YK:n määritelmän mukaan esimerkiksi sota, nälänhätä tai ympäristökatastrofi eivät ole
varsinaisesti pakolaiseksi oikeuttavia syitä.
Tulijoitahan Eurooppaa riittää niin kauan kun täällä riittäävastiiketonta jaettavaa mikä tahansa syyn perusteella tulijoille.
Ja houkuttavimpia tälle maahanmuuton rikkaudelle ovat ne maat joilla on tulijoille enemmän annettavaa. Tällaisia tekijöitä kutsutaan vetovoimatekijöiksi. Esimerkiksi vaikkapa tulijoille ilmainen terveydenhoito (täysin poikkeuksellinen kun sitä ei tietääkseni tarjota missään maassa maan asukkaillekaan) on tällainen.
Sauli Niinistö paljon sanomatta..
5
<50
Vastaukset
- Marxissmi
Sopimukset laadittiin aikoinaan turvaamaan kommunisteja joiden vallankumoussuunnitelmat meni persiilleen..
Pakolaisten oikeusasemaa koskeva YLEISSOPIMUS
Geneve 28 päivänä heinäkuuta 1951
"Pakolainen on henkilö, "jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainon kohteeksi rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa tai mielipiteensä vuoksi tai sen takia, että hän kuuluu tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, ja joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja joka tällaisen uhan vuoksi ei voi tai ei halua palata kyseiseen maahan.- Kutenmuistamme
Tarja Halonen vahvisti sopimuksen..
- dsfgsdfgsdfgsdfg
Kutenmuistamme kirjoitti:
Tarja Halonen vahvisti sopimuksen..
Missä pa*ka muualla kuin rattailla,,,,,,,,,,,,,
- Niinistötajua
Mamutuksella tuhotan Suomi! Ei ilmastonmuutos, vaan mamutus pahin uhka!
- kokokansanPaavo
Ei se tajua, siihen tarvitaan Väyrynen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815