Kiina oli johtava tieteen ja kulttuurin valtio maailmassa noin 1 500 vuotta ajanlaskun alusta lähtien. Maa on noussut 70 vuodessa kaupan, maailmantalouden ja politiikan jättiläiseksi kommunistisen puolueen johdolla.
Kiinan painoarvo maailmanpolitiikassa näyttää olevan edelleen kasvusuunnassa. Geopolitiikka siltä osin, että läntinen kapitalismi johtaisi maailmantaloutta, murtuu koko ajan.
Kiina kuuluu BRISC valtioiden liittoumaan, johon kuuluvat lisäksi Venäjä, Intia, Brasilia, Etelä-Afrikka,
Kiina - maailmanpolitiikan jättiläinen
11
70
Vastaukset
- rabo
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oopiumisodat
Kiinan rappio maailmanvaltana tuli näkyviin oopiumsodissa 1800 luvulla. Siirtomaavalta Englanti halusi tuoda Kiinaan oopiumia mutta keisarihallinto kielsi. Muutama Englannin sotalaiva ampui rannikolta Kiinan kaupunkeja. Kiinan tykit ei yltäneet laivoihin. Englannin kauppakomppania avasi tykeillä laillisen huumekaupan maailmassa.
Tänään Kiina on johtavia avaruusvaltoja tieteessä. Se aikoo ensi vuosikymmenellä rakentaa kuuhun pysyvän asutuskeskuksen.
Trump ja muut joutuvat kysymään ensin Kiinalta, mitä he saavat tehdä tai olla tekemättä riippumatta siitä luiskahtaako Kiina täydellisesti kapitalismiin vai ei. Natokapitalismille on syntynyt selkeä vastavoima tai ainakin vahva kilpailija. - kike.si
Demokratian haaste.
Kiinan kommunistinen puolue toteuttaa kansalaisyhteiskuntaa mittavilla gallup ja muilla kyselyillä ympäri maata alueellisesti ja paikallisesti. Valtion elimet edistävät kansalaisten ja edustuselinten välistä vuorovaikutusta.
Korrution vastaiset toimet ovat esillä tämän tästä. - Partacus
Kiinan presidentti Xi Jinping puhui vuoden 2 017 kommunistien puoluekokouksessa maansa tilanteesta ja kehitystavoitteista.
Kiinalaisesta sosialismista.
KKP:n ideologia perustuu marxilaisuuteen ja jota toteutetaan maan taloudellisen ja kulttuurisen perinteen sovelluksena. Kaksi viimeistä vuosikymmentä ovat olleet uusi historiallinen vaihe Kiinan historiassa. Tieteellinen sosialismi on täynnä elinvoimaa 21. vuosisadan Kiinassa.
Xi siteeraa filosofi Septulinia pääristiriidasta ja joka kapitalismissa on työn ja pääoman välinen. Kiinassa pääristiriitana vallitsee aikakaudella riittämättömän kehityksen ja kasvavien tarpeiden välinen ristiriita. Kiina on edelleen kehitysmaa ja pysyy sosialismin ensimmäisessä vaiheessa ja se on maan teollistaminen.
Teoreettisesti perusasettamukset ovat oikein. Kehittymätön valtio ei suoraan voi hypätä sosialismiin. On luotava ensin vahva teollinen perusta. Tätä Kiinan kommunistit toteuttavat. Käytännössä se merkitsi työväenvallan vallitessa valtiomonopolistisen kapitalismin tiettyä sallimista ja josta jo Lenin puhui Lokakuun vallankumouksen jälkeen ja jota toteutettiin 1 920 luvulla. Katkaistiinko se liian aikaisin - ja luullakseni niin tehtiin.
Toinenkin seikkakin on tärkeä. Sosialismin rakennustyö tapahtuu jokaisessa valtiossa jossain määrin omalaatuisella kansalliseen kehitystasoon ja kulttuuriperimään nähden.
Kiina kiersi läntisen "taloussaarron" sallimalla ulkomaisen yksityisen pääoman saapumisen ja tulokset ovat monella tapaa myönteiset. Maa on avaruusvalta ja se merkitsee korkean tietotaidon olemassaoloa.
Kansallinen tie ja kansallisten erikoisuuksien huomioonottaminen sosialismin rakennustyössä ovat täydellistä marxilaisuutta.
Ketä tahansa luonnollisesti kiinnostaa, miten sosialismin käy. Säilyykö, kasvaako vai kuihtuu ja pääoma ottaa poliittisen vallan. Poliittisen vallan jo ollessa työväenluokalla sosialismin eteneminen on helpompaa. Viittaan Leniniin: Lännessä on helpompi rakentaa sosialismia (korkea teollisuuden taso) mutta vaikeampi alkaa kuin alikehittyneessä maassa.
Kun yksityinen pääoma toimii työväenvallan ehtojen mukaan, valtion taloudellinen pohja lujittuu ja yhteiskuntaa voi kaikin puolin kehittää eikä pakonomaista kansallistamista tarvita. Kysymys on siirtymäkaudesta kapitalismista sosialismiin.
Mielestäni NL olisi säilynyt mikäli siellä olisi jatkettu tiettyä yksityisen ja ulkomaisenkin pääoman vaikutusta. Nato ei taatusti olisi päässyt tekemään sellaista sotatuhoa 1 991 jälkeen kuin se teki. - Partacus
Jinping.
Geopolitiikan muutosaikakausi.
- Puoluekokouksen pääteema on kansalliset piirteet huomioon ottava kiinalainen sosialismi. ja kohtuullisen vauraan yhteiskunnan rakentaminen.
Sekä Kiina että koko maailma ovat keskellä perustavia ja monimutkaisia muutoksia. Kiina elää yhä tärkeiden strategisten kehitysmahdollisuuksien aikakaudella. Näkymät ovat valoisia mutta haasteet vakavia.
- Viimeiset 5 vuotta ovat olleet merkityksellisiä puolueen, maailman ja Kiinan kehitykselle. Globaali talous elää noususuhdannetta, useita alueellisia konflikteja on puhjennut (Lähi-itä/P). Kiina jatkaa vakaata edistymistä. Saavutukset ovat historiallisia maan avautumisessa ja sosialismin modernisaatiossa.
- Puolue laatii edelleen 5-vuotissuunnitelmia yleisistä kehitystrendeistä. Edellisellä kaudella oli esillä talouden lisäksi poliittisen puolen, kulttuurin sosiaalisen sektorin ja ekologian edistäminen.
Geopolitiikasta myöhemmin tarkemmin. Kiina suunnittelee yhdessä muiden maiden kanssa merkittäviä projekteja.
Suomi leikkaa kulttuurista ja muusta sosiaalisektorista. Kiina satsaa niihin tietoisesti ja mikä edistää edelleen taloudellista kehitystä.
Merkittävää on ettei Kiina osallistu eikä uhkaile naapureita tai muitakaan sotilaallisesti mutta tekee merkittäviä siviilitalouden liittoumia eri aloilla.
On muistettava, että Kiina pitää edelleen maataan kehitysmaana mutta toisaalta kehittyy rivakasti. Monissa seikoissa Kiina tuottaa maailmassa huipputekniikan rakennelmia.
Suomessa Kiina työllistää investoinneilla enemmän kuin Sipilän hallitus. Sipilän hallitus ei oikeastaan työllistä lainkaan. Se leikkaa kansan toimeentuloa ja valtion tuloja. Sipilän hallitus jakaa entistä enemmän monenlaisia yritystukia sulle mulle periaatteella ja olettaa että aurinko kääntyisi sen johdosta nousemaan lännestä ja laskemaan itään. - Partacus
XI Jingping.
Geopolitiikan muutos, tiedettä.
Natosotakapitalismin on syytä olla nöyrä.
KKP muuttaa puolueen ja valtion hallintarakenteita uusia olosuhteita vastaaviksi. Talouden huima kehitys on syynä.
Talous on yltänyt keskisuureen kasvuun. Tässä Jingping on vaatimaton. Kun lännen kapitalismi on rypenyt paikallaan vuosia niin Kiinan talous kohenee keskimäärin 7 % vuosivauhtia.
Viime vuosina Kiinan osuus maailman talouden kasvusta on ollut 30 prosenttia.
Kehittyvät teollisuuden alat kuten digitaalitekniikka ovat menestyneet. On tullut suurnopeusjunat, moottoriteitä, satamia ja lentokenttiä. Infra kehittyy vauhdilla.
Vertauksen vuoksi Sipilän hallitus tuhoaa infraa mm. koulutuksen, tiestön ja soten alueilla.
Maatalous uudistuu ja viljasato kasvaa. Kaupungistuminen etenee. Viidessä vuodessa 80 miljoonaa ihmistä on muuttanut kaupunkeihin ja heille on turvattu asunto.
Uusi "silkkitie" on suunnittelun alla. Kiinasta suunnitellaan uusi nykyaikainen rautatieyhteys Länsi-Eurooppaan. Se mullistaisi tavarankulun Keski-Aaasian, Venäjän ja EU:n alueella molempiin suuntiin.
Kiinan KKP tukee tieteen viimeisiä saavutuksia. Kiinasta on kehittymässä keksijöiden valtio. Siihen lukeutuu Tianpong-2, uuden avaruusaseman rakentaminen (vastine Venäjän ja lännen yhteiselle avaruusasemalle), syvänmerten miehitetyn sukellusveneen Jiaolongin käyttöönotto, Tianuanyanin maailman suurimman kaukoputken valmistuminen, "pimeää" ainetta tutkivan satelliitin Wukongin laukaiseminen avaruuteen, kvanttitieteen Mozi-satelliitti sekä oman C919-matkustajakoneen koelennot. Suurkaukoputkesta oli hiljan esittely Ylen kanavilla.
Kiina on nykyään johtavassa asemassa maailman kaupassa, ulkomaisissa investoinneissa ja valuuttavarannoissa mitattuna.
Voidaan olettaa huipputeknologian olemassaolosta, että ammattitaitoista työväkeä on eikä Jingpingin kehuminen maan tilanteesta ole tuulesta temmattu.
Kiinan arvovalta Aasiassa ja maailmalla onkin nousussa. Kiinalla on muitakin suuria projekteja kuin "uusi sillkitie" ja joiden suhteen natokapitalismi ainakin näillä näkymillä on lirissä. - Partacus
Puolue-valtio-ideologia.
Jinping:
Pyrkimyksemme on rakentaa valtio, jossa hallitus ja oikeusvaltioon perustuva yhteiskunta tukevat toisiaan. Kiinalainen sosialistinen oikeusvaltio on parantunut jatkuvasti. Yleinen tietoisuus oikeusvaltion olemassaolosta on kasvanut voimakkaasti. Kansallisen valvontajärjestelmän uudistamisen käyttöönotossa on edistytty hyvin.
KKP on vahvistanut ideologista johtajuutta. Marxismin merkitykselle annetaan enemmän arvostusta. Ihmiset ovat omaksuneet sosialismin, johon sisältyy kiinalaisia piirteitä, kiinalaista unelmaa. Sosialismin ydinarvot ja perinteinen kiinalainen kulttuuri eilävät yhdessä.
Voidaan yhtyä siihen että kussakin maassa lähdetään sosialismin tielle vallitsevat olosuhteet huomioonottaen. Tämä on aina kuulunut marxilaisuuden vallankumousteoriaan.
Tätä on korostettu kommunistien kansainvälisissä tapaamisissa.
Voidaan todeta se, että tiukemmin NL:n yhteyden kanssa ollut eurooppalainen sosialismi koki ongelmia siinä, ettei näkemystä noudatettu. Muualla sosialismi mm. Kuubassa kesti kun kansalliset lähtökohdat otettiin paremmin huomioon.
Maailmalla demokratiaan pyrkivät valtiot hakevat laajaa demokraattista rintamaa, kansanjoukkojen erilaisten ryhmittymien liittoa suurpääoman kukistamiseksi tai sen saattamiseksi palvelemaan kansaa.
Kiina on joka tapauksessa vastavoima Lännen kapitalismin herruudelle. Geopolitiikan muutos on tapahtunut ja etenee. Mitä paremmin lännen kapitalismissa tämä ymmärretään sitä kivuttomammin uusi demokraattinen, sosialistinen maailma syntyy.
Kiinan arvovalta etenee kolmannen maailman (köyhempien valtioiden osa) maissa siksi, että Kiina ei mene niihin aseet paukkuen vaan tavaranvaihdon nimissä. Toivottavasti Kiina pysyy omaksumallaan tiellä.
Hetkellinen mielipide: Yhdysvaltain poliittinen kaaos ei johdu lainkaan Trumpista. Trumpissa heijastuu geopolitiikan muutos ja Yhdysvaltain porvariston täydellinen tietämättömyys siitä tai shokkitila sen tiedostamisesta. USA suurimpana natomaana on eksyksissä eikä tiedä mitä sen tulisi tehdä, ampuako vai huomioida muutos ja joka edellyttäisi sotaisesta ulkopolitiikasta luopumista.
