http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248647-maahanmuuttajia-lisaa-suomeen-kiitos?ref=karuselli
Näinhän sen pitikin mennä.
Taantuma vaihtui nousuksi, työpaikkoja alkoi syntyä, turvapaikanhakijakriisi saatiin hallintaan, uusnatsismi ajettiin nurkkaan ja MV-lehden perustajakin kyllästyi luomukseensa.
Voimme hieman huokaista helpotuksesta, ja päättäjämme voivat keskittyä tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseen, kun akuutit uhkat ovat pienempiä.
Ihan vähäisiä nuo haasteet eivät olekaan, kun katsotaan varsinkin sitä, millä eväillä Suomi selviää huoltosuhteensa jyrkästä heikkenemisestä (katso tämän kirjoituksen yhteydessä oleva kuva). Huoltosuhde tarkoittaa sitä, kuinka paljon on työssäkäyviä suhteessa muuhun väestöön, kuten lapsiin ja eläkeläisiin. Tunnettua on, että eläkeikäisten määrä kasvaa parhaillaan voimakkaasti.
Uusisuomi-mamuja lisää kiitos
5
<50
Vastaukset
- Pahuusz
Onneksi juuri saatiin ne 30 000 töihin, muuten olisi katastrofi käsillä.
Uusi tilaus, kiitos, vaikka 100 000 tällä kertaa! - tämäselväää
Ilman avointehn ovien politiikkaa ja holtitonta maahanmuuttoa ei mitään todella vaikeaa ongelmaa meillä olisikaan - kuten ei Ruotsissakaan. Jokatapauksessa olisi työttömyys,, mutta työttömät eivät uhkaisi suomalaisuutta eivätkä turvallisuutta. Suomessa olisi asiat oikeastaan aika hyvin, kunhan köyhistä, kodittomista ja vanhuksista huolehdittaisiin paremmin. Monissa maissa ei ole kunnollista työttömyys- ja sosiaaliturvaa varainkaan köyhille tai rikollisille, koska heitä on liikaa. Siksi he tulevat Suomeen, vaikka Suomen valtio onkin oikeasti olemassa vain suomalaisia varten ja heitä turvatakseen. Kun typeryydessämme otamme tännekin liikaa ihmisiä, seuraa ongelmia varsinkin, jos tulijat ovat juuri näitä mitä nyt olemme vastaanottaneet. Ei järki paljon pakota päättäjiemme päätä ja sitä käyttävät hyväkseen ahneet ja epätehelliset siinä missä köyhät ja rehellisetkin!
- Kuuli
Maahanmuuttajien huoltosuhde on erittäin huono, paitsi kantasaksalaisten. Yleistäen voidaan sanoa, että lähes kaikki muut maahanmuuttajat saavat tukia enmmän kuin maksavat veroja, eli ovat siivelläeläjiä ja kuormittavat Suomen kantaväestöä raskaasti, vaikka ovat muiden maiden kansalaisia. Tätä ei tietenkään helpota heidän suomalaisvastaisuutensa ja poikkeuksellinen epärehellisyytensä. Voikin sanoa, että olemme iskeneet kätemme pashaan.
- US-on-ulostetta
Näin kirjoittaa meille tyhmemmille siis päätoimittajan pallilla keikkuva mies, joka ei ymmärrä tilastokeskuksen termejä, vaikka asiantuntija ne on hänelle rautalangasta vääntänyt. Kuvastaa hyvin mediamme tasoa. Kirjoitustaidon näytteitään meille tarjoilevat joko kaikenlaiset mediavaikuttajat ja mielipidekirjoittajat, tai sitten dementoituneessa tilassa olevat päätoimittajat.
"Uusnatsit" ovat soihtukulkueensa perusteella suositumpia kuin koskaan, sen sijaan todelliset natsien perilliset, eli hallitus, ovat kyllä menettäneet suosiotaan. Pitää nimittäin muistaa, että "uusnatsit" eivät ole missään eivätkä koskaan harjoittaneet totalitaarista repressiota, kuten hallitus tekee.
Hallituksella kyllä ratkottavia ongelmia riittää, siitä pitää hallituksen oma vihan ja kateuden varaan rakennettu politiikka huolen. Vaikkakin hallituksen toimista huolimatta kansainväliset suhdanteet ovat hieman helpottaneet taloudellista tilannetta.
Onko tämä Huusko todella niin yksinkertainen ja tyhmä kuin ulosantinsa antaa ymmärtää, vai näytteleekö sellaista?- PAHUUSZ
Noh, Huusko on aivohalvauspotilas, ei saa olla liian kriittinen. Mutta miksi muiden lehtien päätoimittelijat ovat samalla tasolla, mikä on heidän puolustuksensa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822