Kauhajoen keskustassa on ollut hulppea ilotulistus

yhteinenasia2018

Kiitos erityisesti kuvaajalle ja toki myös Kauhajoen kaupungille ym. järjestäjätahoille upeasta ilotulituksesta, jonka videointi mahdollisti näkemään. Toki paikanpäällä tunnelma olisi ollut täydellinen, mutta laiskuus johti siihen, että täältä Nummijärveltä ei sitten lähdetty keskustaan.

Tulikin mieleeni, jotta verorahoilla voisi ilotulituksia olla muuallakin kun keskustan alueella, jossa tähän saakka ainakin on ollut myös joulunavausilotulituksia. Onko mahdollista, että Kauhajoen kaupunki järjestäisi ilotulituksen esim. Nummijärven leirintäailueelta turvalliesti järvelle päin. Alueella on myös ravintolapalvelut niitä tarvitseville, muuta hupia sekä lähistöllä on myös kirkko. Ja keskustasta tietysti olisi bussikuljetus meno-paluu periaatteella, josta on jo kokemusta Nummirockin tiimoilta.

On totta, että näillä ilmaan ammutuilla rahoilla olisi ollut rahanreikää moneen asiaan, mutta toisaalta ei silloin tarvitse yksityisen hankkia raketteja. Aina on puolensa ja puolensa.

HYVÄÄ JA ONNEKASTA UUTTA VUOTTA 2018 - pidetään toisistamme huolta.

PS. tähän on sitten turha kommentoida, että muuttaisit keskustaan.

6

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille kauhajokisille myös Pikkujarmojen puolesta <3

    • turvenuijat

      Kerrot että LAISKUUS!!!!johti siihen että et viitsinyt nummijärveltä lähteä keskustaan katsomaan ilotulitusta!! aiva idioottiajatus että jossain nummikylän perämettäs kauhajoki järjestäis ilotulituksen,hei haloo!!

      • yhteinenasia2018

        Juuri tämäntyyppisiä kommentteja aavistelin odottaa. Osasit bongata teksistä laiskuus- sanan ja aika jännä, että olit jaksanut lukea pitkähkön kirjoitelman. Laiskuus on joskus jopa myönteinen piirre tämänpäivän hektisessä elämänmenossa.

        Ja totta sekin, että että hurjaltahan ajatus yhtäkkiseltään tuntuukin, vaikka toisi se uutta näkökulmaa asiaan. Ja saa sitä jokainen vapaassa maassa ajatella luovasti, ideoida ja visualisoida kenenkään siitä loukkaantumatta. Yhtä hyvin kohde voi olla muukin sivukylä kuin Nummijärvi - vaikka Päntäne tai Kainasto...niin ei olis niin pitkä matka sitten.


    • Pampampompom

      Joo kainaston entisellä kaatopaikalla olis voinu paukutella hyvinkin. Ennenvanhaan siä ammuttiin rottia. Vaan ei oo enää sitäkään kansanviihdettä.

    • Josjosjos

      minun, veronmaksajan, pitää maksaa keskustassa asuvien linja-autokyydit Nummijärvelle uutena vuonna, niin teen sen vastenmielisesti. Nummijärvisiä on vähän, joten heidän kuljetuksensa olis kaupungille edullisempaa.

      • järkiäläjätä

        jos ajatellaan että kaupungin ilotulitus järjestettäisiin nummikyläs ja vaikka olis ilmainen kuljetus paikan päälle niin taitaas kovin vähän olla halukkaita lähtijöitä,kuka hullu viittis viettää uuttavuotta linja autos istuen..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      131
      7160
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      124
      4952
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4306
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3473
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2281
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      291
      1741
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1496
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe