Ei jumalauta tota touhua. Miksi ja ketä varten sitä säilytetään? Jää nyt todella upea tehdasmiljöö ton paskakasan taakse.
Paukun mätää ruokalaa ei saa hävittää
9
83
Vastaukset
- harjaTalonen
Älä muuta sano. On se niin älytöntä touhua
Ei kai sitä muut halua säilyttää kuin nämä Nurkkakivet. Neljä terroristiä - lahokas
Linja-autoaseman olisin säilyttänyt, mutta en lahonnutta ruokalaa.
- maantasallejaheti
Toinen rumilus saasta on alakoulun pihalla oleva paskanruskea puukoulu...
- exlapualainen
Lapuan sivistystasosta saa taas hyvän näytteen näistä ääntelehtimisistä.
- Pole40
Nurkkakivi on kaiken kehityksen jarru.
Kyllä Koulukatu pitäis katkaista kokonaan koulun kohdalta ja puukoulut yms rähjät purkuun. Kaupunki ostais Sympän purkukuntoiset kiinteistöt, ja kas meillä olisikin yhtäkkiä todella laaja tila keskittää koko keskustan alueen koulut tuohon alueelle. Mitään Liuhtarin ja Ritamäen kouluja eikä Poutun enää tarvittaisi, vaan saataisiin iso koulukompleksi tuohon paikalle.
Myös Lukkarinkatu katkoon. Kuitenkin liikenne pääsee tuonne Koveron suuntaan aivan yhtä hyvin Vanhanpaukun uutta siltaa pitkin. Tai sitten Ravitien kautta.
Näillä toimilla rauhoittuisi koulualueen läpiliikenne kokonaan. Ja tulisi lisää tilaa suuren koulukompleksin rakentamiselle. Ottakaa neuvosta vaari.- kolmelapualainen
Siinä taas yksi peräkylien korkeakoulusta valmistunut diletantti horisee omiaan ja luulee olevansa jokin kehityksen airut hölmöillä visioillaan.
- Pientärajaa
Kannattaa perehtyä asiaan ennenkuin munaa itsensa. Kaupunkihan se on, joka tässä on valittanut. Ilmeisesti jo yli kymmenen vuoden ajan vaikka korkeimnmat oikeusasteet ovat asian käsitelleet.
- Tavisss
Pientärajaa kirjoitti:
Kannattaa perehtyä asiaan ennenkuin munaa itsensa. Kaupunkihan se on, joka tässä on valittanut. Ilmeisesti jo yli kymmenen vuoden ajan vaikka korkeimnmat oikeusasteet ovat asian käsitelleet.
Kaupungin pikkusieluiset kovakallot.............
- NytPurkamaan
Purkulista Lapuan purkuintoisille:
1 -Liiveriä vastapäätä oleva betonielementtirumilus.
2 -Rannankaupan nurkilla oleva romahtanut maalaistalo
3 -Ent. Sypin talon vieressä oleva 2 kerroksinen elementtirumilus
4 -Sen takana kallellaan oleva puutalo
5 -Herättäjän takana oleva 2 kerroksinen lasitalorumilus
6 -Oskarinkadun ent. puutyöverstas
7 -Kaupungintalon vieressä oleva markettirakennus
8 -Edellisen takana oleva ent. apteekkirakennus
9 - ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809