Putin ei maininnut puheessaan sanaakaan kehitysmaiden auttamista vaikka Venäjällä velattomana ja rikkaana maana olisi siihen varaa .
Niinistön mielestä Suomen pitää auttaa kehitysmaita vaikka Suomella ei ole muuta kuin velkaa.
Putinin ja Niinistön uudenvuodenpuheet
13
81
Vastaukset
- r6ujee
Putin puhui vain venäläisten hyvinvoinnin lisäämisestä. Suomi haluaa parantaa koko maailmaa.
- 5ui4e4
Pikkuruinen korviaan myöten velkaantunut Suomi haluaa parantaa maailmaa. Suuruudenhulluutta tai mitä lie.
- Maksaja
Niinistön on pakko puhua kehitysmaiden roskaväen puolesta. Muuten jäisi äänet vihreiltä ja vasemmistolta saamatta. Tuolla jengillähän ei ole mitään tajua talouden lainalaisuuksista.
- Miksimaksamme
Vasemmisto ei perinteisesti rahaa kunnioita. Money is nothing,me kä voiskin lla ihan hyvä periaate. Rahahan on vain ihmiskeksinnöistä typerin jonka jälkeen alettiin rakentamaan nykyisen kaltaisia rikas- köyhä luokkayhteiskuntia,mutta jotka ei toimi kuin pienelle osalle niiden asukeista eli rikkaille.
- kamelinnussijapakoloiset
Putin onkin isänmaallinen johtaja, Nyrvistö on Globaalin ilmastokusettaja klaanin nöyrä oppipoju!
Lisäävelkaa ilmasto kusetukseen ja pakoloisiin! On sillä otsaa! - jznznznzldl
putin tekee sen, minkä presidentin kuuluukin; huolehtii oman kansan asioista. putin on mies, jota on helppo arvostaa!
- da.da.dasputin
Kyllä Putin huolehtii ensi sijaisesti omista intresseistään. Venäjän tsaareilla on sellainen tapa, on sitten virkanimike mikä vaan.
- ValehtelevaVaras
Putin on ihmiskunnan historian ehkä intohimoisin varas ja valheisiinsa sotkeutuvin koijari, joka ei muuta ansaitse kuin ekologisen koivunoksan piukeaa rapsinaa säädyttömille pallukoilleen.
- tjetye
Niinistö haluaa kaikki mahdolliset äänet. Venäjällä oppositio on heikko.
- VenäjälläHeiluuDorka
Totta! Venäläiset äänestävät heti fiksun maan älykkään ja viisaan presidentin Niinistön myös Venäjän presidentiksi, kun se on mahdollista.
- r6erye
Tottakai jos Venäjälläkin olisi duumassa kehitysapua kannattava oppositiopuolue Putinin täytyisi se puheissaan huomioida.
Mutta ei ole. Kaikki duuman puolueet ovat Putinin puolueen liittolaisia. Tärkeintä on vahvistaa armeijaa ja muut saa mitä jää. - Tyhjänpäiväisyys
Niinistön uudenvuoden puhe oli kuin tuuleen olisi pierryt, ei mitään sanottavaa, äijä on seniili vanhus ja vielä pitäisi jaksaa lasta hoitaa! Ettei vaan pudota?
- MissäTrolliSielläLemu
Trollin kannattaa siirtyä todellisten lemujen äärelle itärajan taakse ja katsoa tarkemmin housuihinsa tupsahdellutta ulosantia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815