Kyse ei ollut sisällissodasta, luokkasodasta eikä vapaussodasta. Lenin yllytti suomalaisia vallankumoukseen, punaisten rinnalla taisteli venäläisiä sotilaita ja Suomi oli ihan virallisestikin sodassa Venäjän kanssa tammikuusta 1918.
1918 kyse oli puhtaasti Suomen itsenäisyyssodasta Venäjää vastaan.
Demarit kehittivät myöhemmin maanpetollisen toimintansa peitoksi valenimiä kevään 1918 sodalle, mutta todellinen motiivi sodalle oli demarien päämäärä elää yhtenä sosialistisena neuvostotasavaltana Moskovan sanellessa politiikan.
Vielä tänä päivänäkin demarit ja vasemmisto toimivat Suomen vastaisesti ja huutavat hallelujaa itänaapurille riippumatta mitä naapuri tekee.
Tällaisesta politiikan teosta on surullisena muistona liuta demaripresidenttejä Koivistosta Haloseen jotka myivät Suomen itsenäisyyden demarien Venäjä -asialle.
Suomen itsenäisyyssota 1918
52
353
Vastaukset
- BrorErik45s
Rakastat minua. Tuletko miehekseni?
- tää.on.tätä
Vaikea pala vielä tämän päivän vasemmistolle jos Suomen vasemmistolla olisi mitään moraalia.
- suuri-käänne
Noista ikävistä tapahtumista käynnistyi kuitenkin Suomen maaorjuuden poistuminen ja työväestön ja köyhällistön olojen vuosikymmeniä kestänyt kohentuminen siihen sosiaaliturvaan missä nyt ollaan.
- kyykmanni.itte
Ja nyt Suomen historian äärioikeistolaisin hallitus ajaa kaikkea saavutettua alas. Aikana jolloin rikkaat rikastuu ja yritykset jakavat ennätysosinkoja. Ja porvareita palvovat wannabe-rikkaat hurraavat kuorossa.
Vittu että osaavat olla typerää sakkia. Jo Rooman valtakunnassa tällaisille pösilöille tarjoiltiin leipää ja sirkushuveja, ja pösilöt tyytyivät siihen. - lopeta.jo
Äläpäs ryssä valehtele. Suomessa ei ole koskaan ollut maaorjuutta toisin kuin Venäjällä ja näin vain siitä syystä, että Suomeen jäi 1809 voimaan Ruotsin vallan aikana säädetyt lait.
- kari.kommunisti
lopeta.jo kirjoitti:
Äläpäs ryssä valehtele. Suomessa ei ole koskaan ollut maaorjuutta toisin kuin Venäjällä ja näin vain siitä syystä, että Suomeen jäi 1809 voimaan Ruotsin vallan aikana säädetyt lait.
Oikeastaan torppari oli pahemmassa asemassa kuin maaorja. Maaorja oli arvokas ja se oli menetys jos orja kuoli.
Torpparin sensijaan sai häätää vaikka hankeen (kuten Suomessa usein tehtiinkin) ja tilalle sai ilmaiseksi uuden "maaorjan". - lopeta.jo
kari.kommunisti kirjoitti:
Oikeastaan torppari oli pahemmassa asemassa kuin maaorja. Maaorja oli arvokas ja se oli menetys jos orja kuoli.
Torpparin sensijaan sai häätää vaikka hankeen (kuten Suomessa usein tehtiinkin) ja tilalle sai ilmaiseksi uuden "maaorjan".Torppari oli vuokraviljelijä, joka solmi 1909 lähtien maanvuokra-asetuksella minimi 50 vuoden pituisen kirjallisen sopimuksen maanomistajan kanssa joten häätäminen ei ollut mahdollista.
- kari.kommunisti
lopeta.jo kirjoitti:
Torppari oli vuokraviljelijä, joka solmi 1909 lähtien maanvuokra-asetuksella minimi 50 vuoden pituisen kirjallisen sopimuksen maanomistajan kanssa joten häätäminen ei ollut mahdollista.
Teoriassa tätikin voi olla setä.
Todellisuudessa nimismies tuli ja kantoi vähäiset kalusteet hankeen, ikkunat ja muuri rikottiin eikä murjussa voinut enään asua.
Tämä oli laitonta mutta tätä tapahtui. - lopeta.jo
kari.kommunisti kirjoitti:
Teoriassa tätikin voi olla setä.
Todellisuudessa nimismies tuli ja kantoi vähäiset kalusteet hankeen, ikkunat ja muuri rikottiin eikä murjussa voinut enään asua.
Tämä oli laitonta mutta tätä tapahtui.Että nimismies tuli ja kantoi kalusteet hankeen täysin ilman syytä? Älä viitti.
Ellei rahaa ollut, maavuokran saattoi maksaa työllä:
"Laukon kartanon torpparit maksoivat vuokran yleensä kontrahtinsa mukaan taksvärkkinä eli päivätöinä. Pääasiassa kyseessä tuolloin olivat joko hevospäivätyöt tai miestyöpäivät. Päivätyön lisäksi he suorittivat kartanoon verona rahaa, rukiita, munia, puolukoita, villoja, heiniä, lihaa ym. Tyypillinen suoritus 1900-luvun alussa oli kerätä 30 heinäseivästä talon metsästä sekä 20 kananmunaa ja viisi litraa puolukoita vuodessa. Lisäksi hevospäiviä tekevät joutuivat suorittamaan pari postinkuljetuspäivää sekä kaksi laasopäivää eli lakaisemaan kartanon puistoa. Torpparien oli myös pidettävä kunnossa kappale maantietä, joka kuului kartanon maantieosuuteen. Heidän oli myös suoritettava asunnoistaan menevät kruunun-, kunnan- ja kirkollisverot." - Maanomistajat
lopeta.jo kirjoitti:
Että nimismies tuli ja kantoi kalusteet hankeen täysin ilman syytä? Älä viitti.
Ellei rahaa ollut, maavuokran saattoi maksaa työllä:
"Laukon kartanon torpparit maksoivat vuokran yleensä kontrahtinsa mukaan taksvärkkinä eli päivätöinä. Pääasiassa kyseessä tuolloin olivat joko hevospäivätyöt tai miestyöpäivät. Päivätyön lisäksi he suorittivat kartanoon verona rahaa, rukiita, munia, puolukoita, villoja, heiniä, lihaa ym. Tyypillinen suoritus 1900-luvun alussa oli kerätä 30 heinäseivästä talon metsästä sekä 20 kananmunaa ja viisi litraa puolukoita vuodessa. Lisäksi hevospäiviä tekevät joutuivat suorittamaan pari postinkuljetuspäivää sekä kaksi laasopäivää eli lakaisemaan kartanon puistoa. Torpparien oli myös pidettävä kunnossa kappale maantietä, joka kuului kartanon maantieosuuteen. Heidän oli myös suoritettava asunnoistaan menevät kruunun-, kunnan- ja kirkollisverot."tulivat kateelliseksi jos torppari sai kovalla työllä tiluksensa kukoistamaan ja he alkoivat vaatia jälkeenpäin lisää taksvärkkitöitä ja tekivät muuta kiusaa, jotta torpparilla ei menisi niin hyvin. Nykypäivänä se vastaisi työnantajapuolen yksipuolista työehtojen heikentämistä.
- älä.yleistä
Maanomistajat kirjoitti:
tulivat kateelliseksi jos torppari sai kovalla työllä tiluksensa kukoistamaan ja he alkoivat vaatia jälkeenpäin lisää taksvärkkitöitä ja tekivät muuta kiusaa, jotta torpparilla ei menisi niin hyvin. Nykypäivänä se vastaisi työnantajapuolen yksipuolista työehtojen heikentämistä.
Kusipäitä on aina ollut mutta vain kade leimaa kaikki muutaman kusipään takia.
Suomalaiset tilalliset olivat käsittääkseni keskimäärin kristillisempiä ja anteliaampia kuin monessa muussa maassa.
Tämähän oli nähtävissä esim. sodan aikana sotavankien hyvässä kohtelussa. - EihänSisällissota
älä.yleistä kirjoitti:
Kusipäitä on aina ollut mutta vain kade leimaa kaikki muutaman kusipään takia.
Suomalaiset tilalliset olivat käsittääkseni keskimäärin kristillisempiä ja anteliaampia kuin monessa muussa maassa.
Tämähän oli nähtävissä esim. sodan aikana sotavankien hyvässä kohtelussa.muuten olisi syttynyt ellei tuollainen käytös ollut yleistä. Rengitkin saivat maanomistajilta palkkaa markan kuukaudessa kunnes se markkakin jäi saamatta. Punakaarti maksoi entisille rengeille asepalveluksesta palkkaa 300 markkaa kuukaudessa.
- näin.siinä.kävi
EihänSisällissota kirjoitti:
muuten olisi syttynyt ellei tuollainen käytös ollut yleistä. Rengitkin saivat maanomistajilta palkkaa markan kuukaudessa kunnes se markkakin jäi saamatta. Punakaarti maksoi entisille rengeille asepalveluksesta palkkaa 300 markkaa kuukaudessa.
Sisällissota ei syttynyt Suomen kansan keskuudessa vaan venäläisten kommunistien aloitteesta jotka aivopesivät tomppelit ja kateet suomalaiset demaripäättäjät vallankumoukseen.
- rahat.loppuivat
EihänSisällissota kirjoitti:
muuten olisi syttynyt ellei tuollainen käytös ollut yleistä. Rengitkin saivat maanomistajilta palkkaa markan kuukaudessa kunnes se markkakin jäi saamatta. Punakaarti maksoi entisille rengeille asepalveluksesta palkkaa 300 markkaa kuukaudessa.
"Punakaartien miehistöoton perustana oli aluksi kaartilaisille maksettu kuukausipalkka. Kaartiin liittyneet saivat kuukaudessa 450 markkaa tai 15 markkaa päivässä. Lisäksi kaartilaiset saivat ilmaisen muonituksen sekä vaatteita ja jalkineita. Naisten ja aseettomina palvelleiden palkkaus oli kuitenkin alhaisempi. Valkoiseen värväytyneet saivat kuukausipalkkana 450 markkaa. Summasta pidätettiin muonituskuluihin 150 markkaa.
Periaatteessa kaikkien kaartilaisten palkan olisi pitänyt olla sama. Punaisten värväämät venäläiset saivat kuitenkin korkeampaa palkkaa. Tykkimiehille maksettiin 30 markkaa ja konekiväärimiehille 22,50 markkaa päivässä. Lääkäreille punakaartien esikunta lupasi 1 200–2 000 markan palkan ja ruuan.
Punakaartilaisten palkka vastasi hyvän ammattimiehen ansiotasoa. Palkanmaksu muodostui kuitenkin ongelmaksi rahanpuutteen vuoksi. Helmikuun palkat kaartilaiset saivat, mutta maaliskuussa kansanvaltuuskunta kykeni maksamaan enää pienen osan palkoista käteisenä. Pääosan palkastaan kaartilaiset saivat shekkeinä. Etenkin myöhemmässä vaiheessa kaartiin liittyneet saattoivat jäädä kokonaan ilman palkkaa." - näin.siinä.kävi
rahat.loppuivat kirjoitti:
"Punakaartien miehistöoton perustana oli aluksi kaartilaisille maksettu kuukausipalkka. Kaartiin liittyneet saivat kuukaudessa 450 markkaa tai 15 markkaa päivässä. Lisäksi kaartilaiset saivat ilmaisen muonituksen sekä vaatteita ja jalkineita. Naisten ja aseettomina palvelleiden palkkaus oli kuitenkin alhaisempi. Valkoiseen värväytyneet saivat kuukausipalkkana 450 markkaa. Summasta pidätettiin muonituskuluihin 150 markkaa.
Periaatteessa kaikkien kaartilaisten palkan olisi pitänyt olla sama. Punaisten värväämät venäläiset saivat kuitenkin korkeampaa palkkaa. Tykkimiehille maksettiin 30 markkaa ja konekiväärimiehille 22,50 markkaa päivässä. Lääkäreille punakaartien esikunta lupasi 1 200–2 000 markan palkan ja ruuan.
Punakaartilaisten palkka vastasi hyvän ammattimiehen ansiotasoa. Palkanmaksu muodostui kuitenkin ongelmaksi rahanpuutteen vuoksi. Helmikuun palkat kaartilaiset saivat, mutta maaliskuussa kansanvaltuuskunta kykeni maksamaan enää pienen osan palkoista käteisenä. Pääosan palkastaan kaartilaiset saivat shekkeinä. Etenkin myöhemmässä vaiheessa kaartiin liittyneet saattoivat jäädä kokonaan ilman palkkaa.""Punaisten värväämät venäläiset saivat kuitenkin korkeampaa palkkaa."
Koska venäläiset olivat sodan todellinen primus motor.
Juuri tämän takia vielä nykypäivänkin suomalainen halveksii punaisia.
- SitäIhmettelen
Miksi kommunismin kitkeminen jätettiin kesken?
- Vapaussotaontotuus
Isoisäni soti Suomen sisällissodassa ja Viron vapaussodassa ja Latvian vapaussodassa. Höh! Miten Suomen tilanne muka erosi Viron tai Latvian tilanteesta? Miksi Suomen ”sisällissodan” rauha sovittiin Neuvostoliiton kanssa Tartossa?
- Cnopppoii
Suomessa torpparit olivat ennen vapaussotaan täysin maaorjan asemassa. Täytyi tehdä maanomistajalle ilmaiseksi töitä niinkuin nytkin siis palkatonta työtä. Tämä on ollut lahtarien päämäärä ja unelma aina.
- lopeta.jo
Lopeta valehteleminen.
Torppari oli vuokraviljelijä, joka solmi 1909 lähtien maanvuokra-asetuksella minimi 50 vuoden pituisen kirjallisen sopimuksen maanomistajan kanssa. - kari.kommunisti
lopeta.jo kirjoitti:
Lopeta valehteleminen.
Torppari oli vuokraviljelijä, joka solmi 1909 lähtien maanvuokra-asetuksella minimi 50 vuoden pituisen kirjallisen sopimuksen maanomistajan kanssa.Kun nimismies tuli ja kantoi vähäiset kalusteet hankeen, ja kun ikkunat ja muuri rikottiin niin ei murjussa voinut enään asua.
Vuokrasopimusta käytettiin huonona vessapaperina, siis se osapuoli käytti joka oli jotain syönyt ja jolla paskaa tuli sieltä toisestakin päästä.
Tämä oli laitonta mutta tätä tapahtui. - tosihistoriaa
kari.kommunisti kirjoitti:
Kun nimismies tuli ja kantoi vähäiset kalusteet hankeen, ja kun ikkunat ja muuri rikottiin niin ei murjussa voinut enään asua.
Vuokrasopimusta käytettiin huonona vessapaperina, siis se osapuoli käytti joka oli jotain syönyt ja jolla paskaa tuli sieltä toisestakin päästä.
Tämä oli laitonta mutta tätä tapahtui.Varmasti tapahtui jollekin mutta älä nyt sentään yleistä ja väitä että suurin osa maanomistajista olisi toiminut niin.
Kyllä suomalainen torppari viljelyn avulla keskimäärin elätti itsensä.
"Laukon kartanon torpparit maksoivat vuokran yleensä kontrahtinsa mukaan taksvärkkinä eli päivätöinä. Pääasiassa kyseessä tuolloin olivat joko hevospäivätyöt tai miestyöpäivät. Päivätyön lisäksi he suorittivat kartanoon verona rahaa, rukiita, munia, puolukoita, villoja, heiniä, lihaa ym. Tyypillinen suoritus 1900-luvun alussa oli kerätä 30 heinäseivästä talon metsästä sekä 20 kananmunaa ja viisi litraa puolukoita vuodessa. Lisäksi hevospäiviä tekevät joutuivat suorittamaan pari postinkuljetuspäivää sekä kaksi laasopäivää eli lakaisemaan kartanon puistoa. Torpparien oli myös pidettävä kunnossa kappale maantietä, joka kuului kartanon maantieosuuteen. Heidän oli myös suoritettava asunnoistaan menevät kruunun-, kunnan- ja kirkollisverot."
- vasemmisto.pettää.aina
Ja vieläkin yrittävät samaa vedätystä!
- jmmhmmmm
En osaa tehdä varmaa eroa noiden asioiden suhteen. Istun tätä kirjoittamassa tuvassa, jonka pappani serkku lunasti itselleen v. 1910. Tämä oli silloin pappilan mäkitupa, ei silloin edes torppa. Pappani serkku, räätäli ja työväenaatteen mies kuoli vankileirillä 1918. Tässä tönössä oli silloin puhelinkeskus ja pahimman rikoksensa hän teki katkaisuttamalla puhelinlangan kaverillaan kilometrin päästä. Olihan se hyvä syy tapattaa nuori perheenisä vankileirillä. Köyhyydessä ja nälässä ja epäoikeudenmukaisesti kohdeltuina köyhä kansa kaiketi venäjän agitoimana saatiin yllytettyä kapinaan. Niin ihanan historian omaava saksa käytti silloin törkeästi hyväkseen ns. paremmistoon kuuluvia typeriä suomalaistolloja. Sari sairaanhoitajien vedätys sekin, jota kyllä tilaisuuden tullen käytettiin raa-alla tavalla.
- realiteetit
Köyhän kansan etujen puolustaminen oli hyväksyttävää, mutta ei se että maat oltiin myymässä kostoksi NL:n "ystäville" vallankumouksen avulla.
Tämä oli se anteeksiantamaton rikos. Ei köyhän etujen ajaminen. - kari.kommunisti
realiteetit kirjoitti:
Köyhän kansan etujen puolustaminen oli hyväksyttävää, mutta ei se että maat oltiin myymässä kostoksi NL:n "ystäville" vallankumouksen avulla.
Tämä oli se anteeksiantamaton rikos. Ei köyhän etujen ajaminen.Uskoo ken tahtoo. Tuota valhetta valkoiset ovat hellineet sata vuotta.
Suurin osa luokkasotaan osallistuneista ei osannut edes lukea, eikä heillä ollut mitään tietoa mistään sosialismista. He halusivat vain muutoksen elinkelvottomiin olosuhteisiinsa. - realiteetit
kari.kommunisti kirjoitti:
Uskoo ken tahtoo. Tuota valhetta valkoiset ovat hellineet sata vuotta.
Suurin osa luokkasotaan osallistuneista ei osannut edes lukea, eikä heillä ollut mitään tietoa mistään sosialismista. He halusivat vain muutoksen elinkelvottomiin olosuhteisiinsa.Laitetaans termit kuntoon.
Sota ei ollut luokkasotaa vaan punaisten vallankumous joka epäonnistui.
Olisivat edes yrittäneet ilman venäläisiä niin voisi jotain kunniallista ja isänmaallista nähdä aikeessa näin jälkeenpäin.
Kyllä kai lukutaidotonkin ymmärtää omaa maataan puolustaa vierailta.
Jos työlaiset halusivat muutosta miksi kääntyivä venäläisten puoleen mikä edusti juurikin menneisyyttä eli kurjuutta? - Sulletiedoksi
realiteetit
Olisivat edes yrittäneet ilman venäläisiä niin voisi jotain kunniallista ja isänmaallista nähdä aikeessa näin jälkeenpäin.
Hoh hoh hoo nuija. Olisivat onnistuneet jos porvarit eivät olisi saanneet saksalaisia avuksi. Toiseksi. Liittyivät Saksan rinnalle Hitlerin maailmanvalloitus retkelle .
Tappion hetkellä käänsivät kelkansa ja rupesivat tappamaan aseveljiä Lapissa ja Suursaaressa, ne saksalaiset jotka antautuivat kiikuttivat rautatieasemalle josta kuljetus Siperiaan työleirille, monikaan ei heistä kotiin palanut. Siinä kiitos saksalaisille antamastaan avusta.
Älä hölise kunniallisuudesta mitään - ryssälle.tutti
Sulletiedoksi kirjoitti:
realiteetit
Olisivat edes yrittäneet ilman venäläisiä niin voisi jotain kunniallista ja isänmaallista nähdä aikeessa näin jälkeenpäin.
