Laura Huhtasaaren väite, että vaaleihin liittyen hänen vastustajansa olisivat ikkunoiden rikkomisen takana on osoittautunut nykyisen tiedon varassa perättömäksi.
Poliisi ei ole löytänyt mitään todisteita väitteen tueksi.
Mitään poliittista motivaatiotakaan tommosesta ei voisi olla, koska tollasesta iskusta olisi vain iskijän porukalle haittaa kannatuksen laskun muodossa.
Sen sijaan motivaatiota voisi olla siihen että oma väki iskee ilman kiinni jääntiä, niin se voisi lisätä kannatusta, kun voi vierittää syyn vastustajalle.
False flag-temput kannatuksen nostamiseksi tai muuksi omaksi hyödyksi ovat aina olleet yleisiä, aina Saksan valtiopäivätalon poltosta Mainilan laukauksiin sekä Trumpin vaalikampanjaan ja pienempiä tekosia on pilvin pimein, aina perhe- ja ystävävä- tai työ-yhteisöihin saakka.
Poliisin mukaan vain ulommat ikkunat oli Lauralta lyöty rikki kepillä tai muulla välineellä.
Ihan kuin tarkoituskin olisi tehdä vain vähän tuhoa ja paljon näkyvyyttä.
Tokihan tollasta voi tehdä joku, joka ei hänen politiikkaansa kannata, mutta silloin tekijä olisi todella alhaiselta tasolta oleva vandaali, joka ei edes itse ymmärrä tekojaan.
Yleensä tollasiin tekoihin syyllistyvät vailla päämäärää vaeltavat lapsi- tai nuorisoporukat varsinkin kun päihteitä on käytetty.
Silloin kun jotain syyttää, niin pitäisi olla ensin näyttö asiasta.
Lauran ikkuna-väite perätön
37
155
Vastaukset
- kTk.eirek
Äänestän joka tapauksessa Salea, HYVÄ!
- rekrek
usko.vainen trollaa
- Lauraaa.mä.äänestän
Äänestät täysin väärin. Very bad.
- asdasdasdsd
no eikös noi antifat ole alhaisimman tason vandaaleja?
- tottapuhut
Ovat
heidän alapuolellaan on vain persut
- hahahahaahahahahah
Jos kyseessä olisi ollut anarkistit niin lasit olisi pistetty palasiksi kaikki ja menty varmaan sisäänkin. Pelkkien ulkoikkunoiden hajoittaminen kielii siitä että Laura on lavastuttanut tämän itse.
Nyt yksi heidän kansanedustajista myös suoraan syyttää vastapuolta ilman pienintäkään todistetta.
Persuilla perättömät syyttelyt kuuluvat kulttuuriin.
Vaatii pääministeriäkin tuomitsemaan iskun.
Niin, pitäähän Sipilän tietenkin tuomita isku vaikka se olisi omakin, eli siinä hän on oikeassa.Pe.ku kirjoitti:
Nyt yksi heidän kansanedustajista myös suoraan syyttää vastapuolta ilman pienintäkään todistetta.
Persuilla perättömät syyttelyt kuuluvat kulttuuriin.
Vaatii pääministeriäkin tuomitsemaan iskun.
Niin, pitäähän Sipilän tietenkin tuomita isku vaikka se olisi omakin, eli siinä hän on oikeassa.Olisivatpa yhtä innokkaita vastustamaan omien jengiensä ja natsien rötöksiä.
Olet ymmärtänyt asian väärin.
Huhtasaaren ikkunoiden rikkominen tapahtui Porissa, eikä Ruotsissa, eikä sillä ole muutoinkaan mitään tekemistä rajavalvonnan kanssa.
"False flag-temput kannatuksen nostamiseksi tai muuksi omaksi hyödyksi ovat aina olleet yleisiä..."
En kyllä tuollaiseksikaan sanoisi, ilman todisteita.
Nähtäväksi jää, kuka on ilkivaltaa tehnyt.- Rainbow.flag
Kyllä siinä joku sateenkaareva pelle on tekijänä, kun te setalaiset täällä näyttävästi olette vihaanne Lauraa kohtaan lietsoneet. Nimikin taitaa olla tiedossa, kun tuo pelle meni naamakirjassa rehvastelemaan.
"En kyllä tuollaiseksikaan sanoisi, ilman todisteita."
