Yleistajuinen näkemys lajin ja yksilön sopivuudesta perustuu Raamatun oppiin, että kirotut saavat kiroveden itseensä ja tulevat siitä hedelmättömiksi. Evoluutionäkemys on luonnollisestikin saanut alkunsa juutalais-kristillisessä maailmassa. Nykyään on kosolti biologista tutkimusta, jossa nähdään, että puhe evoluutiosta on mieletöntä, koska se perustuu epätieteellisille olettamuksille. Nykypäivänä biologiassa lähdetään siitä, että havaitut poikkeamat vastaanotetaan osoituksena rapautumisesta. Tieteessä on tajuttu se, että alkuperäinen elämä on ollut elämää parhaimmillaan ja, että sen jälkeen tullut on vain alkuperäisen luonnon rapautuneita jäännöksiä. Onkin ollut silkkaa vääryyttä nähdä vain se luonnonhistorian viimeisin silaus, jossa eliöstön kelpoisuus näyttää siellä täällä kohentuvan. Kuitenkin siinä sivuutetaan se, että nämä elämän sisällä kehittyneet uudet ominaisuudet ovat elämästä itsestä tulevia, joten jatkuvasti oikeastaan menetämme sukupuutoissa ja lisääntymättömyydessä tärkeitä ominaisuuksia. 100 miljoonaa vuotta sitten jos olisi elämää kulkeutunut sille vieraaseen seutuun, niin sen selviytymismahdollisuudet olisivat olleet kosolti paremmat kuin nykypäivän rapautuneessa elämässä.
Biologia tunnustaa elämän rapautumisen
15
82
Vastaukset
"Evoluutionäkemys on luonnollisestikin saanut alkunsa juutalais-kristillisessä maailmassa."
Tästähän te kreationistit saisitte väittelyä aikaiseksi, täällä palstalla on ainakin yksi kreationisti, jonka mielestä evoluutioteoria on alkujaan antiikin Kreikasta.- evpuhumusss
On varmaankin mahdollista, että siinä on kyse vain näkökannan eroavaisuudesta.
Koko länsimainen sivistys ja tieteet pohjautuvat antiikin kreikkaan. Kristinusko samoin (lähinnä Platonin oppeihin). Joten siinä mielessä joku kreationisti olisi pitkälti oikeassa.
Todennäköisesti kyse on tästä samasta multinikki-kreationistista, joka on yhtenä päivänä yhtä mieltä ja toisena toista.
- evpuhumusss
TheRat kirjoitti:
Koko länsimainen sivistys ja tieteet pohjautuvat antiikin kreikkaan. Kristinusko samoin (lähinnä Platonin oppeihin). Joten siinä mielessä joku kreationisti olisi pitkälti oikeassa.
Niin, nähdäkseni näkökanta on siinä ollut sitten jotenkin eri kuin itselläni.
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Todennäköisesti kyse on tästä samasta multinikki-kreationistista, joka on yhtenä päivänä yhtä mieltä ja toisena toista.
Todennäköisyys lienee lähellä yhtä.
"Nykyään on kosolti biologista tutkimusta, jossa nähdään, että puhe evoluutiosta on mieletöntä, koska se perustuu epätieteellisille olettamuksille. Nykypäivänä biologiassa lähdetään siitä, että havaitut poikkeamat vastaanotetaan osoituksena rapautumisesta. "
Olipahan melkoisen roisia valehtelua jopa kreationistiksi. Et tietenkään kykene esittämään ainuttakaan tieteellistä artikkelia, missä noin todettaisiin. Maiskahdus , jonka mahdollisesti kuulit, johtui siitä, kun roskanpuhujan leima iskeytyi otsaasi.
Evoluutioteorian asema on biologiassa täysin kiistaton. Keskustelu koskee lähinnä yksityiskohtia ja joitain mekanismeja.
Kun tuollaisia kommentteja lukee, epäilee pakostakin, että kysessä on evoluutioteorian kannattaja, joka yrittää parodian keinoin halventaa kreationisteja. Siihen ei ole tarvetta. He kykenevät esittämään ihan itsekin itsensä naurettavassa valossa.- evpuhumusss
Biologiassa jopa tiedonintressi on usein ympäristötieteellinen , joten näkökulma n vahvasti rappeutumisnäkemystä korostava. Biologiassa kyllä toisinaan puhutaan vain tietyistä ekosysteemeistä jolloin tutkija saattaa oikoa mutkia ja tarkastella lajia vain omassa ympäristössään janähdä sen erinomaisuuden siinä. Kyseessä on silloin kuitenkin ns. biogeografinen tutkimus. Aito-biologinen tutkimus lähtee siitä, että eliömaailmassa havaitaan muutoksia ja että ne poikkeuksetta ovat sukupuuttoutumisen ja lisääntymättömyyden kyllästämiä, rappeutuneita.
evpuhumusss kirjoitti:

"Aito-biologinen tutkimus lähtee siitä, että eliömaailmassa havaitaan muutoksia ja että ne poikkeuksetta ovat sukupuuttoutumisen ja lisääntymättömyyden kyllästämiä, rappeutuneita. "
Aito evoluutiobiologian tutkija on syönyt jääkaapiltani kaksikymmentä vuotta. Oman amatöörimäisen vuosia kestäneen kiinnostukseni lisäksi voin nykyään tarvittaessa kysellä tarkennuksia alan tutkijalta, jolla on periaatteessa pääsy kaikkiin evoluutiobiologian tutkimustuloksiin ja joka työskentelee Eurooppalaisen evoluutiotutkimuksen huippuryhmässä.
Älä viitsi minulle valehdella. Mikään tieteellinen tutkimus ei tue väitteitäsi. Kirjoitat silkkaa paskaa.agnoskepo kirjoitti:
"Aito-biologinen tutkimus lähtee siitä, että eliömaailmassa havaitaan muutoksia ja että ne poikkeuksetta ovat sukupuuttoutumisen ja lisääntymättömyyden kyllästämiä, rappeutuneita. "
Aito evoluutiobiologian tutkija on syönyt jääkaapiltani kaksikymmentä vuotta. Oman amatöörimäisen vuosia kestäneen kiinnostukseni lisäksi voin nykyään tarvittaessa kysellä tarkennuksia alan tutkijalta, jolla on periaatteessa pääsy kaikkiin evoluutiobiologian tutkimustuloksiin ja joka työskentelee Eurooppalaisen evoluutiotutkimuksen huippuryhmässä.
Älä viitsi minulle valehdella. Mikään tieteellinen tutkimus ei tue väitteitäsi. Kirjoitat silkkaa paskaa.Ps.
Kerro yksikin eliölaji, joka on kuollut sukupuuttoon geenin rappeutumisen takia. Luulisi olevan helppoa nyt, kun kuudes suuri sukupuuttoaalto on menossa. Ja suurin syy siihen on ihminen, joka on "lisääntynyt ja täyttänyt maan".
Jumalan kuva on luonnon syöpäkasvain.- evpuhumusss
agnoskepo kirjoitti:
"Aito-biologinen tutkimus lähtee siitä, että eliömaailmassa havaitaan muutoksia ja että ne poikkeuksetta ovat sukupuuttoutumisen ja lisääntymättömyyden kyllästämiä, rappeutuneita. "
Aito evoluutiobiologian tutkija on syönyt jääkaapiltani kaksikymmentä vuotta. Oman amatöörimäisen vuosia kestäneen kiinnostukseni lisäksi voin nykyään tarvittaessa kysellä tarkennuksia alan tutkijalta, jolla on periaatteessa pääsy kaikkiin evoluutiobiologian tutkimustuloksiin ja joka työskentelee Eurooppalaisen evoluutiotutkimuksen huippuryhmässä.
Älä viitsi minulle valehdella. Mikään tieteellinen tutkimus ei tue väitteitäsi. Kirjoitat silkkaa paskaa.Jos lähdetään siitä, että otetaan biologian tieteellinen julkaisu käteen ja selvitetään mitä siellä sanotaan: Kohdassa, jossa selostetaan menetelmät, eli ns.tutkimusraportin alkuosiossa, on kosolti asiaa tutkimuksen kannalta oleellisista asioista mutta järjestään siellä on sivuutettu kannanotto siihen, että elollisen luonnon toiminnassa olisi kysymys kelpoisuuden lisääntymisestä. Biologiassa tutkitaan elämää, maantiedossa ja biogeografiassa näkökanta puolestaan on ns. GIS eli paikkatiedollinen, jossa keskitytään avaruudellisiin erityiskohtiin. Biologiassa nähdään hyvin se, että elämä niukkenee jatkuvasti ja peruuttamattomasti. Elämä on itseään hävittävää ja myös eloton luonto hävittää elämää, joka on poikkeuksetta perimään sisältyvää. Olisi kokonansa perustelematonta yhdenkään tieteilijän väittää, että missään olisi sellaista kelpoisuuden lisääntymistä, joka kattaisi laajempaa kenttää kuin ehkä kyseistä tutkimuksessa tarkasteltua.
- totuudenkerronminä
Jos tarkoitat rapautumisella sitä että elämän monimuotoisuus vähenee niin siinä voit olla oikeassa. (enemmän lajeja kuolee/tapetaan sukupuuttoon kuin uusia syntyy)
Ihminen sen sijaan kehittyy koko ajan ja lajiutumistakin tulee tapahtumaan ihmisen osalta kun ihminen siirtyy tosiasialliseen avaruusaikaan.- jorkuuuuuk
Geneettisesti ihminen ei kehity yhtään mihinkään ja saattaa nimenomaan rappeutua juuri nyt, kun vähiten älykäs aines lisääntyy eniten ja sairaudet eivät karsiudu luonnonvalinnan kautta pois. Kulttuurievoluutio on toinen asia.
- evpuhumusss
Itseasiassa ihminenkin rappeutuu ihan niinkuin muutkin lajit. Ihmisen on jatkuvasti haasteellisempaa selviytyä uudessa ympäristössä sillä menetämme jatkuvasti hyvää perimää.
evpuhumusss kirjoitti:
Itseasiassa ihminenkin rappeutuu ihan niinkuin muutkin lajit. Ihmisen on jatkuvasti haasteellisempaa selviytyä uudessa ympäristössä sillä menetämme jatkuvasti hyvää perimää.
Jep..ekaksi meni karvoitus ja joudumme tekemään ja ostelemaan vaatteita. Älypuhelimet ja teknologia tyhmistää ihmisen kun ei enää itse tarvitse ajatella. Jostain luin että länsimainen ihminen ainakin tyhmistyy ja tieteen kuvalehdestä että ihminen ei voi oikeastaan viisaammaksi tulla. Poikkeusyksilöitä tietty on mutta minkälainen evoluutio tuhoaa hyvää perimää ja elämän helppous tyhmistää? Ei se minkäänlaista evoluutiota ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820