Näin uuden vuoden alkaessa on keskitettävä voimia lapualaiuuden hyväksi. On luotettava, että politikkojen voimvarat vienyt viemäripolitiikka ja muu riitely on jäänyt taakse. Uusi kaupunginjohtaja ansaitsee kaiken tuen. Hänen etunsa on uudet silmät ja korvat. Tänä vuonna tarvitaan rohkeita päätöksiä, jotka eivät enää maalaa lapualaisia nurkaan, pois kehityksen ja yhteistyön tieltä.
Luottamusta Lapuaan
Hienoaollalapualainen
58760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Aivan, kehityksen ja yhteistynön tieltä, ovat sanoja joilla ei ole mitään merkitystä ilman konkretiaa.
Lapuan talouden tila on se, jota vasten meidän pitää toimintamme mitoittaa, muuten ne ovat niitä korkean koulutuksen saaneitten sana helinää.
Meidän toiminta on sen laajuusta jossa raha ja sen hankkiminen on rajallista. Toiminta on rakennettava tuloja ja niiden tuottoja vasten ei liian suurilla odotusarvoilla.
Tieto joka minulla on , Valtiovalta ei ole millään lailla myöntänyt erivapauksia ei edes LAPUALLE kriisikunta kriteereissä. Tietojeni mukaan yhtään kriisikuntaa ei ole vapautettu jos kriteerien määritykset ovat täyttyneet.
Meillä on kaksi vuotta aikaa määrittelyyn ja kahtena seuraavan vuonna katsotaan tilanne, joko selvisimme tai ei. Meidän kehityksen, talous-suunnittelun ja vastuiden määrän on sitä kokoluokkaa, tämä jos mikään vaatisi sitä yhteistyötä ja tosiasioitten myöntämistä. Meillä valitettavati ei löydy sitä nöyryyttä jopa osaamista jota nämä asiakokonaisuudet meiltä edellyttää.
Kyseessä on kuitenkin kuntalaisten tulevaisuus ja hyvinvointi.
Lapuallahan voidaan hyvin ja on rahaa vaikka kuinka paljon kun katsoo, miten paljon sitä on käytettäväksi katujen rakentamiseen ja ylläpitämiseen.
Älä ny liiottele! Katuvalotkin on sammutettu silloin kun niitä tarvitaan.
Muutaman auton takia ei tarvi sähköä tuhlata varsinkin kun autoissa on valot omasta takaa.
Jos ny iha pakko on johonki liittyä vuanna 2056 nii liitytähä Vaasaha . Tai helsinki, siäälähä o eruskuntaki ja kokkareiten suasima sopeutumiseläke ja ittensä raha päättäjät. Poispataki vois jo tullaa arkkipiispa=]]. Siäl olis kaikk ihanuuret lähell.
Onko se patsasasia hoidettu jo loppuun erään päättäjän taholta ?????????
Kyllä lapua pärjää, kunhan vähän tarkistelee sijoituksia ja pysyy itsenäisenä satoja vuosia-
Tilanne olisi aivan toinen, jos Alankoon olisi rakennettu se koulukompleksi. Se olisi nyt valmis ja oppilaat saisivat jo nauttia uudesta koulustaan. Velkaa olisi tullut tuon kauppaopiston saneerauskustannusten verran ja nyt ei ole sekään vielä alkua pidemmällä. Uusi koulu olisi tuonut vetovoimaisuutta Lapualle jo monta vuotta. Käyttömenot tulevaisuudessa olisivat muro-osan tulevien koulujen kustannuksiin nähden. Keittiökin olisi päässyt uusiin tiloihin sieltä kurjimuksesta. Mutta tästähän on kielletty puhumasta pitää olla positiivinen vire.
Tämänhän kaikki tietävät. Valittiin kuitenkin ylikallis koulusuunnitelma, jota toteuttamalla päästään kiihkottomasti Seinäjoen syliin. Muuten liitoksen toteuttaminen olisi merkinnyt poliittista itsemurhaa. Nyt voidaan vain rauhassa todeta, että kuntalaisten toiveiden toteuttaminen ajoi meidät kriisikunnaksi...
Siinä ne muksut nyt pyöris autojen jaloos Tokmannin parkkipaikalla karkkia taskut täynnä. Onneks ei rakennettu.
Kyllä Lapualla on päätöksiä tehty, mutta valtaosa on tyrmätty valituksilla, tai ainakin hidastettu toteuttamista, mikä on tullut kalliiksi.
Edelleenkään 14 000 asukasta ei ole lähelläkään 20 000 asukkaan minimitavoitetta, joten yhdistyminen on käytännön pakko, koska omaa osaamista ei näytä olevan.
Jos Seinäjoki ei kelpaa liitoskumppaniksi, kuten aikoinaan tutkittiin, että ennemmin Kauhavaan kuin Seinäjokeen, niin Kankareen tärkein tehtävä on saattaa liitos päätökseen. Tämä olisi Kauhavankin etu, eli win/win-tilanne.
Yhdistymällä Kauhavaan uuden kaupungin asukasluku nousisi jopa puoleen Seinäjoen asukasluvusta, joten painoarvo neuvotteluissa nousisi huomattavasti.
Seinäjoen lypsäjästä on kaikkien syytä pysyä irti, ja tuo 20,000 määrä ei ole mikään fakta kunalle -tuolaisen riistäjän kitaan joutumiseksi, kun kerran kuntayhtymillä hoidetaan osaa kuntien palveluista, niin kyllä omin ohjauksin lapua pärjää ja vielä hyvin.
Kaluamatta parasta elämä
Mitä päätöksiä lapualla on tehty ilman että niistä olisi valitettu? Jokainen kaupungin yrityskin saada jotain aikaan on tuomittu menemään päin helvettiä. Ja sinä maksat ne valitusten aiheuttamat lisä miljoonat.
Tarkoitiko Skinkka Alanko kouluhanketta, siinä meni Lapuan paras kouluhanke todella nurin vain joittenkin suurisieluisten takia. Mutta mutta ei tiedeä vielä kunka tässä kaikenkaikkiaan tulee käymään. Alanko jonka rakennuskutannukset olisivat olleet noin 26 miljoona halvemmat ja käyttökustannukset päälle. Ei täs vielä tiedä mitä joudumme tekemään, ei se vieläkään ole myöhäistä ja kaava on hankesuunnitelmat valmiina sitä vois keväällä ruveta tekemään.
Ei Lapua pysty joka asuntoalueen keskelle koulua rakentamaan eikä oo tarveskaan.
Millos oot viimeks Kauhavalla käynyt? Täysin kuollut käpykylä. Virastotkin siirretty muualle. Keskusta yhtä tyhjä kuin Lapualla. Ei kahren köyhän liitosta hyvää seuraa.
Millä estät poismuuton lapualta?
Millä estät pois muuton, no rakentamalla Alankoon koulukompleksi pikavauhdilla. Sillä saadaan paluumuutto käyntiin. Lukiokin nopeasti kuntoon Alankoon niin opiskelijoiden valuminen naapurikuntien lukioihin pysähtyy. Samalla rahaa säästyy rutkasti. Ei tarvitse enää marista Seinäjoen vievän meiltä kaiken. Niin helppoa se on jos haluttaisiin.
Se lukio nyt vaa on jo tulos toisen asteen kampukselle Kiviristille, joten lopeta tuo jauhaminen. Teollisuusalue ei ole hyvä paikka pikkulapsille. Vanhan Liuhtarin koulun voisi lopultakin purkaa ja siinä on logistisesti hyvä paikka uudelle koululle.
Ei ole näköpiirissä lukion rakentumista. Ainoastaan vanhaa kauppaopistoa rempataan ja sekin tehdään vain puolittain. Kakkoskerros jää entiselleen sen hämäyksen vuoksi, jottei kustannukset näytä niin suurilta. Vielä on aikaa palata alkuperäiseen Alangon hankkeeseen.
Kouluasiat aivan sekaisin......katastroffffi.
Koululaisilla vanhat kirjat, pulpetit, parakit, eikä pääse uimaan.
Me muutetaan Nurmoohin.
Lopettakaa jo Alankon perustelu. Sellainen jättikoulu ei istu Lapuan strategiaan perhekoon kaupunkina. Koulu maksaa parikymmentä tonnnia per oppilas, oli se sitten yhdessä klimpissä tai parissa kolmessa. Opetuksen säästöistä oli joksu harhakäsitys, että jättikoulussa säästyisi miljoona opettajien palkkoina. täyttää huuhaata sekin.
Huuhatasekin, kerroit parikymmentä tonnia per. oppilas. Sun kannattais käyttää laskukonetta ja sitten vasta puhua näitä sun päättömyyksiä kustannuksiata. Opettjien palkat eivät ole se suurin kuluerä vaan pieni osa kokonaiskuluista. Kerrot tässä että koulut maksavat saman on ne yhdessä tai erikseen. Sun pitää ruveta yrittäjäksi kun sulla tuntuu, tua talouspuoli olevan nuan hyvin hanskas. Veikkaan että kolme vuotta ja konka. Vaikka tämä on tällainen palsta älä pidä meitä muita ihan kahjoina, vaikka itse varmaan alat uskoa näitä omia asija väärennöksiä.
Ekkä tiedä mistä puhut ja kenen polulle olet kivä vieritämässä, ne ovat lapsemme ja heidän tulevaisuu /terveys. Myös sen perhekoon kaupugin talous ja itsenäisyys.
Mitenkäs on toi moottorin koko lapualla ja miten tehokas kokoonsa nähden.
-kuis pyörät jäävätkös liian pieniksi moottoriin nähden-
-Mootoria vain käytetään jä pörröötetään ihmetelleen -savuuttaa se -sekä höplöttää.
Jaaahas, Lapuan älykötkin ovat heränneet esittelemään henkistä kapasiteettiaan.
Joo kukas osaa velkaa nikkaroida, sese vasta onkin taitoa se, kukas ohjaksissa.
Ajalehtiminen on velttoa hauskaa ilonpitoa -peräsimestä viis.
Jokuhan meinasi tuossa äsken täällä
-jotta jokainen laittaisi kukauden tilinsä kaupunkikassaan.
-tulis kassa kuntoon ja sama riemu voisi jatkua.
Jos+kouluasiat+olisi+laitettu+ajoissa+kuntoon,+ja+sen+lisäksi+asuinalueita+kaavoitettu+järkevästi,+niin+Lapualla+olisi+asukasluku+tätänykyä+lähemmäs+17+000.+Jos+Lapua+olisi+ollut+houkutteleva+koulujen+ja+uudisrakentamisen+osalta,+niin+tänne+olisi+varmasti+muuttanut+paluumuuttajia+yms+ulkopuolelta+tulevaa+porukkaa,+näiden+viihtyvyysasioiden+perässä.+
Työpaikathan+löytyy+tosi+monella+Seinäjoelta,+siitä+ei+mihinkään+pääse.+Se+olisi+kannattanut+huomioida+kaavoituksessa.+Poimia+ikäänkuin+rusinat+pullasta+sen+osalta,+mitä+Seinäjoki+kehittyy+ja+kasvaa.+Seinäjoelle+muuttaa+kuitenkin+työn+perässä+muualtakin+porukkaa,+esim+jostain+pohjoisempaa.+Moni+olisi+voinut+valita+asuinpaikakseen+Lapuan,+josta+lyhyt+työmatka+Seinäjoelle.+Mutta+kun+koulut+retuperällä,+ja+tonttikaavoitus+uudisrakentamisen+osalta+jäissä+pitkiä+aikoja,+niin+moni+kerkesi+jo+valita+Seinäjoen+tai+Ilmajoen+asuinpaikakseen.+
Lapualle+ei+ole+voinut+pitkään+aikaan+rakentaa+omakotitaloa+muuta+kuin+jonnekin+yksityisen+maille,+jonnekin+keskelle+ei+mitään+pusikkoon.+Taikka+sitten+muutama+kaavatontti,+sellaisesta+huonosta+paikasta+mikä+ei+ole+kymmeneen+vuoteen+mennyt+kaupaksi.+Ainoa+vaihtoehto+ostaa+käytetty+ja+elämää+nähnyt+omakotitalo.+Taikka+sitten+rakentaa+jonnekin+korpeen.+Valtaväestö+ei+halua+nykyään+vaan+rakentaa+korpeen+taikka+minne+tahansa+pellonkulmaan,+vaan+asuinalue+pitää+olla+laadukas,+jossa+koulut+yms+lähellä.+
Alanurmon+kaavoitettu+alue+on+liian+pieni,+laajamittaiseen+rakentamiseen,+muutama+hassu+tontti+keskellä+peltoa.+Ja+kun+peltotontit+eivät+ole+enää+kovin+haluttuja+nykyään,+vaan+enemmänkin+halutaan+metsätontti.+Ritavuori+on+ainoa+laadukas+asuinalue,+mutta+sitäkään+ei+ole+laajennettu+pitkiin+aikoihin,+eli+tontteja+ei+ole+ollut+saatavilla.+Toisaalta+sinnekin+pitäisi+saada+kunnon+koulu,+että+laadukkuus+täyttyisi.+
Lapualla+pitäisi+ymmärtää,+että+vain+1%+haluaa+sen+hevostilan+ja+peltoa+ympärillä+sekä+kaukana+ihmisistä,+loput+haluaa+asua+asuinalueella+tiiviisti.
