Joku kertoi nähneensä hänet Vermossa tarkoin vartioituna.
Joku oli kuitenkin päässyt sylkemään häntä selkään.
Missä lymyää pääsinininen Soini?
16
60
Vastaukset
- NakkiPystyssä
No onhan maali hyvin leveä.
Siihen osuu vaikka olisi loppasuu. - lomaosakkeita_myym
Aika brutaalia mutta ilmeisen raakaa totuutta (Jari Leino)
"Minulle Timo Soini on aina ollut erittäin avoin ja rehellinen. Olen puhunut Soinin kanssa naamatusten tasan yhden kerran ja hän kertoi minulle täysin avoimesti ja rehellisesti omat tärkeimmät arvonsa (raha ja henkilökohtainen valta) ja miten hän aikoo edistää niitä arvoja (kahmimalla niitä itselleen kaikin tavoin).
Muistaakseni sinäkin, Matias, olit läsnä samassa tilaisuudessa: persujen ek-vaalivalvojaisissa 2007 Zetorissa. Tulos oli persuille hyvä, vaikka Jussi ei silloin vielä päässytkään eduskuntaan. Muistaakseni me kaksi kannoimme yhdessä Jaskan sieltä taksiin. Sitä en muista, olitko sinä vielä samassa pöydässä jatkoilla siinä aukion toisella puolella olleessa baarissa, kun Timo Soini tuli suomensisulaisten pöytään lohduttamaan Jussia.
Timo Soini kertoi Jussille ja kaikille pöydässä istuneille sisulaisille ehdokkaille ja tukiryhmäläisille seikkaperäisesti, että politiikassa on tärkeintä pitkäjänteisyys ja oman vuoron odottaminen. Pitää mennä kunnallisvaalien kautta. Kaupunginvaltuutettuna saa niin-ja-niin paljon rahaa ja etuja. Sitten pääsee eduskuntaan ja saa niin-ja-niin paljon rahaa ja etuja ja valiokuntapaikkoja ja hallintoneuvostopaikkoja ja eläkkeitä. Jos on oikein hyvä säkä, niin pääsee ministeriksi, ja silloin saa niin-ja-niin paljon rahaa ja etuja ja ministerimersun ja suojatyöpaikkoja. Tai jos pääsee mepiksi, saa niin-ja-niin paljon rahaa ja etuja ja eurosuojatyöpaikkoja.
Timo Soini piti pöydässä istuneille pitkän puheen, jossa hän korosti rahaa ja etuja ja oman vuoronsa odottamisen tärkeyttä, jotta pääsee hillotolpalle. Minua nauratti silloin, koska ajattelin, että toihan on aivan tyhmä äijä kun tulee Suomen Sisun kansallismielisen eliitin ykkösjätkille ja syvimmille aatteen miehille luennoimaan rahoista ja hillotolpista. Soinin puheet kuulostivat aivan siltä kuin helvetin huono lomaosakekauppias olisi myymässä isänmaataan. Minun mielestäni kansallisuusaatteen läpitunkemille aktivisteille olisi tietenkin pitänyt luennoida vaikutusmahdollisuuksista ja isänmaan pelastamisesta eikä omasta perseestä ja rahasta.
Todistetusti Timo Soini oli oikeassa: samassa pöydässä istuneet sisulaiset ehdokkaat kuulivat nämä samat puheet ja noudattivat Timon ohjeita. He ovat nyt hyvinkin korkeissa ja kovapalkkaisissa asemissa. Minä olin väärässä: isänmaata ei ole pelastettu vaan se on tuhottu.
Minulle oli tuon illan (v. 2007) jälkeen ilmiselvää, että Timo Soinilla ei ole minkäänlaisia aatteellisia arvoja tai tavoitteita, joten häneen ei voi luottaa missään asiassa. Mutta ei Timo Soini minua ole pettänyt: hän on toiminut täsmälleen niin kuin jo vuonna 2007 kertoi tulevansa toimimaan eli haalinut rahaa ja henkilökohtaista valtaa itselleen häikäilemättä.
Puhuessani Soinin petoksesta tarkoitan vuoden 2015 hallitusneuvotteluja, joissa Soini (puhuttuaan ensin Sipilän ja Stubbin kanssa ja tietoisena siitä, että Stubb on sopinut EU:n isojen poikien kanssa, että Suomi tulee ottamaan rikkautta rajattomasti) jätti ottamatta hankalan sisäministerin salkun ja pakeni itse ulkoministeriksi ja laittoi lellikkipoikansa Niinistön puolustusministeriksi."
https://hommaforum.org/index.php/topic,110716.msg2182560.html#msg2182560
. - kenttähavainto
Soiniin verrattuna jopa Otto Wille Kuusinen vaikuttaa pyhäkoulupojalta.
- eikähäpeä
On se Soini mestarikusettaja!
- McPvm42ZX
"eikähäpeä" on ilmeisesti yleveron maksaja, veron jonka Soini poistatti vähävaraisilta.
- Yökötyssika
Minä näin kuinka Soinin oma turvamies sylki häntä selkään.
Vanhat roomalaiset puukottivat petturipoliitikkoa selkään jollei tämä tehnyt hänelle suositeltua itsemurhaa. - ei.häpyä.minkäänlaista
Olin järkyttynyt kun soini kertoi yrittävänsä vielä eduskuntaan. se jätkää aikoo kuopia vielä kaikki kuopat, joska olis jotain jäljellä. Hyi helevetti.
- VaiVieläTulevaisuus
Inhoan ja halveksin syvästi näitä Sinisiä pettureita.
- Hoidanitseasiani
Minua ei Soini ole pettänyt. Näin tuon edelläkuulluun kyllä hänen olemuksestaan ja tyhjän jauhamisestaan tein olennaiset johtopäätökset. En ole äänestänyt enkä äänestä, en myöskään persuja, joita voi kuka hyvänsä villitsijä viedä mennen tullen.
Mutta te muut, äänestäkää sinisiä tai ketä vain, jos koette sen viisaaksi!- lierojane
Jopa olet tollo! Sinisiä äänestä vain kusipää.
- sinilutikka-ei-vaikuta
Sinilutikat vaikenee, kun Juha ja Petteri käskee.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005513271.html - MinPlusPvm22
* On varsin ihana olo kun Salla ei vuoda, katsokaa POIKA SALMISEN haastatteluohjelma jossa oli vieraana Soini. Hän sen teki.
* Yleveronkin poisti
* Omaishoitajille toi palkanlisää
* Piti huolen SIITTÄ, että valtion rahalla ei museota rakenneta - kohtakenkää
Soini nuoleksii hillotolpan jämiä!
- Nyrkit-taskussa
Kyllä Timo on oikein sutki se vetää kaikkia niin omiaan kuin pikkasen tyhmempiä kansalaisia retkuun. Samalla se vuoleksii ylintä Pyhää Kepu johtajaa, että voi jatkaa tyhmän kansan osan kyykytystä.
- Timokulta
Menestykseen ei tarvita älyä, ainoastaan setelinen selkäranka, Timo on siitä todiste :)
- SoinistaSiaksi
Timo Soinin voisi lahjoittaa nälänhädästä kärsivään Afrikkaan ihan sian korvikkeeksi. Olisi lapsille edes jotain syötävää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819