Heti kun Kokoomus pääsi hallitukseen (vuosi 1987) alettiin käydä työntekijöiden kimppuun.
Noihin aikoihin työttömyys% oli vähän alle 4%. Eli töitä oli suhtkoht mukavasti. Ketään kortistossa ei vainottu, kuten nykyään.
Miten Kokoomus onnistui kehittämään tämän nykyisen työttömyyden? Tämä nykyinen tilanne on Kokoomuksen ihanne. Se pääsee iskemään palkansaajaa ja työtöntä oikein olan takaa. Kokoomusporukka ajaa pääöman asiaa. Se, mikä palkansaajilta on pois - on pääoman kukkarossa.
Tämä ei vielä riitä. Kokoomus on pahin puolue Suomessa, joka kannattaa veronkiertoa. Se on ilmiselvää: hallintarekisteriuudistus luotiin, veropakolaisten armahduslaki luotiin salaa, Se on jopa sellainen, että veropakolaisen aikaisemmat tappiot otetaan huomioon veroa määrättäessä. Eli hän ei maksa edes mitään mätkyjä puhumattakkaan syytteistä veronkierrosta, Hän voi saada jopa veronpalautuksia veropakolaisuuden ajalta. Tämän lisäksi hän saa syytesuojan eli häntä ei poliisi voi syyttää veronkierrosta, vaikka hän on tosiasiallisesti syyllistynyt veronkietoon jopa miljoonilla euroilla tai sadoilla miljoonilla euroilla. Tämä kaikki on tehty salassa,
Sipilä - olette mestari! Olette kusettaneet koko Suomen pienipalkkaista kansaa KIKY-sopimuksellanne! Tämä on totta!
Jos ei kukaan puutu - niin puuttukaa edes te
16
<50
Vastaukset
- koko-musta-eu-raha
Käteiset on tuon takana, kaveria ei jätetä edes eu yhteisvastuissa eli kansa maksaa optiot ja velat.
- koko-musta-käteisen-raha
Käteiset osaa jakaa oikeutta, optiot omistajille ja kansalle velat.
- propagandakokoomus
Kokoomus on pahin puolue Suomessa, totta. Silti liian moni äänestää niitä, luulevat kuuluvansa siten eliittiin.
- RankkaRötös
Se oli Harri Holkeri v1987, joka aloitti Suomen alasajon kun pääministeriksi tuolloin pääsi.
Pian sen jälkeen joka kotiin jaettiin Holkerin painattama sininen vihkonen "hallittu rakennemuutos", jossa kirjoitettiin kauniisti muutoksista.
Todellisuudessa jälki oli aivan muuta, se oli karmaisevaa kuten kaikki muistavat 90-luvun lamasta. Kokoomus ja Holkeri oli kassakaappisuunnitelman takana ja aiheutti tahallisen laman Suomeen, jossa pankkien rahahanat avattiin ja asuntojen ja muut hinnat nousivat hetkessä pilviin.
Hyvin monet uskoivat nousuun ja menivät Holkerin miinaan tunnetuin tuhoisin seurauksin. Velkaantuivat ja lama johti konkurssiaaltoon, jota kaikki eivät kestäneet.
Holkeri on jo vainaa, mutta hyvä olisi saada vastuuseen muut tuon tempun tekijät, kokoomuslaiset Ilkka Kanerva, Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, jotka varmasti tiesivät sopimuksesta.
Paljon oli mukana demareitakin, mm. silloinen valtiovarainministeri Erkki Liikanen, jonka Holkerikokoomus palkitsi EU-komissaarin viralla ja sittemmin Suomen Pankin pääjohtajaksi.- lusikka.sopassa
Sauli Niinistö oli kansanedustajana 1987 alkaen....
- syylliset-esiin
hei, tämähän on hyvä vinkki huhtasaarelle, joka totuuskomissiota 90luvun lamasta on perustamassa.
- EiHaitannutPerttiä
"Miten Kokoomus onnistui kehittämään tämän nykyisen työttömyyden"?
Hyvä kysymys. Antaisiko seuraava jotakin osviittaa?
Holkerin hallituksen ministeri Pertti Salolainen sanoi tuolloin laman jo tultua, "kyllä Suomi 500000 työtöntä kestää".- veliveljelle
salolainen sai suurlähettilään viran lontooseen palkkioksi tekosistaan.
- eu-tuulivahinko
Sipi piilotellut rahat vakuutuskuoriin, pakkaraisen vävy rahastaa tuulimyllyillä jonka pakkara järjesti vihervasureiden avustuksella, paljon meidän pitäisi noita kähmijoitä vaihtaa.
- yhteisöllisyys_kaukana
Suomi oli vielä 70-luvulla sekatalous, mutta kun kokoomus pääsi hallituksiin alkoi suuntaus kohti markkinahelvettiä. Liberaali markkinatalous on johtanut sellaiseen kilpailukierteeseen, että aina vain supistuva julkinen sektori ei kykene sitä kilpailua valvomaan. Pientä petosta pitkin päivää, muutoin ei pärjää.
- kkkäökööäöäk
Aletaan siitä, että äänestetään Laura Huhtasaarta presidentiksi. Nyt kun luopiot ja petturit ovat näyttäneet todelliset kasvonsa - niin meillä on näytön paikka.
Niinistö on ehkä vaikea pala Lauralle, mutta kohta ovat edeskuntavaalit. Silloin on meidän aikamme. Annetaan esimakua nyt.
- ÄäniäTuleeVarmasti
Laura, laita töpinäksi. Holkerin tekemän laman osalliset laitettava vastuuseen.
Niin moni pahoihin velkoihin joutunut lopetti sen takia päivänsä. He ja monet muut kärsineet ansaitsevat maineensa puhdistamisen vihdoinkin.- kaikki-rötöt-vastuuseen
Tuskin papereita piilotettu paratiisirekisteriin, löytyy Suomesta kaikki.
- Helppoa.kun.ymmärtää
Silloin kaikki alkoi mennä päin mäntyä kun Aho/Viinanen alkoi tuhoamisen. tosin sen jälkeen saatiin paljon paikattua hetkellisesti heidän tuhoaan mutta nyt mennään taas kuten Aho/Viinanen halusi.
Tietokilpailukysymys. Mitä puolutetta tai puolueita Aho ja Viinanen edusti?- härskiähuijausta
joo, aho ja viinanen oli seuraava vaihe. holkeri aloitti panemalla suomen sekaisin ja aho ja viinanen jatkoi sekasortoisen suomen "kuntoon laittamista" eli siitä alkoi tulojen siirto tavalliselta kansalta rikkaalle eliitille. kuten viinanen sanoi, "tämä on ainoa vaihtoehto"!
- totuus-esiin
huhtasaarelta kysytään totuuskomissiosta IStv klo 10.10
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005511818.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818