Koroljov: "Suurin suomalainen oli myös suuri venäläinen, niin kuin minulla on tapana sanoa. Mannerheim, toisin kuin monet muut aikansa tunnetut suomalaiset, pysyi loppuun saakka keisari-suuriruhtinaansa Nikolai II:n, Suomen laillisen hallitsijan, uskollisena alamaisena."
Ei pysynyt. Hän siirtyi ensin väliaikaisen hallituksen palvelukseen, anoi sitten eroa sen saaden. Hän ilmoittautui Venäjän yleisesikunnassa Suomen itsenäistyttyä suomalaisena.
" Kun nk. perustuslailliset (!) Suomessa kiihottivat suomalaisia laittomuuksiin ja sympatisoivat vihollisvaltio Japania, Mannerheim taisteli Kauko-Idässä japanilaisia vastaan. Kun nk. aktivistit harjoittivat Suomessa vallankumouksellista terrorismia, Mannerheim ratsasti halki Euraasian Sydänmaan suorittaen tsaarinsa antamaa tehtävää."
Mannerheim oli venäläinen upseeri.
" Kun nk. jääkärit ensimmäisessä maailmansodassa taistelivat Saksan puolella emämaataan vastaan syyllistyen maanpetokseen, rikoksista raskaimpaan, Mannerheim oli silloinkin rintamalinjan toisella puolella. "
Jääkärit olivat vapaustaistelijoita, joihin Mannerheim liittyi tammikuussa 1918. Ylipäällikkönä Mannerheim otti jääkärit joukkoihinsa.
"Kun iSvinhufvudin senaatti luovutti Suomen v. 1918 Saksan alusmaaksi, valkokenraali Mannerheim, Suomen vapauttaja, joutui joksikin aikaa lähtemään maanpakoon. "
Mannerheim erosi ja oleskeli vapaaehtoisesti paljon Ruotsissa. Svinhufvud järjesti hänet seuraajakseen valtionhoitajana.
"Kun suomalaiset kieltäytyivät v. 1919 auttamaan Mannerheimia Pietarin vapauttamisessa, punaisten voitto Venäjän sisällissodassa varmistui ja Mannerheim menetti tilaisuuden näytellä todella suurta maailmanhistoriallista roolia."
Punaisten voiton varmisti valkoisten hajanaisuus ja ympärysvaltojen vetäytyminen. Mannerheim ja Suomi olivat pikkutekijöitä.
"Mannerheim oli liian suuri mies pienelle Suomelle, Suomen ahtaisiin oloihin. Vain Venäjän keisarikunta tarjosi hänenlaiselleen henkilölle kyllin suuret puitteet. Nykyisinkin venäläiset ymmärtävät Mannerheimia paremmin kuin suomalaiset. "
Mannerheimin muistokuva Pietarissa oli pakko poistaa venäläisten protestien takia.
Totuuksia Mannerheimista
3
<50
Vastaukset
- niinpää
Mannerheim ei ollut venäläinen, vaan Venäjän kansalainen.
Mannerheim oli suomenruotsalainen.- Marski-oli
koko ajan kirjoilla Suomen kansalaisena. Se sisälsi myös Venäjän kansalaisuuden.
Siitä hän sanoutui irti joulukuussa 1917 käydessään Venäjän yleisesikunnassa. - niinpää
Korjaus.
Mannerheim ei ollut venäläinen eikä Venäjän kansalainen.
Hän oli suomenruotsalainen Suomen kansalainen.
Hän liittyi vapaaehtoisena Venäjän armeijaan.
Vaikka hän siis palveli tsaarin armeijassa, hän ei ollut venäläinen eikä Venäjän kansalainen.
Suomen suuriruhtinaskunnan asukkaathan vannoivat uskollisuudenvalan Venäjän tsaarille, mutta eivät muuttuneet Venäjän kansalaisiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822