Maailman murrosvaihe ei siten ole pelkästään teknologiassa tapahtunut murros. Valtiolliset ja yhteiskuntasuhteet elävät muutoksen kourissa.
Suomen panostaminen natokapitalismin suuntaan on valtava harharetki ja jonka seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Keinotekoisesti Venäjästä tehty viholliskuva on vaarassa toistaa väärät liittoumat kuten viime sotien aikana. - älä_polta
Kiertoartikkeli maakuntalehdissä.
Kiina ja tupakka.
Kiinalaisetkin polttavat tupakkaa. Valitettavasti.
Tupakkatuotanto on 98 prosenttisesti valtion tupakkayhtiön omistuksessa. Kiinan tupakka tuottaa kolmannneksen kaikista savukkeista maailmassa ja on kolme kertaa suurempi kuin amerkikkalainen Philip Morris.
Kiinan valtiollinen tupakkayhtiö on erittäin kannattava. Sen voitot ovat yli 100 mrd euroa vuodessa. Kaikki voitot menevät maakuntien ja valtion käytettäväksi. Palkkatyöläiset johtavat yhtiötä ja tekevät tuotteet - homma toimii.
Periaatteessa valtion intressi on propagoida tupakan vahingollisuutta vastaan ja tuottaa muuta hyödyllisempää.
Lähde:
Björn Ådahl
Honkong - Partacus
Talous. Sosiaalipolitiikka.
Viisivuotiskaudella yli 60 mljoonaa kansalaista on nostettu köyhyydestä. Vuosittain syntyy yli 13 miljoonaa uutta työpaikkaa. Väestön henkilökohtaiset tulot ovat kasvaneet talouskasvua nopeammin. Koulutukseen ja kansanterveyteen on panostettu varoja. Sosiaalihuollon järjestelmää on kehitetty. Julkisen talouden voimin on edistetty asuntorakentamista.
Kaavoitusjärjestelmää on parannettu. Luonnonsuojeluun on ryhdytty satsaamaan. Maahan luodaan kansallispuistojärjestelmää.
Kiina on sopeutunut kv-ilmastosopimukseen, sen ehtoihin.
Vaikka Jinping vetäisikin kotiinpäin puheissaan julkisesta mediasta voidaan havaita Kiinan kehitys kaikessa myös korkean teknologian tuotannossa.
Mikäli ulkomainen pääoma pimittäisikin veroja kotimailtaan ne ovet tehneet tehtävänsä Kiinan teollistamisessa. Valtio on saanut tietotaitoa. Ammattityövoima on kasvanut vauhdilla. Myönnytyksenä ovat edulliset ehdot vieraalle pääomalle. Sen seurauksena kulkee korruptio mutta sitä esiintyy omastakin takaa. Korruptio on vitsauksena kaikissa valtioissa. Mediasta tiedämme KKP:n kampanjoita puolueen siivoamiseksi. - ril_tsu
Nato uhkailee ympäri maailmaa pieniä valtioita. Kiinaa se ei voi uhata vaikka Kiinan sotilasmenot ovat vain 8 % maailman sotilaskuluista. USA:n vastaava luku 40 %.
Kiina on lyömätön ja taloudellisesti muutaman vuoden kuluttua maailman johtava valtio. Kiinalla on oma satelliittipaikannusjärjestelmä ja siten riippumaton lännestä.
Kiinan arvovalta Afrikassa kasvaa kaiken aikaa. Kiinalaiset yhtiöt solmivat kauppasopimuksia kansoille edullisina.
Voidaan hyvin olettaa että Kiinan mahti voi vakauttaa maailmaa tulevina vuosina ja asettaa kapuloita sotaisen naton varpaille - Partacus
Jinpingin puhe sisältää myös kritiikkiä.
Vaikka talous ja sosiaalipolitikkaa edistyvätkin ongelmia aina on ja ne on pyrittävä ratkaisemaan. Ympäristönsuojelu on vaillinaista. Köyhyyden poistaminen on kesken. Maaseudun ja kaupungin väliset erot ovat. Ympäristöongelmat ovat suuret.
Sosialismin teoriasta.
Kiina on toteuttanut uutta talouspolitiikkaa 2 vuosikymmentä ja edennyt valtavasti ja etenee edelleen. Edessä on positiivinen tulevaisuus.
Tieteellinen sosialismi on täynnä elinvoimaa 21. vuosisadan Kiinassa (valtiomonopolistinen kapitalismi tai sosialismin esiaste työväenvallan valtiossa/P). Kiinalaisen sosialismin polku, teoria, yhteiskuntajärjestelmä ja sosialistinen kulttuuri ovat pysyneet kehityksessä mukana. Kiinalainen sosialismi tarjoaa uuden vaihtoehdon maille ja kansakunnille, jotka haluavat nopeuttaa kehitystään ja säilyttää itsenäisyytensä.
Kiinalainen sosialismi lähtee yhteiskunnallisen perusristiriidan, työn ja pääoman välisen ristiriidan käsitteestä. Sen perusteella vallitsee aikakauden pääristiriita (hetkellinen), jossa vallitsee riittämätön kehitys ihmisten tarpeiden tyydyttämisen suhteen.
Kiinassa on yli miljardin ihmisen perustarpeet tyydytetty ja voivat elää ihmisarvoista elämää.
Aineellisen ja kulttuurisen lisäksi tarvitaan enemmän demokratiaa, oikeusvaltiota, oikeudenmukaisuutta, turvallisuutta ja parempaa ympäristöä. Tuotteiden laatu vaatii parantamista.
Kiina on sosialismin ensimmäisessä vaiheessa. Kiinan kansainvälinen asema maailman suurimpana kehitysmaana ei ole muuttunut. Puoluetyön ja talouden rakentamisen täytyy perustua tämän realismin pohjalle.
KKP:n neljä pääperiaatetta ovat; Pitäydytään sosialismin tiellä, ylläpidetään kansan demokraattista diktatuuria ja puolueen johtavaa asemaa sekä kannatetaan marxismi-leninismiä. - Partacus
Kiina etenee siis vauhdilla taloudessa ja maailmanpolitiikassa.
Pekka Kejo esitti yhdessä US:n blogikirjoituksessa, että Kiina on tienhaarassa; luiskahtaako Kiina kapitalistien johdettavaksi vai ei. Kysymys on aiheellinen.
Peruuttaminen valtiomonopolistisen kapitalismin sallimiseen työväenvaltion johdolla oli oikea ratkaisu. Ehdottomasti oikein.
Ulkomainen pääoma veti luonnollisesti niin paljon kotiin päin kuin suinkin mahdollista. Veroja kuitenkin jäi alikehittyneeseen Kiinaan ja ennenkaikkea tietotaitoa sekä satoja miljoonia uusia nykyajan ammattityöläisiä.
Kiina ajaa tässä uusia polkuja mutta ei suinkaan tuntemattomia. Neuvosto-Venäjä salli kapitalismia työväenvallan alaisuudessa sekä myös ulkomaista pääomaa sekayhtiöissä. Lenin kansalaissodan loppuvaiheissa totesi, että sosialismin eteen on hankittava maailman edistynein tietotaito ja teknologia ja se merkitsee tiettyjä myönnytyksiä yksityiselle pääomalle. Stalinin hallinto lakkautti "ulkosuhteet" taloudessa sekä pienyritykset. Liian aikaisin tai sodan jälkeen 60 - 70 luvuilla olisi tullut toimia laajemminkin yhteistyössä kuin vain Lada-tehtaiden kohdalla eikä NL olisi kaatunut.
Koneellinen suurteollisuus ei yksin riitä. Osuustoiminnallista tai jopa yksityistä yrittäjyyttä tulee sallia. Ainakin sosialismin ensi askelilla. Toiseksi, mikäli valtio säätää propgressiiviset verolait ja valvoo veronkantoa, asiassa ei pitäisi olla ongelmia.
Mikäli Kiina luisuu kapitalismiin se ei auta lännen kapitalismia tippaakaan. Pikemminkin siitä voisi olla vahinkoa, koska kapitalisteilla on verissä sodankäynti. Kiinasta tulee maailman johtava kansantalous ja natokapitalismin on siihen sopeuduttava. Kiina ei näillä näkymillä uhkaa ketään mutta ei salli myöskään nenille hyppimistä. Suomelle Kiina on hyvä valtio. Se työllistää enemmän suomalaisia kuin Sipilän hallitus.
Toinen suuri työllistäjä on Venäjä. Suomen porvari yritti pärjätä ilman Venäjän kauppaa vuoden 1991 jälkeen mutta on palannut liki samoille luvuille. EU:n venäjä-pakotteet suuntautuivat Suomen kohdalla enemmän Suomeen kuin Venäjään. Se on sitä porvarin tolkutonta politiikkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823