Jos kaikki äänestäisikin Presidentiksi Niinistön

Strategia2018

Sijaan Laura Huhtasaarta, että tulisi toinen kierros, se tekisi demokratiallemme hyvää. Jos tapahtuisi ihmeellinen ihme, että Laura Huhtasaari valittaisiin Presidentiksi, ei hän itse itselleen voisi myöntää haluamiaan lisävaltuuksia Presidentin vaaleissa. Ei hajottaa eduskuntaa, ei tehdä mitään muutakaan, mitä hänen mielestään Presidentin valtaoikeuksiin kuuluu.
Huhtasaari olisi edustava Presidentti ja pelkään edustamiseen ja "politiseksivastapainoksi" ne lähinnä jäisikin. Se olisi hyvä käytännön vastapaino hallitukselle ja eduskunnalle, eikä hänen mielipiteensä ainakaan lisäisi Presidentin valtaa, kun hän ei sitä itse voi laillisesti määrätä.
Sen sijaan Sauli Niinistö ei puhu Presidentin valtaoikeuksista mitään kummempaa, mutta siten on mahdollista, että hän säätelee enemmän kuin olisi tarvis, kun kukaan ei huomaa, eikä edes kai tiedä kieltää, kun on epäselvää mitä Sauli Niinistö kannattaa ja mitä ei kannata, kaikki on hyväuskoisuuden varassa. Voimmeko siihen uskoa?
Sen sijaan kaikki muut ehdokkaat ovat toisen ja kolmannen luokan ”Sauli Niinistöjä.” Eli kopioita ja huonoja kopioita Niinistöstä, lukuun ottamatta Paavo Väyrystä, joka on yrittämisensä yrittänyt, eikä hänen radikalismiseen linjaan kannata tuhlata ääntä ja Nils Torvalds, jota ei kannata kukaan ja joka on tuuliviiri, eilen Moskovassa tänään Washingtonissa ja yhtä epädemokraattisesti kuin kommunisti aikoinaan, taas nyt kansasta juuri mitään piittaamatta veisi meidät Natoon. Aina sen puolella jolla on Voimaa maailmalla eniten.

Vaikka kurssi taas muuttuu, eivät kaikki ole huomanneet sitä. Se on kammottavaa, kun Kiina johtaa maailmaa, silloin me ollaan Amerikan puolella, jos on kaksinapainen maailma, mutta jos on useampi napainen maailma me olemme tietenkin vain ja ainoastaan Suomen ja Euroopan puolella.

Laura Huhtasaari presidentiksi 2018! Onhan hän edustavan näköinen ja tapainen ja hyvä vastapaino hallitusta ja eduskuntaa vastaa nyt ja seuraavissa vaaleissa. Ihan varma.

8

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koululaura

      matti vanhanen ei sentää taida uskoa raamattua rivi riviltä joten pitkä mies olisi hyvä olla presidenttinä nyt.

    • Maksaja

      Aloittajan logiikalla pitäisi palopäälliköksi valita pyromaani.

    • pahvisauli

      Jos kaikki äänestäisikin presidentiksi Huhtasaarta, ei tulisi toista kierrosta ,vaan Huhtasaari valittaisiin suoraan presidentiksi.

    • edistyneempiä

      Aikoinaan jossain nimeltä mainitsemattomassa paikassa presidentin kannatus oli äänestyksen jälkeen 99%.
      Mutta meillä suomessapa presidentti on valittu jo ennen vaaleja!

    • eieläkeläistä

      Ei ole epäilystäkään, ketä me äänestämme

      Suomi tarvitsee uutta, ripeää, edistyksellistä, valovoimasta naista vetovastuuseen ja keulakuvakseen.

    • surkhuippu

      Huhtasaari on porukan ylivoimaisesti heikoin lenkki.

      • miksikämuka

        Eiköhän ne ole Niinistö ja Haavisto jo pelkän homoilun suosimisensa vuoksi.


    • asdfghjuytr

      Sauli olet heikoin lenkki hyvästi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1672
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1597
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1507
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1396
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      895
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      427
      861
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      827
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe