Haluaisin vinkkejä miten saisin poniini luottamuksen. Kerron nyt ensin ponistani eli on siis iso poni senttiä vaille hevonen, on ruuna mutta on ruunattu myöhään jonka takia pikkuisen orimaisia piirteitä. On laiska kentällä mutta maastossa ihan erilainen. Aika lihavassa kunnossa.
Miten saisin nämä asiat loppumaan=
1.Ryöstää talutuksessa ja pysyy käsissä vain jos on ketju turvan alla. Haluaisin pystyä taluttamaan ilman ketjua.
2. Poni on vihainen eli on todella usein korvat luimussa. Johtuu siis siitä koska on ollut ratsastuskoulussa ja oppinut että jos luimistelee niin sillon kaikki pelkäävät sitä.
3. Ryöstää maastossa eli kääntyy ja lähtee kotiin päin hirmuista kiitolaukkaa. Kaveriakin on kokeiltu mutta tekee silti niin. Ja kuolaimina on olymppiat ja on myös alaturparemmi.
Haluaisin myös luottamusta poniin ettei aina tarvitsisi ajatella että voikohan tähän luottaa. Edelliset omistajat sanoivat että ei voi juoksuttaa koska poni ei toimi siinä mutta minä yritin ja pari ensimmäistä kertaa oli aivan hirveitä mutta sitten kun saatiin yhteis ymmärrys niin ponia voi nykyään juoksuttaa moitteettomasti:)
Haluaisin luottaa poniin näissä edellä mainituissa asioissa ja haluaisin myös ratsastaa pelkällä kaulanarulla.
Mutta ongelmana on se voinko luottaa joten luottoa pitäisi saada enemmän ja onko teillä siihen jotain ideoita?
Ja haluaisin opettaa myös ponille jotain temppuja sen jälkeen kun olen saanut siihen luottamuksen. Temppuja saa ehdotella ja jos vielä kertoisit miten se opetetaan:)
Ponilla on satulat,suitset ja suojat sopivat. Ei ole jaloissa vikaa eikä muitakaan vikoja. (Eläinlääkäri tutkinut) Ruokinta on kunnossa.
Olisin todella kiitollinen jos jaksaisitte vastata:)
Luottamus poniin
Hevoseenluottamus
0
327
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626017Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813496Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242661No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212159
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy84126781-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226- 261097