Poliisi Jussi Huhtela twiittaa: "Nuoret miehet ovat rikostilastoissa yliedustettuina ympäri maailmaa. Ennalta tuntemattoman tai toiseen etniseen ryhmään kuuluvan tekijän rikoksesta ilmoitetaan myös todennäköisemmin kuin tutun tai omaan etniseen ryhmään kuuluvan tekemästä".
Siis esimerkiksi somalit eivät ilmoita toisten somalien rikoksia?
Ylikomisario Twitterissä
23
116
Vastaukset
- meanwhilejaritwitter
Jari Taposelle tulee yllätyksenä kuinka paljon väkivaltaa maahanmuuttajanaiset (puolisoidensa tekemänä) kokevat.
Miksi meillä on näin järkyttävän tyhmä poliisi?? - PAHUUSZ
No miksi niitä nuoria, toistensa kanssa samaan etniseen ryhmään kuuluvia miehiä sitten otetaan Suomeen?
Yleensä nuoret miehet ovat yhteiskunnalle välttämättömyys, ellei aleta Raamatun Egyptin tapaan tappamaan poikalapsia, mutta miksi niitä pitää lisää maahan tuottaa juuri pahimmassa iässään?
Yleensä nuoret miehet tekevät kovasti töitä ja ovat näin yhteiskunnalle rikollisuudestaan huolimatta hyödyllisiä. Eivät nämä kutsuvieraat.
Yleensä nuoret miehet ovat maanpuolustuksen selkäranka. Nämä kutsuvieraat puolestaan ovat rintamakarkureita jo kotimaastaankin, eikä heitä Suomessakaan ase- tai muut velvollisuudet koske. - tuo-on-shariaa
Hajjar tuleekin vastauksessaan paljastaneeksi, että Suomessa toimii jo yhteisön sisäinen laki, kun muslimiyhteisö ratkaisee islamin hylänneen kohtalon. Vähintään hän menettää aviopuolisonsa ja perimysoikeutensa.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711172200541955_u0.shtml
Eikä poliisi ennalta estä? - tiedonmurut
Taposelle ja Huhtelalle taas yksi tiedonmuru lisää:
Pitkään maahanmuuttajien kanssa työtä tehnyt pappi Timo Keskitalo on huomannut, että rikosilmoitus jää tekemättä koska moni kokee, että viranomaisten pelotevaikutus on vähäinen. Ennen kaikkea kunniaväkivaltaa ei tunnisteta.
Eli ei onnistu ennalta estäminen koska ei tunnisteta ongelmaa, eikä opita tunnistamaan, sillä poliisijohto on ideologisia ääliöitä, jotka kategorisesti kieltävät ongelmat mikäli niiden aiheuttajat ovat muslimeja.
Huhtela tviittaa:
Ennalta tuntemattoman tai toiseen etniseen ryhmään kuuluvan tekijän rikoksesta ilmoitetaan myös todennäköisemmin kuin tutun tai omaan etniseen ryhmään kuuluvan tekemästä.
Nii-in. Koska sisäinen sharia. - emma.karilla
en kyllä tajua tuosta mitään. kuinka monen ihmisen tuttu tekee rikoksia? vai tarkoittaako hän poliisikollegoitaan.
- tätätarkoittaa
Tarkoittaa sitä ettei Taponen käräytä anarkisti tai laittomia kavereitaan vaan suunnittelee rikoksia yhdessä heidän kanssa.
- PAHUUSZ
tätätarkoittaa kirjoitti:
Tarkoittaa sitä ettei Taponen käräytä anarkisti tai laittomia kavereitaan vaan suunnittelee rikoksia yhdessä heidän kanssa.
Mutta käräyttää kuitenkin somalianarkistit eli myöntää olevansa rasisti.
- tiivisystävyys
PAHUUSZ kirjoitti:
Mutta käräyttää kuitenkin somalianarkistit eli myöntää olevansa rasisti.
Taponen on somalien paras kaveri, selaa lähivuosien uutisia.
- Pahuusz
tiivisystävyys kirjoitti:
Taponen on somalien paras kaveri, selaa lähivuosien uutisia.
No sittenhän Taponen valehteli sanoessaan ilmiantavansa eri etnisyydet.
- neeikuulutänne
Islam ei kuulu Eurooppaan. Ei vaikka joku sekopääsuvaitsevainen sen puolesta höyryäisikin. Katsokaa näitä islamin romuttamia maita, ei mitään muuta kuin sotaa, kurjuutta ja alistamista.
- Vuoriston.Oikea.media
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005512201.html
Joo taas, pöljät pojat lukee twiittiä.
