumista, eihän se herkullista ole, kolotus siellä, toinen täällä, parkkinson vie liikuntakyvyn tms. -- mutta se juuri kertoo, mitä Edenissä vanhan-aadamin niskoitteleva kovakorvaisuus ja haikeus vain itsevalitun tien johdannainen toi sen läksyksi tähän aikaan.

      Ja vanha-aadamilaisuus on niin lujassa, että loppuun asti, pitää kuolevaisuuden pakotus pitää otteessaan, vaikka itse henki uudistuisi Hengen kautta elämään. Sitä ei rakastu maailmaan mitenkään, tai kuinkaan.
      Sen vain siten ymmärtää paremmin, tavallaan tässä koulussa kuin Job, raapiessaan itseään tunkiolla, koirien nuollessa ympärillä.
      Täälläkin näitä koiria varmasti kiertää, omine tunkiokoirineen, sekin kuuluu asiaan.
      Elämässä on vastatuulta ja aaltoisuutta. Ei kannata menettää toivoaan.

    • Ajatus-asiaan

      "Elämä jatkuu, sen eläjät muuttuu. Elämä ottaa ja antaa"

    • suruaika

      Suruaika on otettava vastaan. Suruaika kestää 1-2 vuotta läheisen poismenon takia, mutta muistot eivät häviä, ajottainen suru saattaa olla vielä senkin jälkeen. Sinniteltävä ja katsottava elämää uusin silmin pahimman suruvaiheen jälkeen.
      Myös sururymiä on useilla paikkakunnalla ja sieltä tapaa muita surunmurtamia.

      Et ole ainoa jota elämä koettelee. Jokainen kuolee, kun on sen aika. Näin raamatussa kertotaan ja toiset jäävät odottamaan ylösnousemuksen aamua ja toiset tuomiolle.
      Mikä ilo se onkaan, kun jos on kilvoitellut tiensä Jeesuksen avulla taivaan kotiin ja tapaa läheisensä siellä.

      • Profetia-sinulle

        "Mikä ilo se onkaan, kun jos on kilvoitellut tiensä Jeesuksen avulla taivaan kotiin ja tapaa läheisensä siellä."

        Sanoo omahyväinen ja itseään täynnä oleva lurjus.
        Noilla puheillasi yhtäkään läheistäsi ei taivaassa tule olemaan, etkä liioin sinäkään siellä tepastele.


    • Toivoton-linna

      Toivo kuoli hyvin nuorena. Usko on hyvin vanha, haudan partaalla.

      • Onneksi Lempi on edelleen nuorekas ja virkeä.


    • Usko.Toivonen

      Usko Toivo Rakkaus siinä vasta pakkaus!

    • anna.mun.kaikki.kestää

      Kun sanot, että Raamattu on epäluotettava, sanot, että Jumala on epäluotettava. Voit olla varma, että tuolla asenteella ET saa rukousvastauksia.

      • annan_sun_kaikki_kestää

        Jumala ei ole epäluotettava. Raamatun taas ovat kirjoittaneet ihan tavalliset syntiset ja puutteelliset ihmiset. He eivät ole joitakin erityisiä pyhääkin pyhempiä kultahapsia, jotka paskovatkin vielä marmoria. Kun Raamatun ovat kääntäneet yhtä puutteelliset ihmiset tulee siinä jo seuraava virheitä kasvattava osa ketjua. Sitten kun sinä vielä koitat tulkita noita osittain väärin käännettyjä kirjoituksia omien osittain virheellisten käsitystesi ja kuvitelmiesi nojalla ja selität sitä täällä muille, on riski mennä harhaan jo melkoinen. Raamattu on siis epäluotettava. Sitä ei voi kieltää ketään, joka todella on tutustunut kirjoituksiin ja niiden historiaan. Rukousvastauksia on ainakin minulle tullut melkoinen määrä, toinen toistaan ihmeellisempiä mutta jotkut Raamatun lupaukset ovat puppua.


      • pyhpy23876473264
        annan_sun_kaikki_kestää kirjoitti:

        Jumala ei ole epäluotettava. Raamatun taas ovat kirjoittaneet ihan tavalliset syntiset ja puutteelliset ihmiset. He eivät ole joitakin erityisiä pyhääkin pyhempiä kultahapsia, jotka paskovatkin vielä marmoria. Kun Raamatun ovat kääntäneet yhtä puutteelliset ihmiset tulee siinä jo seuraava virheitä kasvattava osa ketjua. Sitten kun sinä vielä koitat tulkita noita osittain väärin käännettyjä kirjoituksia omien osittain virheellisten käsitystesi ja kuvitelmiesi nojalla ja selität sitä täällä muille, on riski mennä harhaan jo melkoinen. Raamattu on siis epäluotettava. Sitä ei voi kieltää ketään, joka todella on tutustunut kirjoituksiin ja niiden historiaan. Rukousvastauksia on ainakin minulle tullut melkoinen määrä, toinen toistaan ihmeellisempiä mutta jotkut Raamatun lupaukset ovat puppua.

        Vihasi Raamattua kohtaan on loppusi alku.

        Raamattu on JUMALAN SANAA. Sen sanominen epäluotettavaksi on JUMALAN HALVENTAMISTA.


    • Toivo-on-poissa

      Toivo Seljävaara on poissa. Toivo Ahonen on poissa. Toivo Markkanen on poissa.

    • Suurta_unta

      Minäkin olen menettänyt kaikki rakkaimmat nuoruuden ystäväni voittopuolisesti kuoleman kautta. Mitä kauemmin elän, sitä todennäköisemmin menetän myös perheeni ja kaikki sukulaiseni. Semmoista se vaan elämä täällä on. Mutta onko se totta? Mitä jos se onkin ikään kuin unta? Unta näkevä saattaa hyvinkin pitää untaan totena – kunnes herää. Mitä jos syntymä ja kuolema ovatkin portteja yhteen tai useampaan rinnakkaiseen maailmankaikkeuteen, josta/joista käsin katsottuna tämä elämä ei ole unta kummempaa? Mietihän sitä, niin katkeaa kärki kärsimykseltä!

      • Ei_oo_totta

        Yritätkö kannustaa itsemurhaan?


      • Suurta_unta

        En! Enkä käsitä, miten spekuloinnistani mitään itsetuhoaikomusta olisi luettavissa.


      • Haluan-pois
        Suurta_unta kirjoitti:

        En! Enkä käsitä, miten spekuloinnistani mitään itsetuhoaikomusta olisi luettavissa.

        Kyllä näin raihnaisen ja monisairaan suurin toive on, että joku ampuisi vaikka kuulaan kalloon.
        Joku veisi edes korkean rakennuksen katolle ja työntäisi sieltä alas.


      • Suurta_unta

        Voi ollakin. Elämä tuntuu joskus kohtuuttomalta. Mitään sellaista en kuitenkaan toivoisi toiselle ihmiselle.


      • Ei_oo_totta
        Suurta_unta kirjoitti:

        En! Enkä käsitä, miten spekuloinnistani mitään itsetuhoaikomusta olisi luettavissa.

        Kun kirjoitat, että kuolema olisi portti parempaan maailmaan, siitä on helppoa vetää johtopäätös, jonka mukaan meidän on tavoiteltava tuota parempaa maailmaa. Kun sillä vielä katkeaa kärsimys, niin ilmiselvästi kannustat kärsivää kuolemiseen.


      • Suurta_unta

        Tarkoitin, että kärsimyksen pahimmin pistävä terä katkeaa riisumalla ehdotonta totuusarvoa omista olettamuksistaan, kuten esimerkiksi siitä, että tämä maailmankaikkeus olisi ainoa tai ainutlaatuisen todellinen. Mitä vähemmän jotain asiaa pitää ehdottoman totena, sitä vähemmän se mieltä painaa. Esimerkiksi unissa näyttäytyvien ihmisten touhut eivät pahemmin kiusaa valveilla oltaessa juuri siksi, että silloin tiedostetaan kyseiset tapahtumat uniksi eli vähemmän tosiksi.

        Sitä paitsi täältä pääsee pois aikanaan muutenkin poispääsyä tavoittelemattakin. Ennen sitä asiat voivat muuttua tätä hetkeä paremmiksikin, vaikkei sitä välttämättä aina uskoisikaan. Tuskinpa siis maksaa vaivaa riistää henkeä itseltään varsinkaan, kun siitä aiheutuisi niin paljon turhaa surua lähimmäisille.

        Selvensikö tämä tarkoittamaani?


      • kerettiläinen-
        Suurta_unta kirjoitti:

        Tarkoitin, että kärsimyksen pahimmin pistävä terä katkeaa riisumalla ehdotonta totuusarvoa omista olettamuksistaan, kuten esimerkiksi siitä, että tämä maailmankaikkeus olisi ainoa tai ainutlaatuisen todellinen. Mitä vähemmän jotain asiaa pitää ehdottoman totena, sitä vähemmän se mieltä painaa. Esimerkiksi unissa näyttäytyvien ihmisten touhut eivät pahemmin kiusaa valveilla oltaessa juuri siksi, että silloin tiedostetaan kyseiset tapahtumat uniksi eli vähemmän tosiksi.

