vastaan tähän: "mita-taikatemppuja-jeesus-teki"

Ei-taikuutta-vaanVoimaa

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15127725/
Mat 14:14->" Ja astuessaan maihin Jeesus näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, ja hän paransi heidän sairaansa.
Mutta kun ilta tuli, menivät hänen opetuslapsensa hänen tykönsä ja sanoivat: "Tämä paikka on autio, ja päivä on jo pitkälle kulunut; laske siis kansa luotasi, että he menisivät kyliin ostamaan itselleen ruokaa."

Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei heidän tarvitse mennä pois; antakaa te heille syödä."
He sanoivat hänelle: "Meillä ei ole täällä muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa."
Mutta hän sanoi: "Tuokaa ne tänne minulle."
Ja hän käski kansan asettua ruohikkoon,
otti ne viisi leipää
ja kaksi kalaa,
katsoi ylös taivaaseen
ja siunasi,
mursi
ja antoi leivät opetuslapsillensa,
ja opetuslapset antoivat kansalle.
Ja kaikki söivät
ja tulivat ravituiksi.
Sitten he keräsivät jääneet palaset,
kaksitoista täyttä vakallista.
Ja niitä,
jotka aterioivat,
oli noin viisituhatta miestä,
paitsi naisia ja lapsia.

Ja kohta hän vaati opetuslapsia astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa

20

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sana-Hän-on

      Näin Jeesus toimi silloin kun hän johdatti Juutalaiset pois Egyptin orjuudesta Juudeaan.

      5 Ms 29:5 "Ja minä kuljetin teitä erämaassa neljäkymmentä vuotta:
      teidän vaatteenne eivät kuluneet yltä,
      eivätkä kenkäsi kuluneet jalassasi.
      Leipää ette saaneet syötäväksenne ettekä viiniä
      ja väkijuomaa juomaksenne,
      jotta tietäisitte,
      että minä olen Herra,
      teidän Jumalanne. "

      Jeesus on tänäänkin samanlainen.

    • Mannaa-

      2 Ms 16:14-> Ja kun kaste sumu oli haihtunut, katso, erämaassa oli maan pinnalla jotakin hienoa, suomujen tapaista, jotakin hienoa niin kuin härmä. Kun israelilaiset näkivät sen, kyselivät he toisiltansa: "Mitä tämä on?" Sillä he eivät tienneet, mitä se oli. Ja Mooses sanoi heille: "Tämä on se leipä, jonka Herra on antanut teille syötäväksi.
      Ja näin on Herra käskenyt: Kootkaa sitä, jokainen tarpeenne mukaan; ottakaa goomer-mitta mieheen perheenne pääluvun mukaan, kukin niin monelle, kuin kullakin majassansa on." Ja israelilaiset tekivät niin, ja he kokosivat, yksi enemmän, toinen vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen goomer-mitalla, niin ei sille jäänyt liikaa, joka oli koonnut enemmän, eikä siltä puuttunut, joka oli koonnut vähemmän; jokainen oli koonnut niin paljon, kuin hän tarvitsi. Ja Mooses sanoi heille: "Älköön kukaan jättäkö siitä mitään huomiseksi." Mutta he eivät kuulleet Moosesta, vaan muutamat jättivät siitä jotakin huomiseksi. Niin siihen kasvoi matoja, ja se rupesi haisemaan; ja Mooses vihastui heihin. Ja he kokosivat sitä joka aamu sen verran, kuin kukin tarvitsi; mutta kun aurinko alkoi paahtaa, niin se suli. Mutta kuudentena päivänä he kokosivat sitä leipää kaksinkertaisesti, kaksi goomeria kullekin. Ja kaikki kansan päämiehet tulivat ja ilmoittivat sen Moosekselle.
      Niin hän sanoi heille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan; huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti. Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää; mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi." Ja he panivat sen talteen huomiseksi, niinkuin Mooses oli käskenyt, eikä se ruvennut haisemaan, eikä siihen tullut matoja. Ja Mooses sanoi: "Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti; tänään ette löydä kedolta mitään. Kuutena päivänä on teidän sitä koottava, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin ei sitä ole." Kuitenkin muutamat kansasta lähtivät seitsemäntenä päivänä kokoamaan sitä, mutta he eivät löytäneet mitään. Niin Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun käskyjäni ja lakeja?
      Katsokaa,
      Herra on antanut teille sapatin;
      sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä kahden päivän leivän.
      Olkoon jokainen alallaan,
      älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa seitsemäntenä päivänä."
      Ja kansa lepäsi seitsemäntenä päivänä.

      Ja Israelin heimo antoi sille nimen manna. Ja se oli valkean korianderin siemenen kaltaista ja maistui hunaja kakulta. Ja Mooses sanoi: "Näin on Herra käskenyt: Ota sitä goomerin täysi säilytettäväksi sukupolvesta sukupolveen, että he näkisivät sen leivän, jolla minä olen ravinnut teitä erämaassa, johtaessani teitä Egyptin maasta." Ja Mooses sanoi Aaronille: "Ota astia ja pane siihen goomerin täysi mannaa ja aseta se Herran eteen säilytettäväksi sukupolvesta sukupolveen." Ja Aaron asetti sen talteen lain arkin eteen, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.

      Ja israelilaiset söivät mannaa neljäkymmentä vuotta, kunnes he tulivat asuttuun maahan; he söivät mannaa siihen asti, kunnes tulivat Kanaanin maan rajalle.

      • hyihelvetti

        Homesieni ei hyvältä maistu.


      • Jeesuksen-veren-kautta-

        Fil. 2:8 hän (Jeesus) nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.

        Fil 2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, 
        2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 
        2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 
        2:8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. 
        2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 
        2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 
        2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.


      • Jeesuksen-veren-kautta-

        Fil. 2:8 hän (Jeesus) nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.

        Fil 2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, 
        2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 
        2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 
        2:8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. 
        2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 
        2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 
        2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.


    • Kristus-on-vastaus-

      2Moos. 16:35
      Ja israelilaiset söivät mannaa neljäkymmentä vuotta, kunnes he tulivat asuttuun maahan; he söivät mannaa siihen asti, kunnes tulivat Kanaanin maan rajalle. -
      Joos. 5:12 Mutta seuraavana päivänä lakkasi manna, koska he söivät sen maan tuotteita; eivätkä israelilaiset enää saaneet mannaa, vaan he söivät sinä vuonna Kanaanin maan satoa.
      Neh. 9:15 Sinä annoit heille leipää taivaasta heidän nälkäänsä, ja sinä hankit heille vettä kalliosta heidän janoonsa. Ja sinä käskit heidän mennä ottamaan omaksensa maan, jonka sinä olit kättä kohottaen luvannut heille antaa.
      5.Mooseksen kirja:
      8:4 Sinun vaatteesi eivät kuluneet yltäsi,
      eivätkä sinun jalkasi ajettuneet näinä neljänäkymmenenä vuotena.
      29:5 Ja minä kuljetin teitä erämaassa neljäkymmentä vuotta:
      teidän vaatteenne eivät kuluneet yltään,
      eivätkä kenkäsi kuluneet jalassasi.
      1 Kor 10:4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa.
      Sillä he joivat hengellisestä kalliosta,
      joka heitä seurasi;
      ja se kallio oli Kristus.

      • kierrätyskeskus

        Nailonista saa kestäviä vaatteita.


    • Halleluja-Amen

      Matteuksen evankeliumi:
      4:23 Ja hän kierteli kautta koko Galilean
      ja opetti heidän synagoogissaan
      ja saarnasi valtakunnan evankeliumia
      ja paransi kaikkinaisia tauteja
      ja kaikkinaista raihnautta,
      mitä kansassa oli.

      9:35 Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit
      ja kylät
      ja opetti heidän synagoogissaan
      ja saarnasi valtakunnan evankeliumia
      ja paransi kaikkinaisia tauteja
      ja kaikkinaista raihnautta.

      Luukkaan evankeliumi:
      6:19 Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä,
      koska hänestä lähti voima,
      joka paransi kaikki.

      Apostolien teot:
      10:38 te tiedätte,
      kuinka Jumala Pyhällä Hengellä
      ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen,
      hänet,
      joka vaelsi ympäri ja
      teki hyvää
      ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet;
      sillä Jumala oli hänen kanssansa.

      • huputusjatkuu

        Suomessakin ihmiset kaatuvat ja paranevat.


    • nyt-on-jo-kiire

      Tämä myös Jeesus tulee tekemään koska palet eivät suostu alistumaan tunnustamaan Israelin valtiota.
      Jooel: 3-> Sillä katso,
      niinä päivinä
      ja siihen aikaan,
      kun minä käännän Juudan
      ja Jerusalemin kohtalon,
      minä kokoan kaikki pakanakansat,
      vien ne alas Joosafatin laaksoon
      ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani
      ja perintöosani,
      Israelin, tähden.
      Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan,
      ovat jakaneet minun maani
      ja heittäneet minun kansastani arpaa;
      ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä,
      jonka ovat juoneet.

      Mitä on teillä sanomista minulle,
      teilläkin,
      Tyyro ja Siidon
      ja kaikki filistealaisten alueet?
      Tahdotteko te kostaa minulle,
      mitä minä olen tehnyt,
      vai itse tehdä minulle jotakin?
      Nopeasti,
      kiiruusti minä annan koston kohdata teidän päätänne siitä,
      mitä olette tehneet,
      te,
      jotka olette ottaneet minun hopeani
      ja kultani,
      vieneet minun ihanat kalleuteni temppeleihinne

      sekä myyneet Juudan
      ja Jerusalemin lapsia jaavanilaisille,
      poistaaksenne heidät kauas omalta maaltansa.
      Katso, minä herätän heidät liikkeelle siitä paikasta,
      johon te olette heidät myyneet,
      ja annan koston teostanne kohdata teidän päätänne:
      minä myyn teidän poikianne
      ja tyttäriänne Juudan poikien käsiin,
      ja he myyvät ne sabalaisille,
      kaukaiselle kansalle.
      Sillä Herra on puhunut.
      Julistakaa tämä pakanakansain seassa,
      alkakaa pyhä sota,
      innostakaa sankareita,
      lähestykööt,
      hyökätkööt kaikki soturit.
      Takokaa vantaanne miekoiksi
      ja vesurinne keihäiksi.
      Sanokoon heikko:
      "Minä olen sankari."
      Käykää avuksi,
      tulkaa,
      kaikki kansakunnat joka taholta.
      He kokoontuvat sinne.
      Anna, Herra,
      sankariesi astua sinne alas.
      Lähtekööt liikkeelle,
      hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon;
      sillä siellä hän istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja,
      joka taholta tulleita.
      Lähettäkää sirppi,
      sillä sato on kypsynyt.
      Tulkaa polkemaan,
      sillä kuurna on täynnä ja kuurna-altaat pursuvat ylitse;
      sillä heidän pahuutensa on suuri.

      Meluavia joukkoja,
      meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa!
      Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa.

      • lukeeraamatussa

        Jumala myös sanoi juutalaisille, menkää kansojen joukkoon ja tuhotkaa ne sisältäpäin.


    • Eikös taikuus toisaalta ole kielletty siinä käsikirjassanne?

    • oipoiiiii

      Tarinan mukaan teki hyvää pikakiljua.
      Tarpeellinen taito kun enemmäkseen pyöri poikajoukoissa. Ja Magdaleenalle ei kai sitten temppuja tehnytkään.

      • Homoemo kuuluu aina poikajoukon jatkoksi.

        En siis paheksu vaan totean asiantilan.


      • Jeesuksen-nimi-ja-veri
        he-ma kirjoitti:

        Homoemo kuuluu aina poikajoukon jatkoksi.

        En siis paheksu vaan totean asiantilan.

        Rom 1:18-> Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta
        ja vääryyttä vastaan,
        niiden,
        jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,

        sentähden että se,
        mikä Jumalasta voidaan tietää,
        on ilmeistä heidän keskuudessaan;
        sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

        Sillä hänen näkymätön olemuksensa,
        hänen iankaikkinen voimansa
        ja jumalallisuutensa,
        ovat,
        kun niitä hänen teoissansa tarkataan,
        maailman luomisesta asti nähtävinä,
        niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,

        koska he,
        vaikka ovat tunteneet Jumalan,
        eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet,
        vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet,
        ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

        Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet

        ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen
        ja lintujen
        ja nelijalkaisten
        ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.

        Sentähden Jumala on heidät,
        heidän sydämensä himoissa,
        hyljännyt saastaisuuteen,
        häpäisemään itse omat ruumiinsa,

        nuo,
        jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen
        ja kunnioittaneet
        ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa,
        joka on ylistetty iankaikkisesti,
        amen.

        Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin;
        sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;

        samoin miespuoletkin,
        luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa,
        ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa
        ja harjoittaneet,
        miespuolet miespuolten kanssa,
        riettautta
        ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan,
        mikä saada piti.

        Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta,
        niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan,
        tekemään sopimattomia.

        He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä,
        pahuutta, ahneutta,
        häijyyttä,
        täynnä kateutta,
        murhaa,
        riitaa,
        petosta,
        pahanilkisyyttä;
        ovat korvaankuiskuttelijoita,
        panettelijoita,
        Jumalaa vihaavaisia,
        väkivaltaisia,
        ylpeitä,
        kerskailijoita,
        pahankeksijöitä,
        vanhemmilleen tottelemattomia,
        vailla ymmärrystä,
        luotettavuutta,
        rakkautta
        ja laupeutta;
        jotka,
        vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen,
        että ne,
        jotka senkaltaisia tekevät,
        ovat kuoleman ansainneet,
        eivät ainoastaan itse niitä tee,
        vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille,
        jotka niitä tekevät.


    • Tähän-ei-isis-pysty

      Fil 2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, 
      2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 
      2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 
      2:8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. 
      2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 
      2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 
      2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

    • tähänk-ei-isis-kykene

      Fil 2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, 
      2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 
      2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 
      2:8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. 
      2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 
      2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 
      2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

      • hedelmistä-puu-tunnetaan

        Jaakobin kirje: 3->"Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.
        Kun panemme suitset hevosten suuhun, että ne meitä tottelisivat, niin voimme ohjata niiden koko ruumiin.
        Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain tuulten kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämiehen mieli tekee.

        Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt;
        mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.

        Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;

        samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.

        Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?

        Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.

        Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.

        Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.

        Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas,
        sitten rauhaisa,
        lempeä,
        taipuisa,
        täynnä laupeutta
        ja hyviä hedelmiä,
        se ei epäile,
        ei teeskentele.

        Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.


    • astr

      Taas samaa valitusta täällä: "raamattu on satukirja".

      Vastatkaapa tähän:

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/search?q=aikakauden+symbolit

      Selittäkää edes luku 12 raamatusta.

      "Eräs mies menee kalastamaan verkolla ja saa siihen paljon kalaa, mutta hänelle kelpaamattomat hän heittää pois linnuille.
      Toinen mies menee kylvämään, mutta vain hyvälle maalle putoavat siemenet itävät.
      Niin tulee teidänkin tehdä, kuunnella kaikkia, mutta vastaanottaa vain totuus,
      sillä vain totuus kantaa hedelmää paratiisiin saakka." - ote barnabaan evankeliumista-

      Ja mikä on totuus?

      "Saatana etsii aina tilaisuutta tehdä -Jumalan laki- tyhjäksi...: Jumalan laki: "Tähdet radoiltaan sotivat Siiseraa vastaan...", "Sinäkö tunnet taivaan säännöt? Määräätkö sinä, miten ne VAIKUTTAVAT maan päällä?" Tämä on Jumalan laki.
      "-...siksi paholainen seuraajiensa kautta, teeskentelijöiden ja heidän väärien opetustensa,
      ja pahantekijöiden ja heidän irstaan elämänsä avulla on tänä päivänä sotkenut melkein kaiken niin,
      että totuus on hädin tuskin löydettävissä." Jeesusta sanotaan totuudeksi...? Onpa vaikea löytää Jeesus?! Raamattu auki vain!

      Mitäpä astrologia on nykyään, paitsi "uskomus", "rajatietoa", "näennäistiedettä", jota kristitytkin kammoksuvat "taikuutena ja taikauskona"...?
      Miksi astrologia halutaan peittää niin visusti? Mikä taho sen tekee?

      Jeesus on helposti löydettävissä raamatusta... muttei astrologiaa: taivaan säännöt.

      "Jollei totuutta olisi poistettu Mooseksen kirjasta, Jumala ei olisi antanut isällemme Daavidille toista."

      Yhtälailla, kuin ihminen haistaa/aavistaa syksyn jo kesän viimeisellä kuulla, elokuussa,
      yhtälailla ihminen haistaa/aavistaa uuden aikakauden alun jo ennen, kuin sen aika on.

      (Psalmissa. 121:6) Kerrotaan Jumalan suojaavan seuraajiaan "kuun poltteelta". Mitä tällä todella tarkoitetaan?

      Kun homot ja sateenkaariperheet nousevat, kuka kysyy, mistä he tulevat, tai mikä on se voima, joka heidät saa ilmaantumaan?

      Kristityt sanovat: "paholainen". Mutta minä kysyn: Eikö olekin helppo selitys?

      Rimat ovat ylittämistä, ei alittamista varten. On helppo syyttää paholaista kaikesta, kun oma järki ei riitä raamatun jakeita pidemmälle, ja vaikka lukisitte, ette uskoisi, ettekä ymmärtäisi,
      koska te ette tunne asian sisältöä. Jeesus sanoi juutalaisille: Te ette ole minun laumaani. Tuon ajan juutalaiset edustivat oinaan aikaa. Jeesus edustaa kalojen aikaa. "Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Jumalan luona; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne."

      Osoittaakseen olennoilleen hyvyyttään, armoaan ja kaikkivaltiuttaan,
      Jumala anteliaisuudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan
      teki yhdistelmän neljästä toisilleen vastakkaisesta aineesta,
      ja yhdisti ne yhtä tarkoitusta varten, joka on ihminen.
      Nämä ovat maa, vesi, ilma ja tuli,
      niin että jokainen niistä voisi hillitä vastakohtaansa. - ote Barnabaan evankeliumista -

      Sanokaa minulle miksi on niin,
      että vaikka vesi sammuttaa tulen ja maa pakenee ilmaa niin,
      ettei kukaan voi yhdistää maata ja ilmaa,
      sekä vettä ja tulta harmoniaan,
      ne kuitenkin ihmisessä yhdistyvät ja vallitsevat sopusoinnussa? - ote Barnabaan evankeliumista -

      Minä näin 12 tähtikuviota sen perustuksen ympyrässä,
      joka on seitsemännen taivaan yläpuolella.
      Minä näin yhdeksännen taivaan, joka on "tähdet",
      jossa ovat perustuksen kahdentoista tähtikuvion taivaalliset kodit. - ote "Eenokin salaisuuksien kirjasta" -

      Tähdet taivaalta kävivät sotaa, radoiltaan ne sotivat Siiseraa vastaan. -ote raamatusta-

      Minkä te maan päällä sidotte,
      on oleva taivaissa sidottuna.
      Minkä te maan päällä päästätte,
      on oleva päästettynä taivaissa. - ote raamatusta -

      Astrologia on astronomiaa, joka on laskeutunut
      maan päälle ihmisten asioiden pariin. - Ralph Waldo Emerson -

      Osaatko sinä solmia yhteen Seulasten tähdet tai avata Orionin siteet?
      Osaatko tuoda ajallaan esiin eläinradan tähdet,
      sinäkö talutat Leijonaa ja sen pentuja?
      Sinäkö tunnet taivaan säännöt,
      ja määräätkö sinä, miten ne vaikuttavat maan päällä? - ote raamatusta (Job) -

      Kaikella on määräaika,
      ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
      Aika on syntyä ja aika kuolla.
      Aika on surmata ja aika parantaa." - ote raamatusta, saarnaaja -

      Kohtalo on paikka ja tilaisuus, jossa karma täyttyy.
      Ja karma sisältyy astrologiseen karttaan. - eräs saksalainen tutkija -

      Ei ihmistä ole tehty niin erilaisista aineista,
      että se voisi säilyä sitä paljon suurempien
      kaiken aikaa vaikuttavien voimien koskematta ja vaikuttamatta.
      Se, että emme osaa mielemme sormella osoittaa juuri sitä vaikutusta,
      jonka nämä voimat synnyttävät,
      ei anna oikeutta kieltää niiden olemassaoloa. - Marlene Dietrich -

      Suuret ihmiset puhuvat ideoista,
      keskinkertaiset puhuvat asioista,
      pienet ihmiset puhuvat toisista ihmisistä. - kiinalainen sananlasku -

      Mutta... he tekivät syntiä ja rikkoivat,
      vaikka he tiesivät, että heillä on laki (omatunto, luonnonlaki) nuhtelemassa heitä,
      ja valo, jossa mikään ei voinut eksyä,
      myös taivaankappaleet jotka todistavat, ja Minä. - ote eenokin kirjasta -

    • ylistys-Jumalalle

      Rom 8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille,
      jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
      Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin
      ja kuoleman laista.

      Sillä mikä laille oli mahdotonta,
      koska se oli lihan kautta heikoksi tullut,
      sen Jumala teki,
      lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa
      ja synnin tähden
      ja tuomitsemalla synnin lihassa,
      että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
      jotka emme vaella lihan mukaan,
      vaan Hengen.

      Sillä niillä,
      jotka elävät lihan mukaan,
      on lihan mieli,
      mutta niillä,
      jotka elävät Hengen mukaan,
      on Hengen mieli.

      Sillä lihan mieli on kuolema,
      mutta hengen mieli on elämä
      ja rauha;

      sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan,
      sillä se ei alistu Jumalan lain alle,
      eikä se voikaan.

      Jotka lihan vallassa ovat,
      ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.

      Mutta te ette ole lihan vallassa,
      vaan Hengen,
      jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
      Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
      se ei ole hänen omansa.

      Mutta jos Kristus on teissä,
      niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden,
      mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
      Jos nyt hänen Henkensä,
      hänen,
      joka herätti Jeesuksen kuolleista,
      asuu teissä,
      niin hän,
      joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen,
      on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta,
      joka teissä asuu.
      Niin me siis,
      veljet,
      olemme velassa,
      mutta emme lihalle,
      lihan mukaan elääksemme.

      Sillä jos te lihan mukaan elätte,
      pitää teidän kuoleman;
      mutta
      jos
      te
      Hengellä
      kuoletatte
      ruumiin
      teot,
      niin saatte elää.

      Sillä kaikki,
      joita
      Jumalan
      Henki
      kuljettaa,
      ovat Jumalan lapsia.

      Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa,
      vaan te olette saaneet lapseuden hengen,
      jossa me huudamme:
      "Abba! Isä!"

      Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa,
      että me olemme Jumalan lapsia.
      Mutta jos olemme lapsia,
      niin olemme myöskin perillisiä,
      Jumalan perillisiä
      ja Kristuksen kanssaperillisiä,
      jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme,
      että me yhdessä myös kirkastuisimme.

      Sillä minä päätän,
      että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen,
      joka on ilmestyvä meihin.

      Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.

      Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan,
      vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,

      koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
      Sillä me tiedämme,
      että koko luomakunta yhdessä huokaa
      ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;

      eikä ainoastaan se,
      vaan myös me,
      joilla on Hengen esikoislahja,
      mekin huokaamme sisimmässämme,
      odottaen lapseksi-ottamista,
      meidän ruumiimme lunastusta.

      Sillä toivossa me olemme pelastetut,
      mutta toivo,
      jonka näkee täyttyneen,
      ei ole mikään toivo;
      kuinka kukaan sitä toivoo,
      minkä näkee?

      Mutta jos toivomme,
      mitä emme näe,
      niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.

      Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme.
      Sillä me emme tiedä,
      mitä meidän pitää rukoileman,
      niinkuin rukoilla tulisi,
      mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.

      Mutta sydänten tutkija tietää,
      mikä Hengen mieli on,
      sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.

      Mutta me tiedämme,
      että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi,
      jotka Jumalaa rakastavat,
      niiden,
      jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

      Sillä ne,
      jotka hän on edeltätuntenut,
      hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi,
      että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;

      mutta jotka hän on edeltämäärännyt,
      ne hän on myös kutsunut;
      ja jotka hän on kutsunut,
      ne hän on myös vanhurskauttanut;
      mutta jotka hän on vanhurskauttanut,
      ne hän on myös kirkastanut.

      Mitä me siis tähän sanomme?
      Jos Jumala on meidän puolellamme,
      kuka voi olla meitä vastaan?

      Hän,
      joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan,
      vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme,
      kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?

      Kuka voi syyttää Jumalan valittuja?
      Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

      Kuka voi tuomita kadotukseen?
      Kristus Jeesus on se,
      joka on kuollut,
      onpa vielä herätettykin,
      ja hän on Jumalan oikealla puolella,
      ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

      Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta?
      Tuskako,
      vai ahdistus,
      vai vaino,
      vai nälkä,
      vai alastomuus,
      vai vaara,
      vai miekka?

      Niinkuin kirjoitettu on:
      "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää;
      meitä pidetään teuraslampaina."

      Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa,
      joka meitä on rakastanut.

      Sillä minä olen varma siitä,
      ettei kuolema eikä elämä,
      ei enkelit eikä henkivallat,
      ei nykyiset
      eikä tulevaiset,
      ei voimat,
      ei korkeus eikä syvyys,
      eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta,
      joka on
      Kristuksessa
      Jeesuksessa,
      meidän Herrassamme!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1668
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1590
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1496
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      893
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      420
      857
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      826
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      812
    Aihe