Kun yrittäjät vastustavat Alankoa koulun paikkana niin palataan lähtöruutuun eli Kolukadun tuntumaan rakennettavaan ja saneerattavaan koulukeskukseen. Tien reittiä muuttamalla ja Sympän alueita hyödyntäen olisi tilaa ruhtinaallisesti uudelle koulukeskukselle. Ja rahat ja hermot säästyisivät.
Koko Syväojan kompleksi on myytävänä, joten tuossa on ideaa.
Nytkö taas Ritamäen ja Liuhtarin oppilaat tulisivatkin keskustaan kouluun kun Alanko oli liian kaukana. Haloo!!!
Matkay ei ole ongelma. Lapuan pelokas päätöksentekoilmapiiri on. Taloudellisesti ylivoimaista kouluratkaisua ei uskalleta ottaa tarkasteluun.
Väki vähenee, mitäs teet.
Tekemällä nopeia toimenpiteitä saadaan muuttoliike käännettyä positiiviseksi. Itseriittoisuus pois ja koulut kuntoon niin kaikki muuttuu.
Väki vähenee seuraavat 5 vuotta, sille ei mahda mitään, eikä kukaan. Kiitos teidän omat päättäjänne.
Seikkilän haravat, mitäs päätäisivät sitten.
putsoo putsoo putsoo
Eikös se kaupunginjohtaja kumminkin ole vain pelkkä renki eli hallitus/valtuusto määrittelee kuinka kaupunkia viedään eteenpäin.
Toivottavasti asiat eivät ole noin. Nythän on nähty mitä tapahtuu isännättömässä kaupungissa.
Kuule hei ! sen lauluja laulat kenenkä bändissä olet jos nyt noin leikkisästi vois sanoa !
Kyllähän viimekädessä kaupungin isännät määrittävät sen suunnan jolla omaa kuntaa viedään eteenpäin eikä kukaan kaupunginjohtaja sitä määrittele.Isännät ovat vaaleilla valittuja kunnan kansalaisten puolestapuhujia ,Kaupunginjohtaja vain virkamies.Näin se on joka kunnassa.
Toki kaupunginjohtaja voi tuoda omia ehdotuksia jos ne sopivat isäntien visioihin.Tekee sen mitä toimeksiantona hallitukselta saa....toisissa kunnissa saa vapaammat kädet toisissa ei.
Lapualla on visiointi ollut hukassa jo kauan ja kaikkien osapuolien taholla.
Kyllä visiot ovat olleet hukassa jo vuosikausia. Meiltä on jo pitempään puuttunut kokonaisvaltainen talouden suunnittelu ja tekijöiltä vastuu tekemistään maksajille eli kuntalaisille.
Yksi räikeimmistä vastuuttomuuksista on joka vuotinen hallituksen budjetin rakentaminen, jonka sitten valtuuston talous - seminaari käy lävitse muutamassa tunnissa.
Mikä puuttuu on se. Meiltä puuttu perusteet, laskelmat ja miten ne vaikuttavat kokonaistalouteen esim. investointimenot ja rahoitusmenot.
Annetaan ymmärtää että budjetissa oleva summa jota vasten menot kokonaisuudessaan rakennetaan, niin investointien kuin rahoituksen osalta olisi olemassa,niitä ei kertakaikkiaan oo.
Verot / Vlatio avustukset ovat vain olemassa. Lapuan samomissa kirjoitti jokin hulestunut että vanhaa velkaa olisi noin 105 milj. euroa. Kyllä kai tälläkin korkonsa ja lyhennykset ovat ?
Tulevan budjetn tulisi aukaista vielä investointien osalata. Tarkempi analysointi olisi paikallan joka laskelmienn kautta toisi näytön rahoitusrakenteista, pitkäaikas vaikutus korkojen suhteen, mikä on meidän niin sanottu kantokyky.
Valtuutetuilta puuttu tekemistä päätöksistään taloudellinen vastuu ja vaikutus asia kokonaisuuksiin.
Laskelmat ja niiden vaikutus tulevien vuosien kehitykseen, palvelujen laatuun myös saatavuuteen Jokaisella päättäjällä kuin myös viranhaltijalla tulisi olla päämäärä vain Lapuan kehitys ja itsemääräämis- oikeus ?
Homman nimi on vähittäinen kypsyttäminen Seinäjokern. Ei laskelmia avata tai perustella. Tämä on hyvä ja toimiva strategia kuntaliitokseen Seinäjoen kanssa. Suora toiminta vain synnyttäisi vastustusta.
