Väestönkasvua hillittävä kehitysmaissa

Väestöräjähtää

Väkiluku räjähtää Afrikan maissa

Vuoteen 2100 mennessä YK arvioi, että maailmassa on entistä enemmän väkiluvultaan suuria maita. Yli 200 miljoonan asukkaan rajapyykin olisivat siihen mennessä arvion mukaan ohittaneet Indonesia, Tansania, Pakistan, Kongon demokraattinen tasavalta, Etiopia, Uganda ja Niger.

Näistä esimerkiksi Kongon väkiluku on tällä hetkellä noin 74 miljoonaa, Tansanian noin 45 miljoonaa, Ugandan 33 miljoonaa ja Etiopian noin 92 miljoonaa, joten vajaassa sadassa vuodessa väkiluvun arvioidaan näissä maissa suorastaan räjähtävän.

Koko Afrikan väkiluvun odotetaan yli kaksinkertaistuvan nykyisestä 1,1 miljardista 2,4 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Ennusteen mukaan Afrikassa asuu jopa 4,2 miljardia ihmistä vuonna 2100.

Koko maailman asukasluvun odotetaan puolestaan yltävän 9,6 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Tällä hetkellä maailmassa on noin 7,2 miljardia ihmistä.

Suurin osa väestönkasvusta saadaan kehittyvistä maista. Kehittyneiden maiden väestömäärän odotetaan pysyvän lähes ennallaan. Euroopan väkiluvun odotetaan supistuvan 14 prosenttia vuoteen 2100 mennessä.

https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/59983-maailma-vuonna-2100-naiden-valtioiden-vakiluku-rajahtaa

Tästä kaikesta seuraa ympäristökatastrofi. Kehitysapu on sidottava syntyvyyden säännöstelyyn. Väestönkasvun hidastumiseen on vaikutettava ja myös Suomi voi siihen vaikuttaa avustamalla naisten koulutusta kehitysmaissa. Ilmastonmuutosta hidastetaan vain syntyvyyden säännöstelyllä kehitysmaissa. Euroopassa on supistuva väestönkasvu, joten katse on nyt suunnattava ongelmamaihin ja se on jokaisen velvollisuus.

11

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sompanssi

      Sehän olisi rasismia puuttua afrikkalaisten holtittomaan lisääntymiseen..... kysykää vaikka Somalinveljeltä....

    • järjetöntä

      Kehitysapu lisää siellä syntyvyyttä.

      • Sompanssi

        Mutta ei se viherkommareita huoleta vaan se että ajatko autolla ja lämmitätkö kotiasi.


    • Sompanssi

      Väestönkasvua kehitysmaissa hillittävä miksi ihmeessä, kyllähän suomeen sopii luku ja kirjoitustaidottomia kehitysmaalaisia vaikka kuinka paljon, tämähän on iso maa...ja mieluiten vielä kehitysmaamuslimeita vai mitä Somalinveli....

      • soinvelipuoli

        Suomalaisia pois ja elåttimamuja tilalle!


      • RefugeesWellcome
        soinvelipuoli kirjoitti:

        Suomalaisia pois ja elåttimamuja tilalle!

        Somalinveljen unelma suomi.....Islamilainen kehitysmaamuslien kalifaatti.


    • JosAllaahSuo

      Afrikan väkiluku kaksinkertaistuu jo 20vuoden sisällä, maapallonväkiluku nousee 80 miljoonaa vuosittain pääosin kehitysmaissa, kyllä nyt on kulttuurinrikkautta tarjolla Emma Karile ja muille suvakeille oikein urakalla....

    • EiköTotta

      Muistakaa että tämä Islaminuskoisten kehitysmaamuslimien holtiton lisääntyminen suomessa on kaikki rasististen suomalaisten syytä......

    • niinsetekee

      Haavisto haluaa kutsua kaikki "shitholet" Suomeen ja panna niitä. Niin hullu on Haavisto.

      • Sompanssi

        Jopa ikivihreä viherkommari Haavisto myönsi että holtittomasti lisääntyvät kehitysmaamuslmi somalit ovat ongelma. Seitsämän lasta keskiarvolla tekevät kaapuakat ovat yksi maapallon ylikansoituksen tukipilareita,, mutta nämähän eivät ole Islamilla aivopestyille viherkommareille kuten Emma Kari jne mikään ongelma kuten eivät ne 600 syyrian pyhästäsodasta palaavaa ”sotaveteraani” Isistaistelijaa jotka tänne pojolaan saapuivat keppostelemaan rauhanuskonto Islamin nimissä....


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1705
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1679
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1593
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1369
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      49
      916
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      460
      915
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      891
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      294
      853
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      821
    Aihe