Eikä kukaan huomaa tai ymmärrä, että ylikomissario Jussi Huhtela vain viittaa Hesarin tämän aamuiseen juttuun.
Kun ja jos haluatte vattuilla, vattuilkaa Hesarille. ;)))- taustatiedot
Kerro lisää mediatoimituksestasi.
- vuoristohomolle
Vuoriston pöljä, kyllä huomattiin ja kyllä Huhtela noin tviittasi.
Ja vittuillaan ihan kenelle halutaan ja syystä. - Pahuusz
Se on kuule ihan Taposen oma Twitter-tili. Jos haluaa vain jakaa Hesarin jutun pohdittavaksi, niin jakakoon sopivin saatesanoin tai kysymysmerkin kanssa.
Se on tuo some seniileille ihmeellinen.
Vaikka eipä siinä, kyllä se Hesarikin vittuilusi ansaitsee.
- Vuoriston.mediamies
Ajatteleva ihminen huomaisi tämänkin: "Nuoret miehet ylipäätään ovat rikostilastoissa yliedustettuina ympäri maailmaa. ... Selvityksen mukaan rikollisuutta voisi hillitä esimerkiksi perheenyhdistäminen, jossa Saksaan pääsisivät myös tulijoiden naispuoliset perheenjäsenet."
Näinhän se on. Yksinäiset nuoret miehet ovat vähän niin kuin tuuliajolla. Tampereellakin niitä hortoili lippu kourassa keskellä kaupunkia.- Pahuusz
Ehkäpä kuitenkin rikollisuus vähenisi todennäköisemmin poistamalla rikollinen maasta / estämällä maahantulo kuin tuomalla rikollisen koko klaani tänne lohduksi. Halvemmallakin ensimmäinen vaihtoehto toteutuisi.
Laiha lohtu, jos sen alkuperäisen rikollisen rikollisuus vähentyy vaikka 20% sen ansiosta, että otetaan maahan koko klaani eläteiksi ja rikoksia tekemään. Kokonaisrikollisuus ja kulut moninkertaistuvat ja sulautuminen suomalaiseen kulttuuriin hidastuu.
Eli kyseisen "ajatuksen" takana jälleen vain tarkoitus maksimoida "monikulttuuri" Suomessa. - Geriatric.gramp
Kyllähän se näin on että vanhat miehet ovat tuuliajolla.Jotkut syyttään ja jotkut -kuten sinä- omaa syytään.
- Vuoriston.mediamies
Ajatteleva ihminen huomaa senkin, että rikkonaisen perheen nuori voi olla tuuliajolla ihan riippumatta siitä, mikä naaman väri sattuu olemaan. Tälläinen nuori voi esittää hyppypotkuja torilla, haahuloida polttopullo kourassa tai hortoilla lipun kanssa pitkin Tampereen katuja.
Kun katselee maailmaa tynnyrin tapin reiästä, ihan kaikkia asioita ei välttämättä satu näkökenttään.
Ehkä meidän pitäisi painostaa nuorisotyöhön enemmän paukkuja;))) - Pahuusz
Vuoriston.mediamies kirjoitti:
Ajatteleva ihminen huomaa senkin, että rikkonaisen perheen nuori voi olla tuuliajolla ihan riippumatta siitä, mikä naaman väri sattuu olemaan. Tälläinen nuori voi esittää hyppypotkuja torilla, haahuloida polttopullo kourassa tai hortoilla lipun kanssa pitkin Tampereen katuja.
Kun katselee maailmaa tynnyrin tapin reiästä, ihan kaikkia asioita ei välttämättä satu näkökenttään.
Ehkä meidän pitäisi painostaa nuorisotyöhön enemmän paukkuja;)))Niin, koska meillä on tuuliajelehtivia kalpeanaamoja hyppypotkimassa toisiaan, niin ehdottomasti kannattaa ottaa maahan piristeeksi myös erivärisiä ajelehtijoita puukottamaan toisiaan sekä kalpeanaamoja.
- tuuliajolle.lisä
Juu.Sehän se rauhoittaa kun sisko tulee vahdittavaksi. Muutenkin aatoksesi falskaa. Ekös täysi-ikäisten pitäisi osata elää omillaan. Mitäs sinne peräkammariin muuten kuuluu?
- selväjuttu
Nuoret urospuoliset kafferikiitäjät vieraslajina ovat rikostilastoissa kärkisijoilla.
- ratkaisu_
Kiitäjille häätö.
- PAHUUSZ
No siksipä juuri heidätkin kiellettiin, kuten aiemmin ännät ja jopa ännänpusut.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770