Natokannattajien häpeilemä natojohtoinen kriisinhallintaoperaatio Afganistanistanissa on osoittanut kristallin kirkkaasti, että maailmaa ei saada sen paremmaksi aseiden voimalla. Se, että kaduilla ja teillä partioi vieraan maan sotilaat, ei tee muutosta maan asioihin.
Mersurahojaan tienaavat palkkasotilaat eivät muuta muuta kuin päivämääriä kalentereissaan.
Afgaanien sananlasku sanoo miehittäjistä: Heillä on kellot, meillä on aika.
Asioita ei paranneta aseilla
72
597
Vastaukset
- NyrkinJaHellanVäliin
Olet oikeassa! Jos afgaanitt itse haluavat mennä uskontansa myöten takaisin keski-aikaan niin suotakoon se heille!
- tietämättömyys
Aivan loistava tekosyy. Aina puhutaan Afganistanin keskiajasta tai pommittamisesta kivikauteen.
Eikös jenkit mennyt kostamaan WTC-iskua eikä paapomaan. - EiNoinYksinkertaista
Eli uskot itsekin, että lukutaidottomuus on suurin onni afgaaninaiselle?
- SBOSSS
tietämättömyys kirjoitti:
Aivan loistava tekosyy. Aina puhutaan Afganistanin keskiajasta tai pommittamisesta kivikauteen.
Eikös jenkit mennyt kostamaan WTC-iskua eikä paapomaan."Eikös jenkit mennyt kostamaan WTC-iskua eikä paapomaan."
Mitä kostamista sellaisista hiommista on Afgaaneille, jotka itse on järjestänyt omalle maaperälleen? - 16vuotta-suotta
EiNoinYksinkertaista kirjoitti:
Eli uskot itsekin, että lukutaidottomuus on suurin onni afgaaninaiselle?
Sotilaat eivät opeta lukemaan, saatta olla, että osa heistäkin on lukutaidottomia.
Asioita ei paranneta aseilla. 16vuotta-suotta kirjoitti:
Sotilaat eivät opeta lukemaan, saatta olla, että osa heistäkin on lukutaidottomia.
Asioita ei paranneta aseilla.Ehkäpä eivöt, mutta he takaavat mm. afganistanissa työrauhan opettajille, pitämällä teletapit ruodussa.
Saanen huomauttaa, että jatkososdassa, asemasodan aikana rintamalla, lukuisissa eri paikoissa maamme sotilaat suorittivat opintoja, tutkintoihin saakka. Tämänkin asian voit varmistaa itse kuukkelilla.
Jälleen kerran ... Kun täällä netissä voiku kuka tahansa, olla mitä tahansa, milloin tahansa ... niin miksi pitää valita toistuvasti väärin ja julistautua julkisesti ajattelemattomaksi idiootiksi????.
IMHO.- SBOSSS
"Jälleen kerran ... Kun täällä netissä voiku kuka tahansa, olla mitä tahansa, milloin tahansa ... niin miksi pitää valita toistuvasti väärin ja julistautua julkisesti ajattelemattomaksi idiootiksi????."
Sinäkö olet oikea henkilö kyselemään, jos niin luulet niin....? - kuunnelkaaraimusiikkia
16vuotta-suotta kirjoitti:
Sotilaat eivät opeta lukemaan, saatta olla, että osa heistäkin on lukutaidottomia.
Asioita ei paranneta aseilla.Väärin.Täysin väärin.Kun amerikkalaiset sotilaat saivat hävitettyä talibanit ja isikset muuttuivat amerikkalaiset sotilaat sosiaalityöntekijöiksi.He alkoivat opettajiksi,avustavat tavallisia ihmisiä toimittamalla ruokaa,vaatteita,koulutarvikkeita jne.Jenkit rakensivat ja kouluttivat ja varustivat afgaanien uuden turvallisuuskoneiston.Amerikkalaiset tukevat uutta afgaanivaltiota sadoilla miljoonilla .
Tässä videossa paljon parjatut jenkkisotilaat opettavat lapsia lukemaan
https://www.youtube.com/watch?v=rhVMaoLX71k&list=LLYqAkSdyENUwRsQXbc6pK3g&index=95 - Ahmed_Fakroun
kuunnelkaaraimusiikkia kirjoitti:
Väärin.Täysin väärin.Kun amerikkalaiset sotilaat saivat hävitettyä talibanit ja isikset muuttuivat amerikkalaiset sotilaat sosiaalityöntekijöiksi.He alkoivat opettajiksi,avustavat tavallisia ihmisiä toimittamalla ruokaa,vaatteita,koulutarvikkeita jne.Jenkit rakensivat ja kouluttivat ja varustivat afgaanien uuden turvallisuuskoneiston.Amerikkalaiset tukevat uutta afgaanivaltiota sadoilla miljoonilla .
Tässä videossa paljon parjatut jenkkisotilaat opettavat lapsia lukemaan
https://www.youtube.com/watch?v=rhVMaoLX71k&list=LLYqAkSdyENUwRsQXbc6pK3g&index=95Tuosta on muitakin hyviä esimerkejä. Tässä videossa paljon parjatuiksi sosiaalityöntekijöiksi muuttuneet sotilaat rakentavat työpaikkoja naisille.
https://www.youtube.com/watch?v=k-gqQexeqCc
"Amerikkalaiset tukevat uutta afgaanivaltiota sadoilla miljoonilla."
Amerikkalaisilla on niin helppo tukea kun heillä on setelirahoitus, eli he voivat pyöräyttää setelipainokoneella rekallisen dollareita, Hamid Karzai sai aina salkullisen kun kävi tapaamassa jenkkejä.
Irakin armeijalle jenkit hankki yli 30 miljardilla aseita, jotka Isis vei sitten kuin karkin lapselta. - EivätNeAuttaneet
Ja missäs se ISIS nyt on niine aseineen?
Osittain parannetaan ... suomessakin ko. asia on näytetty toteen jo kolmesti.
Suomi on edelleenkin vapaa, länsimainen demokratia ... pikku punikkien ryssänvallalla onanoinnista huolimatta ja SELLAISENA PYSYY!.
Miksi aloittaja ei kerro siitä, miten Isä Aurinkoisen ja kotimaisten pikku punikkien toistuvat suunnitelmat ja yritykset suomen muuttamisesta sosialistiseksi mallivaltioksi menivät kiville, kerta toisensa jälkeen.
Millä perusteella aloittaja kokee sieluntuskaa Afgaanien puolesta ... taitaa lähinnä krototiilin kyyneleet valua, vai mitä?????. Oikeesti ... ET VÄLITÄ P*SKAAKAAN siitä, mita Afganistanissa tapahtuu. Kunhan TROLLAAT!.
IMHO.- pidetäänSuomisiistinä
Siellä on asian poikastakin, ainakin yritystä, moninaisen sättimisen seassa: "... suomessakin ko. asia on näytetty toteen jo kolmesti." Avaisitko vähän tätä, naisten äänioikeus?, oppivelvollisuus?, julkinen terveydenhuolto?
pidetäänSuomisiistinä kirjoitti:
Siellä on asian poikastakin, ainakin yritystä, moninaisen sättimisen seassa: "... suomessakin ko. asia on näytetty toteen jo kolmesti." Avaisitko vähän tätä, naisten äänioikeus?, oppivelvollisuus?, julkinen terveydenhuolto?
Mietippä uudelleen ketjun kontekstia ... kyllä se siitä avautuu. ;-)
IMHO.
- ottaisitselvää
Al-Jazeeran sanoin:Afgaanit ovat ikionnellisia kun amerikkalaiset seisovat heidän rinnallaan tänä vaikeana aikana".
Afganistan on tällä hetkellä voimakkaasti kehittyvä valtio kiitos USAn massivisen tuen.Aloittaja on pihalla kuin lumiukko maailmantilanteeesta.Näin minäkin otaksuisin, niiden FAK-TOjen valossa, että teletapit ovat vähemmistö afganistanissa ja varmasti suurempi paha afganistanin kantiksille, kuin länsikoalitio.
Afganistan ei pääse kehittymään vähääkään, niin kauan kun fundamentalisti-teletapit yrittävät pitää jöötä ja säilyttää afganistanin "kivikaudella"
On perinjuurin kummallista, etää palstan pikku peikot itkevät, kun jotain maata yritetään auttaa siivoamaan paskasakki (ISIS ja Taleban) pois kuleksimasta. FAK-TA on se, että US of A on niitä ainoita maita, jotka oikeasti omaavat riittävät resurssit toimia palstan pikku peikkojen vihaamana "maailman poliisiina".
Palstan pikku peikko saa oll köyhä ja katkerakin, mutta pitääkö olla vielä IDIOOTTIKIN?.
IMHO.- JoBäckman
44.Div kirjoitti:
Näin minäkin otaksuisin, niiden FAK-TOjen valossa, että teletapit ovat vähemmistö afganistanissa ja varmasti suurempi paha afganistanin kantiksille, kuin länsikoalitio.
Afganistan ei pääse kehittymään vähääkään, niin kauan kun fundamentalisti-teletapit yrittävät pitää jöötä ja säilyttää afganistanin "kivikaudella"
On perinjuurin kummallista, etää palstan pikku peikot itkevät, kun jotain maata yritetään auttaa siivoamaan paskasakki (ISIS ja Taleban) pois kuleksimasta. FAK-TA on se, että US of A on niitä ainoita maita, jotka oikeasti omaavat riittävät resurssit toimia palstan pikku peikkojen vihaamana "maailman poliisiina".
Palstan pikku peikko saa oll köyhä ja katkerakin, mutta pitääkö olla vielä IDIOOTTIKIN?.
IMHO.Sieltähän se tuli.Myönnät että USA maailmanpoliisina terrorisoi millon mitäkin maata millon Irakia,Afganistania, Syyriaa,Libyaa jne ja varustaa,aseistaa ISIS:stä, Talebania ja sitten muka sotii nitä vastaan.Mikä helvetin oikeus USA:lla on puuttua ja sotkea muiden maiden asioihin.
JoBäckman kirjoitti:
Sieltähän se tuli.Myönnät että USA maailmanpoliisina terrorisoi millon mitäkin maata millon Irakia,Afganistania, Syyriaa,Libyaa jne ja varustaa,aseistaa ISIS:stä, Talebania ja sitten muka sotii nitä vastaan.Mikä helvetin oikeus USA:lla on puuttua ja sotkea muiden maiden asioihin.
En minä mitään myönnä, minä toistan ainoastaan FAK-TAn.
Mikä helvetin oikeus RYSSÄLLÄ oli ja on edelleen puuttua ja sotkea suvereenien maiden asioita?.
Mitä lukeekaan ed. postaukseni viimeisella rivillä?????????????.
IMHO.- JoBäckman
44.Div kirjoitti:
En minä mitään myönnä, minä toistan ainoastaan FAK-TAn.
Mikä helvetin oikeus RYSSÄLLÄ oli ja on edelleen puuttua ja sotkea suvereenien maiden asioita?.
Mitä lukeekaan ed. postaukseni viimeisella rivillä?????????????.
IMHO.niin mitä tosiaankin lukee?mieti sitä.
SBOSSS kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
AINA .......... .
IMHO.- nimim.epätietoinen
Mikä niistä Al-Jazeeroista, se jenkkien tuottamako?
Laitahan linkki, niin muutkin saa tietoa.
Al-Jazeera kertoi, että Iranin mellakat johtuvat yhteiskunnallisista epäkohdista, jotkut taas väittävät, että levottomuuksia lietsotaan maan ulkopuolelta kuin arabikeväitä aikanaan.
Kehen tässä uskoisi? nimim.epätietoinen kirjoitti:
Mikä niistä Al-Jazeeroista, se jenkkien tuottamako?
Laitahan linkki, niin muutkin saa tietoa.
Al-Jazeera kertoi, että Iranin mellakat johtuvat yhteiskunnallisista epäkohdista, jotkut taas väittävät, että levottomuuksia lietsotaan maan ulkopuolelta kuin arabikeväitä aikanaan.
Kehen tässä uskoisi?"Levottomuuksia lietsotaan" maan ulkopuolelta myös tänne suomeen. Sitä kutsutaan mielipidevaikuttamiseksi, tai sen yrityksesksi. Se on osa ryssän asymmetristä sodankäyntiä, ennen harmaata vaihetta. ;-)
IMHO.- JoBäcman
JoBäckman kirjoitti:
Sieltähän se tuli.Myönnät että USA maailmanpoliisina terrorisoi millon mitäkin maata millon Irakia,Afganistania, Syyriaa,Libyaa jne ja varustaa,aseistaa ISIS:stä, Talebania ja sitten muka sotii nitä vastaan.Mikä helvetin oikeus USA:lla on puuttua ja sotkea muiden maiden asioihin.
Toisaalta mikä helvetin oikeus ryssillä on puuttua Ukrainan asioihin kysyn vaan
- apachet
44.Div kirjoitti:
En minä mitään myönnä, minä toistan ainoastaan FAK-TAn.
Mikä helvetin oikeus RYSSÄLLÄ oli ja on edelleen puuttua ja sotkea suvereenien maiden asioita?.
Mitä lukeekaan ed. postaukseni viimeisella rivillä?????????????.
IMHO.>>En minä mitään myönnä, minä toistan ainoastaan FAK-TAn.
Mikä helvetin oikeus RYSSÄLLÄ oli ja on edelleen puuttua ja sotkea suvereenien maiden asioita?.>>
Aivan sama oikeus kuin jenkeilläkin! apachet kirjoitti:
>>En minä mitään myönnä, minä toistan ainoastaan FAK-TAn.
Mikä helvetin oikeus RYSSÄLLÄ oli ja on edelleen puuttua ja sotkea suvereenien maiden asioita?.>>
Aivan sama oikeus kuin jenkeilläkin!"Aivan sama oikeus kuin jenkeilläkin! "
Vai niin ... no sittenhän tuot näytille vaikkpa sellaisen asian, että venäjä epäili ukrainalla olevan hallussaan WMD-kalustoa, kuten jenkit epälivät olevan irakilla. Ei taida löytyä ... .
Aikanaan VietMinh alkoi kapinoida (osin aiheesta) ja terrorisoida maata ... etelävietnam pyysi ulkomaista apua ja sai myös. Te ryssänrakit huudatte naama punaisena, kuinka maailman mahtavin sotavoima US of A "miehitti" vietnamin, soti ja murhasi. Siinä sivussa, valitettavasti, menehtyi myös aivan helkkaristi siviilejä ... johtuen siitä yksinkertasesta syystä, että VietCong pukeutui, kuten siviilit ... siis ämmiä ja raukkoja, jotka piiloutuvat siviilien sekaan ... .
Ja sit tätä päivää ...
-Syyrian hallitus nimittää kapinallisia terroristeiksi = VietMinh ja VietCong terrorisoivat siviilejä aikanaan vienamissa.
- Syyriassa kansa alkoi kapinoida Al-Ass-adin tyrannisoivaa hallintoa kohtaan = Vietminh, NVA ja VietCong kapinoivat vietnamissa ja halusivat maan kommunistiseksi.
- Syyria pyytää apuja ja saa venäjän = etelävietnam pyysi apuja ja sai US of A:n, YK:n siunauksella
- Venäjä pommittaa syyriassa siviilkohteita = US of A pommitti vietnamissa, myös siviilikohteita.
Miksi siis meillä ei olisi oikeutta tuomita ryssä resuamista syyriassa, jos palstan pikku punapeikoilla on oikeus tuomita US of A vietnamissa resuamisesta.
Ai niin ... ryssän aseethan ovat punapeikon mielestä AINA rauhan aseita, eikös vaan? TIRSK.
Ja vielä ... otappa piruuttas selvää, mikä onkaan vasemmistosissien globaalisti aikaansaama murhasaldo ... ehkä sitten suusi pysyy supummalla.
IMHO.
- Ups.Siiris.Miäs
Tilti valehtelee Afganistanista
"Natokannattajien häpeilemä natojohtoinen kriisinhallintaoperaatio Afganistanistanissa on osoittanut kristallin kirkkaasti, että maailmaa ei saada sen paremmaksi aseiden voimalla. "
YK:n valtuuttamaa operaatiota ei häpeile kukaan. Sillä pn tiltujen harmiksi pelastettu maa terroristeilta, sillä vain ei saada mitään aikaan.
"Se, että kaduilla ja teillä partioi vieraan maan sotilaat, ei tee muutosta maan asioihin. "
ANA on pysynyt laillisen hallituksen käissä.
"Mersurahojaan tienaavat palkkasotilaat eivät muuta muuta kuin päivämääriä kalentereissaan.
Afgaanien sananlasku sanoo miehittäjistä: Heillä on kellot, meillä on aika. "
Rauhanturvaajat tekevät rahallisesti arvokasta työtä muiden kuin tiltujen mielipiteissä. - UuttaVertaRemmeihin
Suomi, tai oikeastaan vain Jussi ja Sauli Niinistön kabinetti valmistelee lisäjoukkojen lähettämistä afganistaniin, jopa useita kymmeniä lisäsotilaita.
Suomelle pyyntö lisäjoukoista on esitetty virallisesti "useita eri kanavia pitkin." aiheesta keskusteltiin Naton puolustusministerikokouksessa Brysselissä ja Yhdysvaltain puolustusministeri Mattisin Suomen vierailulla.
Uusien sotilaiden lähettämiseen tarvitaan eduskunnan siunaus. Eduskunta käsittelee asiaa alkuvuodesta.
Yhden sotilaan lähettäminen Afganistaniin maksaa 250 000 euroa. Siten esimerkiksi 40 sotilaan vuotuinen lasku olisi kymmenisen miljoonaa euroa."Yhden sotilaan lähettäminen Afganistaniin maksaa 250 000 euroa. Siten esimerkiksi 40 sotilaan vuotuinen lasku olisi kymmenisen miljoonaa euroa. "
Se lienne halpa hinta pitkässä juoksussa, kun rauha säilyy kohdemaassa ja sitä myöten maa kehittyy ja talous lähtee nousuun.
On se vaan jännä kuinka teitä peikkoja vaivaa paha liki- ja putkinäkö. Elättekö te tolvanat kädestä suuhun, vailla mitään tulsvaisuuden suunitelmia ja päämääriä?.
IMHO.- SBOSSS
"Se lienne halpa hinta pitkässä juoksussa, kun rauha säilyy kohdemaassa ja sitä myöten maa kehittyy ja talous lähtee nousuun."
Kuten esim. Libyassa....olet sinä varsinainen kengänpohjankuluttaja? SBOSSS kirjoitti:
"Se lienne halpa hinta pitkässä juoksussa, kun rauha säilyy kohdemaassa ja sitä myöten maa kehittyy ja talous lähtee nousuun."
Kuten esim. Libyassa....olet sinä varsinainen kengänpohjankuluttaja?On se jäänn, ettei ns. aikuinen (tännehän on ikäraja) osaa mennä aikoinaan slaaviikyykkäämään, vaan vääntä Elannon tarjouskalsareit täyteen Rommelia. ;-)
Kun liikkuu aktiivisesti, niin kengänpohjat tuppaavat kulumaan ... . Mitäs se su pohjaton kusipäisyys aiheuttaa, muuta kuin kuluja meille muille veronmaksajille?.
IMHO.- yritys_hyvä10
44.Div kirjoitti:
"Yhden sotilaan lähettäminen Afganistaniin maksaa 250 000 euroa. Siten esimerkiksi 40 sotilaan vuotuinen lasku olisi kymmenisen miljoonaa euroa. "
Se lienne halpa hinta pitkässä juoksussa, kun rauha säilyy kohdemaassa ja sitä myöten maa kehittyy ja talous lähtee nousuun.
On se vaan jännä kuinka teitä peikkoja vaivaa paha liki- ja putkinäkö. Elättekö te tolvanat kädestä suuhun, vailla mitään tulsvaisuuden suunitelmia ja päämääriä?.
IMHO."...kun rauha säilyy kohdemaassa ja sitä myöten maa kehittyy ja talous lähtee nousuun."
Onko rauha säilynyt, miksi joukkoja sitten lisätään. Isis tekee siellä iskujaan ja täällä sanotaan, että Nato on siellä talebaneja taltuttamassa. Taloudesta taitaa miehittäjä korjata hedelmät tai ainakin kumit siemenkodista.
Pahoin pelkään, että siellä ollaan vain miehittämässä maata, ettei nämä lipuisi Kiinan ja Venäjän vaikutuspiiriin. yritys_hyvä10 kirjoitti:
"...kun rauha säilyy kohdemaassa ja sitä myöten maa kehittyy ja talous lähtee nousuun."
Onko rauha säilynyt, miksi joukkoja sitten lisätään. Isis tekee siellä iskujaan ja täällä sanotaan, että Nato on siellä talebaneja taltuttamassa. Taloudesta taitaa miehittäjä korjata hedelmät tai ainakin kumit siemenkodista.
Pahoin pelkään, että siellä ollaan vain miehittämässä maata, ettei nämä lipuisi Kiinan ja Venäjän vaikutuspiiriin.Prosessi lienee hidas, mutta nähdäkseni koko ajan ISIS:n ja teletappien pelikenttä pienenee, joten toivon kipinä elää, että afganistanin tilanne paranee.
Tjaah ... tuohon miehittämiseen ja sen mahdollisiin perusteisiin en lähde mukaan. En kylläkään usko, että afgaanit haluavat enää ryssän ikeen alle ... taisi pari varvia sitä peliä riittää. Kiina taas ... no afganistanin (teletappien) vientituoteisiin kuuluu mm. raakaooppiumi ja sitä kiinalla riittää lähempänäkin ... kultaisessa kolmiossa.
IMHO.
- SBOSSS
Eikö tuosta aloituksesta avaudu mainiosti kysymys, miksi jenkit ja länsiliittoutuneet ovat ylipäätään Lähi-Idässä?
- RommelOnVenäjänLakeija
Tai pikemminkin: miksi mikään vieras valtio on Lähi-idässä! Rommelille ei vain symmetriset näkemykset maistu:-D
- Muutama_kysymys
Tjaa. Yleensä valtiot toimivat siellä, missä näkevät omien etujensa kannalta tarpeelliseksi.
Pitääkö Lähi-itä jättää sinun mielestäsi pelkästään Venäjälle ja Kiinalle?
Jos, niin minkä logiikan mukaan: ovatko ne joten jalompia ja tekevät pyyteetöntä työtä, pelkästään alueen valtioiden ja asukkaiden etuja ajatellen, vai oletko vain syystä tai toisesta ihastunut esimerkiksi Kiinan ja/tai Venäjän politiikkaan, noiden maiden johtajiin, kulttuuriin, tai jotain muuta? - SBOSSS
Miksi venäjä miehittää ukrainaa? Ja miksi se tynnyripommittaa Syyriaa?
- scjuic
Afganistan vuonna 1979+10 vuotta eteenpäin.
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Afganistanin_sota_1979.htm- 16vuotta-suotta
Neuvostoliitto on mennyt aikanaan samaan vipuun kuin missä Yhdysvallat on edelleen hirttyneenä pienine apureineen. Neuvostoliitto vetäytyi viisaasti kymmenen vuoden jälkeen. Jenkeillä on nyt 16. vuosi.
Afganistan kukoistai nyt, jos sinne olisi lähetetty sotilaiden ja pommittajien sijasta lääkäreitä, opettajia, insinöörejä ja muita asiantuntijoita.
Asioita ei paranneta aseilla. - scjuic
16vuotta-suotta kirjoitti:
Neuvostoliitto on mennyt aikanaan samaan vipuun kuin missä Yhdysvallat on edelleen hirttyneenä pienine apureineen. Neuvostoliitto vetäytyi viisaasti kymmenen vuoden jälkeen. Jenkeillä on nyt 16. vuosi.
Afganistan kukoistai nyt, jos sinne olisi lähetetty sotilaiden ja pommittajien sijasta lääkäreitä, opettajia, insinöörejä ja muita asiantuntijoita.
Asioita ei paranneta aseilla."Asioita ei paranneta aseilla."
Ei paranneta, mutta silloin kun vallanpitäjät niin päättävät, aseita käytetään, ja tämä on ollu käytäntö maailman sivu, eikä Suomi ole ollut tästä poikkeus, ei ottavana, eikä antavana osapuolena, kuten historiasta muistamme. - SinunSinisilmiesiTähden
16vuotta-suotta kirjoitti:
Neuvostoliitto on mennyt aikanaan samaan vipuun kuin missä Yhdysvallat on edelleen hirttyneenä pienine apureineen. Neuvostoliitto vetäytyi viisaasti kymmenen vuoden jälkeen. Jenkeillä on nyt 16. vuosi.
Afganistan kukoistai nyt, jos sinne olisi lähetetty sotilaiden ja pommittajien sijasta lääkäreitä, opettajia, insinöörejä ja muita asiantuntijoita.
Asioita ei paranneta aseilla."Afganistan kukoistai nyt, jos sinne olisi lähetetty sotilaiden ja pommittajien sijasta lääkäreitä, opettajia, insinöörejä ja muita asiantuntijoita.
Asioita ei paranneta aseilla."
Eikä liioin kukkahatuilla! Lähetä Afganistaniin lääkäreitä, opettajia, insinöörejä ja muita asiantuntijoita niin taleban lahtaa ne. Hehän ovat tuhonneet valmiita koulujakin kun eivät halua, että opetetaan väkeä! - reven-tsh
SinunSinisilmiesiTähden kirjoitti:
"Afganistan kukoistai nyt, jos sinne olisi lähetetty sotilaiden ja pommittajien sijasta lääkäreitä, opettajia, insinöörejä ja muita asiantuntijoita.
Asioita ei paranneta aseilla."
Eikä liioin kukkahatuilla! Lähetä Afganistaniin lääkäreitä, opettajia, insinöörejä ja muita asiantuntijoita niin taleban lahtaa ne. Hehän ovat tuhonneet valmiita koulujakin kun eivät halua, että opetetaan väkeä!Jenkithän meni sinne kostamaan saudien tekemää WTC-iskua eikä lähetyssaarnaajiksi.
- VaiVetäytyiViisaastiHeh
16vuotta-suotta kirjoitti:
Neuvostoliitto on mennyt aikanaan samaan vipuun kuin missä Yhdysvallat on edelleen hirttyneenä pienine apureineen. Neuvostoliitto vetäytyi viisaasti kymmenen vuoden jälkeen. Jenkeillä on nyt 16. vuosi.
Afganistan kukoistai nyt, jos sinne olisi lähetetty sotilaiden ja pommittajien sijasta lääkäreitä, opettajia, insinöörejä ja muita asiantuntijoita.
Asioita ei paranneta aseilla.Vai vetäytyi Neuvostoliitto viisaasti Afganistanista.... hah
Neuvostoliiton ajoivat pois afganistanilaiset vuoristokansat, kyseessä oli lähes paniikinomainen pakeneminen valtavien tappioiden kera. Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin 1979 tankein, hävittäjin ja muine moderneine aseineen, soti siellä kymmenen vuotta tuhoten maata järjestelmällisesti. Se oli silkkaa tuohoamissotaa, ei mitään rauhanturvaamista tai rauhaan pakottamista.
Sodassa tuhottiin Afganistan käytännössä, luotiin vahva pohja terroristeille.
Neuvostoliiton pakenemisen jälkeen YK ja länsimaat, Suomi mukaanlukien, ovat pyrkineet, kuten tavallista, yrittäneet paikata Neuvostoliiton tuhoja. Ne eivät ole siellä hyökkääjinä eikä sotimassa afganistanilaisiia vastaan. Ei, vaan tukemassa näitä terrorismia vastaan.
Venäjä ei tyypilliseen tapaansa ole pistänyt tikkua ristiin edeltäjänsä Neuvostoliiton totaalisen tuhoretken jälkien korjaamiseksi. Päinvastoin, tukee lähes varmasti alueen terroristeja. - ne-autilus
VaiVetäytyiViisaastiHeh kirjoitti:
Vai vetäytyi Neuvostoliitto viisaasti Afganistanista.... hah
Neuvostoliiton ajoivat pois afganistanilaiset vuoristokansat, kyseessä oli lähes paniikinomainen pakeneminen valtavien tappioiden kera. Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin 1979 tankein, hävittäjin ja muine moderneine aseineen, soti siellä kymmenen vuotta tuhoten maata järjestelmällisesti. Se oli silkkaa tuohoamissotaa, ei mitään rauhanturvaamista tai rauhaan pakottamista.
Sodassa tuhottiin Afganistan käytännössä, luotiin vahva pohja terroristeille.
Neuvostoliiton pakenemisen jälkeen YK ja länsimaat, Suomi mukaanlukien, ovat pyrkineet, kuten tavallista, yrittäneet paikata Neuvostoliiton tuhoja. Ne eivät ole siellä hyökkääjinä eikä sotimassa afganistanilaisiia vastaan. Ei, vaan tukemassa näitä terrorismia vastaan.
Venäjä ei tyypilliseen tapaansa ole pistänyt tikkua ristiin edeltäjänsä Neuvostoliiton totaalisen tuhoretken jälkien korjaamiseksi. Päinvastoin, tukee lähes varmasti alueen terroristeja.Nato on Afganistanissa sen onettoman episodin seurauksena, että G.W.Bush keksi kostaa täysin sivussa WTC-iskuihin nähden olleelle Afganistanille Iskut.
Kostoa janotaan vieläkin, koska Guantanamoa ei suljeta, vaan sinne revitään väkisin uusia uhreja kidutettavaksi. - täysinelonen
ne-autilus kirjoitti:
Nato on Afganistanissa sen onettoman episodin seurauksena, että G.W.Bush keksi kostaa täysin sivussa WTC-iskuihin nähden olleelle Afganistanille Iskut.
Kostoa janotaan vieläkin, koska Guantanamoa ei suljeta, vaan sinne revitään väkisin uusia uhreja kidutettavaksi.Se on joillekin historia vaikea oppiaine, mikään ei mennyt tuossa oikein.
- EiTerroristeille
Afganistanin kansa tuskin kaipaa Talebanin aikoja. Nykyinenkin on huomattavasti parempi siitä huolimatta, että Talebanit hengenheimolaisineen yrittävät paluuta valtaan.
Niimpä ... eikä tarvitse olla maailmalla arvostettu tutkija, ymmärtääkseen asian olevan juurikin noin.
IMHO.
- IHMHO
Nato-operaatio aiheutti jälleen siviiliuhreja kun Continental-hotelliin hyökättiin.
- MahtavaAasinsilta
Niinkö? Eihän Nato ole edes paikan päällä!
- Ghuikkl
MahtavaAasinsilta kirjoitti:
Niinkö? Eihän Nato ole edes paikan päällä!
Missä on USA siellä on nato.
USA on nato on USA. - Fallujah
MahtavaAasinsilta kirjoitti:
Niinkö? Eihän Nato ole edes paikan päällä!
"Niinkö? Eihän Nato ole edes paikan päällä!"
Afganistanissa on meneillään Naton johtama kriisinhallintaoperaatio. Nato ei näytä kuitenkaan hallitsevan kriisiä. Johtuneeko siitä, että natosotilaat viihtyvät paremmin jälleenrakennusrahoilla rakennetuissa huorataloissa "paikanpäällä". - TiltuJauhaaSkeidaa
Ghuikkl kirjoitti:
Missä on USA siellä on nato.
USA on nato on USA."Missä on USA siellä on nato.
USA on nato on USA."
Ei asia joikaamalla todeksi muutu!
USA (yksin) ei ole = Nato.
USA Afganistanissa ei ole = Nato Afganistanissa.
"Afganistanissa on meneillään Naton johtama kriisinhallintaoperaatio."
Vain johto on Natosta, mutta mikään Nato-sota se ei ole!
Miksei? Siitä puuttuu Naton yhteispäätös, jolloin siellä on vain ylen harva maa!
- weth4thw
Tuskin edes Naton jäsentenvälisissä.
- PureJenkki
Asioita ei paranneta aseilla....Areenasassa on nyt kolme jaksoa Vietnamin sotaa, kannattaa katsoa sillä jenkit toimivat samojen periaatteiden mukaisesti edelleen.
- PureHoTshi
Eikö paranneta? Tarkoitat tietenkin P-Vietnamin aseita?
Stallarille on tyypillistä se, että hän on aina riisumassa länttä aseita (ei parenneta aseita) kun taas kannattaa voimakkaasti militarismia idässä! Siellä kun aseet ovat aina rauhan aseita! - voiosuaotsaan
''Asioita ei paranneta aseilla...''
Aina ei tarvita aseita teikäläisiin kun pätee se vanha sananlasku, vanha kunnon väkivalta lopettaa aina vittuilun ja turhan lässytyksen ja joskushan sekin on silkkaa hupia. - voiosuaotsaan
PureJenkki kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
No laitas punapaskiainen niitä yhteystietoja niin katsotaan kuin käy, eihän tuollaisen surkean ryssänrakin lopettamiseen kavereita tarvita. Mutta ota sinä, ai niin eihän sinulla ole muita kuin se kupan syömä peilikuvasi.
- allah_aho
Ei paranneta aseilla. Jos on kysymys arabimaasta, niin ei paranneta islamin uskollakaan. Se on ainaista sortoa ja tappamista, kuten historia osoittaa.
- parlamentarismi
"ISAF-operaatiossa on kuollut kaksi suomalaissotilasta, vuosina 2007 ja 2011. Vuonna 2009 kaksi suomalaissotilasta haavoittui vakavasti. Kaikkiaan ulkomaalaisia sotilaita on kuollut yli kolmetuhatta vuosina 2001-2013. YK:n mandaatti loppui 2016 ja operaatio on nyt Naton johtama.
Suomi on antanut Afganistaniin kehitysapuun runsaat 220 miljoonaa euroa vuoden 2002 jälkeen. ISAF-operaatioon on kulunut noin 250 miljoonaa euroa."
Missä on UTVAn esitys eduskunnalle näistä armeijan nato-turisteista? Eikö opit jo ole saatu, jos ei, niin pitäisikö lähettää kurssinsa priimus, edellytyksenä oppien tuominen isänmaan puolustamiseen. Sotaministerin päätöksellä ei pidä ketään lähettää kuolemaan amerikkalaisten "rauhan" puolesta minnekään. Paljonko maksaa suomalaisen sotilaan henki? Ministeritason hevosenleikkinä sama:"Kerran se kirpaisee, eikä siinä mene kuin naimalla saatu henki."
Kun löysää turistirahaa näyttää olevan puolustusvoimilla niin voitaisiinko ostaa ilmatorjuntaohjuksia pääkaupunkiseudun ylle? Pelottaa että talebanit pudottavat taivaan päähämme. Mielestäni puolustusvoimien tehtävä on opetella puolustamaan kotia, uskontoa ja isäntämaata ihan näissä rauhan ajan, kalliissa kasarmeissa. - VenäjäOnSeOngelma
Näinhän se usein on, ettei aseilla ratkota ongelmia lopullisesti. Ei Afganistanissa kuin ei muuallakaan. Se pitäisi takoa myös terroristien ja diktaattorien päähän. Ja Venäjällä erityisesti olisi tässä paljon oppimista.
Venäjän edeltäjä Neuvostoliittohan, hyökkäsi Afganistaniin vuonna 1979, soti siellä kymmenkunta vuotta omilla moderneilla aseillaan, hävittäjillä, tankeilla tukien. . Ei saanut mitään muuta aikaiseksi kuin terrorismin kasvua ja valtavat tappiot, sekä imago että materiaalitappiot itselleen. Joutuikin häntä koipien välissä pakenemaan verissäpäin vuoristopaimenten ajaessa takaa. Tuolloin syntynyt terrorismi jatkaa aktiivisesti.
Venäjä ei ole ottanut opikseen romahtaneen edeltäjänsä virheistä. Nyt sota on jatkunut Ukrainassa nelisen vuotta, samoin Krimin miehitys. Venäjän imago- ja taloudellisrt tappiot valtavat, eikä sodankäyntikään ole halpaa. Ratkaisua ei ole näköpiirissä.
Georgiassa sotaa taisi olla vain pari vuotta eikä mitään hyötyä siitäkään Venäjä saanut.
Syyriassa Venäjä tukee julmaa diktaattoria ja satavarmaa on, että sekin kääntyy vielä Venäjälle raskaaksi, raskaammaksi kuin mitä jo nyt on. Diktaattorit, jotka sortavat julmasti ja vielä tappavatkin surutta omaa kansaansa, syrjäytetään aina jossain vaiheessa, niin kävi Gaddafin, Husseinin kanssa, vaikka kuinka Venäjä niitä tukisi.
Venäjän tapanahan on tuhota niin paljon kuin vain ehtii. Koskaan Venäjä ei osallistu missään tuhojen korjaamiseen ja jälleenrakentamiseen eikä muuhun jälkihoitoon. Ei myöskään Afganistanissa. Se on jäänyt poikkeuksetta länsimaiden tehtäväksi joko YK:n nimissä tai muuten.
Nimenomaan nykyisenkaltainen Venäjä ja tietysti sitämyöten tietysti te Venäjän mielistelevät tiltut ja trollit, jotka hyväksytte ja puolustelette noita Venäjän sotatoimia ja temppuja, on se ongelmatapaus. Ei Nato.- PureJenkki
Näin luodaan kaaosta: CIA:n agentti tuoreessa haastattelussa
Serbialainen WebTribune julkaisi haastattelun entisen CIA:n agentin Robert Baerin kanssa. Haastattelu tehtiin Quebecissä, Kanadassa, jossa hän oli mainostamassa uutta kirjaansa ”Valkoisen talon salaisuudet.”
"Pomoni joka on entinen Yhdysvaltojen senaattori, korosti jatkuvasti sitä, että jonkinlainen huijaus odotti Bosniaa. Kuukausi ennen väitettyä kansanmurhaa Srebrenicassa, hän sanoi minulle että tuo kylä olisi pian uutisissa ympäri maailman ja pyysi minua soittamaan lehdistön koolle."
Robert Baer, entinen CIA:n agentti, on kirjoittanut monta kirjaa joissa paljastetaan sekä CIA:n, että Bill Clintonin ja George W. Bushin hallinnon salaisuuksia. Hänet on myös pidätetty monesti. Mitt Waspurh, hänen henkilökohtainen ystävänsä joka oli töissä senaatissa ja jonka kanssa hän jakoi tietoa, ammuttiin kuoliaaksi. Ollessaan vanhempi agentti Baer työskenteli Jugoslaviassa ja Lähi-idässä vuosina 1991-1994. Hän on myös ottanut osaa moneen National Geographicin dokumenttiohjelmiin, joissa syytettiin Bushin hallitusta sotimisesta öljyn vuoksi. - PureJenkki
Kuten niin usein ennenkin, Libyan sodan edellä ja aikana media laisti sille kuuluvasta ”vallan vahtikoiran” roolista. Se ei tutkinut kriittisesti ”humanitäärisen väliintulon” varjolla toteutetun hallinnonvaihtokampanjan motiiveja eikä kyseenalaistanut ilmapommituksia, joissa jo itsessään kuoli paljon siviilejä. Media siten osaltaan takasi, että myös Libyan sodan ensimmäinen uhri oli totuus. Tämä osoitetaan seuraavassa tarkastelussa, jossa lähteet esitetään selkeyden ja luettavuuden vuoksi pääosin loppuviitteissä.
Libyan tilanteesta ja länsisuhteista ennen sodan syttymistä
Ennen sotaa libyalaisten keskimääräinen elintaso oli korkea. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) Libya sijoittui vuonna 2010 sijalle 53, luokkaan ”korkea inhimillinen kehitys”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle. YK:n lapsikuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa Libya sijoittui tuolloin korkeimmalle Afrikan mantereen maista.,Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa ja alempi kuin mm. Baltian maissa. Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, polttoaine ja sähkö halpaa, ja valtio tuki aviopareja ensiasunnon hankinnassa. Vuonna 2007 julkaistun teoksen (Otman ja Karlberg: The Libyan Economy) mukaan libyalaiset työntekijät kuuluivat erilaisine tukineen ”maailman suojelluimpiin”. - RommelOnVenäjänLakeija
PureJenkki kirjoitti:
Kuten niin usein ennenkin, Libyan sodan edellä ja aikana media laisti sille kuuluvasta ”vallan vahtikoiran” roolista. Se ei tutkinut kriittisesti ”humanitäärisen väliintulon” varjolla toteutetun hallinnonvaihtokampanjan motiiveja eikä kyseenalaistanut ilmapommituksia, joissa jo itsessään kuoli paljon siviilejä. Media siten osaltaan takasi, että myös Libyan sodan ensimmäinen uhri oli totuus. Tämä osoitetaan seuraavassa tarkastelussa, jossa lähteet esitetään selkeyden ja luettavuuden vuoksi pääosin loppuviitteissä.
Libyan tilanteesta ja länsisuhteista ennen sodan syttymistä
Ennen sotaa libyalaisten keskimääräinen elintaso oli korkea. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) Libya sijoittui vuonna 2010 sijalle 53, luokkaan ”korkea inhimillinen kehitys”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle. YK:n lapsikuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa Libya sijoittui tuolloin korkeimmalle Afrikan mantereen maista.,Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa ja alempi kuin mm. Baltian maissa. Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, polttoaine ja sähkö halpaa, ja valtio tuki aviopareja ensiasunnon hankinnassa. Vuonna 2007 julkaistun teoksen (Otman ja Karlberg: The Libyan Economy) mukaan libyalaiset työntekijät kuuluivat erilaisine tukineen ”maailman suojelluimpiin”.Eikös ole ihmeellistä, että kaiken tä,än ihanuuden keskellä eläneet libyalaiset kapinoivat kaikkien rakastamaa Gaddafia vastaan?
Tai jospa kapinan tekivätkin viisi maassa salaa asunutta CIA-miestä? - TiltuValehteleeAINA
RommelOnVenäjänLakeija kirjoitti:
Eikös ole ihmeellistä, että kaiken tä,än ihanuuden keskellä eläneet libyalaiset kapinoivat kaikkien rakastamaa Gaddafia vastaan?
Tai jospa kapinan tekivätkin viisi maassa salaa asunutta CIA-miestä?Somevetoinen arabiakevät + islamistien käyttö.
- SuuriPuute
PureJenkki kirjoitti:
Kuten niin usein ennenkin, Libyan sodan edellä ja aikana media laisti sille kuuluvasta ”vallan vahtikoiran” roolista. Se ei tutkinut kriittisesti ”humanitäärisen väliintulon” varjolla toteutetun hallinnonvaihtokampanjan motiiveja eikä kyseenalaistanut ilmapommituksia, joissa jo itsessään kuoli paljon siviilejä. Media siten osaltaan takasi, että myös Libyan sodan ensimmäinen uhri oli totuus. Tämä osoitetaan seuraavassa tarkastelussa, jossa lähteet esitetään selkeyden ja luettavuuden vuoksi pääosin loppuviitteissä.
Libyan tilanteesta ja länsisuhteista ennen sodan syttymistä
Ennen sotaa libyalaisten keskimääräinen elintaso oli korkea. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) Libya sijoittui vuonna 2010 sijalle 53, luokkaan ”korkea inhimillinen kehitys”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle. YK:n lapsikuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa Libya sijoittui tuolloin korkeimmalle Afrikan mantereen maista.,Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa ja alempi kuin mm. Baltian maissa. Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, polttoaine ja sähkö halpaa, ja valtio tuki aviopareja ensiasunnon hankinnassa. Vuonna 2007 julkaistun teoksen (Otman ja Karlberg: The Libyan Economy) mukaan libyalaiset työntekijät kuuluivat erilaisine tukineen ”maailman suojelluimpiin”."Kuten niin usein ennenkin, Libyan sodan edellä ja aikana media laisti sille kuuluvasta ”vallan vahtikoiran” roolista. "
Totta! Suomi on länsimaa eikä sen lehdistö voi olla Rommelille "vallan vahtikoira"! Suomen lehdistöstä puuttuu asioihin Venäjän näkemys!
- VenäjäHäviääAina
Tämä virkistynyt putintrolli nykyisin nimimerkkiä ’pure_jenkki’ käyttävä sitten jaksaa noita satujaan kirjoitella ihailemistaan kaatuneista ja ei-viel-kaatuneista hurjista diktaattoreista. Niinhän teit edellistenkin nimimerkkiesi kirjoituksissa.
Usko vaan, jokainen heistäkin tulee jossain vaiheessa kaatumaan niinkuin tähän asti on kaikille käynyt. Kansalaiset aina jossain vaiheessa saavat tarpeekseen ja se on menoa. Vaikka Venäjä tukee diktaattoria kuinka paljon tahansa. Jäljelle jää vain sekaisin oleva maa ja paljon terrorismia.- KukapaEiHäviäisi
Mitä annettavaa sinulla on tähän keskusteluun.
- EhtaStallari
Mitä itselläsi! Rommel/SBOSS/SEAvarakatseinen jne on palstan ehdoton häirikkö ja 100 prosenttisesti "Venäjän mies" henkeen ja vereen! Venäjän rinnalla ei hänelle Suomi paina mitään!
- viaton_tarkkailija
USA:n hallinto uskoo että mitä enemmän aseita sitä turvallisempaa.
Sama harhainen teoria näkyy räikeästi kansalaisten konetuliaseiden suhteen maailman ainossa ydinpommia käyttäneessä maassa.
USA:ssa vuosina 1989-2014 (25v) on ammuttu 836 290 henkilöä ja vastaavasti USA:n kaikissa sodissa vuosina 1776-2015 (239v) 'vain' 656 397 henkilöä.Kaivappa huvikses vastaavat tilastot venäjältä ... älä sit pety kun USAvihahekumasi lerpahtaa ja touhutipat valuu varpaillesi. ;-)
IMHO.- enfefnefenlefnl
Isä Aurinkoinen pisti toistakymmentä miljoonaa OMAN maan kansalaista multiin pelkästään 20 vuoden aikana. Saavutusthan sekin... Pitää jenkkien aika kauan ammuskella, että pääsee edes puoleen tuosta luvusta.
- ViattomastiRehellisempää
enfefnefenlefnl kirjoitti:
Isä Aurinkoinen pisti toistakymmentä miljoonaa OMAN maan kansalaista multiin pelkästään 20 vuoden aikana. Saavutusthan sekin... Pitää jenkkien aika kauan ammuskella, että pääsee edes puoleen tuosta luvusta.
Tuosta ’isä aurinkoisen’ murhaamien kansalaisten määrästä esiintyy myös huomattavasti suurempia arvioita, jopa lähemmän 30 miljoonaa.
No tietysti näitä ei lasketa itätrollien mielestä, koska Venäjällä on eri itsevaltias nykyisin, kun Stalinin Neuvostoliitto romahti omaan mahdottomuuteensa. Niin ja KGB:n nimikin muuttunut FSB:ksi.
Toisaalta Stalinia ollaan nykyVenäjällä taas nostamassa sankariksi kova vauhtia.
Siinäpä sitä nimimerkille ’viaton_tarkkailija’ onkin viattomasti tarkkailtavaa. Kannattaisikohan ottaa viattomasti nuo vinoutumista viattomasti aiheuttavat suodatinlasit pois päästä. Uusi vapaampi ja laajentunut näkökenttä voisi avartaa mieltä. - avoin_kysymys
enfefnefenlefnl kirjoitti:
Isä Aurinkoinen pisti toistakymmentä miljoonaa OMAN maan kansalaista multiin pelkästään 20 vuoden aikana. Saavutusthan sekin... Pitää jenkkien aika kauan ammuskella, että pääsee edes puoleen tuosta luvusta.
" Isä Aurinkoinen pisti toistakymmentä miljoonaa OMAN maan kansalaista multiin"
Siitä voisi natoketkukin oppia jotakin vai luuleeko hän, että ne henget saadaan takaisin Natoon liittymällä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812