tuki ja turva edelleen. Eläköön pummit!
Vasemmistoliitto, anarkistien ja sossupummien
5
<50
Vastaukset
- älytöntäjoo
Sitähän se on.
- ihan.oikein
Hyvä avaus!
- Siispunavihreäeliitti
Vasemmistoliitto mm 2011 eduskuntavaalikampanjassa keräsi äänet eu ja euro vastaisuudella. Vaalien mentyä takki kääntyi täydellisesti. Köyhät kärsivät eniten vasemmistoliiton kuin myös vihreiden ja sosiaalidemokraattien hallituksessa olosta. Itselle hommasivat kokoomusjohtoisessa hallituksessa ministeripaikat
- Lassi.Lukutaitoinen
"Vasemmistoliitto mm 2011 eduskuntavaalikampanjassa keräsi äänet eu ja euro vastaisuudella. "
Taisi käydä samoin kun entisellä tytöllä, piti poimia mustikoita sattui kuitenkin Variksenmarjat ämpäriin. Niin ne äänet prosentteina ja tulokset ovat valtioneuvoston vaalitilastoista siis eivät "lattelaisten ryydittämiä".
Äänimäärät laskevassa järjestyksessä. 1983 400930, 2011 239039, 2015 21702. Joten tuosta on pääteltävissä missä "Tiedostavat duunarit" ääniään pitävät ja niitä antavat. Tosin onko enää olemassakaan noita paljonmainittuja. Tuskinpa vain ??
Muista puolueista seuraa jatkoa tarkkaile palstoja !!
- VALKOMUSTAT-OPISTO007
Kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Paavo Arhinmäki jätti tänään kirjallisen kysymyksen Turkin hyökkäyksestä Syyrian kurdialueille Afrinin kaupunkiin.
Arhinmäki kysyy, jakaako Suomen hallitus mielestään edelleen samat demokraattiset arvot Turkin kanssa, ja miksi Suomen hallitus ei ota julkisesti kantaa Turkin aloittamaan, siviiliuhreja vaativaan hyökkäykseen toisen valtion alueelle.
– Vuosi sitten ulkoministeri Soini kävi Turkissa kehumassa, miten ”Suomi ja Turkki jakavat samat demokraattiset arvot.” Nyt Turkki on käynnistämässä täysimittaista sotaa kurdeja vastaan. Missä on ulkoministeri Soinin tai pääministeri Sipilän kannanotot? Jakaako Suomi ja Turkki edelleen hallituksen mielestä samat demokraattiset arvot, Arhinmäki kysyy.
Vahvin voima kauhua kylvävää terroristiorganisaatio Daeshia (ISIS) vastaan Syyriassa ja Irakissa ovat olleet kurdit. Kurdijoukot ovat vapauttaneet alueita Daeshin hirmuvallasta kylä ja kaupunki kerrallaan. Myös Suomi on ollut mukana kouluttamasta kurditaistelijoita Pohjois-Irakissa.
– Kurdijoukkojen kouluttaminen on ollut Suomelta oikea ratkaisu. Samaan aikaan NATO-maa Turkki on pommittanut kurdeja. Olen ottanut asian useasti eduskunnassa esille ja kysynyt asiasta ulkoministeri Timo Soinilta. Eipä ole paljon vastauksia tullut, Arhinmäki sanoo.
– Nyt, kun Turkki on aloittanut laajamittaisen hyökkäyksen kurdialueille, on ulkoministeri Soinin hiljaisuus niin kovaa, että korviin sattuu.
Mitä mieltä Työn Sankarit ovat sellaisesta asiasta, jossa sanotaan siten, että PUHU YHTÄ, TEE TOISTA, TOIMI KOLMATTA ja AJATTELE NELJÄTTÄ? Mitä esimerkiksi Totuuden Torvet ja Ajattelijanerot nyt tuumaavat esimerksi VasuriKapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:stä? Onhan olemassa myös sellainen Aateryväs, jossa tarinoidaan siten, että pitää ottaa huomioon KOTI, USKONTO ja PUOLUEYHTEISÖ. Mikähän on nyt Vasuripomojen USKONTO? Onko se siis USKONTO sama asia kuin KORKKIRUUVITEORIA?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815