Seinäjoki rapaa tuhkatkin pesistä, siellähän on omavimma niin törnävästä.
50-v kokemus rapauksista näillä jotta kyllä sen tempun taitavat -putsoot-
Seikkilähän on tuota voitelupeliänsä kylläkin jo yrittänyt ja montakertaa, jotta saisi lapuan ohjaukseensa ja kaikkia vehestyskonsteja käytten.
Mikäs näillä muu on tässä takanaan sitten, kuin lakasta lapua kassiinsa ja niinpoispäin...
Jaahas. Itsehillintä petti ja piti taas päästä ääntelemään nettiin noita sekavuuksia.
Kyllä näistä rapaajista pitää joka käänteissä mainita -näistä E-Pohjanmaan kuivattajista.
Kaikki kunnat tämä köyhdyttää ja kioskit vetassat napoihinsa ympäriltään.
Tässähän on kysymys siitä, että lapualaisten toiminta, verojen korotus, ylimitoitetut investoinnit kypsyttävät Seinäjoensyliin. Seeinäjoki ei voi tehdä lapualaisten hyväksi muuta kuin odotella 2-3 vuotta.
Seinäjoki itse romahtaa ja yrittää lapuan sotkea pasinakseen -siellä on nyt niinkovat huuhaat laitettu pyörimään -lapua ei noissa pasinoissa siis tunnu missään sinne painuu kaikki ja tyynin lapua vedetään tuppeen -mitäs muuta nämä rienaa lapuaa -muutakuin kaikki putsataan noitten kukkoiluikin ja lennätelyihin---
Ylistaron putsarit
Minnekkä sitten viette sairaanne ? Tampereelle?
Kuntayhtymät ja muutkin valtiolliset laitokset on eri laskennassa -vaikka tuonne ovatkin keskitetty hinattu-
---koskas seinäjoelta loppuu puhti hoidella osuuksiaan näihin--
Pian lautoja koputellaan tuolla huuhaa tyylillä--
Entäs törnävän sairaalan kamut ? Otatteko takaasi sinne lapualle? Kiitämmö koreesti lainasta.
Poliisivankilas vielä pari pedofiilia. Päästetäänkö sinne lapualle jatkamaan harrastustoimintaansa?
Tamperetta näkyville, niinkuin syötiksi--
https://www.youtube.com/watch?v=ZjPuZg2OfGE
Suomi Finland 100 - Tampere
Katselkaas johdanaisia mitä tarjoaa perään -ratikka suunitelmista ja muista uutuuksista.
Kyllä tampere on sentään TAMPERE lähikuntineen !
(ei yksi seinäjoki)
Näitä seutuja tuosta väliltä jo-
https://www.youtube.com/watch?v=sbh2cmPFQmg
Hämeenkyrön kunnanjahtaaja 3 - Welcome to Canada
Ja kyröön niegaraa
https://www.youtube.com/watch?v=fHhXTLWvRvM
Kyröskoski kuohuu pato auki.
Tampereen ympäristöä tasavertaista.
https://www.youtube.com/watch?v=0yE32EMtuAE
Valkeakoski - Luonnollinen kotikaupunki
Aikoja sitten jo olisi pitänyt tajuta, että ei noita kouluja kannata itse rakentaa eikä omistaa. Investoreita on pilvin pimein ja pysyvät investoinnit hanskassa, kulut tasaisena ja koulut kunnossa.
Saattaapi hyviniin olla noin mitä meinaat--
https://www.youtube.com/watch?v=nNIbAkzPZN0
Pirkkalan vanhan kirjastotalon purkaminen
Tuota voimmakasta Tampere seutua, pirkkala ylöjärvi nokia kangasala ja siitä etelään.
Ei Tampere näitä ole kuohinut, miksi tämä yksi touhaa tuolla rapaustyylillä herttinen aika-
Sinä ja sun Tampere, mitähän yhteistä on Lapuan ja tuan Tampereen kesken.
Just se, ttä ei ole yhteistä on yhteistä. Tampereen ympäryskunnat ovat itse hoitaneet omia asioitaan ja pitäneet koulut ja muut kunnossa. Seinäjoen pohjoispuolen kaupunki taasen...
Kyllä rapaajia kiusaa, kun eivät voi kietasta lapua pasinakseen kuten ylistaron kuivasivat ja kaikki irtonainen pasinaksi velekaiseen kuoputtajaan.