Turhaan valitetaan ettei oltu tekemässä yhdessä tätä syhteemiä.
Perussuomalaisten työnvälitys
4
<50
Vastaukset
Huu Haa HuhtaTsaari rikkoo vaalilupaukset yhtä helposti kuin ikkunansa
Hallitus, jossa Ps oli osallisena, hyväksyi Kreikka 3-paketin, päästi maahan 32 500 turvapaikan hakijaa, leikkasi liki kaikkia etuuksia ja ajoi pakkolakeja ja kikyä. Antoi periksi suunnilleen kaikissa tärkeissä asioissa. Näin ministerit tekivät ja ryhmämme tuki. Omien saavutusten piikki jäi lyhyeksi. Kannattajat siirtyivät katsomoon.
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248425-menneesta-tulevaan-politiikka-jatkuu?ref=il- hahahahhahahahahah
”Paikallisen maksuttoman yleisötapahtuman yhteydessä oli myös käytetty kyseenalaista kekseliäisyyttä. Tullessamme paikalle 3 tuntia ennen esityksen alkua, penkillä oli (tyhjä?) laukku. 2 tuntia ennen esitystä laukkua oli hivutettu aina syrjempään ja katsomo alkoi olla täynnä. Tunti ennen esitystä yleisöä pyydettiin tiivistämään jälleen rivejä. 10 minuuttia ennen esitystä laukun omistaja tuli hölmistyneenä, kun hänen kassinsa oli penkin päädyssä. Jäi kyllä ilman paikkaa.”
Huh huh, mikä luuseri. Luuliks se oikeasti, että se paikka on hänelle varattu jollain laukulla:D - loisVasuri
Miksi vasemmisto pelkää työntekoa??
- Mahla-maho
Milloin ajattelit itse mennä töihin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770