Jos kaikkeen muuhunkin tartuttaisiin yhtä suurella tarmolla kuin aktiivimallin vastustamiseen, niin Suomi olisi oikeasti maailman rikkain maa. Tuet eivät ole elinikäisiä saavutettuja etuja, muistakaa se.
Aktiivimalli sai eloa kansaan
44
147
Vastaukset
- Selkeetäl
Jos vaikka poliitikot ajaisivat kansalaisten etuja eikä vain omiaan, mokomaa aktiivimallia ei tarvittaisi lainkaan.
Työpaikkojen määrä on pitkälti kiinni oikeanlaisista poliittisista päätöksistä.
Nyt työttömiä rangaistaan siitä että poliitikot eivät viitsi tehdä näitä päätöksiä, ilmeisesti matutuksella ja sotetuksella pystyvät kuppaamaan kansaa niin hyvin että kaikki aika menee siihen.
Niiden työttömien, jotka viime eduskuntavaaleissa äänestivät, pitäisi olla tyytyväisiä ja olla välittämättä. Sitähän saitte mitä tilasitte. Kyllä pitäisi tietää minkä arvoisia ovat poliitikkojen lupaukset juuri ennen vaaleja.- auttakkeee
Just näin.
Jos poliitikot olisivat tehneet työnsä hyvin, meillä ei olisi mitään massatyöttömyyttä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2588
Auttakaa aktivoimaan sopeutumiseläkeläiset.
- vääräsäärinen
Malli toteutettiin tökerösti ja sinänsä on hyvä, että niinkin moni ottaa nyt kantaa. Ehkä tämä pakottaa päättäjät oikeasti seuraamaan ja parhaassa tapauksessa tekemään korjausliikkeitäkin.
Tämä on mutua, mutta luulen että melkein kaikille halukkaille riittää työtä tai jotain puuhastelua vaadittava määrä. Kun en millään usko, että lähestään kaikki edes yrittäisivät tai haluaisivat "aktivoitua". - Lellivauvat
Työttömät on lellitty pilalle nyt itketään muutamaa lanttia. Senkin saa takaisin jos nostaa laiskan perseensä sohvalta
- Ftorevj
Nimi lellivauvat. Sinä oli että se kokoomuksen räköpelle joka on saanut kaiken valmiiseen pöytään
- TuomioTulee
Suomi on ollut lähes maailman rikkain maa mutta Kokoomus tuhosi sen riistollaan ja lahjoittamalla tuottoisat firmat ulkomaalaisille pilkkahintaan.
Joten en sinuna pilkkaisi työttömiä vaan huolestuisin oman sisäpiirisi idiotismista.
Kokoomus irtisanoi tuhansia työntekijöitä "laman" alkaessa maksimoidakseen voittonsa muiden riistolla. Se on aktiivista rikkaan maan tuhoamista. Jos et sitä näe niin elät aikamoisessa harhassa. - Tasapuolisuutta
Ay-liike hyökkää rajusti aktiivimallia kohtaan. Todellinen syy on toinen, mitä se esittää. Vaihtoehtoja etsittäessä pöydällä oli toinen malli, mikä toteutui. Vasemmistoliiton Pekosen mukaan porrastettu tukimalli sopisi heille. Vartiaisen mukaan se kävisi myös hallitukselle. Malli kaatui SAK:n vastukseen.
SAK ei mieti, mikä olisi kaikkein heikoimmassa asemassa oleville paras vaihtoehto. Se miettii vain ansiosidonnaisella (=omien jäsenten) etua. Mutta teki asiassa väärän arvio. Hallitus ei tyytynyt asian hautaamiseen vaan teki oman ratkaisun (puutteineen). Nyt SAK:lla jäi luu käteen. Jatkossa ansiosidonnaisella olevat joutuvat hakemaan aktiivisesti töitä tai tulotaso tippuu. - Sisällis-sota
Seuraava mitä tapahtuu suomessa, hallitus saa sen mitä se haluaa täysimääräisenä
- kzkznzmzlz
se on satavuotisjuhlavuosi menossakin!
- sisäpiiristä
Kuulemma hommaan komennetut kuntien työntekjätkn ovat raivona. Työmäärä on aivan käsittämätön, ja kun vielä tietävät että mitään tällä ei tulla saavuttamaan. Moni on jopa kieltäytynyt osallistumasta tähän typeryyteen.
- Sinipiikahallitus
Tämä vähäosaisten kyykyttäjähallitus on koko olemassaolonsa aikana vain kostonhimoisesti oksentanut tavallisten ihmisten ja varsinkin duunarien päälle, sinipiikavirityksellään parlamenttarismin ja äänestäjien halveeraamisesta nyt puhumattakaan.
Saattaa hyvinkin olla, että lestakepulointi tulee tiensä päähän ennen aikojaan. - fgfgfgfg
Edut säilyvät kelle säilyvät, sopeutuseläkkeellä olijat ja sopeutusrahaa saavat. Onko mielestänne oikein ????????? näitä ei jahtaa kukaan-
- ay-demari
Kuka sitä töitä tekee, kun voi makoilla ansiosidonnaisella.
- ensintyösittenhuvi
Ööh, eihän ilman työntekoa voi saada ansiosidonnaista.
- kusesollaaaa
ensintyösittenhuvi kirjoitti:
Ööh, eihän ilman työntekoa voi saada ansiosidonnaista.
Tähän etuun pääsee kun istuu "kansanedustajana" 4 vuodesta lähes 2 vuotta lomaa?
Plus.
Poliitikot pyrkivät valitsemaan sanansa tarkkaan, mutta välillä mennään pieleen. Tutustu suomalaisten ja ulkomaalaisten poliitikkojen surkuhupaisiinkin möläytyksiin.
Sitaatit on kerätty Sami Hantulan kirjasta Eläköön demokratia! - Muistinmenetyksiä, muunneltuja totuuksia ja muita poliittisia päästöjä sekä ulkomaisilta verkkosivuilta.
Suomesta
”Se oli yleisvastaus.” (Matti Vanhanen ristiriitaisesta vaalirahoituskommentistaan vuonna 2008)
”Joskus pitää vähän taiteilla sanojen kanssa. Jos ei pysty vastaamaan, pitää olla vastaavinaan.” (Matti Vanhanen vuonna 2010)
”Hän jatkaa ikuisesti. Meillä on maailman paras kokoomuksen puheenjohtaja.” (Henna Virkkunen Jyrki Kataisesta vuonna 2009)
”Suomalaisen puolueen johtajaksi sopii kohta vain psykopaatti tai tomppeli. Psykopaatti ei välitä ja tomppeli ei ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)
”Lissabonin sopimus on ihan butrosbutroskalia, ei siitä suomalainen mitään ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)
”Helsinki on erittäin turvallinen – ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin.” (Paavo Lipponen vuonna 2005)
”Ei ole sukua, mutta sillehän minä en sattumalta voi mitään, että hän on vaimoni sisar.” (Kauko Juhantalo kaavoituspäällikön jääviydestä vuonna 2005)
”Kun annetaan vähän rentouttavaa, esimerkiksi otetaan pieni huikka ja lähdetään liikenteeseen, autoilija on paljon parempi liikenteessä esimerkiksi tämmöisissä kaupungeissa kuin Helsinki.” (Pertti ”Veltto” Virtanen vuonna 2007)
”Koen olevani siilinjärveläinen.” (Espoossa asuvan Jyrki Kataisen peruste nostaa eduskunnan kulukorvausta vuonna 2009)
”Joku linja pitää olla, vaikka se olisi vähän huonompikin.” (Hannes Manninen vuonna 2007)
”Tunsin ikään kuin tulleeni raiskatuksi.” (Kimmo Kiljunen asuntomurrostaan vuonna 2008)
- fggfgfh
Vaaleissa kansa taa äänestää tyhjää tai jotain muita uunoja:DD
- hyväajoitus
Tämä on kusetus jolla suojattiin sähköverkkokaupat. Hyvin onnistui ei voi muuta sanoa.
- jatkakaa.samaa.linjaa
Työn hakeminen on velvollisuus, työn antaminen ei ole. Ostakaa jatkossakin vain kiinalaista, intialaista yms krääsää halpahalleista, niin ei tarvitse kenenkään enää mennä töihin. Automaatio ja robotit tekevät ne tarpeelliset hommat.
- paskaavuotta2018
Samaa kiinalaista roinaa ne suomi verkkokaupatkin myyvät erotuksena vain se hinta mikä on 10x ylihinta mitä taasen on kiinasta itse tilattuna, ahneille yrittäjille toivon konkurssi vuotta 2018.
Ja työpaikathan on jo vuokrafirmojen paskaduuneja joten niihinkään ei ole tunkua nollasoppareilla tekemään, tämä on ihan poliitikkojen ja eliitin itse aiheutettu kriisi, muttasitä saa mitä tilaa eli konkursseja konkurssien perään.
- veronmaksaja99
Miten partalapset saa kaiken tekemättä mitään ``? Niihin hukkuu muutama miljardi vuodessa , varmaan sen verran kun velkaa otetaan ,eikö se ole typerää touhua?
- tehostaja
työnteko on ajanhaaskausta
- Ottaakorinnasta
Aloittaja on Kokoomuksen trolli. Ei järjen hiventäkään.
Sipilä hoitaa Suomea kuin se olisi hänen yritys jossa ei ole sijaa kaikille , jos ei tulosta synny niin ulos,
Valtiojohdon tehtävä on huolehtia kansasta
Sipilä huolehtii vain muiden maan kansalaisista.
Sipilä ajaa ajatusta että työnteko lisääntyy työn haulla
Insinööri kun on.
Selänraaputtajia Sipilä kyllä lisää .. ministereitä avustajia. Trollareita. Miten nämä kasvattavat kansantaloutta.
Maatalousyrittäjille ja Whaalruussille maksetaan miljoonia vastikkeesta eikä siitä huudella. - Emmeodota
Sipilä ajoi maan kaaokseen. Vieläkö odotamme.
- Torillatavataann
Sipilä on rahastanut omaisuutensa valtion tuilla
- hvhallitus
Kynnys vain nousi että kannattaisi töitä tehdä.
Jos ay-liike nielee kaiken paskan kuten se jo tekikin ,kun ei puuttunut lakikäsittelyyn mitenkään niin eihän työelämässäkään ole kikyn jälkeen enää mitään järkeä ,paikallinen sanelu on kuin vankileiri elämää. - Rvhallitusko
Miksi maksat työttömyyseläkemaksua. ??
Tuleva työtön ? - jospaaloitesiitä
Juuri näin, me vaahtoamme ja päivittelemme aktiivisuusvaatimuksesta ja pelkäämme tulevaa ja hallitus hymistelee ja hioo käsiään.......kukaan ei puhu mitään sopeutumiseläkkeestä
Ei edes hallitus - realismi____
että semmoista arvopohjaa hallituksella ilmankos persut ei kelvannu hallitukseen?
- HitleroliKansanmies
Mutta miten se vaikutti ns. matuihin? Niinpä, eli ei yhtään. No näin se väestö vaihtuu...
- JotainRajaaKepitykselle
Tottakai täytyy vastustaa typerää ja erityisen tarpeetonta kaikkein heikoimpien kiusaamista heti ja täydellä voimalla, koska todennäköistä on, että kun pää on saatu auki, keppiä tulee lisää pikku siivuina kunnes tilanne on monen osalla täysin kestämätön.
Nythän hallituksen suunnitelmissa on jo "aktivointimalli" 2 ja ihan varmaan jo sillekin on suunniteltu jatkoa. Valtaosalla työttömistä (ne jotka eivät saa ansiosidonnaista), tuet riittä nippa nappa hengissä pysymiseen = pakollisiin menoihin. Kun tilanne on ollut vähän pidempään sinnittelyä päivästä toiseen, se vie aikalailla voimia ja itse näen tosi karseena, että tällaisia ihmisiä vielä lisäksi aktivoidaan = piiskataan, pelotellaan ja entisen lisäksi tuodaan vielä lisää epävarmuustekijöitä uusilla sanktioilla. - itseään.puolustettava
mitä jos minä sanon että ne on elinikäisiä ja jokainen joka niistä mulle inisisi niin löisin tajun kankaalle.
- pullosta.kiinni
Tuollaisia uhoajia löytyy joka baarista ja leipäjonosta ei työpaikoilta.
- suurin.muutos
Jatkossa ei enää ansiosidonnaisella makoilla. Joutuu väistämättä töihin. Sekös ay-demareita vituttaa.
- osuu_omaan_kulkuseen
Taas yksi joka ei ymmärrä työpaikkojen ja työnhakijoiden suhdetta.
Turha huolestua , kuulin tänään että olet ensimmäisten joukossa
keväällä joka saa kenkää, onnea. - kuinvelkaaaaa
Aivan markkinataloudessa yritystukea 4 miljardia ken rahoilla makoilet, ja kerros mitä porvarit ovat saaneet aikaan 2007-2017? Vihje ei riitä se 10 miljardia?
- työjatekijät
Avoin työpaikka ilmoitetaan Molliin ja siitä ilmoitetaan työttömälle.
Jos työtön valitaan mutta ei mene työhön tulee karenssi.
Johdonmukainen ja selkeä systeemi.
Mihin tarvitaan aktiivisuusmallia? - KyläTöitäPiisaaaa
Puhelinmyyntibisneksessä riittää työtä. Uudellamaalla kuulemma jo pula myyjistä 4000 paikkaa avoinna.
- ijiin
Puhelinmyynti on ihmisten häiriköintiä.
Siitä ei edes saa aktiivimallin vaatimaa 6.91 euron tuntipalkkaa.
Joten eivät sovellu tähän aktivointimalliin. - monenlaista
Mene call-center-tyyppisiin palveluihin. Emme soita sinulle, sinä soitat meille, you know.
- IltalehdestäPäivää
Meitä kiinnostaa vain se, kunika paljon saamme kansan keskittymään toisilleen kiukutteluun.
- osa-aikainen_
Aktiivimallia vastustaa ihan yrittäjäy ja työssäkäyvätkin. Vaikeuttaa esim. huomattavasti yrittäjien työvoiman etsintää, eli siis kääntyy itseään vastaan. On oikein että elämäntapatyöttömiä tuleekin ruoskia, mutta heitä on työttömissä ehkä prosentti tai pari. Osa teistä natseista vain pitää jokaista työtöntä pummina ja laiskurina, vaikka olisi ollut päivän työttömänä 30v työuran päätyttä... Työttömän elämä on kurjaa, rahaa on pari sataa kuussa käytettäväksi, ei suinkaan tuhansia kuten te vajakit luulette.
- AkseliKoskela_
Jo 110000 allekirjoittanutta kansalaisaloitteessa. Käykää nyt laittamassa terveiset hallitukselle!!!
- aktivoidaanaktivoidaan
Käykäätte aktivoimassa eduskunta töihin :)
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2588
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730
Kertokaa muillekin, kiitos :) - vointiavointia
Nyt jo yhteensä 131 tuhatta aktivointiääntä.
Silleesti.
Aktivoidaan lisää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819