Hoh hoh hoo nuija. Olisivat onnistuneet jos porvarit eivät olisi saanneet saksalaisia avuksi. Toiseksi. Liittyivät Saksan rinnalle Hitlerin maailmanvalloitus retkelle .
Tappion hetkellä käänsivät kelkansa ja rupesivat tappamaan aseveljiä Lapissa ja Suursaaressa, ne saksalaiset jotka antautuivat kiikuttivat rautatieasemalle josta kuljetus Siperiaan työleirille, monikaan ei heistä kotiin palanut. Siinä kiitos saksalaisille antamastaan avusta.
Älä hölise kunniallisuudesta mitäänValkoiset saivat apua Saksasta vasta kun punaiset olivat jo valloittaneet Etelä-Suomen.
Sama kuviohan toistui jatko-sodassa:
Vasta kun Venäjä hyökkäsi, Suomi salli saksalaisten sotatoimet Suomen alueelta.
Olette te ryssät vastenmielistä porukkaa jotka pitäisi lahdata jokaiikka h-vettiin tästä maasta.
Ihme että saatte vapaana kaduilla kulkea. - kanttorin.koulu
kari.kommunisti kirjoitti:
Uskoo ken tahtoo. Tuota valhetta valkoiset ovat hellineet sata vuotta.
Suurin osa luokkasotaan osallistuneista ei osannut edes lukea, eikä heillä ollut mitään tietoa mistään sosialismista. He halusivat vain muutoksen elinkelvottomiin olosuhteisiinsa.Lukutaito oli melkein jokaisella suomalaisella jo 1900 luvulla.
- Sulletiedoksi
ryssälle.tutti kirjoitti:
Valkoiset saivat apua Saksasta vasta kun punaiset olivat jo valloittaneet Etelä-Suomen.
Sama kuviohan toistui jatko-sodassa:
Vasta kun Venäjä hyökkäsi, Suomi salli saksalaisten sotatoimet Suomen alueelta.
Olette te ryssät vastenmielistä porukkaa jotka pitäisi lahdata jokaiikka h-vettiin tästä maasta.
Ihme että saatte vapaana kaduilla kulkea.Hoh hoh hoo nuija.
Venäjä ei hyökännyt Suomeen vaan Neuvostoliitto talvisodassa.
Suomi oli Saksan liittolainen ennen jatkosodan alkua vaikka virallista paperia ei ollut, niin käytännössä oli ja vallinnut kummalla puolella on suurvaltasodan syttyessä. Sallivat saksalaisten käyttää maatamme valmisteluissa hyökkäykseen Neuvostoliittoon.
Toiseksi. En ole mikään ryssä, joten työnnä se tutti perseesees ja ime sitä sen jälkeen.
- Merikommaporvarinreen
Porvari taitaa nyt unohtaa sortovuodet. Bobrikoffit sun muut. Eugen Schaumann ei ollut sosialisti vaan isänmaallinen anarkisti. Niin anarkisti ei ole oikeastaan kumpikaan eikä se ole keskustalainenkaan. Luin jostain että Vanhanen olisi tuominnut Schaumannin teon. Se oli terroristinen teko, mutta sillä saatiin ääni muuttumaan ainakin vähäksi aikaa sortajien kellossa. Lenin antoi suomalaisille täyden itsenäisyyden eikä pahemmin puuttunut Suomen asioihin. Suomalaiset sen sijaan puuttuivat Venäjän asioihin heimosotaretkillään.
SitäIhmettelen
5.1.2018 20:39
Uusi
Miksi kommunismin kitkeminen jätettiin kesken?
Varo etteivät kitke sinulta kohta sanonko mitkä, kun täällä tommosia suustas päästät. En ymmärrä tollasia suunsoittajia. Itsellä miehellä ei ole kuin tuulen huuhtoma perse ja puhuu kuin Ruuneperi kuvitellen olevansa suurikin porvari. Tosi rikkaat kunnioittavat työläisiä, sillä hehän sen vaurauden tähänkin maahan tuo. Jos kukaan ei tekisi töitä niin kyllä herratkin nälkään kuolisivat.- jo.tuli.paksua
"Lenin antoi suomalaisille täyden itsenäisyyden eikä pahemmin puuttunut Suomen asioihin."
Äläpäs satuile täällä. Lenin ei antanut Suomelle yhtään mitään eikä Suomen hallitus Leniniltä pyytänyt yhtään mitään.
Leninin ehto tunnustukselleen oli vallankumous Suomessa mutta tämä tunnustus ei merkinnyt mitään sillä Leninillä ei ollut toimeenpanovaltaa missään asiassa.
Eikä Suomella ylipäätään ollut edes tarvetta pyytää mitään Venäjältä tai Venäjän laittomalta väliaikaishallitukselta.
"Suomalaiset sen sijaan puuttuivat Venäjän asioihin heimosotaretkillään."
Karjala on suomalaisilta ryöstettyä vanhaa suomalaista aluetta, ei ollenkaan mitään venäläistä aluetta. - kommunistipropagandaa
Ja jos sinun punaiset kommarit olisi voittanut niin kaikkiko olisi ollut hyvin vai? Työleirejä, Siperiaa ja teloituksia joista suurin osa mielivaltaisia ja kohdistunut koulutettuun väkeen.
