"Vuodenvaihteessa erosi Viitasaaren verran väkeä"

Julkisuutta

Useat Keskisuomalainen-konsernin lehdet ovat tänään uutisoineet näyttävästi kirkosta eroamisesta vuodenvaihteessa. Tässä Helsingin Uutisten juttu: https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/594938-vuodenvaihteessa-erosi-viitasaaren-verran-vakea-kirkosta-vauhdissa-taas

"Vuodenvaihteessa erosi Viitasaaren verran väkeä kirkosta – Vauhdissa taas mattimyöhäiset

Vuodenvaihteessa luterilaisesta kirkosta erosi Suomessa jälleen tavallista arkiviikkoa enemmän väkeä. Ajalla 27. joulukuuta–1. tammikuuta pelkästään eroakirkosta.fi-sivuston kautta kirkon jäsenyyden jätti taakseen hieman yli 6 300 henkeä.

Määrä vastaa kutakuinkin Juvan, Kittilän tai Viitasaaren koko asukaslukua.

Vilkkaimmin kirkosta lähti jäseniä vuoden viimeisenä päivänä, jolloin noin 2 060 jäsentä sai syystä tai toisesta tarpeekseen.

Vuodenvaihteen 2017–2018 eroamismäärä oli pienempi kuin aikaisempina vuosina. Lähiaikojen huippuvuodenvaihde oli 2014–2015. Tuolloin kirkon ovet sulki peräti reilut 9 100 henkeä. Sen sijaan esimerkiksi 2015–2016 taitteessa oli lähtijöitä kuuden päivän kuluessa 6 400 henkeä.

Luvut eivät ole lopullisia, sillä määrää muuttaa vielä henkilökohtaisesti esimerkiksi kirkkoherranvirastoissa eronneiden luvut, kun nämä selviävät myöhemmin."

https://eroakirkosta.fi/

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7584

      Vuosi on alkanut varsin pirteästi. Heti kolme ekaa päivää selvästi yli sata eroa per päivä.

    • rapsis

      Koko vuoden aikana erosi Porvoon kaupunkin verran väkeä.

      • yli-50000-eronnutta

        Ei mahdu koko eronneiden porukka edes Olympiastadionille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1688
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1649
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1562
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1408
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1366
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      451
      898
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      889
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      842
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      819
    Aihe