Ollaan tyytyväisinä ja osin hämmentyneinäkin pantu merkille että Oulusta on näyttänyt aika hyvin lähteneet pois. Suurimmaksi osin tietenkin pakkopalautettu kotiinsa kuten kuuluukin, Oulussa pahin aalto näyttäisi nyt olevan hyvin onnistuttu torjumaan. Tuntuu liian hyvältä ollakseen totta kun vielä viime vuonna pystyttivät leirejään torille että hävetti kyllä se röyhkeys että vaikka sanotaan ettei haluta näitä niin viimeiseen asti yrittävät. Hyvin on saatu pois. Oulussa on vielä jäänteenä tuo että näitä pitsakebap-paikkoja joissa yrittävät venkoilla, siihen huomattu hyväksi aina ilmoittaa verottajan ja poliisin vihjepuhelimeen pienistäkin epäilyistä. Miten muualla, onko parannusta vai ovatko esim piilossa jossain yksiössä odottamassa kevättä ja kerjääyskautta? Oulun hyvä tilanne on tiukan linjan ansiota, ei lähdetty ollenkaan puuroshouhun tai muuhun, kasarmit pantiin kiinni ja selkeä ei terveyspalveluille ja viikkorahalle jota yrittivät soosusta petkuttaa, yksi parhaiten asian hoitaneita kuntia uskoisin joten myös muille neuvoksi kaikkeen kerjäykseen ystävällinen tiukka eiihan kaikille pyynnöille, ei ollenkaan anneta löysää ja muistetaan aina ilmoitus virkavallalle jos on syytämepäillä että laittomia. Oulussa on tapahtunut ryöstäjä joissa kaksi alle 170 cm (ainoa tuntomerkki joten helppo tajuta että laittomia) on ryöstänyt ja pahoinpidellyt ja näitä koko kaupunki etsii. Välillä näytti pahalta Oulun tilanne mutta koko kaupunki vihelsi yhdessä pelin poikki ja selkeät säännöt laitettiin esim ei telttailua torilla ja aina poliisi mukaan purkamaan telttoja ja selvä linja soosuun ettei yhtään lähdetä näille antamaan viikkorahoja, puuroa saivat säälistä ja moni olisi senkin kieltänyt ja täällähän oli puurokapina ja puurokenraali joka kyllä hyvin äkkiä esimerkinomaisesti potkaistiin takaisin kotikyläänsä. Nyt on sama pitserioiden ja torikojujen kanssa, poliisi on hyvin mukana ja puoteja menee kiinni koko ajan esimerkiksi huumekaupan vuoksi ja tietysti laittoman oleskelun takia. Myös siitä halutaan poliiseja kiittää että ei yhtään olla päästetty vapaalle näitä vaan oikeudenkäynnit tälle porukalle pidetään Oulun vankilan liikuntakopissa ja Kaleva tiiviisti uutisoi kuvien kera, tästä käytännöstä olisinhyvä ottaa muiden kaupunkien oppia, näyttävät kovasti pelkäävän kuvien päätymistä julkisuuteen, vertailleeksi soosit näitä kuvia niin uskotaan ja tällä pyritään estämään että hakisivat viikkorahoja muualta soosusta ja yrittäisivät takaisin Ouluun. Nyt näyttää että säikähdyksellä selvittiin ja haluttaisiin laajemmin tietoa että miten muualla.
Eli gallup
Parempaan vai pahempaan suuntaan?
Pakolaisgallup, missä mennään?
piilossavaipois
1
<50
Vastaukset
- fdsdffs
Helsinki on ainakin ihan täynnä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809