        Sitä paitsi täältä pääsee pois aikanaan muutenkin poispääsyä tavoittelemattakin. Ennen sitä asiat voivat muuttua tätä hetkeä paremmiksikin, vaikkei sitä välttämättä aina uskoisikaan. Tuskinpa siis maksaa vaivaa riistää henkeä itseltään varsinkaan, kun siitä aiheutuisi niin paljon turhaa surua lähimmäisille.

        Selvensikö tämä tarkoittamaani?

        Minä ymmärsin kyllä mitä tarkoitit.

        Itse olen pahimpina hetkinä ajatellut, että kyllä tämä paska on loppuun asti katsottava. Eihän sitä tiedä, vaikka jotain positiivistakin kuitenkin voisi tapahtua. On tässä maailmassa paljon hyvääkin ja mielenkiintoista ja "ihmeitäkin" voi tapahtua.

        Sitten kun elämä on ohi, niin ei ole mitään. Se tulee jokaiselle muutenkin ilman että mitään tekisi. Eli vähän samaan tapaan olen ajatellut kuin sinäkin, mutta hieman negatiivisemmasta näkövinkkelistä.


    • Suurta_unta

      Koska aiemmin esittämäni ajatus herätti väärinkäsitystä, puran asiaa vielä vähän.

      Oletetaanpa, että rinnakkaisia maailmankaikkeuksia on kaksi tai enemmän ja että ihminen tulee tänne yhdestä tai toisesta sellaisesta ja poistuu aikanaan johonkin sellaiseen. Aistinvarainen havaintoyhteys maailmankaikkeuksien kesken toki yleensä puuttuu täältä ja ehkä muualtakin käsin katsottuna, mutta ei välttämättä joskus tulevaisuudessa.

      Nyt jos elävän olennon olemassaolo kulkee useamman maailmankaikkeuden kautta, elämä on paljon suurempi juttu kuin mitä yleensä arvellaan. Tällöin tämä todellisuus suhteessa toisiin todellisuuksiin näyttäytyy merkitykseltään suunnilleen unen veroisena. Mitä tällaisesta ajatuksesta seuraa?

      Ensinnäkin seuraa ihmetystä: kuka onkaan jättiläinen, joka tämän elämän kaltaista mieletöntä ja pitkälti kamalaakin unta näkee?

      Toiseksi seuraa itsetutkiskelua: Jos olen suurempi olento kuin mitä olen otaksunut, olenko suuremmassa vastuussa kaikkeudelle ja itselleni siitä, miten asennoidun ja elämäni elän? Mitä tämä elämän mittainen uni kertoo minulle minusta itsestäni?

      Kolmanneksi seuraa mielikuvituksen lentoa: Entäpä jos tässä ja nyt tiedostamani ”minä” onkin vain hyvin pieni osa minusta? Mitä jos sijaitsenkin useammassa maailmankaikkeudessa samanaikaisesti? Miltä tämän todellisuuden suunnaton kärsimys ja epätoivo silloin näyttää suhteessa kokonaisuuteen?

      Ehkäpä jättiläisen varpaita vaan paleltaa. Minunko – yksin tämänpuoleiseen rajoitetun tietoisuuden varassa – pitäisi tällöin päättää, milloin on aika joko laittaa jättiläiselle suuret sukat tai katkaista varpaat? Enhän edes seuraavasta silmänräpäyksestä osaa sanoa muuta kuin mitä uskon ja oletan.

      Naureskelkoon ken tahtoo, mutta tällaiset ajatukset ovat helpottaneet oloani kummasti etenkin pahimpina menetyksen ja kivun hetkinä. Mitään haittaa en ole huomannut. Päinvastoin eloni ja oloni sekä kanssakulkijoiden tyytyväisyys on kohentunut paljonkin. Onhan vaikea ylenkatsoa ilmieläviä jättiläisiä, jättiläisten varpaista puhumattakaan. :)

      Sitä paitsi ajatukseni rinnakkaisista maailmankaikkeuksista ei ole totuudeltaan mitenkään epätodennäköisempi kuin moni muu vakavasti esitetty uskomus. Eräänkin uskomuksen mukaan mennään pian oikeasti Orionin tähtisumuun seitsemässä päivässä, mutta se onkin jo eri tarina.

    • Yksi_uskonSeuraaja

      Mutta Usko_poika on läsnä siunattuine videoineen....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe