TV1 antaa aikaa ruotsinkielelle!

On hienoa, että kanavauudistuksen jälkeen on ruotsinkieliset ohjelmat nostettu esiin. Päivisin tulee Yle:n molemmilta kanavilta ruotsinkieltä.

TV 1 lähetti kesällä Skansenin ja nyt voimalla nostetaan Strömsö suomalaiselle puolelle. Aivan MAHTAVAA. Nikkarointi ja kokkaus Strömsössä kuuluu kaikille!
Toivottasti Teuvo Hakkarainen löytyy ruudun ääreltä.
995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itse asiassa ruotsinkielisten ohjelmien kokonaistarjonta on vähentynyt kanavauudistuksen myötä. Ennen Fem-kanava oli kokonaan omistettu ruotsin kielelle. Ja lisäksi ruotsia tuputettiin myös muilla kanavilla.

Nyt ei mikään kanava esitä pelkästään ruotsinkielisiä ohjelmia. Teema/Fem-kanavalla on päiviä, jollojn tulee tuskin yhtäkään ohjelma ruotsiksi. Parhaina(?) päivinäkin korkeintaan puolet on ruotsiksi.

Eli taisi RKP mennä halpaan vaatiessaan kanavauudistusta? Toisaalta entistä Fem-kanava eivät seuranneet eds ruotsinkielisetkään. Joten siinä milessä nyt ehkä löytyy enemmän katrsojie ruotsinkielislle ohjelmille.

Kuitenkin on varmaa, että YLE:n ruotsin pakkotuputus on vastenmielistä pääväestölle ja mamuillekin. Kuten on pakkoruotsituskin. Eli mikään ei auta. Ruotsin kieli katoaa pikku hiljaa Suomesta ja se on onneksi maallemme...

Äänestä
  • Yle:n strategia on, että Teuvo Hakkarainenkin tottuu kuuntelemaan ruotsia. Näin hän mieltää, että ruotsinkieli kuuluu Suomeen.

    Äänestä

  • old_profile_99366 kirjoitti:

    Yle:n strategia on, että Teuvo Hakkarainenkin tottuu kuuntelemaan ruotsia. Näin hän mieltää, että ruotsinkieli kuuluu Suomeen.

    Ei kuulu, ei ainakaan pakkoruotsi joka on jäänne menneiltä ajoilta! Ja joka sietäisi jo hautaan. Onneksi olen autuaasti jo unohtanut kaiken pakollisilla ruotsintunneilla oppimani.

    Äänestä

  • Ei-noin kirjoitti:

    Ei kuulu, ei ainakaan pakkoruotsi joka on jäänne menneiltä ajoilta! Ja joka sietäisi jo hautaan. Onneksi olen autuaasti jo unohtanut kaiken pakollisilla ruotsintunneilla oppimani.

    Näin on kuitenkin päätetty tehdä. Ruotsinkieli tehdään kaikille tutuksi ja se tappahtuu parhaiten Yle:n avulla. Näin saadaan kansan hyväksyntä.

    Äänestä

  • old_profile_99366 kirjoitti:

    Näin on kuitenkin päätetty tehdä. Ruotsinkieli tehdään kaikille tutuksi ja se tappahtuu parhaiten Yle:n avulla. Näin saadaan kansan hyväksyntä.

    Eikä saada, saadaan vain aikaan se että kansa alkaa vihata Yleä.

    Äänestä

  • Ei-noin kirjoitti:

    Eikä saada, saadaan vain aikaan se että kansa alkaa vihata Yleä.

    Nej folk börjar tycka om svenska då dom får se Strömsö!

    Äänestä

  • old_profile_99366 kirjoitti:

    Nej folk börjar tycka om svenska då dom får se Strömsö!

    Puhu suomea!

    Äänestä

  • Ei-noin kirjoitti:

    Eikä saada, saadaan vain aikaan se että kansa alkaa vihata Yleä.

    Aamu-tv:n sää on pilkottu tahallaan siten että päivän sään nähdäkseen joutuu väkisin katsomaan ruotsinkielistä lähetystä sitä ennen

    Äänestä

Svenska Yle tarjoaa suojatyöpaikan monelle. Ruotsinkielisiä ohjelmia Femmalla voitaisiin ostaa Ruotsista ja pienentää toimitusta. Vem vet mest on hyvä esimerkki.
Strömsö tuotanto voidaan lopettaa, se on kallista. Siirtäkää ruokaohjelman teko jonnekkin työttömyydestä kärsivälle kainuulaispaikkakunnalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bättrefolket kirjoitti:

On hienoa, että kanavauudistuksen jälkeen on ruotsinkieliset ohjelmat nostettu esiin. Päivisin tulee Yle:n molemmilta kanavilta ruotsinkieltä.

TV 1 lähetti kesällä Skansenin ja nyt voimalla nostetaan Strömsö suomalaiselle puolelle. Aivan MAHTAVAA. Nikkarointi ja kokkaus Strömsössä kuuluu kaikille!
Toivottasti Teuvo Hakkarainen löytyy ruudun ääreltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu