Ei ole kovinkaan paljon ihme, että Matti Vanhanen ei saa vaalityötään vauhtiin. Paavo Väyrynen vetää jo 100% kaulaa Vanhaseen nähden. Vanhanen on unohtanut vaalimukien merkityksen kokonaan - siinä syy heikkoon kampanjan vetoon. Vielä on kuitenkin aikaa,
Vanhanen osaamaton vaalityössä
10
<50
Vastaukset
- SusannaJaMatti
Susannan ja Matin kuvalla varustetut mukit saisivat Matin vaalityöhön tarvittavaa säpinää. Ainakaan huonommaksi ei kannatus voisi pudota.
Paavo ja Vuokko -mukit olivat kuusi vuotta sitten loistava keksintö. Niiden myynnillähän Väyrynen kattoi noin miljoonan euron kampanjansa käytännössä kokonaan. Mukit tulivat ilmeisesti tarpeeseen. Muut ehdokkaat eivät saaneet myytyä vaalikrääsäänsä juuri ollenkaan, koska olivat valinneet tuotteita, joihin suomalaisilla ei ollut tarvetta. Kaikkein omituisin niistä oli Lipposen valitsema jääskrapahanska. Suomalaiset haluavat pitää skrapat skrapoina ja hanskat hanskoina. Kenenkään en ole nähnyt kävelevän kadulla jääskrapahanskat käsissään.
Tiedä sitten, menevätkö Väyrysen mukit tällä kertaa kaupaksi edes pienentyneen vaalibudjetin verran. Suomalaiskeittiöiden hyllyissä on kuuden vuoden takaa riittävästi mukeja omaan käyttöön ja vieraillekin.
En väitä, että vaalituotteiden valinta on helppoa. Juuri siksi ennen hankintaa kannattaa miettiä tovi jos toinenkin.Ehkä Matti voisi mennä toreille myymään itse valmistamiaan uunipottuja tai tehdä diilin Teuvo Hakkaraisen kanssa tuppeen sahattujen lautojen myymisestä, jos Masan vanha kasa on niin hyvässä piilossa, ettei lautoja enää löydy.
- MukiOltava
Muki on parempi.
- Mukiinsa
Peilimuki olis hyvä. Sais siitä katella vaalien jälkeenkin kuvajaistaan. Ja sitä kuin paljon vitutus näkkyy.
Ja menis jollain reissulla muki kuin muki hätäastiana kun ei oo vessaa lähellä. - Heikoteväät
Kuka idiootti oikeasti uskoo että " Väyrynen kattoi noin miljoonan euron kampanjansa käytännössä kokonaan." (mukimyynnillä).
Kyllä kepuäänestäjä on yksinkertainen ja pystyyn lahonnut oikea malliesimerkki tästä.Te kansalaispuolueen äänestäjät uskotte varmaankin, että Väyrynen sai kirjoittamiaan kirjoja kaupaksi satojentuhansien eurojen edestä. Tai väitätte, että hän sai teiltä satojentuhansien edestä suoria rahalahjoituksia ilman että otitte edes mukin vastalahjaksi :
https://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/PV2012/FI/64oBaTSU3/E_VI_PV2012.html
- KannattaaYrittää
Tupailloissa Matin ja Susannan mukit menisivät hyvin kaupaksi.
- textarimasa
Jättäisitte nyt edes Susanin rauhaan näissä jutuissanne. Kai hän kärsi jo tarpeeksi Vanhasen kanssa eikä hänellä ole enää mitään yhteyttä Matti Vanhaseen. Enempää kuin kenelläkään muullakaan, jotka Vanhanen on kylmästi jättänyt tekstiviesteillä, muunmuassa Sirkka Mertalan.
https://www.mtv.fi/viihde/muut/artikkeli/is-vanhanen-jatti-mertalan-tekstiviesteilla/2976160#gs.mcHCVb0 - Suomen.naiset
Mattihan on kova pukki. Kuin Urkki konsanaan. Oikea mies.
ÄÄNESTÄMME Mattia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756