Kirkkoon liittyneiden määrä oli 2000-luvun matalimmalla tasolla 2004. Sen jälkeen luku nousi jatkuvasti aina vuoteen 2015. Nyt 2016 ja 2017 liittymisten määrä on vähentynyt.
Kaikkiaan kasvu 2004 -> 2015 oli 88 % eli määrä lähes kaksinkertaistui. Tarkkoja lukuja vuodelta 2017 ei vielä ole, mutta ennakkotiedon perusteella lasku ei näytä romahdusmaiselta. Vähän epävarmaa on vieläkin, jääkö 2015 todella kaikkien aikojen ennätykseksi.
(Luvut laskettu kirkon ilmoittamista luvuista. Niissä on n. 10 % systemaattinen virhe, jonka oletan olevan olennaisesti yhtä suuri aina, joten se ei vaikuta analyysiin.)
Kirkkoon liittyneiden määrästä
3
<50
Vastaukset
- nnbpgnk
Se on varmaan se kuuluisa kymmenys jolla kirkko saa jatkaa totuutta...
- Eiköss
Siinähän on mukana pikkulasten liittämiset, myös vauvojen, joita ei ennätetty kastattaa normikasteajassa.
Juuri näin. Mutta virhe on ollut samanlainen jo vuosia, joten ei se minusta mitenkään vertailukelpoisuutta poista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809