En ole niin sanonutkaan, mutta se on ainakin sata kertaa suurempi mahdollisuus, kuin että poliittiset vastustajat olisi sen tehneet.- jalanjälki
Ei saada selvyyttä tekijästä.
Niin oli tarkoituskin. jalanjälki kirjoitti:
Ei saada selvyyttä tekijästä.
Niin oli tarkoituskin.Lauran kannattajien joukossa on sekalaista porukkaa aina uusnatseihin saakka.
Heiltä voi odottaa mitä tahansa, eikä Laura sitä itse välttämättä edes tiedä.
Mielenkiintoista, että helluntailais-vaikuttajien keskuudessa Lauralla on vain 10%:n kannatus.
Heillä suosikkina on Niinistö, vaikka hän kannattaa eutanasiaa.jalanjälki kirjoitti:
Ei saada selvyyttä tekijästä.
Niin oli tarkoituskin.Olen vähän samaa mieltä. Liian pienet vahingot.
Rainbow.flag kirjoitti:
Kyllä siinä joku sateenkaareva pelle on tekijänä, kun te setalaiset täällä näyttävästi olette vihaanne Lauraa kohtaan lietsoneet. Nimikin taitaa olla tiedossa, kun tuo pelle meni naamakirjassa rehvastelemaan.
Poliittinen vastustaja olisi rikkonut kunnolla eikä vain vähän hieraissut. Taisit käydä itte asialla, hihupelle?
Ettäkö setalaisten pitäsi rakastaa presidenttiehdokasta joka haluaa viedä heiltä oikeuksia? Sehän olisi suurempaa kristillisyyttä kuin mitä yksikään helluntailainen pystyy osoittamaan koskaan.Pe.ku kirjoitti:
Lauran kannattajien joukossa on sekalaista porukkaa aina uusnatseihin saakka.
Heiltä voi odottaa mitä tahansa, eikä Laura sitä itse välttämättä edes tiedä.
Mielenkiintoista, että helluntailais-vaikuttajien keskuudessa Lauralla on vain 10%:n kannatus.
Heillä suosikkina on Niinistö, vaikka hän kannattaa eutanasiaa.>Heiltä voi odottaa mitä tahansa, eikä Laura sitä itse välttämättä edes tiedä.
Tämä on totta, mutta Lauran pahasti yliampuva kommentti kotiin tunkeutumisesta viittaisi taas siihen että saattoi tietääkin. Tai sitten ehdokas on vain suhteellisuudentajuton ja arvostelukyvytön, kuten tietysti onkin.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Heiltä voi odottaa mitä tahansa, eikä Laura sitä itse välttämättä edes tiedä.
Tämä on totta, mutta Lauran pahasti yliampuva kommentti kotiin tunkeutumisesta viittaisi taas siihen että saattoi tietääkin. Tai sitten ehdokas on vain suhteellisuudentajuton ja arvostelukyvytön, kuten tietysti onkin."Lauran pahasti yliampuva kommentti kotiin tunkeutumisesta viittaisi taas siihen että saattoi tietääkin. "
Nämä ovat pelkkää arvailua ja sellaisena ne ehkä pitäisikin pitää?mummomuori kirjoitti:
"Lauran pahasti yliampuva kommentti kotiin tunkeutumisesta viittaisi taas siihen että saattoi tietääkin. "
Nämä ovat pelkkää arvailua ja sellaisena ne ehkä pitäisikin pitää?Tietysti ovat, ja koska poliisi ei näin mitätöntä asiaa tutki kuin vasemman käden vasemmalta puolen, mitään muutakaan meillä ei tulle olemaan kuin päättelyä ja arvailua. Kuten sanoin, jos tekijä ei itse ilmoittaudu ja vielä jotenkin todista asialla oloaan, selvittämättähän tämä jää. Ilmeisesti edes tekijän kengännumeroa ei jäljistä välitetty katsoa?
mummomuori kirjoitti:
"Lauran pahasti yliampuva kommentti kotiin tunkeutumisesta viittaisi taas siihen että saattoi tietääkin. "
Nämä ovat pelkkää arvailua ja sellaisena ne ehkä pitäisikin pitää?"Nämä ovat pelkkää arvailua ja sellaisena ne ehkä pitäisikin pitää? "
Pienemmässä mittakaavassa false flag- ja psyops-temput ovat todella yleisiä.
Kun arvostelee perättömästi tai valehtelee toisesta ihmisestä, saadakseen itselleen jotain hyötyä tai muuta tunnustusta, niin ihan samansukuisista tempuista on kysymys.
