Torvalds puhuu asiaa

7u56

RKP:n presidentti­ehdokas Nils Torvalds arvioi, että Venäjän itseensä käpertyneen ja heikon hallinnon repeäminen on väistämätöntä.

"Venäjällä on patoutuneita taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöllisiä ongelmia. Siellä on myös poliittinen järjestelmä, jolla ei ole halua muuntua. Se johtaa vääjäämättä siihen, että maa käpertyy hallintoonsa, joka on todella huono. Se johtaa väistämättä jossain vaiheessa repeämään, jonka mitta­suhteita ei tiedä kukaan."

Venäjän arvaamattomuus on yksi niistä kolmesta perussyystä, joiden vuoksi Torvalds haluaisi Suomen liittyvän Natoon.

Hän ei tosin väitä, että Venäjä ensisijaisesti olisi vaarallinen tai suoraan hyökkäisi Suomeen tai Baltiaan, mutta maan sisäiset aggressiot ja ennalta-arvaamattomat päätökset luovat Euroopalle turvallisuus­ongelman.

"Suomessa siihen ei pystytä varautumaan liittoutumatta Natoon."

Nato-vastustajien perustetta, ettei Suomi liittoutumattomana joutuisi mukaan Venäjän ja Naton väliseen sotaan, Torvalds pitää epärealistisena.

"Kyseessä on maailmansota ja siinä sodassa kaikki ovat varmasti mukana."

"Pakotteet Venäjää kohtaan on Suomessa leimattu tehottomiksi, mutta oligarkkeja kohtaan pakotteet ovat kuitenkin tiukat ja Yhdysvallat on tiukentamassa niitä entisestään", Torvalds arvioi.

Torvaldsin mukaan tilanne Venäjällä alkaa kiristyä.

"Oligarkit tekeytyvät Venäjälle uskollisiksi, mutta kaikki heidän rahansa ovat ulkomailla ja toiminta riippuu täysin siitä, kuinka hyvin rahoja voi käyttää."

8

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7t7t7trety

      Ääneni menee Torvaldsille.

    • SopivaPresidentiksi

      Jep, Venäjän tilanne voi mennä todella kusiseksi nopeammin kuin mitä osataan arvata. Meillä on tikittävä aikapommi itärajan takana ja siksi pitää tehdä kaikki mahdollinen puolustuskykymme turvaamiseksi.

      Täältäkin menee ääni Torvaldsille.

    • Menis-jo-museoon

      No,nuo kaksi ääntä riittävätkin "tolvanalle".
      Entinen kiihko kommari on kääntänyt takkinsa, oikea Soinin seuraaja?

    • Putin-Huilo

      Venäjällä toinenkin vararahsto loppui, kolmas on vielä jäljellä. Sen jälkeen nälkäiset venäläiset ryhtyy rosvomaan.

    • Veteranfan

      Ollaanko Lapuan Liike perustamassa uudelleen ???

      • PöljänToive

        Ei, siihankö grillimies haluaa liittyä?


    • Torvaldsinpuolestapuhuu

      Nato kannatus on Suomessa noin 22-25 prosenttia. Jos kaikki Natoa kannattavat ovat käyneet antanamassa äänen niin sehän tarkoittaa, että Nils Torvalds olisi menossa selvästi toiselle kierrokselle tai vähintään olisi presidentin vaalien toinen, jos Niinistö valittaisiin ensimmäisellä kierroksella mihin en jaksa uskoa. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005468606.html

      • TurhaToivo

        Mutta kun se ei toimi niin! Vaikka kannatan Natoa äänestin Salea!

        Nämä ovat presidentin vaalit eikä Nato-vaalit!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe