Uudet tiedustelulait todennäköisesti on tarkoitettu estämään Iranin kaltaisten levottomuuksien syntymisen Suomessa. Puolustusministeri jo väläytti eteläisessä päivälehdessä että maan sisäisestä levottomuudesta pitää ja saa käyttää oikeaa nimeä , kuten "punakapina".
Onko kansalaisaloite jo sellainen levottomuus mihin puolustusvoimien halutaan suuntaavan tiedustelunsa , sehän on hallitusta vastaan suunnattu aloite?
Pelkääkö hallitus "Punakapinaa" ?
10
58
Vastaukset
- turvallisuusensin
Jos meidän tiedustelulait olisivat kunnossa voisi supo aloittaa tutkimukset kaikkien allekirjoittajien taustoista , josko sieltä löytyisi aihe pidätykselle ja ennen kaikkea nopealle maastakarkoitukselle.
- mielipidevapaus
Meinaatko että Suomessa pitäisi aloittaa mielipiteen rajoittaminen ja poliittiset vainot ?
Noin historian valossa kaikemoiset mielipide hallitsijat ova pyrkineet pitämään paqlopuhei teolleen ja hakemaan vääryyksileen oikeutusta ,vaan ain on käyny niin et totuus on tullu julki ja oikaisut on ollu sen mukasia kuin teot.
Suomi on kansanvaltainen demokratia ,jossa kansalaisilla on valta ja oikeus mielipteensä julkituomiseen. Kansalaisaloite on laillinen kanava äänen esiin tuomiselle. Nämät jotka ovat äänensä esiin tuoneet ovat oikeutettuja sen kuulemiseen.
Ääni määrä on siinä määrin mittava että sen johdosta on selkeää että asiaan on tulossa muutos. Josko tuo sivutettaisiin huomiotta tai toimenpiteitä tulee kyseeseen kansanvallan sivuuttaminen. Tällöin on kyseenalaista onko hallituksella ylipäätään toimivaltaa, ottaen huomioon kuinka hallitus on tällä hetkellä muodostettu .Viittaan tällä siihen että halitus muodostus on toteuttu liittämällä hallituskokoonpanoon puolue ,jolle kanasalaiset eivät ole antaneet suoranaisella kansanäänestyksellä toimivaltaa.Kaansalaisaloite taasen on kansanvaltainen aloite,joten selkeä ristiriitaisuus toimenpiteiden suhteen tällöin olisi.
Tuon suuntaiset vihjailut ovat myös sikäli asiattomia,että perustuslaki kuin kansainväliset säädökset takaavat poliittisen mielipidevapauden ,sekä tuoda omat katsantokantansa juki,että ajaa eteenpäin näkemyksiään,ilman vainoja,joten olisin hyvin varovainen tuonsuuntaisten vaino puheiden kanssa.
- PieniPiruVasempaan
Punakapinan tarkoitus oli tehdä Suomessa bolshevikkien vallankaappaus, mutta se epäonnistui koska edes silloin ei ollut tarpeeksi niitä, jotka olisi halunneet Suomesta osaa Neuvostoliittoa. Nyt ei ole edes olemassa isoa naapuria, joka rahoittaisi Suomessa kapinaa ja vasemmistopuolueetkin ovat poistaneen vallankumouksen ohjelmastaan.
Kapina vaatiisi riittävän suuren tahdon eikä sitä löydy nykyisten puolueiden piiristä. Uuden puolueen perustaminen vallankaappausta ajamaan voi olla ylivoimainen tehtävä tai ainakin sen jäsenmäärän saaminen suureksi on. Tämä etenkin, kun puheissa halukkaimmat vallankumouksen tekijät ovat niitä, jotka eivät omassa elämässään ole saaneet mitään kummoista aikaan, miten sitten valtiotasolla?- jkjklj
Vallankumous ei lähde puoluetasolta vaan spontaanisti kansan keskuudesta.
- nytjärkikäteen
Aivan. Monasti olojen kurjistuminen aiheuttaa vallasta syöksemisen ja on syynä siihen.
Venäjän kansannousun lähtökohdat ovat samaiset. Kaikilla vallan vaihdoksilla on vaikutuksensa myös ympärivaltoihin ,muodoin jos toisin.
Kansallissosialismin nousu Venäjällä mahdollisti Suomen itsenäistymisen.Ilman tuota Suomi olisi autonominen osa Venäjää. Keisarin kukistittua Suomi jäi ilman hallitsijaa. Näin Suomella oli mahdollisuus itsenäistymiseen. Valta muodosta käytiin poliittisia kädenvääntöjä ,nykyisten Keskustaa edeltävien kanta isä puolueiden ,sekä kokoomuksen isäpuolueiden (porvariston )välillä. Porvaristo halusi kuninkaan ja likeltä liipaisi,että sellainen ei olisi Suomeen tullutkin.Keskustalaiset ,maaseudun puolueen väki ajoi itsenäistä demokratiaa vääjäämättä Suomeen,jonka he sittten saivat 1917. Näissä merkeissä Suomi julistautui itsenäiseksi.
Maassa oli nälkävuodet ja nälänhätä. Maassa ei tavallisella kansalla ollut maanomistusoikeutta, vaan vallalla oli torpparius järjestelmä. , [(maanomisttusoikeus suomeen saatin vasta 1920,jota seurasi torppien lunastukset omiksi ,velkasitoumuksin)], Leipää ansaitiin myös päiväläisinä ,piikoina ,renkeinä jne jne ..
Mutta asiaan.. Nälänhätä ja toimeentulovaikeuden ajoivat Suomessa kansan nousuun 1918 ,esimerkkinä toimi itäisen naapurin onnistunut kansannousu,jota Suomessa hyvin harvat kannattivat .Ilman nälänhätää ei Suomessa olisi nähty kansalaissotaa .
Eriarvoistuminen ja toimeentulon mahdottomuus oli tuohon syynä. Tuosta syystä nykyisen hallituksen harjoittama politiikka on vaarallista ja lyhytnäköistä. Nyt leikataan vain heikosti toimeentulevilta, asetetaan leikkureita työttömille jotka ovat jo toimeentulo mahdollisuuden rjamailla ja usein sen altakin leipäjonolaisia ja vieläpä samaan aikaan hallituksen toimesta lakkautetaan leipäjonoavustukisien tukeminen.
Jokainen tietää sen kun ihminen ahdistetaan nurkkaan käy hän hyökkääjän päälle viho viimein. Tällaiselle eriarvoistamiselle olisi viisainta tehdä loppu ennenkuin se on liian myöhäistä. Suomessa tarvittii 1918 jäljiltä ww2 ,jossa kansakunta ehetyi yhteisen vihollisen edessä ,niin että naapurus eläminen suttaantui naapurusoissa ilman tulisien katseiden vaihtoa ja katkeruutta 1918 vastapuolien välillä .On ottanut 100 vuotta enenkuin sukupolvien vaihtumisten myötä tunteet ovat hälvenneet ja tuo ei vaikuta enää nykypolviin.
On melkoista näköalattomuutta lähteä samoille poliittisten päätösten ja eriarvoistamisen tielle kuin 1918. - PieniPiruVasempaan
nytjärkikäteen kirjoitti:

On melkoista näköalattomuutta lähteä samoille poliittisten päätösten ja eriarvoistamisen tielle kuin 1918.Mielestäni katsot asiaa suomalaisten silmälasien läpi. Suomen itsenäistymisen taustat ovat itsenäistymiseen asti Venäjän tapahtumia ja Venäjän historiaa.
Venäjän (ja siis Suomen) vallankaappaukset taustat alkoivat jo 1905 hävityllä sodalla Japania vastaan. Aionakin osittain siitä johtuneen tyytymättömyyden seurauksena keisarin absoluuttinen valta muuttui rajoittuneeksi itsevaltiudeksi.
Vuoden 1905 vallankumous oli paljon merkittävämpi kuin 1917 vallankaappaus. Vuoden 1905 jälkeen Venäjän (ja siis myös Suomen) hallinto oli heikko ja kyvytön tekemään päätöksiä. 1917 bolsevikit miehittivät tärkeimmät paikat ja julistautuivat vallanpitäjiksi. Tapahtuma oli melko rauhallinen ja sen kutsuminen vallankumoukseksi on liioiteltu. Vallankaappaus on lähempänä totuutta.
Suomessa tapahtui sama kuin muuallakin Venäjää eli bolsevikit pyrkivät ottamaan vallan itselleen suomalaisten vasemmistolaisten ja venäjän sotilaiden voimin. Suomessa asia ei kuitenkaan onnistunut.
Huonoilla elinoloilla on aina merkitys vallankumouksissa, mutta Suomen tapahtumat olivat kuitenkin enemmän seurausta Venäjän tapahtumista kuin sisäisen tyytymättömyyden aikaansaamia.
Venäjän hallinnon romahdettua Suomessa ei ollut toimivia poliisivoimia eikä toimivaa hallintoa. Tämä oli otollinen tilanne itsenäisyysjulistukselle. Muodostunut hallitus valitsi hallituksen järjestyksen valvontaan Suojeluskunnat koska muita vaihtoehtoja ei ollut ja järjestys piti palauttaa. Punakaarti olisi muuten ollut mahdollinen järjestyksen ylläpitäjä, mutta sen tavoite oli Suomen liittäminen Neuvostoliittoon, joka taas oli ristiriidassa itsenäisyyden kanssa.
Punakaartiin liityttiin varmasti pitkälti halusta saada parempi elämä, mutta se päti myös Suojeluskuntiin. Molemmissa ryhmissä oli taustoiltaan ja näkemyksiltään erilaisia ihmisiä ja valinta saattoi perustua tuttavapiiriin tai asuinpaikkaan ilman poliittista vakaumusta. Jako pelkästään oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin aliarvioi ihmiten kykyä ymmärtää asioita.
- KAPIAOHTAAN
KYLLÄ ASEETKIN ON KERÄTTY KANSALAISILTA JA ASELUVAT OVAT TIUKAT HANKKIA, KOHTA EI VASEMMISTOLAINEN SAA TUSSARIA MUTTA MANNET SAA!
- Tehdäänkehitysmaayhdessä
Vasemmisto ei tussareita kaipaa. Kädet leviälle ja koko maailmaa halamaan,mars ,mars
- miljoonaneuronvirkamies
Suomalaiset ovat saamattomia luusereita , työttömien aktivointimalli on siitä hyvä esimerkki.
Ainoat jotka jotain saavat aikaan on maanjussit traktorimarsseilla , kantavat paskoo traktoreilla teille ja toreille.
Jos tavis kantaisi saman määrän sontaa ja savea teille , saisi sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta , maanjussi miljardeja tukea.- turhiavirkamiehiä
Valtakunnansovittelija kehiin , jos on töissä eikä vapaalla kuten aina.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821