Jokainen niihin törmää ja monet törmää lähes päivittäin.
Politiikassa ne vasta yleisiä onkin ja Laura itsekin niihin syyllistynyt.- olenyrittäjä_myynSohvia
"En kyllä tuollaiseksikaan sanoisi, ilman todisteita."
Todisteiden vähyys on itsessään miltei aihetodiste. olenyrittäjä_myynSohvia kirjoitti:
"En kyllä tuollaiseksikaan sanoisi, ilman todisteita."
Todisteiden vähyys on itsessään miltei aihetodiste.No jaa, mieluummin luota faktoihin.
- näinvaanon
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Heiltä voi odottaa mitä tahansa, eikä Laura sitä itse välttämättä edes tiedä.
Tämä on totta, mutta Lauran pahasti yliampuva kommentti kotiin tunkeutumisesta viittaisi taas siihen että saattoi tietääkin. Tai sitten ehdokas on vain suhteellisuudentajuton ja arvostelukyvytön, kuten tietysti onkin.Niinpä, luulen jonkun nuorisojoukkion älypään keksinnöksi. Voi tietysti olla muun puolueryhmittymän nuoria, mutta varmaan joku äkkiä saatu "älynväläys", tuskin kovinkaan harkittu teko. Ehkä hieman vainoharhaista ja turhan äkkipikaista leimata vastustajien syyksi. Presidentiltä vaaditaan kylmää harkintaa asiassa kuin asiassa.
Mutta nyt ilouutisia Lauran äänestäjille: kannatus on ylittänyt keskioluen alkoholiprosentin ja on Ylen gallupissa jo viisi prosenttia! Samalla se on jo lähes puolet homoseksuaaliehdokkaan kannatuksesta. Virhemarginaalin takia tosin emme voi olla 4,7 tilavuusprosentin ylityksestä aivan varmoja.
Näissä ehdokkaissa on se kiintoisa pointti, että Huhtasaari haluaisi mitätöidä homoseksuaaliehdokkaan solmiman avioliiton, kun taas homoseksuaaliehdokas ei puuttuisi Huhtasaaren elämään mitenkään.mummomuori kirjoitti:
Juu, nyt jännitetään miten Väyrysen ja Huhtasaaren keskinäinen kisa edistyy.
Laura johtaa 5-4!
mummomuori kirjoitti:
Jep. Väyrysellä on nyt kirittävää :D
Väyrynen on kai piilo-lerstadiolaisia, kuten Kekkonenkin oli.
Pe.ku kirjoitti:
Väyrynen on kai piilo-lerstadiolaisia, kuten Kekkonenkin oli.
No jaa, tuohon en osaa sanoa mitään. Uskonnollisuus on henkilökohtainen asia, ja jos sen sellaisena pitää, niin mikäs siinä.
"Uskonnollisuus on henkilökohtainen asia, ja jos sen sellaisena pitää, niin mikäs siinä. "
He ovat poliitikoita.
Heidän uskonnollisuus ei ole yksityisasia.Pe.ku kirjoitti:
"Uskonnollisuus on henkilökohtainen asia, ja jos sen sellaisena pitää, niin mikäs siinä. "
He ovat poliitikoita.
Heidän uskonnollisuus ei ole yksityisasia.Kyllä se mielestäni on. Kunha eivät harjoita uskontoaa työssään.
- gothmann
Sauli Niinistön pitäisi tunnustaa rikkoneensa lauran ikkunat.
Laura on kuitenkin niin paremman näköinen...
Ooh uuh. Missi ainesta.- Naiskauneusexpertti
Missillä pitäisi olla kuitenkin nykyään muotoa pakaroissa, mikä Lauralta puuttuu.
- j.vares
Ikkunoitten rikkoutuminen ei välttämättä ole poliittinen vaan kysymyksessä on todennäköisesti joku pervoporilainen jolla on pakkomielle meidän kauniiseen tulevaan presidenttiimme.
"pervoporilainen jolla on pakkomielle meidän kauniiseen tulevaan presidenttiimme."<
En nyt sentään menisi Saulia kauniiksi sanomaan. Mutta makunsa kullakin!RepeRuutikallo kirjoitti:
Väyrynen arvioi Saulin juuri komeaksi. Sama asia.
No, jos Väyryseen vertaa niin sitte.. :D
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005358609Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5369824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?92215Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1611203Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17856Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40764Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57752Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68726- 46715
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36657