Sauli Niinistö on kokoomuksen kuningas ja Naton takuumies Suomessa. Hän on myös euron suomalainen kantaisä ja Euroopan Unionin satraappihallitsija maassamme, joka hänen mielestään kuuluu yleiseurooppalaiseen liittovaltioon ja sen hallintomekanismien alamaiseksi. Ei halua, että Suomi hallitsee omia rajojaan. Niinistön toiminta euron ja Nato Isäntmaa -sopimuksen suhteen tulisi selvittää rikosoikeudellisesta näkökulmasta, mutta jostakin kumman syystä Suiomesta ei löydy yhtä ainoaa lainvalvontaviranomaista, joka uskaltaisi selvittää perustuslain ja rikoslain vastaisten sopimusten ja liitosten taustoja. Jos valitset Sauli Niinistön, valitset sen mitä maassamme on tapahtunut ja tehty viimeiset parikymmentä vuotta. Se on ollut Niinistön linjan mukaista "kehitystä". Et siis halua itsenäistä Suomea.
Osuva arvio Saulista!
19
113
Vastaukset
- rehtiyttä
Kenenkähän kamppanjaa tämän jutun aloittaja käy? Näitä on täällä pilvin pimein. Minä puolestani en aja kenenkään puolesta puhumista, mutta toivoisin, että tuollaisia kirjoituksia ei kilpailevista ehdokkaista kirjoiteltaisi.
Jos kirjoittaja on joku kilpasisko tai-veikko, niin katson tällaisen kirjoittelun häpeälliseksi. Ei ainakaan ole kelpaava tulevaksi Suomen presidentiksi halpamaisen luonteensa vuoksi.- jotain_rajaa_
Moniko muu ehdokas on naimisissa kummilikkansa kanssa?
- näitävaa
2-3-4-5-6-7-9 äänestetään
- Putinomania
Aloittaja on Väyrysen tai Huhtasaaren suomalaista tai venäläistä kampanjaväkeä.
- äitykkä
Eikö ihmisen yksityisyyteen kuulu kenenkä kanssa jakaa elämänsä,mitä se muille kuuluu.
- hyvinkö_nukkuu
Niinistö on jo -90 luvun pankkikriisissä syyllistynyt rikokseen velallisia
vastaan. Koivisto päätti ettei pankkeja voi haastaa oikeuteen, joka oli
perustuslakia vastaan. Niinistö oli perustuslakivaliokunnan
puheenjohtaja, eikä puuttunut asiaan. Pankkikriisin takia yli
10000 ihmistä teki itsemurhan. Miten mahtaa nukkua yönsä?- Isismeidän
Hyvin. Vahanukke vieressään.
Heillä ei ole omaatuntoa, vaikka rukoilevat joka ilta. - kettukakk
En tule äänestämään Saulia, en todellakaan.
- Suuriosaidiootteja
Eikun hehän toimivat oikein koska elämme kapitalismissa ja tuolloin 90-luvulla se lupa vasta annettiinkin ensummäisen kerran,suomalaiset halusivat sosialismista ja välittämisestä eroon js saivat sen. Eikö koulussa opetettu että markkinataloudessa tavoitellaan vaan voittoja,ketään ei säästetä jos niitä ei saada?
Mitäs äänestivät silloin ja mitäs nuoremmat äänestätte nyt kapitalismia,siinä jos et ole miljonääri, olet kuoleman oma ennen aikojasi ,kirjaimellisesti.
Näilläkin palstoilla suurin osa työläisistä jotka ovat riippuvaisia suurista palkoistaan huutavat vain kapitalismin nimeen ja köyhille kuolemaa,tajuamatta miten lähellä heidän irtisanomisensa ja oma kuolema on koko ajan.
Oikeat miljonäärit ei tuohon huuteluun edes osallistu koska tietävät jos köyhä nostaa kanteen huutelua vastaan ,he voivat hävitäkin miljoonia köyhille kuten jenkeissä joskus käy. - oipoiii
Syyttäisit oikeita syyllisiä, talousviisas Manua, mantelisilmä Holkeria ja Lama-Liikasta
- Jätä.välii
kettukakk kirjoitti:
En tule äänestämään Saulia, en todellakaan.
Ei sun tarviikaan kun meitä Salen äänestäjii on paljon. Sale saa takuuvarmasti yli puolet äänistä.
- 44divLäskipää
Suomalainen vaalikarja kyllä äänestää Saulia."Hän on niin edustava" ja tuleehan hänelle vauvakin".
- Vainvahanukke
Kaikkihan tänne on synnytty.
Mitä ihmeellistä on niinistön kersassa.
Onko Illä punaiset silmät jo syntyessään, vai mikä erikoisuus.
- Totuus-kääpästä
saulin arvot jos niitä edes sillä on
https://suomimedia.wordpress.com/2016/10/22/sauli-niiniston-vaiettu-salaisuus/ - oipoiii
Kun on kaltaistenne kirkujien kanssa eri mieltä niin on yleensä aina oikeassa: Kyllä Sauli on hyvä Pressa.
Vähän nössö se on kylläkin ollut, eikä ole johdattanut kansaa turvaan NATOoon. - Waltterinbiocykle
Sauli on rikkaiden tukema ehdokas, myös eun liittovaltioksi ajavien yritysten jalakeijoiden ehdokas, jos siis kuulut rikkaisiin ja eu virkaloisiin äänestät tietysti Niinistöä. Ps. En muuten lue sairaanhoitajia ja siivojia ja eläkeläisiä niin rikkaiksi että kuuluisivat Niinistön kannattajakuntaan ”edunsaajina”!
- eilisättävää
Kaikki yhdessä casessa, Valtterin fillari katosi, s...nan kiusaajat ja rasistit. Siinä tärkeimmät.
- HienooOllaHienoo
Kaikkihan me ollaan kohta porvareita, nytkun työttömätkin saavat pakolla töitä ja tienaavat sen 9 euroa päivässä.
- nähty_jo_tuo_mies
Ei tule meidän porukkamme äänestämään Sauli Niinistöä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818