- kari.kommunisti
kommunistipropagandaa kirjoitti:
Ja jos sinun punaiset kommarit olisi voittanut niin kaikkiko olisi ollut hyvin vai? Työleirejä, Siperiaa ja teloituksia joista suurin osa mielivaltaisia ja kohdistunut koulutettuun väkeen.
"Punaiset kommarit" nyt kuitenkin ovat saaneet tähän maahan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, kahdeksan tuntisen työpäivän, viisipäiväisen työviikon, kesälomat, äitiyspäivärahat ja lapsilisät, ilmaisen peruskoulun jne... jne...
- Kerrolisääsatuatuleeyö
Jopas ne on ollut ahkeria ja muut ei oo saanu aikaan mitään vai?
- säästyimme
kari.kommunisti kirjoitti:
"Punaiset kommarit" nyt kuitenkin ovat saaneet tähän maahan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, kahdeksan tuntisen työpäivän, viisipäiväisen työviikon, kesälomat, äitiyspäivärahat ja lapsilisät, ilmaisen peruskoulun jne... jne...
Sos.dem. puolue oli perustettu jo 1903. Se ajoi noita asioita. Yleinen äänioikeus oli saatu 1906. Naiset saivat asettua ehdolle ensimmäisinä maailmassa.
Sitten osa demareista alkoi radikalisoitua, etunenässä sd kansanedustaja Otto-Wille Kuusinen. Toinen nokkamies oli Kullervo Manner. Kaikki olivat oppineita maistereita ja filosofeja. Demokraattinen päätöksenteko ja vaalit eivät tälle porukalle kelvanneet, vaan piti ryhtyä väkivaltaiseen vallankumoukseen Venäjän bolshevikkien tapaan.
1918 ei kukaan tiennyt, mitä bolshevismi toi tullessaan. Sorto ja totalitarismi alkoi myöhemmin. Stalinin aikana mielivalta oli jo huipussaan eikä ihmishenki ollut minkään arvoinen.
Olisi ollut kauhea onnettomuus, jos kommunistien vallankaappaus olisi tapahtunut Suomessa. Moskovan vallasta ei olisi voinut ottaa etäisyyttä. Sen koki Unkari 1956 ja Tshekkoslovakia 1968.
- Eijumalautanen
"Ja jos sinun punaiset kommarit olisi voittanut niin kaikkiko olisi ollut hyvin vai? Työleirejä, Siperiaa ja teloituksia joista suurin osa mielivaltaisia ja kohdistunut koulutettuun väkeen".
Stalinkin kunnioitti suomalaisia vaikka osa heistä joutuikin hirteen. Mutta Stalin olikin hullu, mutta niin ne oli muidenkin maiden hallitsijat. Hitler, Mussolini, Franco, Quisling, Petain, Ionescu, Päts ja Vihtori Kosola joka kuoli neljä vuotta ennen talvisotaa. Hän olis kaapannut vallan, jos olis elänyt vielä 1939. Silloin olis kommarit saaneet kyytiä. Mutta ei niitä olis voinu rajan taa kyydittää kun ne olis liittyneet siellä armeijaan sotimaan Suomen fasisteja vastaan.
Minun punaiset kommarit. Niinpä niin. En minä kylläkään tunne muunkaan värisiä niin olkoon punaisia sitten. Sinulle punainen väri ei tunnu sopivan kun näet heti punaista kun vain mainitseekin jotain ihmisyyteen viittaavaa ja tasa-arvoista ja oikeudenmukaisuudesta puhumattakaan. Ai niin mutta sinähän olitkin Lapuan sakkia. - SuomenSisällisodan
perimmäinen syy oli maanomistajien ahneus ja kateus. Tämä ahneus ja kateus on edelleenkin vahvaa nykyajan porvareissa. Se on samalla Suomen suurin ongelma ja sitä on lähes mahdonta kitkeä pois.
- näin.tapahtui
Nimenomaan maanomistajien ahneus ei ollut syynä vaan demaripuolueen johtohahmojen radikalisoituminen.
Tavissuomalaisten olot olisivat ilman vallankumoustakin parantuneet sillä sillä tiellä oltiin jo mutta rikkaiden kadehtiminen otti demaripojista vaarin ja kansa sai maksaa omiensa törttöilystä.
- NestoriLuodosta
Puuttumatta aloittajan ja monen muun täällä mielipiteitään sepustaneen hyvin vajavaiseen historian tietämykseen niin tiedoksi näille heikkolahjasille sekä vähäjärkisille tälläinen tapaus joka sattui kun engalantilainen paperinostaja kävi Mäntän paperitehtaalla 1914 ja näki työläisten kyhäämiä asumuksia paperitehtaan lähistöllä, niin hän sanoi tehtaan johdolle että heillä pidetään koiristakin parempi huoli kuin täällä ihmisistä. Nyt pitää vielä erikseen mainita ettei Nestori ole kommunisti eikä minkään sortin sosialisti vaan aivan tavallinen realisti joka on tutkinut ja lukenut maamme historiaan muualtakin kuin vain Mustanaamiolehden pulmapalstalta.
- historiaa.tumpelolle
Juttusi on kopioitu suoraan Suomi24:n viestistä vuodelta 2015 eikä asiasta löydy mitään muuta dataa mistään.
http://www.serlachius.fi/vn/pienoismallit/1873fi/index.html
Kuittaamme siksi sen Nestorin copy-paste -propagandaksi.
Vasemmistolaisen tunnistaa siitä että se kadehtii mieluummin kuin yrittää ja oikeistolaisen siitä, että se yrittää ja pitää turpansa kiinni kun ei mene hyvin.
Oppi-isäsi kuvittelivat varastavansa rikkaiden varat venäläisten bolshevikkien avulla - isänmaasta viis - ja saivat maksaa maanpetturuudestaan kalliisti.
Nolompi loppu kuin varkailla yleensä.
- Tartonrauha
Olisko neuvostot pystyneet vasta 1922 jälkeen uhmaamaan Suomen itsenäisyyttä, kun sen vahvuus nousi 5 miljoonaan. Neuvostoliiton NKVD;n perustamisen jälkeen 1934 alkoivat valkoisen Suomen päivät olla luetut.
- kohti-tulevaa
Missä vuosisadalla sitä taas ollaan? Merkillistä nuo asenteellisuudet miten lujassa ne istuu kuin "paska Junntilan tuvan seinällä".
Mieheni kirjoittelee lehtiin ja hän on leimattu "kokoomuksen leimakirveellä". Ei hänen suvussaan ole ollut 1918 yhtään punaista. Minun sukuni tulee puoleksi kumaltakin puolelta, joten toinen jalka on ojassa ja toinen kallaalla.
Ei voi kun ihmetellä tätä menoa taas, tulee mieleen -30- luvun historia. Monen ihmisen taustat ovat muuttuneet noista ajoista suuntaan, jos toiseen. Renkien pojan pojat ovat kokoomuksen kiihkokannattajia ja silleen. Maailma on muuttunut myöskin ympärillä. Maalilmaa halitsee raha jolla ei kasvot enää välttämättä näy. Useasti esiintyvät suurina ylikansalisina pörssiyhtiöinä eri aloilta ja jokuhan niitä omistaa. Venäjällä on omat oligarkinsa, niinkuin muissakin maissa ( rikkaansa), jotka rikastuvat tavalla tai toisella.
Minun mielestäni nykyajan torppari on palkansaaja, tavallinen duunari koulutettu tai ei.
Sopisi siirtyä 2000-luvulle viimeinkin! Tässä ajassa on ihan omat murheensa. Ilmaston muutos, josta seuraa vieläkin suurempi kansainvaellus, kuin nyt on meneillään. Nytkin tulee taivaalta vettä lotisemalla jo kolmatta päivää, joki on niin täynnä, että kohta on rappusilla. - fgujfjfgjfgjfgjg
xcxfnxdnxcvnxcvnxcnxcncvncncvncvnvcnxcnchttp://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=63223:krooninen-ryssaeviha-akateemisen-karjala-seuran-polttoaineena&catid=5:tiede&Itemid=7
Urho Kekkonen kuului aikoinaan AKS:aan.
1920-luvun alussa perustettu AKS kävi avointa sotaa nuorta Neuvostoliittoa ja omaa parlamentarismiamme vastaan.
ProKarelia = fasismin jätökset, sanoo Leo M. Nieminen
http://www.youtube.com/watch?v=xKuOtua5dW4
Akateeminen Karjala-Seura (AKS) oli vuosina 1922-1944 toiminut karjalaisten ylioppilaiden ja akateemisen eliitin muodostama kansallismielinen järjestö, joka olemassaolonsa aikana hallitsi suvereenisti akateemista maailmaa ja ylioppilaskuntaa.
Lisäksi AKS:llä oli paljon vaikutusvaltaa Suomen sisäpolitiikassa jo pelkästään siksi, että sen jäsenkuntaan kuului monia merkittäviä politiikan toimijoita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aunuksen_retkikunta
Aunuksen retki oli suomalaisten vapaaehtoisten yritys valloittaa ja liittää Suomeen osia Itä-Karjalasta vuonna 1919, Venäjän sisällissodan aikana. Retki oli yksi heimosodista.
Helmikuussa 1918 Mannerheim piti kuuluisan Miekkavalapuheensa, jossa hän sanoi, ettei pane miekkaansa tuppeen, ennen kuin Viena ja Aunus on vapautettu Leninin sotilaista. Suomen sisällissodan jälkeen käytiin paljon julkista keskustelua Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suur-Suomi
Suur-Suomi-aate oli heimoaatteeseen perustunut itämerensuomalaisen kansojen yhteenkuuluvuutta korostanut aate, johon usein sisältyi halu tai tavoite liittää Suomen valtioon itämerensuomalaisen väestön asuttamia muiden valtioiden alueita.
Suur-Suomi-aatetta edustaneista järjestöistä Akateeminen Karjala-Seura puhui Suur-Suomesta sekä tavoitellun suursuomalaisen valtion että suomalais-karjalaisen ei-valtiollisen kieli- ja kulttuuriyhteisön merkityksessä.
1920-luvulla suur-Suomea rakennettiin heimosodissa ja haluttiin yhdistää kaikki itämerensuomalaiset kansat yhdeksi valtioksi. Tällaista halua oli myös läntisessä Itä-Karjalassa, joista Repolan ja Porajärven kunnat liittyivät Suomeen, tosin vasta tiukkojen ehtojen myötä, mutta jäivät Tarton rauhassa rajojen ulkopuolelle.
Eniten suur-Suomen projekti elähdytti Akateemisen Karjala-Seuran ja Lapuan liikkeen ja sen parlamentaarisen seuraajan IKL:n politiikkaa. Myös kokoomuksessa ja Maalaisliitossa oli Suomen suurentamisen kannattajia.
Mannerheimin Miekkavala 1918 ja Miekantuppipäiväkäsky 1941 lisäsivät Suur-Suomi-innostusta. Vasemmistopoliitikoista suursuomalaista harrastusta oli aikoinaan Oskari Tokoilla ja Väinö Voionmaalla, joka julkaisi 1918 kirjan "Suur-Suomen luonnolliset rajat". - fghjfgjfgjfgjfgjfgj
Jghkgfhkhg hjfhjfhjfhjg fhjfjfgjfgjhg fgjfjfj, dgjhdghgfdh.
- fhkjfkjfgjfgjfj
xfdhbsxfhbsfbnsfbsfbsdfbsfbsfbshttp://fi.wikipedia.org/wiki/Akateeminen_Karjala-Seura
AKS keskittyi aluksi Itä-Karjalan pakolaisten hyväksi tehtävään työhön ja levitti ajatusta Karjalan heimon yhdistämisestä. Propagandan levittämiseen se sai valtion ja Itä-Karjalan avustamiskeskuksen taloudellista tukea. Kansallisten rajojen tavoitteleminen nähtiin tärkeäksi. Tähän liittyi kaikkien itämerensuomalaisten heimojen yhdistäminen Suomen lipun alle.
Ensimmäisenä askeleena oli Itä-Karjalan liittäminen Suomeen. Uralin suomalaisheimoille vaadittiin itsenäisyyttä.
AKS:n kanssa toimi limittäin Vihan Veljet -niminen venäläisvastainen salaseura. Alussa AKS:n mottona oli Työväestö on voitettava isänmaalle!, koska luokkataistelun katsottiin häiritsevän Suur-Suomen luomisen tavoitetta.
Lotinapellon liitto oli erityisesti AKS:n piirissä vaikuttanut epävirallinen sotaisa Suur-Suomi-ryhmittymä. Urho Kekkonen, Martti Haavio ja eräät muut AKS:n nuoret jäsenet olivat aikoinaan solmineet "Lotinapellon liiton", johon sisältyi lupaus hyökätä Syvärin yli Lotinanpeltoon vaikka kaatuen "ryssän konekiväärituleen".
Nimi liittoumalle otettiin venäjänkarjalalaisesta Lotinapellon kaupungista, joka sijaitsee Syvärin toisella puolen. Tarinan mukaan lotinapellonliittolaiset olisivat ensimmäisinä kaatuneet kuularuiskun tulitukseen Syvärin ylityksen jälkeen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elmo_Kaila
Elmo Edvard Kaila (6. helmikuuta 1888 Jokioinen - 16. toukokuuta 1935 Helsinki) tunnetaan Akateemisen Karjala-Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana ja myös salaseura Vihan veljien johtajana. Hänellä oli tärkeä osa Suomen itsenäisyyden alkuvuosien politiikassa vaikka hän ei ollutkaan näkyvästi esillä julkisuudessa. - HistorianTietäjä
Punaisten kapina ja terrori joka tukahdutettiin isänmaallisten voimin, siitä oli sata vuotta sitten kyse.
- tästä.kyse
Kapina kattia kanssa. Kyseessä oli venäläisten alkuunpanema vallankumous Suomessa jota johtivat venäläinen ideologi Lenin ja venäläinen sotapäällikkö.
- Saksalaisia
sotilaita tunkeutui Suomeen tuolloin ja he ampuivat aseettomia siviilejä mm. Vantaalla. Tätä faktaa ei voi ohittaa.
- JaTietysti
Kommunisteja eli punaisia eli kansanvihollisia. Sodassa yleensä ammuskellaan
- oppia.punikeille
Staliini teki kantansa 1930 luvulla selväksi Neuvostoliittoon loikanneille
punikeille niskalaukauksella perustellen että kun olette
pettäneet isänmaanne, saatatte pettää hänetkin. - EivätIkinäOpi
oppia.punikeille kirjoitti:
Staliini teki kantansa 1930 luvulla selväksi Neuvostoliittoon loikanneille
punikeille niskalaukauksella perustellen että kun olette
pettäneet isänmaanne, saatatte pettää hänetkin.Stalin oli varmasti oikeassa, oman isänmaansa pettäjään ei voi ikinä luottaa. Näitä isänmaan pettureita on nykyäänkin liian kanssa
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809